Olen seurannut, että nyt Äiti on mennyt huonommaksi. Mutta tuntuu siltä, että myös Isällä on muistin kanssa ongelmia.
Olin vanhemmillani lauantaina ja yritin houkutella heitä Mökille. Eivät jaksaneet lähteä. En sitten pitänyt kiirettä pois, vaan ajatteli, että voin olla heillä vaikka koko illan. Molemmat olivat oikein hyvällä tuulella, Isä nauroi ja vitsaili ja Äiti kuunteli mielellään Egyptin kuulumisia. Reilun tunnin päästä Äiti kuitenkin selvästi väsähti ja vihjaisi:" No niin, oli se kiva, kun pääsit taas käymään! Kohtahan alkaa ollakin jo nukkumaan menon aika." Kello ei ollut vielä ilta kuutta. Lähdin sitten, kun arvasin, että hän ei jaksa enää skarpata.
Tänään soitin kotihoitoon, kun tiesin, että sieltä oli käyty vanhemmillani ottamassa jotain labrakokeita. Kumpikaan vanhemmistani ei muistanut, oliko Isältä otettu kokeita eivätkä muistaneet, olivatko jo saaneet kokeiden tuloksia. Mikä tuuri, että puhelimessa päivysti juuri tämä sama hoitaja, joka heillä oli käynyt kokeet ottamassa ja hän myös menee huomenna kertomaan tuloksista (molemmilta oli otettu kokeita).
Kerroin hoitajalle huoleni ja hän sanoi, että olen oikeassa. Hän oli seurannut samaa ja tullut siihen tulokseen, että vanhempani laitetaan nyt tarkempaan seurantaan ja he tarvitsevat lisää apua. Kun kerroin, että he todennäköisesti kieltäytyvät ottamasta lisää apu, hoitaja sanoi, että molemmilla on nyt alhainen hemoglobiini ja lääkäri haluaa lisätutkimuksia. Sen varjolla voidaan muuttaa käyntikerrat viikottaisiksi (nyt ovat käyneet kahden viikon välein tuomassa lääkkeet) ja siitä pikkuhiljaa lisätään käyntejä.
Hoitaja osasi selvästi käsitellä myös minua! Hän puhui hyvin rauhallisesti ja otti vastuuta minulta itselleen. Olin äärimmäisen kiitollinen ja helpottunut, kun oma olo on alkanut olla välillä masentunut ja avuton, kun tuntuu, että mikään apu ei vanhemmilleni kelpaa ja oma osaamiseni ja jaksamiseni ei tunnu enää riittävän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti