Juhannuksen kolmas etappi

Juhannuspäivä valkeni sateisena. Istuimme porukalla aamukahvilla ja mietimme päivän ohjelmaa. Vieraamme ehdottivat, että jospa nyt saavatkin meidät vielä viettämään kaupunkijuhannusta! No, mikä ettei, kun patikointi sateessa ei niin houkutellut.

Pakkasimme kimpsut ja kampsut, siivosimme mökin ja lähdimme kohti Oulua. Taas söimme pikaisen lounaan ja Proffa&Maikka veivät meidät pyöräillen tutustumaan Ouluun! Ajelimme idyllisillä kujilla, hyviäkuntoisilla pyöräteillä, tutustuimme uusiin ja vanhoihin asuntoalueisiin, Nallikarin ranta-alueeseen ja istuimme hetken Oulun torilla kuuntelemassa elävää musiikkia. Kilometrejä tuli parikymmentä ja keli pysyi koko ajan hyvänä. Yhtään sadekuuroa ei niskaan saatu, vaikka mustia pilviä pyöri ympärillä.

Takaisin tultua, sauna päälle ja illallisen tekoon (Mies pyysi vapautuksen kaikista hommista, kun tulee tuota futista...).

Tänään, sunnuntaina, lähdimme ajelemaan kotia kohti. Olipa erilainen juhannus! Perinteistä ei tietoakaan, kuitenkin pääsimme nauttimaan Suomen kesän tarjoamista mahdollisuuksista. Neljän vuorokauden sisällä, ajoimme n.1700 km.

Kotiin tultua, jopa minun oli katsottava Mikko Ilosen voittoisaa golfia Irish Openissa.

Juhannuksen toinen etappi

Perjantaina joimme rauhassa aamukahveja ja arvoimme seuraavaa ajosuuntaa. Olimme puhuneet oululaisen ystäväpariskuntamme, Proffan&Maikan kanssa, että vietämme juhannuksen yhdessä, jossain. Eivät kauheasti innostuneet Kuhmon erämökistä. Kun on niin kylmääkin. Ei sisävessaa eikä lämmintä suihkua. Ei sähköjä. Entäs hyttystilanne? Mitäs, jos me suuntaisimme heille Ouluun kaupunkijuhannusta viettämään?

Lopputulos oli kompromissi: Iso-Syöte. Vanhemmillani on ollut siellä jo 30 vuotta kymmenen kaveriperheen yhteinen, kimppamökki. Perusmukavuuksineen. Tarkistimme, että mökki on vapaana ja sitten nenä kohti Iso-Syötettä. Emme ole koskaan ennen olleet siellä kesäaikaan, joten olikin mielenkiintoista lähteä katsastamaan miltä paikka näyttää kesällä. Oletimme, että kuolleelta. Ensimmäisenä ajoimme tunturin huipulle tarkistamaan, onko hotelli Iso-Syöte edes auki. Parkkipaikka oli niin täynnä, että autoa ei meinannut saada mahtumaan minnekään! Hotelli oli todellakin auki. Ja ravintola oli täynnä väkeä. Selitys oli Sprint Cup, eli autokisa, jossa kilpailijat ajoivat alhaalta tunturin huipulle kilpaa (yksi kerrallaan, kapeaa, mutkaista tietä, jopa 200km/h). Kisa kiertää ympäri Suomea. Olipa mukavaa, että oli elämää! Saimme täydestä ravintolasta paikat ja söimme listalta alkupalat, jotka olivat niin runsaat, että riittivät hyvin iltapalaksi. Loistava ruoka!

Mökillä Mies jäi taas katsomaan futista ja minä lähdin tutkimaan, miltä luonto näyttää kesällä. Löysin hienoja patikointipolkuja, upeita maisemia ja aivan uusia paikkoja.

Suopursu kukkii, rahkasammal...

Raput taivaaseen

Klo 22.30 aurinko häiritsee TV:n katselua.

Klo 23.45 

Proffa&Maikka tulivat perjantaina eli juhannusaattona. Söimme pikaisen lounaan, uusia perunoita, silliä ja kylmäsavulohta. Sen jälkeen lähdimme patikkaretkelle. Miehet kiersivät pidemmän lenkin, n. 17 km ja me naiset lyhyemmän lenkin, n. 8 km. Molemmissa reiteissä oli nousuja ja laskuja, upeita maisemia, pitkospuita soiden yli ja viimeisenä haasteena kipuaminen tunturin huipulle hotelli Iso-Syötteen ravintolaan juhlaillalliselle. Edelleen sekä loistava ruoka että palvelu! Syödessämme katselimme upeita maisemia suurista panoramaikkunoista - ja lumipyryä.

Juhannusaaton lumipyry

Juhannuksen ensimmäinen etappi

Torstai-aamuna ohjasin vielä yksityisasiakasta ja Mies oli töissä, mutta iltapäivällä olimme valmiit lähtemään juhannuksen viettoon. Pieni ongelma vain oli, kun emme olleet ollenkaan varmoja, mitä olemme tekemässä. Olimme antaneet Pojalle&Tyttöystävälle luvan mennä kavereiden kanssa meidän Mökille. Tytär2 oli saanut luvan mennä meidän Vierumäen kimppamökille oman kaveriporukkansa kanssa. Tytär1&Vävy lähtivät Lappeenrantaan, Vävyn suvun perinteiseen juhannuksen viettoon.

Pakkasimme autoon mukaan sitä sun tätä ja suunnittelimme ajavamme Kuhmoon, vanhempieni eräkämppään. Ensimmäinen etappi oli kuitenkin Vierumäen kimppamökki. Koska nuoriso oli tulossa vasta perjantai-iltapäivänä, ehtiisimme silloin hyvin alta pois. Se lyhentäisi ajomatkaa parilla tunnilla.

Perillä kävimme ravintola Rampsissa syömässä. Tarjoilija kertoi, että koko Vierumäki tulee olemaan tupaten täynnä koko juhannuksen. Kaikki majoituspaikat on loppuunmyyty. Hyvä juttu!

Mies istui koko illan futismatsia katsomassa. Niin taisi tehdä aika moni muukin. Sain kuljeskella pitkin teitä ja polkuja ihan omassa rauhassa. Vaikka tykkään itse liikkua, penkkiurheilu ei vaan kolahda. Olisi tietysti ihan yleissivistyksen kannalta aiheellista seurata edes tärkeimpiä kisoja. Mutta kun jotenkin tuntuu, että hieno ulkoilusää menee ihan hukkaan, jos istuu TV:n ääressä.

Siispä nautin raikkaasta, tyynestä, kesäillasta kaikessa rauhassa.

Suomalaista arkkitehtuuria

Suo siellä, vetelä täällä

Eilen kotihoidon sairaanhoitaja soitteli. Hän oli käynyt vanhempieni luona nyt uudestaan, jutellut heidän kanssaan, ottanut jotain kokeita ja nyt mietitään jatkoa. Hän yritti kertoa vanhemmilleni, että nyt heidän hyvinvoinnistaan ollaan huolissaan ja lisäapu olisi tarpeellista. Kun he kuitenkin ovat sitä mieltä, että eivät kaipaa mitään apua, hoitaja ehdotti, että jatketaan kotihoidon käyntejä kahden viikon välein, kuten tähänkin asti, mutta hän organisoi, että nyt käy vain muutama kokenut hoitaja ja jokainen juttelee, vähän ohimennen, lisäavun tarpeesta. Samalla hoitajat voivat keskenään raportoida toisilleen, missä mennään ja tilannetta voidaan seurataan tarkemmin.

Hoitaja oli myös huomannut, että koska Rouva O on saanut vanhempieni luottamuksen, niin todennäköisesti olisi parasta tässä vaiheessa koittaa saada vanhempieni suostumus, että vähän lisättäisiin hänen käyntejään. Hoitaja myös arvasi, että oma oloni oli vähän epämiellyttävä, kun näin "juonimme" vanhempieni selän takana. Mutta, tässä tilanteessa se alkaa olla tarpeellista. Itsemääräämisoikeus pysyy edelleen emmekä voi tehdä mitään, jos he kertakaikkiaan kieltävät tekemästä. Mutta voimme yrittää pehmentää heitä nätisti puhumalla ja houkuttelemalla.

Äidillä alkaa nyt olla kovasti vaikeuksia pukemisen kanssa. Kun sairaanhoitaja oli käynyt heillä, Äidillä oli ollut päällään paita, sen lisäksi hän oli vetänyt päälleen joustavan puseron minihameeksi. Toisen hihan hän oli jotenkin kieputtanut vyön tapaiseksi, mutta toinen hiha roikkui häntänä. Vähän väliä hän ihmetteli, että miten tämä hame ei nyt istu oikein kunnolla ja mikä ihmeen liepuke tässä takana on.

Kun olin vanhemmillani eilen illalla, Isä harmitteli, että kun hän ei jaksa eikä oikein pysty enää mihinkään reissuun lähtemään ja Äiti taas kaipaisi koko ajan menoa, niin Äiti pehmensi, että niin hän haluaisikin, mutta ei ilman Isää, kun ei hän halua jättää Isää yksin kotiin. Yritin heti sanoa, että tässäkin juuri lisäapu olisi hyväksi! Minä voisin olla jomman kumman kanssa ja joku muu olisi toisen kanssa. EI! EI KÄY! Eihän he nyt enempää apua tarvitse, sanoi Äiti. Kerroin, että nyt on aikalailla kaksi vaihtoehtoa: joko ottaa lisää apua vastaan, asua kotona ja molemmat pystyvät silloin tekemään asioita joista pitää. Toinen vaihtoehto on, että ei ole enempää apua ja sitten eletään näin. Äidin mielestä huonoja vaihtoehtoja molemmat. Hän haluaa olla terve ja tehdä asiat niin kuin ennenkin ja hän haluaa ajokortin takaisin, että pääsee itse kulkemaan niin kuin haluaa. Isä oli hiljaa, kunnes sanoi vain, että suo siellä, vetelä täällä - eli hän on ehkä kuitenkin nyt huomannut, että huonoista vaihtoehdoista on valinta tehtävä, kun paremmaksi tilannetta ei muuten saada. Voin vain kuvitella, että on se kova paikka.

Minun Egyptini 2

Kuvia työmatkan varrelta. Kuvat otettu auton ikkunasta, liikkuvasta autosta.

Hiekkaa

Vain kastelluilla alueilla vihertää

Muoviämpäreitä ym. Matkalla taloustavarakauppaan?

Mikähän lienee painorajoitus?

Katkeamaton kylmäketju?

Tienvarren kioski

Hiekkaa silmän kantamattomiin

Vähän vihreääkin

Rakenteilla uusi asuinalue

Parasta tomaattien sesonkiaikaa

Rakenteilla uusi moskeija

Asuinalue ja kyyhkyslakka

Herkuttelua ja nautiskelua

Tapasimme taas naisporukalla meidän Mökillä (postaus viime vuodelta: Ihanat naiset rannalla). Tällä kertaa yksi joutuikin olemaan töissä, joten olimme vajaamiehityksellä eli neljään naiseen.

Jokainen toi jotain syötävää: yksi teki pehmeän ihanaa lipstikkakeittoa ja itse tehtyä näkkileipää, minä paistoin kuhafileitä ja tein fenkoli-sipuli-pinaatti -lisuketta, kolmas teki ison salaatin ja neljäs toi raparperipiirakkaa ja juustoja. Alkujuomana oli aitoa shampanjaa, ruokajuomina vettä, kivennäisvettä, valko- ja punaviiniä.

Saunottiin, uitiin (kuka ui, kuka ei) ja parannettiin maailmaa sateen keskellä.

Tänä aamuna osa lähti töihin, osalla oli muita juttuja. Minulla oli vapaapäivä, mutta kun toin yhden ystävistäni, (joka on samalla maailman paras naapuri) kotiin, päätinkin jäädä hoitelemaan pyykkejä ja työasioita kotoa käsin, kun keli oli niin sateinen.

Edellisen kerran tapasimme tällä naisporukalla keväällä ja silloin pääsimme kaikki tapaamiseen, jonka olimme sopineet Helsinkiin. Yksi meistä oli saanut uuden työhuoneen, johon kävimme tutustumassa. Samalla kävimme lähellä olevassa italialaisessa pikkukahvilassa Signora Deliziassa. Olipa tunnelmallinen ja ihana paikka! Helsinkiin tulee lähdettyä aivan liian harvoin.

Mies on koko viikonlopun omalla kaveriporukalla kalastusreissussa, joten kuullostelen, mitähän minun tekeekään mieleni tehdä! Olen nyt saanut pestyä pyykkiä, suunniteltua yksityisasiakkaiden tapaamisia, vastailtua maileihin,.. Haluaisinkohan nyt lähteä salille, jollekin tunnille vai pihatöihin? Vielä tihkuttaa vähäsen, joten nyt voisi olla oivallinen hetki lähteä jollekin mukavalle tunnille, kun kerrankin olen paikalla ja kaikki on mahdollista.

Vaihtarimuistoja

Sain tänään suruviestin FB:n kautta. Host mother eli vaihto-oppilasajan äitini USA:ssa, oli kuollut eilen.

Mieleeni tulvahti muistoja melkein neljänkymmenen vuoden takaa. Olin vaihto-oppilaana Ohiossa vuoden 1977-78. Silloin vaihto-oppilasvuosi ei todellakaan ollut niin yleistä kuin nykyään, varsinkaan meidän Pikkukaupungissa.

Vielä vuosikausia jälkeenpäin lähettelimme joululahjoja sikäläisen perheeni ja ystävieni kanssa. Perheen vanhimman tyttären kanssa olen ollut kirjeenvaihdossa ja mailaillut harvakseltaan edelleenkin. Jokin aika sitten löysin kaikki sikäläiset sisarukseni ja muutaman hyvän luokkakaverini Facebookista! He olivat vasta liittyneet, joten siksi en ollut aikaisemmin heitä löytänyt. Olipa hauska päivittää kuulumisia.

Seurustelin siellä pienen hetken erään pojan kanssa ja hän löysi minut jo pari vuotta sitten netin kautta ja nyt mailailemme aina silloin tällöin.

Sikäläisen parhaan ystäväni ja hänen perheensä kanssa olemme olleet kaiken aikaa yhteyksissä ja vierailleetkin useamman kerran puolin ja toisin. Myös miehemme ja lapsemme ovat ystävystyneet.

Selailin vanhoja valokuvia vaihtariajoilta. Monenlaisia tunteita nousi esiin. Vuosi antoi paljon, vaikka helppo se ei aina ollut.

Maailma näyttää kuitenkin aivan erilaiselta, kun pääsee tutustumaan paikallisiin ihmisiin edes hieman. Silloin ymmärtää, että samat ilon ja surun aiheet ihmisillä on riippumatta maasta tai kulttuurista.

Tässä postauksessa olen myös kertonut muutaman sanan vaihto-oppilaana olosta: Skypetystä

Minun Egyptini 1

Kun ensimmäisen kerran menimme Egyptiin, Kairoon (n. 15v sitten), en ajatellut sen kummemmin kulttuurieroja. Olimme menossa töihin, tapaamaan tavarantoimittajia, joilta olimme jo jonkin aikaa ostaneet tavaraa, olimme tavanneet yritysten ihmisiä sekä ulkomaisilla messuilla, että Suomessa, kun he kävivät tutustumassa perheyritykseemme. Olimme siis vain menossa töihin.

Hetkessä huomasin, että olisi ehkä voinut hieman paremmin perehtyä paikalliseen kulttuuriin etukäteen! Olimme alkuun hyvin varovaisia; kaikki olivat "liian" ystävällisiä. Joku taka-ajatus tässä on nyt takana... Lopulta oli pakko uskoa: egyptiläiset ovat aidosti sydämellisiä ja ystävällisiä! Ilman taka-ajatuksia.

Turistikeskukset ovat asia erikseen, niissä on hyvä olla hereillä. Ei niissäkään taskuvarkaita ole (ellei sitten toiset turistit), mutta egyptiläiset ovat vanhaa kauppakansaa, he osaavat myydä turistille roskaa kalliilla hinnalla. Sehän on vain jokaisen omaa tyhmyyttä, jos on valmis maksamaan rihkamasta laatutuotteen hinnan. Muutenkin turistipaikat ovat oma lukunsa, kuten missä tahansa maassa.

Olimme saaneet vapaapäivällemme hyvää englantia puhuvan, huivipäisen naisoppaan, jonka kanssa pääsimme näkemään pyramidit ja sfinksin, Kairon museon ym. Opas kertoili historiasta, mutta myös yleisesti egyptiläisistä. Olin nolona. En tiennyt yhtään mitään. Siis muuta kuin juuri nuo historialliset nähtävyydet. En myöskään tiennyt siihen aikaan paljoakaan islamista tai muslimeista. Lähinnä mielessä oli vain median luoma, negatiivinen kuva. Ja taas nolotti. En tietysti kertonut ajatuksiani kenellekään, mutta oli itselle noloa huomata, että sittenkin oli ennakkoluuloja. Kyselin jotain hyvin varovaisesti, kun en tiennyt mitä uskallan kysellä. Hän naureskeli, että saa kysyä aivan vapaasti ihan mitä haluan. Kyselin niin paljon kuin kehtasin ja päätin, että kotona perehdyn tähän kiehtovaan, ristiriitaiseen kulttuuriin toden teolla.

Mutta mites perehdyt? Kirjastoissa ja kirjakaupoissa on hyllymetreittäin tietoa Egyptin historiasta.
Tästä päivästä, tämän hetken ihmisistä ja elämästä - ei mitään. Aloin siis lukea historiaa ja lopulta "Meidän Pojat" naureskelivat, että tiedän heidän historiansa monin verroin paremmin kuin he. Vuosien kuluessa olen päässyt edes hieman sisälle myös nykyaikaan.

Kuitenkin, Egyptissä on niin paljon ihmisiä, niin paljon tapoja, että mistään asiasta ei voi sanoa, että "kaikki tekevät näin" tai "aina tehdään niin". Ihmiset, joita tunnen ja joiden kanssa teen töitä, ovat koulutettuja, enimmäkseen meidän mittapuun mukaan keskiluokkaa olevia, tavallisia ihmisiä tai yritysten äveriäitä omistajia ja heidän sukuaan.

Asiat, joista kerron ovat siis omia näkemyksiäni ja kuulemuksiani. Totuuksia ja tapoja on monia.

Hoitoapua

Olen seurannut, että nyt Äiti on mennyt huonommaksi. Mutta tuntuu siltä, että myös Isällä on muistin kanssa ongelmia.

Olin vanhemmillani lauantaina ja yritin houkutella heitä Mökille. Eivät jaksaneet lähteä. En sitten pitänyt kiirettä pois, vaan ajatteli, että voin olla heillä vaikka koko illan. Molemmat olivat oikein hyvällä tuulella, Isä nauroi ja vitsaili ja Äiti kuunteli mielellään Egyptin kuulumisia. Reilun tunnin päästä Äiti kuitenkin selvästi väsähti ja vihjaisi:" No niin, oli se kiva, kun pääsit taas käymään! Kohtahan alkaa ollakin jo nukkumaan menon aika." Kello ei ollut vielä ilta kuutta. Lähdin sitten, kun arvasin, että hän ei jaksa enää skarpata.

Tänään soitin kotihoitoon, kun tiesin, että sieltä oli käyty vanhemmillani ottamassa jotain labrakokeita. Kumpikaan vanhemmistani ei muistanut, oliko Isältä otettu kokeita eivätkä muistaneet, olivatko jo saaneet kokeiden tuloksia. Mikä tuuri, että puhelimessa päivysti juuri tämä sama hoitaja, joka heillä oli käynyt kokeet ottamassa ja hän myös menee huomenna kertomaan tuloksista (molemmilta oli otettu kokeita).

Kerroin hoitajalle huoleni ja hän sanoi, että olen oikeassa. Hän oli seurannut samaa ja tullut siihen tulokseen, että vanhempani laitetaan nyt tarkempaan seurantaan ja he tarvitsevat lisää apua. Kun kerroin, että he todennäköisesti kieltäytyvät ottamasta lisää apu, hoitaja sanoi, että molemmilla on nyt alhainen hemoglobiini ja lääkäri haluaa lisätutkimuksia. Sen varjolla voidaan muuttaa käyntikerrat viikottaisiksi (nyt ovat käyneet kahden viikon välein tuomassa lääkkeet) ja siitä pikkuhiljaa lisätään käyntejä.

Hoitaja osasi selvästi käsitellä myös minua! Hän puhui hyvin rauhallisesti ja otti vastuuta minulta itselleen. Olin äärimmäisen kiitollinen ja helpottunut, kun oma olo on alkanut olla välillä masentunut ja avuton, kun tuntuu, että mikään apu ei vanhemmilleni kelpaa ja oma osaamiseni ja jaksamiseni ei tunnu enää riittävän.

Sillisalaattia ja sekametelisoppaa

Kotona taas! Tai päätettiinkin ajaa lentokentältä suoraan Mökille, kun oli niin ihana sää.

Tuntui ihan epätodelliselta tämä raikas, puhdas ilma, lintujen laulun taustalla oleva hiljaisuus, tyyneys, vihreys ja valo.

Sain uudelta lukijaltani mukavan kommentin edelliseen  postaukseeni ("Meidän Pojat"). Hän oli kovasti pitänyt pienistä arkisista, tavallisista egyptiläisistä kertovista jutuista. Innostuin jo suunnittelemaan, että voisin melkein tehdä kokonaan uuden blogin liittyen egyptiläisten arkeen ja elämään. Samalla realismi iski päälle ja tiedän, että tällä hetkellä ei aika riitä kahden blogin pitoon. Mutta kirjoittelen tänne takautuvasti nyt menneestä matkasta ja kaikesta, mitä olen egyptiläisestä elämänmenosta oppinut.

Tästä blogista vain taitaa tulla entistä enemmän sillisalaattia :) Mutta eikös se elämäkin ole aikamoista sekametelisoppaa? On iloja ja suruja, työtä ja harrastuksia, innostuksen riemua ja kurjia fiiliksiä. Jos yksi asia on raskas kantaa, niin toinen voi auttaa jaksamaan.

Toivoisinkin, että blogistani voisi löytyä vertaistukea ja lohdutusta sitä tarvitsevalle, innostusta sitä kaipaavalle, ehkä joku uusi idea omaan elämään...

Kommentteja otan mielelläni vastaan!

"Meidän Pojat"

Kutsumme tavarantoimittajien myyntimiehiä "Meidän Pojiksi", useimmat kun olivat juuri opiskelunsa lopettaneita parikymppisiä, kun aloimme tehdä yhteistyötä. Osa on jo vaihtanut työpaikkaa, mutta pidämme edelleen yhteyttä. "Pojista" on kasvanut meille ystäviä. Olemme saaneet seurata tyttöystävien etsintää, tutustuneet vanhempiin, päässeet häihin, seuranneet lasten syntymiä ja oppineet paljon tämän hetken egyptiläisestä kulttuurista ja elämänmenosta.

Tänään yksi "Pojistamme" kertoili 2 kk vanhasta pojastaan. Äiti oli 45 päivää kotona. Sen jälkeen hän lähti takaisin opettajan hommiin. Onneksi koulun yhteydessä on lastentarha, jossa vauva voi olla ja äiti käy aina kolmen tunnin välein imettämässä. Isyyslomaa ei ole olemassa. Lopen väsyneitä ovat kuulemma molemmat, mutta isälle ei tulisi mieleenkään jättää tapaamatta kavereitaan joka ilta shisan ääressä.

"Poikiemme" mukaan Egyptin tilanne on nyt rauhoittunut ja he ovat tyytyväisiä uuteen presidenttiin. Joka paikassa ainakin rakennetaan! Tuntuu, että yhtäkkiä tänne on noussut uusia asuinalueita, kauppakeskuksia ja teitä ympäriinsä. Hyvä niin. Talous pyörii ja ihmisille on töitä.