Jännitystä ilmassa

Nyt alkaa jo vähän jännittää... Huomenna klo 6.50 pitää olla Töölön sairaalassa valmistautumassa leikkaukseen. Tuntuu, että tänään pitää saada kaikki mahdollinen tehtyä, kun ei yhtään tiedä mikä on olo leikkauksen jälkeen. Illalla vedän vielä pari pilates-tuntia ja sitten aamulla aikaisin Mies heittää sairaalaan. Viime yö meni melkoisen huonosti, kun mieleen tuli tuhat ja yksi asiaa leikkauksesta, tekemättömistä töistä ja siitä ja tästä.

Kävin sairaalassa jo viikko sitten alustavissa labrakokeissa ja haastattelussa. Talo on tupaten täynnä väkeä koko ajan ja kiire on kaikilla, mutta sairaanhoitaja ja anestesialääkäri kävivät tietojani rauhassa läpi ja keskittyivät todella vain minuun. Uskomatonta palvelua. Haastattelupaikkaa oli hankala löytää, koska vapaita huoneita ei ollut. Itse en ole kovin arka asioistani, joten ehdottelin, että kyllä haastattelu käytävälläkin sopii minulle. Mutta lopulta tyhjä huonekin löytyi. Varoittelivat, että heillä on aina ahdasta ja kun on vanhasta rakennuksesta kyse, ei kaikki näytä ihan nykyaikaiselta. Mutta henki heillä on kuulemma hyvä ja kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen. Kuullosti todellakin siltä, että kun kaikilla on yhtä hankalaa, he myös tsemppaavat ja auttavat toisiaan jaksamaan. Onkohan hienoissa, uusissa sairaaloissa, samaa yhteistyötä ja tunnelmaa? En tiedä, kun en ole niissäkään ollut.

Keskustellessamme molemmat ihmettelivät, että eikö minulla ole mitään lääkitystä, ei mitään perussairautta, syönkö luontaistuotelääkkeitä, syönkö edes kalaöljykapseleita?! No ei! Kalaöljyäkään en ota, kun Mies kalastaa itse ja taidetaan jo syödä liikaakin kalaa. En ollut ajatellut, että yli viisikymppisellä usein jo on jotain perussairauksia. Kiitollinen siis saa olla, kun on kunnossa!