Hyvää matkaa!

Vein juuri Tytär2:n lentokentälle. Lähti Saksaan puoleksi vuodeksi töihin. Kyllä maailma on muuttunut pieneksi. Itsestänikin tuntui, että ihanaa, kun lähtee niin lähelle! Kunhan on Euroopassa, on aika sama onko Suomessa vai jossain muualla. Joskin lentoliput ovat usein kalliimpia Suomen sisällä ja halvempia sinne muualle.

Turvallisin mielin lähetin tytön matkaan. Hän on tottunut reppureissaaja. Toisaalta hän on ollut töissä Englannissa ja opiskelijavaihdossa Uudessa-Seelannissa, kiertänyt Australiaa ja Indonesiaa, kolunut Etelä-Amerikkaa ja Eurooppaa. Lukioaikaan hän oli vaihtarina Saksassa ja siksi halusi nyt takaisin: oppimaan kielen täydellisesti - ja vielä, kun sai sopivan työharjoittelupaikan, niin ei muuta kuin HYVÄÄ MATKAA!

Luontoa kuvina

Kirskikan kukkia



Omenan kukkia



Omenanakukkapörriäinen



Harmaahaikarapariskunta



Fasaani piilossa



Jänis Vemmelsääri

Ikinainen

Perjantaina kävin noutamassa käytetyn pilates-laitteen omalle salilleni. Jännää! Se on kuin pylvässänky (ilman toista päätyä) tai sairaalasänky. Sairaalasängystähän Josef Pilates sen aikanaan kehittelikin. Lähinnä ostin sen yksityisasiakkaita varten, mutta menee varmasti vuosi ennen kuin voin ottaa sen asiakaskäyttöön. Pitää ensin opetella itse mitä kaikkea sillä voi tehdä :)

Lauantaina olimme golfaamassa ja on se kyllä niin raivostuttavan vaikeaa! Jos joku lyönti osuu nappiin niin seuraava "tumps"- osuu maahan tai pallon päälle tai mailan kärkeen tai kantaan tai... Mutta yli kymmenen kilometriä tuli käveltyä, joten ihan hukkaan ei sekään aika mene. Toisaalta, olen aina inhonnut palloja (ne ei ole koskaan olleet mun kavereita eikä tee niin kuin minä haluaisin), joten kaipa tämä nyt vaatii aikaa. Mutta, kun aina kuvittelen, että eihän se niin vaikeaa voi olla, kyllä se tänään menee hyvin, niin hämmästys on suuri, kun huomaan, että ei se TÄNÄÄNKÄÄN mennyt niin kuin kuvittelin.

Pelin jälkeen pikainen suihku, vaatteiden vaihto ja ystävän 60v-synttäreille. Kuusikymmentä vuotta! Kamalaa! Missä välissä meistä on tullut näin vanhoja? Nuorena sitä kuvitteli, että viidenkympin jälkeen elämä on ohi. Nyt tuntuu, että aivan yhtä nuoria ollaan kuin ennenkin, joskin kroppa ilmoittelee aina välillä (melko useinkin) olevansa eri mieltä: heti, kun syöt sitä tai tätä, olet turvonnut monta kiloa, hikikarpalot poreilevat ylähuulen päällä ja otsalla ja selässä hiki virtaa valtoimenaan.. Mutta muuten menee hyvin.

Synttärit olivat rennot ja mukavat. Synttärisankarin kanssa emme ole tavanneet ehkä vuoteen, mutta Facebookin kautta seuraamme toistemme elämää, joten kartalla olemme toisistamme kuitenkin. Oli hauska nähdä hänen lapsiaan, jotka olen tuntenut pienestä asti. Isoja miehiä avopuolisoineen, olleet äitinsä tukena monina vaikeina hetkinä. Oli myös mukava tavata toisen sukulaisia ja ystäviä. Sankari kertoi, että oli ihanaa kutsua mukaan tasan ne ihmiset, jotka todella halusi kutsua - ei ollut "pakko" kutsua keitään, joita ei itse halunnut. Niin vanhoja me jo ollaan! Ei tarvitse mielistellä vaan voi olla juuri niin ihana tai inhottava kuin lystää! Siksi ilmapiiri olikin vapautunut ja lämmin. Koko joukko leppoisia ja helppoja vieraita, kuten päivänsankari itsekin. Turhaa pönöttämistä ei ollenkaan. Ihanaa, että joku viitsii nähdä sen vaivan, että järjestää juhlat!

Sunnuntai menikin sitten kokonaan mökillä. Mies kantoi kiviä paikasta A paikkaan B ja minä kannoin petivaatteita ulos ja sisään ja hakkasin niitä taas "apinan raivolla". Miksi Mies tekee aina ne työt, jotka näkyvät ja joita voi ihailla ja minä tulen tehneeksi ne työt, joita kukaan ei huomaa? Olisikohan kyse ihan omasta valinnasta? Tuskin kukaan myöskään valittaisi, jos petivaatteita ei olisi ulkoilutettu...

Vielä tekstit, jotka kirjoitin synttärikorttiin:

Ikinainen osaa rakastaa lämpimäksi,
siirtää tulevaisuuteen sukunsa perintöreseptit,
uskaltaa luopua tottumuksistaan
ja olla myös omissa silmissään hyvä.
Ikinainen pitää langat käsissään,
vaikka ne olisivat purkulankoja.

- Maija Paavilainen: Ikinainen-

Maailma on edessä tässä ja nyt.
Sinulla on tuhat mahdollisuutta.
Juhli elämääsi.
Nosta malja itsellesi!

- Pirkko-Liisa Perttula: Minäkö keski-ikäinen nainen?-

Oma treeni

Nautin liikunnasta, mutta en nauti kilpailusta enkä treenaa sen suurempia tavoitteita varten. Liikun, koska siitä tulee niin hyvä olo.

Kouluaikaan en ollut mitenkään hyvä liikkumaan; olin aina se, joka valittiin viimeiseksi pesäpallojoukkueeseen. Kodin lähellä oli luistelukenttä ja hiihtomaastot, joten niitä joskus tein yksin tai kavereiden kanssa. Kesällä uin -tai lähinnä plutasin- järvessä.

Lukioaikana liikunnanopettajaksi sain vanhan, kohta eläkkeelle jäävän opettajan. Hän ei vertaillut minua muihin, vaan antoi arvoa, kun yritin ja tein parhaani mukaan, saaden minut innostumaan ja nauttimaan liikkumisesta. Lopulta sain liikunnan arvosanaksi 10!

Nautin ohjatusta ryhmäliikunnasta, musiikin ja liikkeen yhdistämisestä, toisaalta haluan aina päästä luontoon liikkumaan, kun vain mahdollista. Talvisin rakastan olla hiljaisessa metsässä hiihtämässä. Lapset opetimme hiihtämään ja laskettelemaan heti, kun tolpillaan pysyivät ja hekin kaikki nauttivat edelleen näistä talvilajeista (hyvän olon vuoksi, ei kilpaillen).

Kesällä olen ollut vähän laiska liikkumaan. Olen mielelläni tehnyt kyllä pihatöitä, kulkenut metsissä keräämässä sieniä ja marjoja ja sitä teen edelleen. Nyt lisänä on golf, jota en vielä mitenkään osaa, mutta pitkäkestoisena, matalasykkeisenä ja sosiaalisena liikuntamuotona se on tehokasta ja ainakin itselleni käy kunnon liikunnasta.

Nyt, kun vedän pilates-tunteja lähes joka ilta, en pääse enää niin helposti muiden vetämille tunneille. Sauvakävelylle tai hiihtämään lähden itsekseni, mutta esim. kuntosalille ei tule mentyä. Jos joskus kuvittelen alkavani salitreenin, niin parin kerran jälkeen huomaan, että lintsaan niin paljon kuin ehdin ja huijaan itseäni kuvittelemalla, että reipas olin, kun edes kävin salilla..

Tänä keväänä, kun hiihdot loppuivat huomasin, että uppouduin vain hoitelemaan vanhempiani, tekemään omia töitäni ja unohdin kokonaan oman liikunnan. Heräsin, kun huomasin, että olo on kurja, väsyttää ja surettaa ja puhti on poissa. Jäin miettimään, miten lisäisin omaa liikuntaa, kun kaikki kivat jumpat on iltaisin. Pohdiskelin liikuntamuotoa, jossa voisin käyttää voimaa, kun muistin, että golfissa minulle aina sanotaan, että palloa ei tarvitse lyödä ihan apinan raivolla! Kävimme tässä kerran ystävien kanssa myös keilaamassa ja taas minua jarruteltiin että ei ihan niin paljon voimaa peliin. Tuli sitten mieleen, että mitä jos olisikin joku laji, jossa SAAN käyttää voimaa! Päätin kokeilla Fustraa, koska siinä on mukana PT- joka seuraa vieressä koko ajan ja silloin voin valita myös kellonajan itselleni sopivaksi. Fustra tehdään kuntosalilla, joskin hyvin vähän käytetään laitteita, mutta voimaa saa käyttää ja liikkeet tehdään yhtä tarkasti kuin pilates (vähän eroja on asennoissa ym.). Se on kovasti tyyris tapa liikkua, mutta nyt hetkellisesti se on hyvä omaan elämäntilanteeseeni.

Tällä hetkellä oma treenini on:
- kerran viikossa cardio sisäpyöräily (aerobista)
- kerran viikossa Fustra (lihaskuntoa)
- 1-2 kertaa viikossa golf (viikonloppuisin, pitkäkestoista, matalasykkeistä)
- lähes joka päivä pilatesta kotona (rullauksia, kiertoja, taivutuksia: vetreyttävänä, kehoa  huoltavana  harjoituksena)
- hyöyliikuntaa: koti-, piha-, metsätöitä ym.

Jos jotain jää väliin (niin kuin usein jääkin), niin se ei haittaa, kunhan pääsen suht säännöllisesti tekemään jotain. Vähintään nuo omat pilates-elvytykset ehtii tekemään, kun eivät vie kuin muutaman minuutin. Säännöllisyys on mielestäni se olennaisin juttu. Kun liikunta on monipuolista, säännöllistä ja myös vapaapäiviä on sopivasti, niin keho -ja mieli- pysyvät kunnossa.

Positiivarit: Vähän kerrallaan IHAN JOKA PÄIVÄ

Tämän päivän Positiivarit ja "Ajatusten Aamiainen":

= = = = = = = = =

Vähän kerrallaan
IHAN JOKA PÄIVÄ

Vuotta 2013 on jäljellä 222 päivää.
Niiden avulla voit toteuttaa monta
tavoitetta ja antaa näin kullekin
päivälle tarkoituksensa. Mitä sinä
haluat 1.1.2014 mennessä?

LISÄÄ EUROJA?
10 euroa säästöön loppuvuoden ajan
lihottaa lompakkoasi 2.220 eurolla.
Viisi euroa sukanvarteen tuo ylimää-
räistä joulurahaa reilun tonnin.

PUHTIA POHKEISIIN?
Kilometrin kävely päivässä vie
Tampereelta Luumäelle. Kaksi päivä-
kilometriä Helsingistä Joensuuhun
ja kolmen kilometrin päiväkuntoilu
kuljettaa loppuvuoden aikana sinut
Lahdesta Tornioon.

UUSIA ASIAKKAITA?
Viisi uutta kontaktia päivässä ja
olet laajentanut mahdollisuuksiasi
tuhannella. Jos 10% sanoo kyllä,
on sinulla sata uutta palveltavaa.

KIRJA ELÄMÄSTÄSI?
Sivu päivässä ja sinulla on koossa
uudenvuodenpäivänä 222-sivuinen opus.
Ajatella. seitsemässä kuukaudessa.

Ilman tavoitetta, ilman jokaiselle
päivälle annettua tärkeää tehtävää
nämä 222 päivää hurahtavat jättämättä
itsestään mitään jälkeä. Päätä mitä
haluat. Pilko se 222 osaan ja aloita
tänään. Polttoaineeksi saat innostuksen
ja samalla ratkaiset onnistujien
salaisuuden - vähän kerrallaan, mutta
ihan joka päivä.

- Jussi

= = = = = = = = =

Turistina Helsingissä

Perjantai-iltapäivänä lähdimme Miehen kanssa Helsinkiin juhlistamaan viikolla ollutta 30v hääpäiväämme. Mies oli varannut huoneen hotelli Kämpistä! Sää oli mitä loistavin, aurinko paistoi täydeltä terältä ja Helsinki näytti parhaat puolensa.

Kaikki tuntui erilaiselta, kun astuikin ulos keskustan hotellista ja katseli ympärilleen turistin silmin. Helsinki oli täynnä ihmisiä, värejä, ääniä ja tuoksuja! Harvoin ehtii pysähtyä katselemaan ja kuuntelemaan tai piipahtamaan yllättäviin paikkoihin. Yleensä, kun tulen Helsinkiin, tulen lähinnä päiväksi koulutuksiin tai käyn nopeasti muutamassa kaupassa ostoksilla, mutta tuskin koskaan sinne tulee lähdettyä vain aistimaan tunnelmia. Normaalisti inhoan shoppailua, joten huvikseni en lähde kauppoja kiertelemään vaan käyn ostamassa, jos jotain tarvitsen. Ja mieluiten ostan kaiken mitä saa, omasta pikkukaupungistamme. Mies on Helsingistä kotoisin, joten hän toimi oppaana ja teimme monen tunnin sightseeing-kierroksen kävellen (jotain tuli toki shoppailtuakin...).

Illallinen oli varattu ravintola Olosta. Otimme "Matka"-menun eikä tähän matkaan mennytkään kuin n. neljä tuntia! Mutta kerrankin ei ollut kiire minnekään, joten saatoimme nauttia kaikessa rauhassa. Ja kyllä oli herkkuja! En edes tiedä monenko lajin illallinen se todella oli, putosin laskuista jo puolessa välissä. Ihania makuelämyksiä ja yllättäviä yhdistelmiä. Lisäksi kaikki (lähes kaikki?) oli luomua ja kotimaisista raaka-aineista valmistettua.

Lauantaina nukuimme pitkään, kävimme Kauppatorilla ja Stockan Herkussa hakemassa kotiinkin vähän tuomisia ja ajelimme mökin rauhaan linnunlaulun keskelle. Tuntui, kuin olisimme olleet pitkällä matkalla! Tämä pitää tehdä toistekin! Normaalisti voisi varata huoneen ihan perus-hotellista ja kokeilla taas jotain muuta ravintolaa, mutta nyt oli tietysti extra iso syy juhlaan. Mutta, jos ajattelee miten paljon aikaa tarvitaan, kun lähtee pidemmälle, lennot vievät aikaa ja silläkin rahalla voi taas vaikka herkutella ;)

Lääkäriä ja valtakirjoja

Kotisairaanhoitaja ehdotti, ja sai vanhempani suostumaan, menoa terveyskeskuksen lääkärille uusimaan Isän vanhentuneet reseptit ja tarkistamaan Äidin tilanteen. Samalla kotisairaanhoito saa tämän hetken tietoa vanhempieni kunnosta.

Olimme vastaanotolla kaikki kolme yhtäaikaa ja lääkäri todella käytti aikaa, jutteli ja kyseli ja yritti kartoittaa tilannetta. En sitten tiedä näkeekö lääkäri oikean tilanteen, koska vanhempani "eivät ole ollenkaan kipeitä ja kaikki menee oikein hyvin ja ruoka maittaa ja sitä tehdään, kotihommat sujuvat ja ..." Ja minä kuuntelen suu auki, että jaa, hetki sitten he valittivat minulle, että kaikki on huonosti ja mikään ei suju. Yritin välillä korjata, että ette te kyllä kunnolla syö, mutta tyrmäys tuli salamana. Tajusin, että en voi vängätä vastaan, kun he sillä hetkellä kokevat, että kaikki on mahdottoman hyvin.

Lääkäri jopa huomioi minut ja kyseli miten minä jaksan! Kiitin kysymästä, kyllähän minä vielä jaksan. Kerroin kuitenkin toiveeni, että vanhempani suostuisivat, että yksityinen kotiapu kävisi edes kerran viikossa (halusivat, että käy vain kahden viikon välein 2-3 h kerrallaan). Hetken päästä lääkäri piti pienen palopuheen: hän muistutti vanhemmilleni, että heidän on nyt pidettävä huoli, että tytär jaksaa! Jos tytär väsähtää, niin silloin on oltava vieraat ihmiset auttamassa kaikessa! Vanhempani ottivat puheen tosissaan ja jäivät miettimään, että jospa kuitenkin kotiapua pitäisi olla useammin kotiaskareisiin. Joko lääkärillä oli omakohtaista kokemusta asiasta tai oli muuten vain kokenut ja tarkkasilmäinen. Olen hänelle kovasti kiitollinen.

Vanhempani saivat lähetteet labrakokeisiin ym. ja Isä uudistetut reseptit. Kun lähdin sitten myöhemmin hakemaan lääkkeitä, niin Isän Kela-kortti oli hukassa. Kuinkas muutenkaan. Eikä sitä mistään löytynyt. Menin siis ensin Kelan toimistoon tilaamaan uutta korttia. Se ei ollut ongelma, mutta olisivat voineet antaa väliaikaisen kortin heti, jos Isä olisi ollut mukana tai minulla olisi häneltä valtakirja. Nyt sain valtakirjan mukaani Isän allekirjoitettavaksi. Kortti tulee postissa heille kotiin 1-2 viikon sisällä.

No, sen jälkeen menin apteekkiin e-reseptin kanssa. Lääkkeet oli kyllä mahdollista saada ja kun viitseliäästi selvittivät, niin kaikki Isän tiedot löytyivät heidän tiedostostaan, joten sain jopa Kela-korvaukset samantien. Ja seuraavan valtakirjan allekirjoitettavaksi.

Vein lääkkeet Isälle ja kappas vain: vanha Kela-korttikin oli löytynyt! Tuntui kyllä aikamoiselta ojentaa sekä Kelan että apteekin valtakirjalomakkeet hänelle allekirjoitettavaksi, saadakseni luvan hoitaa hänen asioitaan. Esitin asian niin, että jos hän mieluummin haluaa, on myös mahdollista, että hän tulee aina mukaani hoitamaan näitä asioita, silloin en tarvitse valtakirjoja. Hän oli lähes helpottunut, kun voi antaa minulle luvan hoitaa asioitaan, koska hän ei mitenkään jaksa kävellä enää muuta kuin kotosalla. Mutta on se vain kova paikka, kun Isä, joka on aikanaan ollut arvostettu pk-yrittäjä, ollut ikänsä tekemässä päätöksiä, ollut aktiivisesti pikkukaupunkimme kunnallispolitiikassa, ollut intohimoinen metsästäjä ja metsänhoitaja ja vaikka mitä, joutuu nyt antamaan valtakirjoja, että tytär saa hoitaa perusasioita hänen puolestaan. Pistää vähän itkettämään.

30 v hääpäivä

Tänään on meidän 30 v hääpäivä!

Oma iltani meni töissä ja Mies lähti kavereiden kanssa mökille saunomaan. Juhlistamme kyllä viikonloppuna tätä meidän pitkää taivalta.

Kymmen-vuotis hääpäivän lähestyessä ajattelimme, että se on niin iso juttu, että maailmanympärimatka olisi aiheellinen. Kun hetki yhtäkkiä koitti, emme olleet suunnitelleet mitään. Saimme lapset vanhemmilleni hoitoon ja lähdimme ajelemaan. Päädyimme Nummelaan! En keksi mitään syytä, miksi me sinne päädyimme, mutta siellä hetken pyörimme ja ihmettelimme. Aikamme ajeltuamme päätimme, että mennään edes syömään. Kummallakaan ei ollut nälkä, joten söimme pitsan puoliksi. Meneehän sä hääpäivä näinkin ja ihan mukavaa oli.

20 v hääpäivä oli keskiviikkona enkä edes harkinnut, että jättäisin illan tunnit väliin. Mies kuitenkin hokutteli, että tehdään nyt jotain kivaa, kun on sentää näin iso juttu. Sain lopulta tuuraajan vetämään tunteja ja ehdotin, että mennään Hankoon. Se on niin ihana kesäpäikka. Sinne siis menimme. Satoi, tuuli, oli kylmää, ulkon ei voinut olla ollenkaan. Onneksi ravintola Origo oli auki, joten pääsimme herkuttelemaan heidän Saaristolaispöytäänsä. Ihastuimme myös heidän Uudesta-Seelannista tuomaansa valkoviiniin. Sitä ei Alkosta saa, mutta kertoivat vastaavat: Jackson ja Mud House Sauvignon Blanc. Näitä ostamme edelleen; ihan hyvä reissu tämäkin oli.

Kevät on sen verran työntäyteistä aikaa, että emme oikein voi pitää lomaa, joten nyt, 30 v häämatkan teimmekin jo joulu-tammikuussa. Lähdimme kahdeksi viikoksi Floridaan. Kyllä hirvitti. Matkustamme suht paljon, mutta enimmäkseen töiden takia tai koko perheen kanssa. Vaikka lapset ovat olleet jo isoja, usein ainakin joku heistä on halunnut lähteä mukaan. Ja nyt olimme menossa kahdestaan, ei mitään töitä, pelkästään lomaa. En ollut ollenkaan varma, tulemmeko samalla koneella takaisin vai palailemmeko eri reittejä kotiin. Mutta reissu meni todella hyvin. Lensimme Orlandoon, jossa ensimmäinen yö oli varattu lentokenttähotellista, muuta emme varanneet. Vuokrasimme auton ja lähdimme ajelemaan maisemareittejä pitkin etelää kohti. Matkalla kävimme kaikissa paikoissa, joissa olimme aikanaan käyneet lasten kanssa, kun he olivat pieniä. Ajelimme Key Westiin asti ja sieltä takaisin Orlandoon. Useamman päivän vietimme North Palm Beachissä ystävämme huoneistossa sekä Orlandon lähellä toisen ystävämme asunnossa. Pelailimme golfia, ajelimme maisemia katsellen (yhteensä n. 1500 km), pysähdyimme, kun löysimme mukavan paikan. Tosi onnistunut matka!

Saa nähdä mitä 40 v hääpäivä tuo tullessaan!

(P.S. Juhlistimme 30 v hääpäiväämme vielä viikonloppuna: postaus 19.5.-13 "Turistina Helsingissä")

Äitienpäivän viettoa

Äitienpäivä vietettiin mukavassa säässä, kolmen polven kesken. Tytär2 tulikin jo lauantaina, Tytär1+Vävy sunnuntaina. Poika oli lauantain töissä ja Tyttöystävä opiskeli pääsykokeisiin, joten he jäivät Tampereelle ja menivät sunnuntaina Tyttöystävän äidille.

Mies laittoi lauantaina verkot veteen ja äitienpäivänä kalansaalis olikin ihan mukava: kuhia, ahvenia, hauki ja made, yhteensä 8,2 kg kalaa!

Saaliin fileointioperaatio alkaa.

 

Valmiita ahvenfileitä.
 

Fileoinnin opettelua.

Harjoittelemalla oppii!

Vanhempanikin nauttivat kovasti, kun näkivät nuoria ja kaikilla oli aikaa jutella rauhassa ja päivittää kuulumisia. Samalla nuoriso auttoi heille pihakalusteetkin paikoilleen.

Rantasaunaan Isäni ei enää pääse, mutta Äiti tuli kyllä mukaan. Huomasin, että enää en uskalla päästää häntä yksin saunomaan, oli se sen verran hösellystä. Äiti otti padasta kuumaa vettä, muttei huomannut, että kylmääkin pitää lisätä. Olisi voinut käydä pahasti, kun hän olisi kaatanut kuumat vedet päälleen.

Sunnuntai-iltana, kotiin lähtiessä kaikki oli hukassa. Ihan kaikki. Isän lääkkeet löytyivät lopulta ruokapäydän alta lattialta, samoin Äidin lompakko. Onneksi olin nähnyt missä taskussa kodin avaimet ovat ja vielä tarkistin, että kaikki lääkkeet ovat mukana.

Illalla he soittivat, että nyt on lääkkeet hävinneet...



Ensitapaaminen

Helatorstaina oli Miehen ja minun 32v tapaamispäivä. Oma Lapsuudenystäväni ja Miehen lapsuudenystävä alkoivat seurustella ja olivat sitä mieltä, että me sopisimme hyvin yhteen. Meitä kumpaakaan ei kiinnostanut ollenkaan. Pari vuotta ystävämme yrittivät saada meitä edes tapaamaan, mutta aina toisella oli tärkeämpääkin tekemistä kuin tavata joku sokkotreffityyppi.

Olin sopinut Lapsuudenystäväni kanssa, että hän ja poikaystävänsä tulevat meidän mökille Helatorstaiksi. Menin soittamaan ystävälleni läheisen kaupan pihalla olevasta puhelinkopista (ei ollut silloin kännyköitä) ja varmistamaan, milloin ovat tulossa. Puhelimeen vastasikin Mies: "No mitä vaimo!" Voi, mikä ällöttävän itsevarma tyyppi! Ei todellakaan kiinnosta! Tulivat kuitenkin kaikki kolme mökille. Sää oli mitä hienoin, soutelimme, menimme läheisen kylän helavalkeille - ja loppu onkin historiaa..

Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu - vaikka omalla mökillä!

Perjantai, perjantai, perjantai!

Koko päivä Helsingissä koulutuksissa ja sen jälkeen yksityisasiakas. Mielenkiintoisia juttuja kumpikin. Tänään yritän vielä saada suunniteltua uudet tunnit ensi viikolle, niin viikonloppu on vapaa.

Helsingissä satoi ja oli vilakkaa, täällä, n. tunnin ajomatkan päässä, aurinko paistaa ja on +20C lämmintä! Ihanaa!

Mies lähti tänään Anopin mökille ja tulee huomenna illalla takaisin. Usein olemme äitienpäiväviikonloppuna Anopin mökillä talkoissa, mutta nyt tehdään vähän toisin. Kun Äiti vielä muistaa ja tuntee, niin haluan viettää äitienpäivää vanhempieni kanssa. Menen heidän kanssaan huomenna mökille ja sunnuntaina ainakin Tytär2 ja Tytär1+Vävy tulevat myös sinne syömään. Pojasta+Tyttöystävästä en vielä tiedä.

Yhtä asiaa tässä kummastelen: löysin jääkaapin kätköistä pussiin unohtuneen vanhan, itäneen perunan. Mistä peruna tietää, että nyt on kevät? Pimeässä jääkaapissa se ei näe, että päivät ovat jo pitkiä eikä tunne, että lämpötila on jo kesäinen. Silti se puskee, tasan oikeaan aikaan, terhakoita ituja ja on valmis ottamaan kevään vastaan. Kummallista.

Että tämmöisiä täällä ihmettelen.

Keväässä on voimaa

Kukkuu, kukkuu.. tsirp, tsirp.. krääk, kriik.. Kyllä nyt käki kukkuu, pikkulinnut livertävät, lokit kirkuvat, metsäkyyhkyt kujertavat elämänsä riemusta! Kohina käy, kun ruoho kasvaa, puiden silmut pullistelevat ja kukkaset raivaavat tietään ylöspäin. Vuoroin sataa ja paistaa.

Tytär2 soitti aamulla, ollaanko mökillä, jospa hän ajelisi sinne myös. On niin mukava saada odotettuja yllätysvieraita! Mies oli illalla laittanut verkot veteen, joten ruokaakin oli runsaasti.

Työn iloa

Aamulla aikainen herätys ja aamutunnin vetoon. Olen Pilates-ohjaaja ja Personal Trainer ja nautin työstäni suunnattomasti. On niin palkitsevaa nähdä, miten asiakkaat kehittyvät, selkäkivut jäävät ja moni on kokenut saaneensa uuden elämän.

Toisaalta, olen koko ikäni ollut vanhempieni perustamassa perheyrityksessä töissä (ei liity mitenkään liikuntaan). Kun vanhempani jäivät eläkkeelle, mieheni tuli vetämään yritystämme (yli kymmenen vuotta sitten). Silloin päätin, että nyt voin kokeilla, voiko näin vanha ihminen lähteä uusille urille. Hyvin voi!

Kun veljeni kuoli 30 vuotiaana, vuonna -93, elämä meni myllerryksiin. Silloin tajusin myös, että kukaan muu ei voi tehdä minua onnelliseksi, vain minä itse. En voi vaatia, että Mies tekee minut onnelliseksi, en voi myöskään vaatia sitä lapsilta. Itse on löydettävä oma elämänsä ja tehtävä siitä paras mahdollinen. Mietin mikä se minun juttuni voisi olla. Tunsin olevani liian vanha (33v!) opiskelemaan uutta ammattia, mutta omassa perheyrityksessä saatoin muuttaa työtehtäviäni ja kehitellä työtäni itselleni sopivammaksi.

Kun lähestyin neljääkymmentä, tajusin, että en ole enää liian vanha mihinkään, vaan vihdoinkin sopivan ikäinen mihin vaan! Lähdin aerobic-ohjaaja -koulutukseen (olin silloin n. 37v). Vedin aerobicia ja kun Pilates tuli Suomeen lähdin opiskelemaan sitä ja sillä tiellä olen edelleen. Nyt olen 53v eikä opiskelulle näy loppua!

Olen silti edelleen myös perheyrityksessämme, joskin en tee rutiinihommia, vaan tapaan tavarantoimittajia ja asiakkaita, käyn Miehen kanssa messuilla ja suunnittelemme yhdessä uusia juttuja. Olen saanut mahdollisuuden tehdä kahta, täysin erilaista työtä ja olen siitä äärettömän kiitollinen.

Takaumia Prahasta

Olin Miehen kanssa pääsiäisen Prahassa kahdestaan. Tosi mukava kaupunki, joskin kauhean paljon turisteja. Itseäni kiehtoi tieto, että kaupunki ei ole koskaan, minkään sotien yhteydessä, tuhoutunut. Eli sieltä löytyi historiaa monilta vuosisadoilta ja -tuhansilta. Toisaalta on mukavaa kierrellä tutkimassa kaupunkia, toisaalta nautimme kiireettömyydestä: istutaan kahville tai lasilliselle, otetaan kirjat esille ja annetaan elämän pyöriä ympärillä.

Koko kaupunki oli täynnä pieniä käsityöläiskojuja - kuin joulumarkkinoilla. Ihastuimme käsinmaalattuihin pääsiäismuniin, joita myytiin joka paikassa. Valitsimme sopivia munia pitkään ja Mies ehdotteli, että eikö vietäisi myös nuorisolle näitä. Hetki siinä mietittiin, mutta ehdotin, että ostetaan nyt meille ja jos lapset kovasti niihin ihastuvat, niin annetaan nämä meidän sitten heille. Vähän epäilin kuitenkin, koska varsinkaan opiskelija-asunnoissa ei ehkä oikein ole tilaa säilytellä pääsiäismunia. Tiedän myös, että Tytär1 (esikoinen) yrittää kaikin keinoin päästä eroon turhasta (ovatko käsinmaalatut pääsiäismunat turhaa vai ei?). Kun sitten tulimme kotiin, Poika oli meillä ja esittelin innoissani hienoja munia. - Siis pitiks teidän oikein itse maksaa näistä jotain?!
No, ehkä me otamme nämä hienot munat esille ihan itse joka pääsiäinen ja muistelemme matkaamme.

 

Yhtenä aamuna heräilimme rauhassa ja köllöttelin Miehen kainalossa suunnittelemassa päivän ohjelmaa. Mies: "Miksi sä pidät sun ylähuulta noin, et näyttää, ku siinä olis tollasia pystyssä olevia ryppyjä?"
-*#!"&**//#! Kyllä kuule mun ylähuuli on ihan omalla paikallaan ja ne rypyt on siinä tasan pitämättäkin! Hetken sai mies lepytellä!

Kävimme parina iltana klassisen musiikin konserteissa. Konserttisaleja on koko kaupunki täynnä ja lippuja on helposti saatavilla. Pidän klassisesta musiikista (niin kuin melkein mistä vain musiikista), mutten tunne sitä sen enempää. Nyt löysin uuden lempisäveltäjän ja kappaleen: Johann Pachelbel: Canon (Kanon). Youtubesta löytyy vaikka mitä versioita ko. kappaleesta. Itse ihastuin versioon, joka löytyy nimellä Pachelbel -  Canon In D Major. Best version. Tekijä: diemanerdk. On myös tieteellisesti tutkittu, että musiikki on loistavaa aivojumppaa! Erityisesti klassinen musiikki, koska se on monikerroksellisempaa ja vivahteikkaampaa. On myös todistettu, että erityisesti Mozartin musiikin kuuntelun jälkeen ihmisen avaruudellinen hahmotuskyky on hetkellisesti parempi kuin ennen kuuntelua. Istu siis mukavasti, kuuntele ja anna itsellesi aivojumppaa!

Lauantai-puuhailuja

Linnunlauluinen herätys tänä aamuna mökillä. Takkaan tuli,  kun yön aikana oli tullut hieman vilakkaa, kahvit päälle ja ihana, kiireetön aamupala.

Muutaman tunnin risusavotta metsässä: vielä on hommaa toissatalven tammikuisen Tapani-myrskyn jäljiltä. Puita kaatui silloin kymmeniä ja nyt on vielä kantoja ja risuja raivattavaksi asti. Loistavaa hyötyliikuntaa! Kumarteluja ja kyykkyjä, tasapainoharjoituksia ja välillä humpsahduksia mukkelis makkelis. Hiki virtaa!

Pikaisen lounaan jälkeen 10 kilometrin kävely pienen, omapäisen pallon perässä golfkentällä, hyvien ystävien seurassa. Takaisin mökille ja illalliseksi paistettua lohta ja vihreää parsaa. Nyt on vielä sauna lämpiämässä ja jos ensi yönä en nuku, niin en sitten ikinä!

Vapun aikaan

Poika (kuopus) + Tyttöystävä tulivat meille jo maanantai-iltana eli vapun aaton aattona. Olivat kyllä varmistaneet, että vapuksi me lähdemme pois. Ehdimme kuitenkin hyvin päivittää kuulumisia, kun lähdimme mökille vasta vappuaattona (tiistaina) iltapäivällä.

Vanhempani + koiransa lähtivät mukaan. Heidän mökkinsä on samassa pihapiirissä kuin meidän, joten kaikilla on oma rauha, mutta ollaan lähellä, jos on tarvis. Vappua viettämään tuli myös Lapsuuden Ystäväni miehensä kanssa (joka taas on Miehen lapsuuden ystävä!). Menimme koko porukalla, kuohuviinin kera, vanhempiani moikkaamaan. Lapsuuden Ystäväni isä ja minun isäni olivat myös lapsuuden ystäviä keskenään ja vielä heidänkin vanhempansa olivat parhaita ystäviä keskenään! Olipa hauskaa muistella kolmen polven tapahtumia! Kaikilla oli paljon muistoja ja myös Äiti muisti aivan kaikki vanhat asiat ja korjaili välillä meidän muiden muistikuvia.

Oma mökkimme on yksi huone puuvajan päädyssä, keittiö, ruokailu ja olohuone samassa tilassa. Lisäksi on pieni makuuhuone, jonka päällä on parvi. Sähköt on ja vesi tulee kaivosta, mutta muita mukavuuksia ei ole. Sinne me yleensä muutamme heti, kun mahdollista. Vaikka kotikin on pikkukaupungissa, piha on iso ja ikkunasta näkyy pelto, on tämä mökki äärettömän tärkeä henkireikä meille kaikille. Siellä luonto on vielä enemmän läsnä: aamulla herää lintujen liverrykseen (jos on osannut nukahtaa..), veden ja tuulen äänet kertovat heti päivän säästä. Ja koska mökki on vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä kodistamme, ei ole mikään ongelma käydä sieltäkäsin töissä.

Tuo nukkuminen, se on niin hankalaa nykyään. Menen väsyneenä nukkumaan ja saatan nukahtaakin, kunnes herään joskus kolmen aikoihin yöllä. Virkeänä valvon ja päässä pyörii tuhat ja yksi asiaa, kunnes ehkä joskus kuuden-seitsemän aikaan taas hetkeksi nukahdan. Tai sitten en edes alkuun nukahda millään. Tai nukahdan aamuyöllä ja herään kukon laulun aikaan. Kaikki versiot on käytössä. Taas kerran kateellisena kuuntelin kolmiäänistä kuorsausta ja haaveilin nukkumisesta.

Jäät lähti! Vapun aattona jäät olivat vielä paikallaan, mustaa kyllä ja esim. laiturin ympäriltä sulanutta niin, että miehet päättivät heittää talviturkit pois ja hypätä uimaan. Vappupäivän iltana kaikki jäät olivat poissa. Vesi on taas vapaa!

Kauden ensimmäinen golfkierros pelattiin vappupäivänä. Tästä se lähtee! Minulle golf ei ole mikään intohimo (hiihto on), mutta selitykseni eivät enää menneet läpi: Mies on viimeiset 20 vuotta yrittänyt saada minut mukaan golfaamaan, mutta kun se vie niin paljon aikaa ja on lapset ja työt ja kaikki, niin en mitenkään ole voinut lähteä. Nyt kaikki lapset elävät omillaan enkä vielä ole keksinyt uusia selityksiä. Golf on haastava, ärsyttävä, innostava, sosiaalinen laji. On hauska taas tavata innokasta golf-kansaa, joka tulee esille talvipesistään ja tapaa pitkästä aikaa toisiaan golfkentällä. Toisaalta: koska muulloin viitsii kävellä kymmenen kilometriä säässä kuin säässä? Aurinko polttaa tai sade kastelee likomäräksi, mutta kierrosta ei malta jättää kesken. Se siinä ehkä mukavaa onkin. Ylittää itsensä. Tai alittaa, kun ei edes osu palloon. Tai, jos osuu niin: - Oho, miten se tonne meni?