Vihdoinkin hiihtämään

Tänään Mies lähti reissuun ja tulee vasta viikon päästä sunnuntaina kotiin. Minä lähdin viikonlopuksi Vierumäelle (meillä on kimppakämppä ja nyt alkoi meidän viikko). Täällä on hieman enemmän lunta kuin meidän Pikkukaupungissa, mutta hiihtämiseen lumi ei riitä, joten hiihtolatu on rakennettu lumetuslumesta. Lenkki on 3,6 km ja pitihän sitä mennä kokeilemaan nyt, kun ei ole enää flunssaa ja selkäkin jo antaa myöden.

Ajattelin etukäteen, että jospa kolme kierrosta hiihtäisin (perinteistä) kun en ole tämän vuoden puolella vielä hiihtänyt ja muutenkin on liikunta ollut hyvinkin kevyttä. Kolmen kierroksen jälkeen tuli olo, että eihän tässä ole mikään kiire mökille - jos vielä yhden kierroksen menisin. Sen kierroksen jälkeen huomasin, että hups, meidän risteyshän meni jo, no jos vielä yksi.. Lopulta hiihdin  kuusi kierrosta eli 21,6 km :) Ihanaa! Sää oli loistava, juuri ja juuri pakkasen puolella, sekä pito että luisto aivan kohdillaan. Hiihtäessä pääsee varmastikin samanlaiseen flow- tilaan kuin juostessa (itse en kyllä lenkkeile, mutta näin olen kuullut); ajantaju häviää ja sitä vain nauttii luonnosta, hyvästä olosta ja tästä hetkestä.

Mukana menossa taas

Tänä aamuna taistelin itseni kanssa, että malttaisin vieläkin levätä enkä lähde hiihtämään. Ja se kannatti. Iltapäivällä olo alkoi vihdoin tuntua paremmalta. Lähdin kävelylle ympäri Saariselän keskustaa ja piipahdin putiikeissa, joissa en ole koskaan ennen käynyt. Kaduilla oli hiljaista, vain muutamia samanlaisiin vuokrahaalareihin pukeutuneita turistiryhmiä oli lähdössä moottorikelkkailemaan tai lumikenkäilemään.

Kun astuin sisälle pieneen kauppaan, joka myy Marimekkoa, Pentikiä, Iittalaa ym., hyllyjen välistä kuului iloinen tervetulotoivotus. Myymälä oli tupaten täynnä väkeä, lähinnä japanilaisia. Isäntä huuteli tervetuloa ja näkemiin monella kielellä, jopa japaniksi. Juttelin hänen kanssaan hetken ja hän sanoi, että jos joku asiakas ei vastaa tervehdykseen, se on varmasti suomalainen. Joskus suomalainen asiakas taas tervehdyksen sijaan sanoo, että mä en sit osta mitään. Kerroin, että useampikin ystäväni käy mieluummin tavarataloissa, koska eivät halua, että kukaan tulee palvelemaan, vaan haluaa olla rauhassa. Ja pienessä liikkeessä tulee helposti olo, että on pakko ostaa jotain, muuten ei kehtaa lähteä pois. Itse menen mielläni pikkukauppoihin ja juttelen myyjien ja muiden asiakkaiden kanssa. Tunnelma on jotain aivan muuta kuin isossa marketissa. Oli mukava nähdä, että kauppa kävi ja turisteja riitti. Sesonki täällä vain on kovin lyhyt.

Illalla kävimme Pirkon Pirtissä syömässä ja siellä tarjoilija tuli kädestä pitäen tervehtimään meitä ja kyselemään kuulumisia. Heilläkin on mukavasti käynyt ulkomaalaisia turisteja ja ovat oikein tyytyväisiä. Kuukkeli-ruokakaupasta kävimme ostamassa perunarieskoja tuliaisiksi vanhemmilleni ja ihanalle naapurillemme, joka aina noutaa postimme poissaollessamme. Rieskat tulivat suoraan uunista ja myyjä antoi paperiset vaihtopussit mukaan, että on siistit paketit tuliaisille, kun kuumina rieskat kostuttavat pakettinsa ja ne ovat hetken päästä epäsiistit.

Tullessamme, samalla lennolla tuli iso, kansainväinen opiskelijaryhmä Saariselälle. Tänään koko porukka pelmahti Partioaittaan, kun kävin siellä ja taas illalla he tulivat juuri ulos Pirkon Pirtistä, kun me menimme sinne. Tulee heti hyvälle mielelle, kun näkee, että kauppa käy!

Vieruskaveri

Tytär2 lähti tänään Saksaan pariksi viikoksi. Hänellä on siellä Poikaystävä ja Tytär2 aikoo päivät tehdä gradua ja viimeisiä kurssitehtäviään ja illat olla vapaalla ja tavata kavereitaan.

Hetki sitten tytöltä tuli viesti. Hän oli lentokoneessa istunut jonkun miehen vieressä jutellen niitä näitä. Tytär2 oli lainannut miehen Hesaria ja luettuaan sen olivat taas jutelleet. Tytär2 oli jossain vaiheessa kysynyt, mitä mies tekee työkseen. Mies osoitti Hesaria ja sanoi, että ihan tarkkaan sä sen jutun musta luit.. Mies oli SOK:n uusi pääjohtaja. Tytär2 oli sitten saanut rekrypuheen trainee-ohjelmasta, käyntikortin ja kutsun lähteä mukaan, jos kiinnostaa.

Koskaan ei tiedä mitä eteen tulee! Kaikkia asioita ei vain voi suunnitella etukäteen. Asioita sattuu ja tapahtuu, kun kulkee avoimin mielin.

Melkein hiihtämässä

Tultiin eilen Miehen kanssa Saariselälle pidennetyksi viikonlopuksi. Hienot hiihtokelit: -2C pakkasta ja ladut loistokunnossa - ja minä makaan sängyn pohjalla kauheassa flunssassa.

Mies meni jo eilen pienen kokeilulenkin (15 km) ja tänään sitten pidemmän. Oli kuulemma nauttinut kovasti. No, arvaan! Onneksi hän sentään pääsi hiihtämään, kun tänne asti tultiin.

Olen tehnyt tosi paljon töitä ja ollut jatkuvasti huolissani vanhemmistani joten, kun hetkeksi rentoutuu, niin silloin sitä kai iskee mikä tahansa on sitten iskeäkseen. Nyt olen yrittänyt ottaa tosi rauhallisesti ja vain levännyt ja hoitanut itseäni, maanantaina haluan kuitenkin olla työkunnossa.

Uusi koira

Muutama päivä vanhempieni koiran lopettamisen jälkeen, Äiti alkoi puhua, että nyt olisi löydettävä uusi koira! Yritin jutella heille, että ehkä se ei ole ihan hyvä ajatus tässä vaiheessa. Joka päivä Äiti puhui, että koira pitää nyt saada. Ehdotin, että jospa yritämme etsiä pientä, vanhaa, rauhallista koiraa. Tarkistimme paristakin löytöeläinkodista, mutta niissä ei ollut heille sopivaa koiraa. Yritin selittää, että voi mennä jonkin aikaa - 3 kk:tta tai jopa 3 vuotta - mutta tärkeää olisi löytää juuri heille sopiva koira. Isäkin jossain vaiheessa rauhoitteli, että odotellaan nyt vähän aikaa, ehkä Äidinkin innostus hiipuu, kun aikaa vähän kuluu, joskin Isä itsekin oli aika innostunut uudesta koirasta. Kun yritin puhua edes hänelle järkeä, hän hieman kiukustui, että heillä on aina ollut koira ja hän, jos kuka, osaa kasvattaa koiria.

Eilen illalla Äiti soitti: "No, nyt meillä on uusi koira!"

Samojedi. Pentu. Uros. Voi kamala! Siitä on kuitenkin 15 vuotta aikaa, kun heillä on viimeksi ollut pentu. Silloin Isä vielä metsästi ja koira sai aktiivista liikuntaa ja  energiaa kului pitkillä metsäreissuilla. Nyt Isä joutuu seisomaan paikallaankin kahden kepin varassa. Vastuu ulkoiluttamisista ja koiran kouluttamisesta on Äidillä, jolla on pitkälle edennyt Alzheimer. Mahdoton yhtälö!

Toisaalta heille koira tuo intoa ja eloa päiviin, piristää ja antaa merkitystä. Mutta pentu, josta tulee iso, nuori koira, jolla on voimaa ja energiaa ja vaatii kunnollisen koulutuksen. Huh, huh. No, nyt he yrittävät opettaa sitä sisäsiistiksi...

Synttäreitä

Viikko sitten sunnuntaina olimme Anopin 84v synttäreitä viettämässä ravintola Töölönrannassa. Mukana oli hänen kaikki neljä lastaan puolisoineen ja myös muutama nuorison edustaja oli päässyt tapaamiseen. Kävimme läpi muidenkin syntymäpäiviä ja varmasti ainakin kolmella tai neljällä suvun jäsenellä on synttärit helmikuussa.

Omat synttärini olivat viime sunnuntaina: 54v tuli täyteen. Toisaalta oikein kauhistuttaa, että minne se aika oikein livahtaa, toisaalta tuntuu, että olo on niin virkeä ja kroppa toimiva, että eipä kai tässä hätiä mitiä.

En ollut ajatellut viettää mitään juhlia muuten kuin kutsumalla vanhempani kahville. Kuitenkin Poika soitteli perjantaina, että ollaanko kotona, jos hän tulee koko viikonlopuksi meille, kun on menossa yhden kaverinsa synttäreille. Olipa mukavaa yllätys, kun ollaan viimeksi nähty jouluna.

Tytär1 soitteli sunnuntaina, että saako tulla Vävyn kanssa kahville! No, tottakai! Todettiin, että kun kerran on näin sopivasti tulossa väkeä, niin tehdään sitten ruokaakin. Yleensä nuorten toiveena on saada kalaruokaa, kun itse pyydystettyä kuhaa ja ahventa on aina pakastimessa. Nyt oli kuitenkin jo lauantaina tehty paistettuja kuhafileitä Pojalle, joten tein porokiusausta koko poppoolle. Pakastimesta löytyi tekemääni piimäkakkua ja jätskiä, niin jopa meillä oli synttäritarjoilut valmiina.

Äiti oli oikein skarppina ja nautti omista muistoistaan. Hän kierteli ikkunalta toiselle ja katseli tuttuja maisemia, jotka hän muisti jo omasta lapsuudestaan. Meillä on vielä paljon huonekaluja ja käyttöesineitä tämän talon aikaisemmilta sukupolvilta ja niitä hän ihasteli ja hypisteli ja uppoutui muistelemaan.

Nyt Isä oli huonommassa kunnossa. Kävely on hankalaa ja hän käyttää kahta keppiä, että pysyisi pystyssä. Kuulolaite auttaa kuulemaan, mutta kun on monta ihmistä ja puhetta yhtäaikaa, niin äänet puuroutuvat ja on hankala seurata keskusteluja. Näkökin on niin huono, että kun Mies lähti viemään heitä kotiin ja ulkona oli jo pimeää, Mies joutui melkein kantamaan Isän pari ulkorappua alas, kun Isä ei nähnyt yhtään mitään. Lopulta, autoon päästyään, Isä haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla. Se on pelottaavan näköistä. Hänellä on myös keuhkoahtaumatauti ja sehän lopulta aiheuttaa tukehtumisen.

Omenapuiden leikkausta

Aloitin tällä viikolla omenapuiden leikkaamisen. Mukavaa puuhaa varsinkin, kun aurinko paistaa ja on ollut pikku pakkanen. Tänään on ollut plussan puolella ja vähän sataa tihuuttanut, mutta toisaalta, eipä sekään ole esteenä puiden leikkuulle. Paria tuntia kauemmin moista hommaa vain ei voi yhteen mittaan tehdä, kun niskat siinä menee nurin ja jumiin.

Kuusi puuta olen saanut leikattua - enää 14 jäljellä...

Florida, tammikuu -14

Nyt sain vihdoin siirrettyä matkakuvat koneelle ja muutamia niistä tännekin. Kuvaamista voisi ehkä hieman harjoitella. Saattaisi tulla mielenkiintoisempia kuvakulmia.

Ocean Drive, Miami Beach

The Richmond Hotel, Miami Beach - hieman tiheämmin rakennettu ympäristö nykyään

Näkymä ystävän asunnosta, North Palm Beach

Ystävän asunnon takapiha, North Palm Beach

Vahingossa bongattu: Suomi Talo, Lantana

Onneksi oli punaiset valot ja tuli vilkaistua ylöspäin: Finlandia Boulevard, Lantana

Alligaattori, Everglades

Rantahotellin terassilla, Fort Lauderdale

Ensi kesän must: Paddel Board!

Surua ja huonoa oloa

Isä joutui maanantaina sairaalaan. Hänellä oli ollut huono olo ja halusi itse päästä lääkäriin. Se tarkoittaa, että hänellä on täytynyt olla pelottavan huono olo, koska turhan takia häntä ei lääkärille saa. Lääkäri passittikin hänet suoraan sairaalaan lisätutkimuksiin. Illalla Isä lopulta pääsi sairaalasta kotiin, eikä mitään varsinaista vikaa löytynyt. Häneltä oli otettu keuhkoröntgen ja se nyt näytti niin hyvää, kuin keuhkoahtaumapotilaalla voi näyttää. Sydäntä siellä eniten tutkittiin, mutta ei siinäkään löytynyt mitään hälyttävää..

Epäilen, että kaikki voi johtua rakkaan koiran lopettamisesta. Isäni ei mitenkään näytä suruaan tai yleensäkään tunteitaan, ei puhumalla eikä muutenkaan. Voisin kuvitella, että hän ei edes itse tunnistanut omaa suruaan ja siksi paha olo oli niin fyysistä ja kokonaisvaltaista.

Päivän vertaistuki 2

Miten on mahdollista, että lähinäkö häviää hetkessä? Olen kyllä ostanut lukulasit yöpöydälle, koska joskus, kun silmät ovat oikein väsyneet, sängyssä lukeminen on ollut helpompaa, kun on lasit. Mutta nyt, tämän vuoden alusta, on tuntunut, että joka paikassa on liian pimeää ja miten tämäkin on näin pienellä präntillä...