Nyt on Äiti läheisessä hoivakodissa intervallihoidossa. Rouva O. on lomalla kaksi viikkoa ja sen aikaa nyt kokeillaan, miten kaikki sujuu.
Kahtena ensimmäisenä aamuyönä Äiti soitteli Isälle ja minulle omasta kännykästään ja halusi, että hänet haetaan pois. Isä oli jo sitä mieltä, että nyt lopetetaan tämä kokeilu tähän ja haetaan Äiti kotiin. Kolmantena yönä kaikki kuitenkin sujui rauhallisesti.
Olemme käyneet Äidin luona kyläilemässä joka päivä ja jokainen vähän eri aikaan, niin ollaan saatu useampi vierailija ja tunne, että ollaan koko ajan lähellä.
Eilen olin taas käymässä (kolmas kokonainen päivä). Äiti istuskeli kahden muun hyväkuntoisen oloisen rouvan kanssa oman pienryhmänsä keittiö-ruokahuone-olohuoneessa, lauloivat yhdessä ja yksi heistä lausui Eino Leinon runoja (oli Eino Leinon päivä)! Heillä oli oikein leppoisaa ja mukavaa. Vieras ihminen ei välttämättä mitenkään arvaisi, että kyseessä on kolme täysin muistisairasta rouvaa.
Menimme hetken päästä Äidin huoneeseen juttelemaan ja näytin viedon pätkiä Tytär1:n pienestä Vauvasta. Sen jälkeen lähdimme talon takapihalle kävelemään ja ihastelemaan värikkäitä kukkia. Pihalla on myös monitoimiteline, jossa ohjasin Äidille lihaskunto- ja venyttelyliikkeitä. Hänellä oli jalat kovasti turvoksissa, niin saatiin vähän veri kiertämään.
Siellä ollessani Isä soitti, että pari Äidin hyvää ystävää on tulossa illemmalla. Äiti oli heti huolissaan, että onko meillä mitään tarjottavaa. Sanoin, että hänellä on viinirypäleitä ja suklaata, joita voi hyvin tarjota vieraille. Mutta hän oli ihmeissään, että eikö meillä ole yhtään pullaa tai kakkua. Lupasin ostaa ja tuoda hänelle jotain säilyvää vierasvaraa (pikkukeittiössä vieraat saavat itsekin keitellä kahvia).
Äiti oli tosi rauhallinen ja hyväntuulinen. Hän ei kertaakaan sanonut haluavansa pois. Tässä rankan kesän aikana on tullut selväksi, että Äiti on jo täysin disorientoitunut aikaan ja paikkaan nähden. Eli hänellä ei ole ajan tai paikan tajua enää oikein ollenkaan. Tuo ihana hoivakoti tuntuu nyt todella turvalliselta paikalta ja Äitikin viihtyy siellä, kun kaikki asiat eivät ole koko ajan hukassa, kukaan ei hermostu vaikka kaikki ei onnistu heti (Isä on nykyään hyvinkin väsynyt ja hermostuu, kun Äiti kadottaa kaiken, ei löydä etsimäänsä ja kaikki menee jotenkin pieleen).
Mutta. Nyt Isä kuvittelee, että hoivakodissa Äiti parantuu ja sitten he voivat elellä taas rauhassa ihan niin kuin ennenkin. Hän ei tahdo mitenkään ymmärtää, kuinka karmea sairaus Alzheimer onkaan. Isällä on hyvä ystävänsä heillä tämän parin viikon ajan ja tämä ystävä tekee heille ruokaa ja hoitaa huushollia Isän ohjausten mukaan. Isä on hyvällä tuulella ja nauttii, kun toinen tekee kuin ajatus, kaikki hoituu ja asiat ovat kohdillaan.
Isä on kuitenkin täysin unohtanut, miten hankalaa heillä on nyt selviytyä Äidin kanssa arjesta. Kun juttelin Kotihoitopäällikön kanssa, hän sanoi, että vanhempani tarvitsisivat nyt ympärivuorokautista hoitoa. Äidillä alkaa WC:ssä käynnit olla välillä hankalia. Aina hän ei löydä WC:tä - omassa kotona. Tai jos löytää, hän saattaa muistaa laskea päällimmäiset housut alas, mutta pikkuhousut jää paikoilleen. Tai hän ei ollenkaan hahmota, miten pöntölle istutaan... Isä ei mitenkään pysty tarpeeksi auttamaan, kun joutuu ohjaamaan lähinnä puhuen. Puhumalla ei Äitiä saa enää toimimaan oikein. Ja vaikka me asumme vain n. 10 km päässä, en voi olla heillä 24/7.
Itsekin olen ollut täysin loppu. Eräs asiakkaanikin sanoi, että nyt sulla seisoo silmät päässä. Itseään pitää (pitäsisi...) hoitaa, että jaksaa hoitaa toisia.
