Suunnan muutoksia

No höh. En millään saa siirrettyä kuvia iPadillä tähän. Kuvat siis tulevat myöhemmin.

Olimme varanneet kaksi yötä The Richmond Hotellista. Olipa mukava hotelli. Aito Miami Beachin art deco -rakennus, loistavalla paikalla, pienen kävelymatkan päässä keskustasta, takapihalla oma allasalue ja sieltä suoraan portti hiekkarannalle ja merelle. Kodikasta ja viihtyisää. Tänne voi tulla toistekin.

Eikä laukkua kuulu. Lopulta nettiin tuli tieto, että laukku on löytynyt. Varasimme hotellista vielä kolmannenkin yön (ja ostin muutamat vaatteet), jospa saisin laukun vielä sinne.

Ei tullut laukkua. Nyt oli jo soiteltava American Airlinesin kanssa, että meidän on jatkettava matkaa ja muutettava osoitetta. Olimme ajatelleet, että jatkaisimme Evergladesille, mutta se tuntui nyt hankalalta, kun ei ollut oikein vaihtovaatteita eikä tiettyä hotellia, niinpä päätimmekin lähteä toiseen suuntaan. Päätimme lähteä itärantaa ylöspäin ja mennä uudeksi vuodeksi North Palm Beachille, koska ystävämme tulee sinne omaan asuntoonsa ja saamme siten osoitteen, jonne laukku voidaan lähettää.

Tänään ajelimme Fort Lauderdaleen, jossa emme ole ennen olleetkaan. Ehdimme ajella kaupungilla, kävellä pitkillä hiekkarannoilla ja illalla kävelimme keskustan rantakaduilla. Jostain syystä mielikuvani kaupungista oli jotenkin tylsä, mutta tämähän tuntuukin oikein mukavalta kaupungilta.

Hyvä myyjä

Koska American Airlinesista luvattiin, että matkalaukkuni tulee viimeistään huomenna, niin en kiirehtinyt ostelemaan vaatteita laukussa olevien tilalle. Onneksi Suomessakin oli lämmin, joten jalassa oli kevyet kesälenkkarit. Farkut on vähän kuumat, mutta muuten pärjään kyllä.

Kun laukkua ei alkanutkaan kuulua muistin, että netistä voi seurata laukun kulkua: sitä ei ollut edes paikallistettu. Pakko oli lähteä ostoksille. En kuitenkaan halunnut ostaa mitää huonolaatuista turistikamaa, joten tehtävä ei ollutkaan ihan helppo. Lopulta vastaan tuli Victoria's Secret. Kello oli jo 21.00, mutta ovet olivat auki. Löysin vanhemman myyjärouvan ja pyysin apua että saisin vikkelästi ostettua muutamat hyvät alusvaatteet. No, liike meni kiinni klo 22.00 ja minä olin lopulta ulkona joskus 22.45! Ikinä en ole saanut yhtä hyvää palvelua! Tämä 64v., Iranista maahan muuttanut rouva (jonka poikaystävä on 20 vuotta nuorempi eikä tiedä rouvan oikeaa ikää - sain kuulla koko elämäntarinan) toi vain oikean kokoisia ja sopivia liivejä. Olen mielestäni jotenkin kummallisen mallinen, enkä koskaan löydä hyviä liivejä, mutta tämä rouvapa toi heti ensimmäsiet liivit, jotka sopivat täydellisesti. Sain myös kattavan koulutuksen miten liivit puetaan päälle oikein, miten ne pestään, asetellaan kuivumaan ja miten ne pitää säilyttää ja pakata matkalaukkuun. Nyt on homma hanskassa.

Lähtiessäni olin ostanut neljät liivit, kahdet urheiluliivit ja kolmet pikkuhousut. Hyvä myyjä on iso ilo!

Matkustaminen on mukavaa?

Joulu oli ja meni. Saatiin Tytär2:kin kotiin Saksan työharjoittelusta, joten koko katras oli koossa. Joulua vietettiin monenlaisissa kokoonpanoissa sukulaisten kesken ja kaikilla oli oikein mukavaa. Nuoriso jäi vielä meille, kun Mies ja minä lähdimme 27.12. parin viikon matkalle Floridaan.

Pikkuisen oli vain ongelmia matkassa... American Airlinesin lennolla Lontoo-Miami muutamat ensimmäiset tunnit olivat kuin jääkaapissa. Ihmiset pukivat takkeja päälleen ja kietoutuivat filtteihin. Ilmeisesti lopulta koneet vähän lämpenivät ja ilmastointikin alkoi toimia. Lähes kaikki tarjoilut loppuivat kesken - vettä sentään riitti koko matkan ajalle. Perillä Miehen matkalaukku ja golfbagi saapuivat nopeasti, minun laukkuani odottelimme tunnin verran ja lopulta oli uskottava, että ei se ole nyt tulossa ja menimme ilmoittamaan puuttuvasta matkalaukusta - n. 50 muun samalla lennolla olleen matkustajan kanssa. Meillä ei ollut huolta eikä hätää, kun oltiin kaksi aikuista, ilman sen kummempia matkasuunnitelmia (kaksi ensimmäistä yötä varattuna Miamista, muita varauksia ei tehty etukäteen), mutta joukossa oli lapsiperheitä ja hankalinta oli asiakkailla, jotka olivat seuraavana aamuna lähdössä Karibian risteilylle. Heitä kävi sääliksi. Eräskin rouva itki vuolaasti, kun tilanne tuntui aika toivottomalta. Kun lopulta olimme saaneet tehtyä oman ilmoituksemme, meinimme hakemaan etukäteen vuokraamaamme ja maksamaamme autoa. Varaus kyllä löytyi, mutta kaikki autot olivat loppuneet. Lopulta autokin saatiin ja pääsimme ajelemaan Miami Beachille hotelliimme. Lentokentälle saapumisesta kesti viisi tuntia, että lopulta olimme perillä hotellissa. Ja tasan 24 tunnin päästä kotoa lähdön jälkeen istuimme Miami Beachin Ocean Drivella illallisella - kaatosateessa. Loma on alkanut!

Luomuliikuntaa ja joululeivontaa

Viime hetken lahjavinkki: Arto Pesolan kirja, Luomuliikunnan vallankumous. Sohvan pohjalta taisteluvoittoon. Suosittelen! Toisaalta paljon asiaa, joka on muutenkin tuttua, mutta tämän kirjan avulla saa uutta intoa tehdä pieniäkin asioita oman hyvinvoinnin eteen. Kaikki liike on hyväksi!

Perjantai-iltana teimme kävelylenkin katsomaan kavereiden kotiremonttia (heti valinnaksi osui luomuliikunta eikä auto). Hauska tehdä asioita iltaisin! Yleensä olen töissä kaikki illat.

Viikonloppu on kulunut rauhassa joululeivonnaisia ja -ruokia väsäten, joulumusiikkia kuunnellen ja kynttilöitä poltellen. Ei pöllömpää olla vapaalla samaan aikaan kuin muutkin ihmiset :D  Sateesta viis! Joulu on mielentila <3

Jouluyllätys

Sain kännykkään postin ilmoituksen noudettavasta paketista. Ihmettelin kovasti, kun en muistanut tilanneeni mitään. Paketti oli Finlandia Kirja -nimisestä yrityksestä... Ikinä kuullutkaan... Sisällä n. 1300 sivuinen kirja: "Sopiva nuorimies" (kirj. Vikram Seth) Mitä ihmettä?! Kirjan välissä viesti: "Kuudesta viikosta on vielä sen verran aikaa jäljellä, että Pukki ajatteli auttaa ajan kulumista. Tämä saattaa riittää loppuun asti." Mitääh? Ei mitään hajua!

Aikani pähkäiltyäni tuli mieleeni eräs ystäväpariskunta pohjois-Suomesta. En lopulta voinut kuvitella, että lähettäjä olisi kukaan muu, kuin tämä meidän Proffa ja vaimonsa. Kyllä sen verran harvinaista luovuutta on tällaisen yllärin keksimiseen tarvittu.

Lopulta soitin heille. Samalla hetkellä, kun soitin, Proffa oli painanut enteriä ja lähettänyt meille sähköpostia, jossa vihjeenä "Hyviä lukuhetkiä"! Telepatiaa! Ihan loistava jouluyllätys!

Sairasloman ihanuus ja kurjuus

Eilen olin paikallisen viiniklubimme tämän vuoden viimeisessä tapaamisessa. Tapaamisia on kerran kuussa, mutta itse pääsen niihin kovin harvoin. Nyt oli minun kohdaltani tämän syksyn ensimmäinen ja samalla siis viimeinen kerta tällä erää. Yleensähän olen töissä, kun normaali-ihmisillä on vapaata, joten itseltäni jäävät monet kulttuuririennot väliin. Nyt oli tosi mukavaa päästä osallistumaan iltaan. Samalla tapasin paljon tuttuja, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Kuuntelimme tarinoita viinien taakse, maistelimme uusia viinituttavuuksia, söimme ihania ruokia ja päivitimme kuulumisia. Taas nautin pikkukaupungin yhteisöllisyydestä ja sosiaalisuudesta täysin palkein.

Torstaina tapasimme taas neljän hyvän ystäväni kanssa. Olemme viimeksi tavanneet porukalla kesäkuussa (blogini kesäkuulla: Ihanat naiset rannalla). On aivan sama näemmekö usein vai harvoin, juttua riittää. Jokainen tuo jotain pientä tarjottavaa, tärkeintä on yhteinen, rento hetkemme.

Torstaina sain myös tikit pois. Oli pakko mennä ostamaan apteekista kevyttä laastaria, jonka voin liimata selkään, että muistaisin olla varovainen! Olo on niin hyvä, että unohdan olla tekemättä mitään. Vastahan on mennyt kaksi viikkoa leikkauksesta, vielä pitäisi jarrutella neljä viikkoa. Voisikohan itseään vähän huijata ja kehitellä jotain liikuntaa, jotan kukaan ei ole huomannut kieltää? Mutta, parempi vara kuin vahinko, vaikka kroppa jo huutaa liikuntaa...


Pinterest: flatrock.org.nz

Rouva O

Löysin jokin aika sitten vanhemmilleni kotiapua: Rouva O:n Hän on aivan ihana ihminen! Edellinen kotiapu kävi vanhemmillani vain yhtenä päivänä joka toinen viikko, muutaman tunnin kerrallaan. Vanhempani eivät halunneet lisätä tämän avustajan käyttöä. Kemiat vain eivät kohdanneet. Hänet sanottiin lopulta irti ja nyt tämä uusi, Rouva O, on kuin vanhanajan kotihengetär. Hän käy joka maanantai, keskiviikko, perjantai ja on sen aikaa kuin on tarvis. Samalla vanhempani sopivat kunnallisen kotihoidon kanssa, että he käyvät nyt vain kahden viikon välein, eli tuovat uuden annoksen lääkkeitä ja kuullostelevat, että kaikki on kunnossa.

Rouva O käy Äidin kanssa kaupassa, he tekevät ruokaa yhdessä ja hoitavat huushollia. Äiti tykkää tehdä kotihommia, mutta ne eivät yksin enää oikein suju. Vaikka hän mielestään tekee koko ajan, niin oikeasti mitään ei tapahdu. Nyt, kun he tekevät yhdessä, niin Äiti saa tehdä siinä sivussa kaiken miten haluaa ja Rouva O hoitaa asiat loppuun.

Kun Äiti oli vetänyt pakastimen töpselin pois seinästä (hän ei muistanut miten kellarista sammutetaan valot), niin Rouva O otti puolisulaneet marjat kotiinsa ja leipoi piirakoita ja kakkuja vanhemmilleni vierasvaraksi. Hän on ajeluttanut vanhempiani edes takas Mökillä käymään. Yhdessä Äidin kanssa he ovat laittaneet jouluvaloja ja koristeita. Ja nyt vanhempieni tulee syötyäkin paremmin, kun Rouva O syö heidän kanssaan.

Oma oloni on tietysti monin kerroin helpompi, kun tiedän, että apua on noinkin usein. Soittelen heille joka päivä ja käyn itse usein niinä päivinä, joina Rouva O ei ole ollut heillä.

Ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa!

Myrskyä, lunta ja päivän paistetta

Seija-myrskyn tuhoja Mökillä. Näin tällä kertaa. Onneksi ei kaatunut nyt niin kuin pari vuotta sitten Tapaninpäivänä, kun puita kaatui ristiin rastiin. Mutta onpahan taas tiedossa polttopuusavottaa. No, se on kivaa hommaa :) Tuntuu kyllä, että maailman kirjat ovat sekaisin, kun täällä ei ole lunta (paitsi juuri tänään sateli jotain märkää ja valkoista) ja Kairossa on maa valkoisena!

Viime viikolla pidimme parin ravintovalmentaja-kolleegani kanssa tapaamisen. He ovat molemmat Espoosta ja tarkoitus oli mennä Helsinkiin glögille, mutta nämä ihanat ihmiset keksivätkin, että tulevatkin meidän kaupunkia katsomaan, niin silloin minun ei tarvitse istua liian kauan yhteen perään. Olipa huomaavaista! Kun palasin kotiin, Mies naureskeli, et heti näkee naamasta, että olen ollut ihmisten ilmoilla! Kuulemma loistin ja säteilin ja kyllähän se fiilis oli mahtava, kun viikon makailujen ja rauhallisten kävelyjen jälkeen pääsin vähän kaupungille.

Rauhoittumista

Tässäpä tätä on tullut makoiltua...

Leikkaus meni hyvin ja kaikki sujui sutjakkaasti, mutta kotihoito-ohjeet eivät olleet aivan niin mukavat: ei kumartelua, taivuttelua, kiertoja, ei nostamista tai kantamista, istua saa hetken kerrallaan, rauhallinen kävely (ilman sauvoja) on sallittua. Ja tätä pitäisi noudattaa kuusi viikkoa!

Tytär1+Vävy hakivat sairaalasta kotiin ja tulivat meille koko itsenäisyyspäiväviikonlopuksi, kun Mies oli reissussa. Onneksi tulivat, niin pitivät vähän jöötä, kun muuten en olisi ehkä "muistanut" kaikkia ohjeita. Alkuun olin kai vähän ylikierroksilla, mutta pikkuhiljaa alkoi pää rauhoittua ja sen jälkeen hiipui myös tuli hännän alta. Tytär1 teki graduaan, minä makoilin olohuoneen lattialle nostetulla patjalla ja Vävy hoiti huushollin. Saatoin sentään tehdä ruokaa, että en ihan laiskistu.

Nyt olen nukkunut paljon, käynyt pienillä kävelylenkeillä, lukenut ja surffaillut netissä. Hienointa on, että kaikki kivut jäivät leikkauspöydälle ja nyt vain parannellaan leikkauksen jälkiä.

Tytär1 opetti Pinterestin käyttöä ja siihen innostuinkin kovasti. Toisaalta olen saanut luettua rästiin jääneitä lehtiä: Hyvä Terveys ja Me Naiset Sport, sisustuslehtiä ja sanomalehtiä. Sain ravintoharjoitusasiakkaaltani valmistujaislahjaksi kaksi kirjaa: Baba Lybeckin "Habaa" ja Anna Perhon "Super arkea". "Habaa"n jo luinkin ja oli oikein innostava kirja. Nyt pitäisi päästä liikkumaan!

Sairaalassa

Selkäleikkaus meni hyvin ja koko juttu oli positiivinen ja miellyttävä kokemus! Sairaalaympäristö on kovin vieras, olen ollut vain synnyttämässä ja kerran polven tähystysleikkauksessa, joten en oikein tiennyt mitä odottaa.

Olin siis Töölön Neurokirurgian klinikalla. Kun en itse ollut varsinaisesti sairas, saatoin seurailla tilanteita ja tarkkailla ympäristöä. Vaatii todellista kutsumusta jaksaa sitä jatkuvaa kiirettä ja meitä monenlaisia potilaita.

Huumori toimi jokaisella osastolla! Vietiin minut sitten leikkaussaliin tai heräämöön tai osastolle, vaikutuksen teki henkilökunnan huumorintaju. Työ on sen verran rankkaa, että huumorinkin on oltava omanlaistaan ja nautin kovasti, kun kuuntelin heidän keskinäistä vitsailuaan ja sai siinä välillä potilaatkin osansa. Kuitenkin jokaiselle annettiin niin paljon aikaa ja huomiota, kuin kukin tarvitsi ja välissä sitten pistivät töpinäksi.

Arvostan kovasti sitä kaikkea työtä, jota nämä avuliaat ja osaavat ihmiset tekevät. Taas maksan iloisena veroja, jos edes sillä voin asioita jotenkin auttaa. Joskin tällä hetkellä tuntuukin, että mikään ei riitä.

Olin neljän hengen huoneessa (josta yksi potilas siirtyi toiseen huoneeseen, joten pääasiassa meitä oli kolme) ja viereisessä pedissä oli maailman virkein 80-vuotias rouva. Hänelle oli tehty sama leikkaus kuin minulle ja meillähän juttua piisasi. Olin varannut paljon luettavaa itselleni, mutta eihän siinä ehtinyt mitään lukea, kun juttua riitti. Hoitajatkin kävivät jatkuvasti hoitamassa huoneemme kolmatta potilasta, joka olikin sitten kovin huonokuntoinen. Seurasin, kun hoitajat syöttivät, pesivät ja vaihtoivat vaipat (kaksi jälkimmäistä verhojen suojassa) - eivätkä olisi ystävällisemmin ja huolehtivammin voineet häntä kohdella ja aina muistivat otta meitä muitakin huomioon.

Kun sitten naapuripedin virkeä rouva kävi varovaisesti kävelemässä ja oli nähnyt itsensä peilistä, hän oli kauhistunut, miten kamalan näköiseltä ja ryppyiseltä sairaala saakaan näyttämään:" Kyllä on Jumalan kuva ihmisessä tärveltynyt, kun minua katsoo!"

Samaisen rouvan kanssa tuli juttua töistä ja kerroin perheyrityksestämme. Hänpä on tilannut joskus meiltä suoraan tuotteita, joita ei mistään muuten ole saanut! Toisella kertaa juttelin käytävällä miehen kanssa, joka oli kaksi päivää aikaisemmin saanut tietää, että hänellä on kasvain aivoissa ja odotteli nyt leikkausta. Hän alkoi kertoa työstään ja suuresta laajennuksesta, jota poikansa joutuu nyt hoitamaan. Hetken kuullostelin, kun tuntui jotenkin tutulta: hän oli meidän firman asiakas! Kyllä maailma on pieni :)

Jännitystä ilmassa

Nyt alkaa jo vähän jännittää... Huomenna klo 6.50 pitää olla Töölön sairaalassa valmistautumassa leikkaukseen. Tuntuu, että tänään pitää saada kaikki mahdollinen tehtyä, kun ei yhtään tiedä mikä on olo leikkauksen jälkeen. Illalla vedän vielä pari pilates-tuntia ja sitten aamulla aikaisin Mies heittää sairaalaan. Viime yö meni melkoisen huonosti, kun mieleen tuli tuhat ja yksi asiaa leikkauksesta, tekemättömistä töistä ja siitä ja tästä.

Kävin sairaalassa jo viikko sitten alustavissa labrakokeissa ja haastattelussa. Talo on tupaten täynnä väkeä koko ajan ja kiire on kaikilla, mutta sairaanhoitaja ja anestesialääkäri kävivät tietojani rauhassa läpi ja keskittyivät todella vain minuun. Uskomatonta palvelua. Haastattelupaikkaa oli hankala löytää, koska vapaita huoneita ei ollut. Itse en ole kovin arka asioistani, joten ehdottelin, että kyllä haastattelu käytävälläkin sopii minulle. Mutta lopulta tyhjä huonekin löytyi. Varoittelivat, että heillä on aina ahdasta ja kun on vanhasta rakennuksesta kyse, ei kaikki näytä ihan nykyaikaiselta. Mutta henki heillä on kuulemma hyvä ja kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen. Kuullosti todellakin siltä, että kun kaikilla on yhtä hankalaa, he myös tsemppaavat ja auttavat toisiaan jaksamaan. Onkohan hienoissa, uusissa sairaaloissa, samaa yhteistyötä ja tunnelmaa? En tiedä, kun en ole niissäkään ollut.

Keskustellessamme molemmat ihmettelivät, että eikö minulla ole mitään lääkitystä, ei mitään perussairautta, syönkö luontaistuotelääkkeitä, syönkö edes kalaöljykapseleita?! No ei! Kalaöljyäkään en ota, kun Mies kalastaa itse ja taidetaan jo syödä liikaakin kalaa. En ollut ajatellut, että yli viisikymppisellä usein jo on jotain perussairauksia. Kiitollinen siis saa olla, kun on kunnossa!

Jouluaarteita

Keskellä oleva lyhde-koriste on vuodelta 1940. Sen vasemmalla puolella oleva tonttu on kynttilä. Ikää en tiedä, mutta muistaakseni on ollut jo äitini lapsuudessa. Oikeanpuoleiset piippurassitontut ovat kai vähän uudempia.



Tämä paperinen kuva oli aina jouluna isovanhempieni keittiön seinällä.



Paperisia kaitaliinoja.