Eilen jätimme Kuhmon ja ajelimme hellesäässä Jyväskylän asuntomessuille (kyllä auton ilmastointi on iso apu).
Olimme perillä vasta joskus kolmen maissa ja saimme rauhassa kierrellä ilman jonoja. Hyvä oli olla paikalla myöhään ja kulkea vapaammin, mutta huonoa oli, että innostuimme enemmän kuin olisi arvannut, joten aika loppui hieman kesken (suljettiin klo 18.00). Olin perehtynyt taloihin ja sisustuksiin jo etukäteen, niin tiesin, mitä ainakin haluan nähdä. Lisäksi olimme luvanneet eräälle tutulle, että käymme heidän firman parissa talossa "valeasiakkaina" tarkkailemassa, miten heidän työntekijänsä pärjäävät.
Samalla tuli tarkkailtua muidenkin talojen esittelijöitä. Paljon oli eroja ja hyvät erottuivat akanoista. Monessa paikassa oli iloisia nuoria jo ovella vastassa ja tervehtimässä, aktiivisia myyjiä, jotka seurasivat tilannetta, mutta eivät olleet liian hyökkääviä. Kyselimme ja jututimme työntekijöitä ja useimmilla oli tiedot hallussa ja vastaukset tulivat salaman nopeasti. Muutama myyjä nojaili väsyneen ja kyllästyneen näköisenä, jutteli keskenään, ei ottanut mitään katsekontaktia asiakkaaseen (vaikka esim. selailimme esitteitä ja pörräsimme heidän ympärillään). Asiakkaat olivat heille kuin ilmaa. Ymmärrän kyllä, että oli helteinen päivä ja kello oli jo paljon, mutta vielä on pari viikkoa messuilua edessä ja jokainen mahdollinen asiakas on varmasti tarpeellinen tässä maailman tilanteessa. Arvostan kovasti ammattitaitoisia, työstään innostuneita ihmisiä ja usein sillä on suuri merkitys ostopäätöstä tehdessäni.
Haaveilemme, jospa joskus myymme vanhan kotimme ja muutamme kerrostaloon, niin sitten rakennamme Mökille uuden, pienen kodin. Nyt alkoi hahmottua minkälainen meidän uusi Mökkimme voisi olla. Ja erityisesti, minkälaisia mahdollisuuksia olisi kerrostalossa! YIT:n rakentama Maailman Pylväs -kerrostalossa oli viisi kalustettua asuntoa. Nyt on tuotu kerrostaloasuminen tähän aikakauteen! Tiesin, mitä odottaa, kun YIT:n sivuilla on ollut jo pitkään
kolme flogia (=feikki blogia), joita olen seuraillut: Viherperhe, Äijä ja Draama Queen. Eli blogit on kirjoitettu kuvitteellisten asiakkaiden äänellä. Loistava keksintö! Mies ei osannut odottaa mitään sen kummempaa ja olikin hauska seurata, kuinka hänkin ihmetteli silmät pyöreänä, näitä makeita
asuntoja. Jos tällaisen saisi meidän Pikkukaupunkiin, niin kaupat tulisi!
torstai 24. heinäkuuta 2014
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Simppeliä ja paikallista
Ollaan oltu nyt puolitoista viikkoa sähköttömässä mökissä, keskellä metsää. Ja sen huomaa. Olomuoto on niin luomua, niin luomua. En edes tiennyt, että hiukseni ovat luonnonkiharat (= sojottavat joka suuntaan), kun ne on pesty kirkkaalla järvivedellä eikä ole ollut fööniä, jolla kuivattaa. (Hiukseni ovat nyt myös vähän pidemmät kuin ennen, siksi en ole tiennyt, että kihartuvat joka suuntaan ilman fööniä).
On ollut myös terveellistä huomata kuinka vähällä sitä ihminen tuleekaan toimeen. Tietysti kelit ovat olleet loistavat, mutta kuitenkin. Ruoka on ollut simppeliä: järvestä kalaa, kaupasta paikallisten tuottajien perunoita, leipää, kasviksia ja vihanneksia. Jälkiruoaksi Akonlahden mansikoita.
Tänään talsimme Miehen kanssa ympäri metsiä. Lakkoja ei löydetty, lehtiä kyllä ja jonkin verran oli jo kypsiä juolukoita ja variksenmarjoja. Mustikoitakin oli joissain kohti ihan mukavasti, enimmäkseen hyvin vähän. Nyt ei alettu keräämään sen enempää kuin mitä matkan varrelta suuhun poimittiin. Tarkoitus on vielä jatkaa matkaa, niin eiväthän ne säilyisi.
Ilman autoa olisi tietysti mahdotonta pärjätä näin kaukana metsässä. Ja saahan autossa ladattua kännykät ja iPaditkin. Ihan kaikesta ei olisi helppoa luopua.
Käytiin vielä viimeistä kertaa Kuhmon keskustassa. Minä kiersin tutkimassa alennusmyyntejä, Mies kävi Pääkkönen&Piiraisella ostamassa vielä muutamat vieheet, kun niitä on jäänyt matalikoihin tai kalat vieneet mukanaan. Vaatekaupoista kävelin Rusasen kulmaan, jossa lasten kanssa aina käytiin, kun he olivat pieniä. Neljä Kaesaa on ihan vieressä ja pähkäilimme, jäämmekö sinne kahville, mutta tällä kertaa menimme taas ensin istuskelemaan keskustan rantaan hellettä pakoon ja sitten Salakamariin kahville.
Iltapuhteella vielä siivousta ja saunan lämmitystä. Mies tietysti karkasi vielä kalaan. Huomenna nenä taitaa näyttää kohti Jyväskylän asuntomessuja.
On ollut myös terveellistä huomata kuinka vähällä sitä ihminen tuleekaan toimeen. Tietysti kelit ovat olleet loistavat, mutta kuitenkin. Ruoka on ollut simppeliä: järvestä kalaa, kaupasta paikallisten tuottajien perunoita, leipää, kasviksia ja vihanneksia. Jälkiruoaksi Akonlahden mansikoita.
Tänään talsimme Miehen kanssa ympäri metsiä. Lakkoja ei löydetty, lehtiä kyllä ja jonkin verran oli jo kypsiä juolukoita ja variksenmarjoja. Mustikoitakin oli joissain kohti ihan mukavasti, enimmäkseen hyvin vähän. Nyt ei alettu keräämään sen enempää kuin mitä matkan varrelta suuhun poimittiin. Tarkoitus on vielä jatkaa matkaa, niin eiväthän ne säilyisi.
Ilman autoa olisi tietysti mahdotonta pärjätä näin kaukana metsässä. Ja saahan autossa ladattua kännykät ja iPaditkin. Ihan kaikesta ei olisi helppoa luopua.
Käytiin vielä viimeistä kertaa Kuhmon keskustassa. Minä kiersin tutkimassa alennusmyyntejä, Mies kävi Pääkkönen&Piiraisella ostamassa vielä muutamat vieheet, kun niitä on jäänyt matalikoihin tai kalat vieneet mukanaan. Vaatekaupoista kävelin Rusasen kulmaan, jossa lasten kanssa aina käytiin, kun he olivat pieniä. Neljä Kaesaa on ihan vieressä ja pähkäilimme, jäämmekö sinne kahville, mutta tällä kertaa menimme taas ensin istuskelemaan keskustan rantaan hellettä pakoon ja sitten Salakamariin kahville.
Iltapuhteella vielä siivousta ja saunan lämmitystä. Mies tietysti karkasi vielä kalaan. Huomenna nenä taitaa näyttää kohti Jyväskylän asuntomessuja.
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Ajatonta lomailua
Eihän me olla raaskittu lähteä pois ollenkaan täältä villin luonnon keskeltä! Suunnitelma oli, että ollaan muutama päivä ja lähdetään sitten ajelemaan vaikka pohjpiseen. Jossain vaiheessa totesimme, että meillä ei ole mitään aikatauluja, ei pakollisia menoja tai tapaamisia - me voidaan tehdä ihan niin kuin huvittaa. Joten meitä on huvittanut pysyä täällä aina vain.
Kaksi kertaa ollaan kuitenkin oltu Vuokatissa golfaamassa Katinkullan Nuas-kenttä. Ettei ihan totuus unohdu... Ja eikös tavattu liuta meidän oman Pikkukaupungin golfareita! Hauska juttu, kun melkein minne vain meneekin, niin aina joku tuttu on paikalla.
Olen tainnut mennä jo laskuissa sekaisin, montako kertaa ollaan käyty syömässä muikut Kuhmon rantaravintolassa! Mies on saanut muutaman ison ahvenen ja kuhan, hauet on päästetty menemään. Kohta meille kasvaa jo evät, kun kalaa syödään joka ruuaksi.
Tänään lähdimme veneilemään, kun oli edelleen täysin tyyntä, aurinkoista ja aivan upeaa kesäsäätä. Mies uisteli ja minä olin pakannut reppuun luettavaa itselleni, kun muuten voi tulla kyllästys veneessä. Nyt en kuitenkaan edes kaivanut lukemisiani esille, kun oli niin mukava katsella kauniita rantoja ja upeita maisemia. Lentua on valtavan suuri järvi ja kun siellä on myrsky, on kuin merellä olisi. Alkuvuosina mökillemme ei päässyt ollenkaan autolla, vaan tulimme veneellä Lentuan kosken rannasta. Näin tyynellä kelillä saatoimme siis turvallisesti prutkutella pienellä veneellämme maisemia ihaillen ja kalastellen.
Ja sitten se otti kiinni: iso villitaimen! Onneksi kerrankin oli haavi matkassa ja taimen saatiin ylös. On se kaunis kala. Ääh, mikäs kiire meillä onkaan lähteä pois. Ollaan vielä päivä! Mies lähti takaisin kalaan ja minä saunan lämmitykseen. Vielä ihailimme peuraa, joka taas ui saaresta takaisin mantereelle.
Lomaa on, kun ei tarvitse seurata kelloa ja voi tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa!
Kaksi kertaa ollaan kuitenkin oltu Vuokatissa golfaamassa Katinkullan Nuas-kenttä. Ettei ihan totuus unohdu... Ja eikös tavattu liuta meidän oman Pikkukaupungin golfareita! Hauska juttu, kun melkein minne vain meneekin, niin aina joku tuttu on paikalla.
Olen tainnut mennä jo laskuissa sekaisin, montako kertaa ollaan käyty syömässä muikut Kuhmon rantaravintolassa! Mies on saanut muutaman ison ahvenen ja kuhan, hauet on päästetty menemään. Kohta meille kasvaa jo evät, kun kalaa syödään joka ruuaksi.
Tänään lähdimme veneilemään, kun oli edelleen täysin tyyntä, aurinkoista ja aivan upeaa kesäsäätä. Mies uisteli ja minä olin pakannut reppuun luettavaa itselleni, kun muuten voi tulla kyllästys veneessä. Nyt en kuitenkaan edes kaivanut lukemisiani esille, kun oli niin mukava katsella kauniita rantoja ja upeita maisemia. Lentua on valtavan suuri järvi ja kun siellä on myrsky, on kuin merellä olisi. Alkuvuosina mökillemme ei päässyt ollenkaan autolla, vaan tulimme veneellä Lentuan kosken rannasta. Näin tyynellä kelillä saatoimme siis turvallisesti prutkutella pienellä veneellämme maisemia ihaillen ja kalastellen.
Ja sitten se otti kiinni: iso villitaimen! Onneksi kerrankin oli haavi matkassa ja taimen saatiin ylös. On se kaunis kala. Ääh, mikäs kiire meillä onkaan lähteä pois. Ollaan vielä päivä! Mies lähti takaisin kalaan ja minä saunan lämmitykseen. Vielä ihailimme peuraa, joka taas ui saaresta takaisin mantereelle.
Lomaa on, kun ei tarvitse seurata kelloa ja voi tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa!
torstai 17. heinäkuuta 2014
Luonto tulee lähelle
Eilen emme lähteneet mökiltä minnekään. Kävimme nostamassa verkot ja saaliina oli muutama ahven ja yksi kuha, joten ruokakalat saatiin mukavasti. Iltapäivällä keli muuttui täysin: ukkosti, salamoi ja lopulta tuli sade. Mies ei päässyt kalastamaan, joten istuimme sisällä kynttilöiden valossa ja luimme koko illan, patteriradiosta Radio Kajausta kuunnellen. Ihanaa sekin!
Tänään menimme jo päivällä konserttiin Kuhmo-talolle. Taas oli loppuunmyyty. Hyvä juttu. Sieltä siirryimme vaihteeksi syömään muikut ja sen jälkeen Kuhmon Kamarimusiikin Kannatusyhdistyksen Piharavintolaan kahville. Vielä kävimme samassa pihapiirissä maistamassa Berglundin viinitilan Amati-viiniä. Vähän shoppailimmekin urheilukaupassa. Löysin itselleni uuden päivärepun, golf-hameen ja ohuen ohuen, sadetta ja tuulta pitävän takin. Kaikki oli alennuksella, joten pelkkää säästöä tuli.
Siinäpä se päivä mukavasti menikin, vaikka vähän väliä satoi. Kun lopulta palailimme mökille, Mies lähti samantien kalastamaan, kun kelikin oli jo parempi. Minä jäin nautiskelemaan mökin rauhasta.
Vedin saappaat jalkaan, otin hyttysmyrkkyä taskuun ja lähdin kävelemään... Kunnes muistin, että olimme nähneet useampiakin peuroja näiden parin päivän aikana, sekä maalla, että uimassa mantereelta saareen. Vanhat metsästäjäkonkarit ovat joskus sanoneet, että peurat saattavat tulla lähelle ihmisasutuksia, jos lähistöllä liikkuu susia tai karhuja... Ystäviemme mökin rannassa oli ollut suden jäljet muutama päivä sitten... Miten pidetään meteliä, kun kulkee yksin metsässä? Yritin välillä edes läimäytellä käsiä yhteen. Ajattelin, että nyt olisi saanut olla joku lehmänkello kaulassa, mutta toisaalta Poika oli joskus muistuttanut, että valokuvaajat rahtaavat lehmien ruhoja syötiksi susille ja karhuille, joten lehmänkello voi herättää mielikuvan, että täällä olisi tuoretta ruokaa tarjolla!
Pistinpä töppöstä töppösen eteen vähän liukkaampaan tahtiin, läpsyttelin käsiä vähän kuuluvammin
yhteen ja tulin pienen lenkin jälkeen vikkelästi oman mökin pihalle turvaan luonnon vaaroilta. Onko mökin pihalla sen turvallisempaa? Mistäs ne metsän elämet tietää, mikä on mökin pihapiiriä? Luulen kyllä, että oikeasti metsän eläimet pelkääväät minua enemmän kuin minä niitä.
Tänään menimme jo päivällä konserttiin Kuhmo-talolle. Taas oli loppuunmyyty. Hyvä juttu. Sieltä siirryimme vaihteeksi syömään muikut ja sen jälkeen Kuhmon Kamarimusiikin Kannatusyhdistyksen Piharavintolaan kahville. Vielä kävimme samassa pihapiirissä maistamassa Berglundin viinitilan Amati-viiniä. Vähän shoppailimmekin urheilukaupassa. Löysin itselleni uuden päivärepun, golf-hameen ja ohuen ohuen, sadetta ja tuulta pitävän takin. Kaikki oli alennuksella, joten pelkkää säästöä tuli.
Siinäpä se päivä mukavasti menikin, vaikka vähän väliä satoi. Kun lopulta palailimme mökille, Mies lähti samantien kalastamaan, kun kelikin oli jo parempi. Minä jäin nautiskelemaan mökin rauhasta.
Vedin saappaat jalkaan, otin hyttysmyrkkyä taskuun ja lähdin kävelemään... Kunnes muistin, että olimme nähneet useampiakin peuroja näiden parin päivän aikana, sekä maalla, että uimassa mantereelta saareen. Vanhat metsästäjäkonkarit ovat joskus sanoneet, että peurat saattavat tulla lähelle ihmisasutuksia, jos lähistöllä liikkuu susia tai karhuja... Ystäviemme mökin rannassa oli ollut suden jäljet muutama päivä sitten... Miten pidetään meteliä, kun kulkee yksin metsässä? Yritin välillä edes läimäytellä käsiä yhteen. Ajattelin, että nyt olisi saanut olla joku lehmänkello kaulassa, mutta toisaalta Poika oli joskus muistuttanut, että valokuvaajat rahtaavat lehmien ruhoja syötiksi susille ja karhuille, joten lehmänkello voi herättää mielikuvan, että täällä olisi tuoretta ruokaa tarjolla!
Pistinpä töppöstä töppösen eteen vähän liukkaampaan tahtiin, läpsyttelin käsiä vähän kuuluvammin
yhteen ja tulin pienen lenkin jälkeen vikkelästi oman mökin pihalle turvaan luonnon vaaroilta. Onko mökin pihalla sen turvallisempaa? Mistäs ne metsän elämet tietää, mikä on mökin pihapiiriä? Luulen kyllä, että oikeasti metsän eläimet pelkääväät minua enemmän kuin minä niitä.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Kalastusta ja konsertteja
Uskomatonta keliä! Aurinkoa, tyyntä, hellettä...
Vanhempieni hyvät ystävät tulivat omalle mökilleen lähistölle. Samoin heidän vanhin poika naisystävänsä kanssa (nämä "nuoret" ovat siis tätä meidän polvea, eli lähemmäs 60 v). He ovat mökillään vain pari päivää, joten Mies halusikin lähteä illalla heidän kanssaan Lentuan koskelle kalaan. Kun päivällä menimme Kuhmon keskustaan, sain vaihdettua Miehen konserttilipun torstaille ja ostin siihen lipun itsellenikin.
On kiva seurata, kun normaalisti hiljainen kaupunki muuttuu täyteen elämää kamarimusiikkijuhlien ajaksi. Kävimme kaupoissa ja taas rantaravintolassa syömässä muikut. Ravintola on paikalla vain musiikkijuhlien aikaan, rannan nurmikentälle on rakennettu telttakatos ja ulkoterassi.
Kun tulimme kaupungilta, menimme mökkinaapureille kahville. Tuliaisiksi olimme ostaneet kuusi litraa Akonlahden puutarhan mansikoita. Ja melkein kaikki tuli syötyä! Olivat niin kertakaikkiaan kypsiä ja makeita.
Illalla Mies sitten lähti naapureiden kanssa koskeen ja minä lähdin konserttiin. The Benny Goodman Club -konsertti; jazzahtavaa kamarimusiikkia. Konsertti oli loppuunmyyty.
Nämä musiikkijuhlat ovat aivan omanlaisensa. Muusikot Suomesta ja ympäri maailman kulkevat kävellen tai polkupyörillä, soittimiaan kantaen, rennosti pukeutuneina, kuten yleisökin ja nauttivat Suomen kesästä, kolleegoiden tapaamisista ja innostuneesta yleisöstä.
Me emme ole sen kummemmin musiikin tuntijoita, onpahan vain alettu käymään aina edes yhdessä konsertissa, kun täällä on niin kiva tunnelma. Samalla ollaan ehkä hieman opittu kuuntelemaan myös
tällaista musiikkia. Ja nauttimaan tunnelmasta.
Mies ja naapurit saivat taimenia ja ahvenia. Päästivät kuitenkin kaikki vapaiksi, kun olivat aavistuksen alamittaisia.
Vanhempieni hyvät ystävät tulivat omalle mökilleen lähistölle. Samoin heidän vanhin poika naisystävänsä kanssa (nämä "nuoret" ovat siis tätä meidän polvea, eli lähemmäs 60 v). He ovat mökillään vain pari päivää, joten Mies halusikin lähteä illalla heidän kanssaan Lentuan koskelle kalaan. Kun päivällä menimme Kuhmon keskustaan, sain vaihdettua Miehen konserttilipun torstaille ja ostin siihen lipun itsellenikin.
On kiva seurata, kun normaalisti hiljainen kaupunki muuttuu täyteen elämää kamarimusiikkijuhlien ajaksi. Kävimme kaupoissa ja taas rantaravintolassa syömässä muikut. Ravintola on paikalla vain musiikkijuhlien aikaan, rannan nurmikentälle on rakennettu telttakatos ja ulkoterassi.
Kun tulimme kaupungilta, menimme mökkinaapureille kahville. Tuliaisiksi olimme ostaneet kuusi litraa Akonlahden puutarhan mansikoita. Ja melkein kaikki tuli syötyä! Olivat niin kertakaikkiaan kypsiä ja makeita.
Illalla Mies sitten lähti naapureiden kanssa koskeen ja minä lähdin konserttiin. The Benny Goodman Club -konsertti; jazzahtavaa kamarimusiikkia. Konsertti oli loppuunmyyty.
Nämä musiikkijuhlat ovat aivan omanlaisensa. Muusikot Suomesta ja ympäri maailman kulkevat kävellen tai polkupyörillä, soittimiaan kantaen, rennosti pukeutuneina, kuten yleisökin ja nauttivat Suomen kesästä, kolleegoiden tapaamisista ja innostuneesta yleisöstä.
Me emme ole sen kummemmin musiikin tuntijoita, onpahan vain alettu käymään aina edes yhdessä konsertissa, kun täällä on niin kiva tunnelma. Samalla ollaan ehkä hieman opittu kuuntelemaan myös
tällaista musiikkia. Ja nauttimaan tunnelmasta.
Mies ja naapurit saivat taimenia ja ahvenia. Päästivät kuitenkin kaikki vapaiksi, kun olivat aavistuksen alamittaisia.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Perillä Kuhmossa
Saavuimme Kuhmoon kuuden maissa illalla. Ensin menimme kauppaan ja sen jälkeen keskustan rantaan katsomaan, onko rantaravintola paikallaan. Muikkurove syötiin puoliksi ja kävin samalla hakemassa Kamarimusiikkien ohjelman. Kun oli lukeneet paikallisia tiedotteita, kävin ostamassa meille liput tiistain konserttiin.
Mökillä oli täysin tyyntä, edelleen +28 C lämmintä ja hipi hiljaista. Mies olisi halunnut lähteä kalastamaan samantien, mutta oli vaikeuksia saada kaasujääkaappi päälle. Reilun tunnin yrittämisen jälkeen se lopulta meni päälle. Kauempana salamoi ja ukkonen jyrähteli. Hetken päästä alkoi sade. Olin laittanut saunan lämpenemään, sade lakkasi ja Mies lähti vielä saunan jälkeen kalastamaan.
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Ajellen Suomen kesässä
Aamupäivällä lähdettiin ajamaan kohti Kuhmoa. Pysähdyimme Kuopion keskustaan, ravintola Sampoon syömään muikut. Sampo taitaa olla aina täynnä, mutta odottaminen kannattaa, koska muikut ovat herkullisia ja ravintolassa on historian havinaa.
Viime vuonna kiertelimme Kuopiossa enemmänkin, mutta nyt jatkoimme matkaa. Kuopio on kaunis ja viihtyisä kaupunki.
On ihanaa ajella ympäri Suomen maanteitä. Niillä näkyy Suomen kesä. Onneksi kuitenkin nykyään autoissa on ilmastoinnit. Koko päivän on ollut 27-29 C lämmintä. Ennen me pyrimmekin ajamaan pitkät matkat joko aamuyöllä tai iltasella. Nyt ei ole väliä koska sitä ajelee.
On myös suuri vapauden tunne, kun on auto, jolla päsee kulkemaan. Voi päättää itse minne suuntaan lähtee ja mihin tahtiin kulkee. Ulkomaillakin yleensä vuokraamme auton ellei olla liikkeellä omalla autolla. Silloin pääsee omaan tahtiin kiertelemään maaseuduille, pienempiin ja tuntemattomampiin paikkoihin.
Voin vain kuvitella, kuinka pahalta tuntuu, kun ajokortti otetaan pois. Äidiltä kortti lähti muutaman kuukauden päästä, kun Alzheimer oli todettu. Hän on siitä ikuisesti katkera. Onneksi lääkäri toimi heti, koska kun hahmotuskyky heikkenee, on vaaraksi itselle ja muille. Äiti on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että hän voisi aivan hyvin ajaa, kun hän näkeekin ihan hyvin...
Lapsuudenystäväni isällä on myös Alzheimer, ollut jo kymmenkunta vuotta. Häneltä lähti ajokortti vasta nyt. Hän ei enää tunne ihmisiä (paitsi vaimon ja tyttären), mutta silti hän suree kovasti, kun ajokortti otettiin pois.
Viime vuonna kiertelimme Kuopiossa enemmänkin, mutta nyt jatkoimme matkaa. Kuopio on kaunis ja viihtyisä kaupunki.
On ihanaa ajella ympäri Suomen maanteitä. Niillä näkyy Suomen kesä. Onneksi kuitenkin nykyään autoissa on ilmastoinnit. Koko päivän on ollut 27-29 C lämmintä. Ennen me pyrimmekin ajamaan pitkät matkat joko aamuyöllä tai iltasella. Nyt ei ole väliä koska sitä ajelee.
On myös suuri vapauden tunne, kun on auto, jolla päsee kulkemaan. Voi päättää itse minne suuntaan lähtee ja mihin tahtiin kulkee. Ulkomaillakin yleensä vuokraamme auton ellei olla liikkeellä omalla autolla. Silloin pääsee omaan tahtiin kiertelemään maaseuduille, pienempiin ja tuntemattomampiin paikkoihin.
Voin vain kuvitella, kuinka pahalta tuntuu, kun ajokortti otetaan pois. Äidiltä kortti lähti muutaman kuukauden päästä, kun Alzheimer oli todettu. Hän on siitä ikuisesti katkera. Onneksi lääkäri toimi heti, koska kun hahmotuskyky heikkenee, on vaaraksi itselle ja muille. Äiti on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että hän voisi aivan hyvin ajaa, kun hän näkeekin ihan hyvin...
Lapsuudenystäväni isällä on myös Alzheimer, ollut jo kymmenkunta vuotta. Häneltä lähti ajokortti vasta nyt. Hän ei enää tunne ihmisiä (paitsi vaimon ja tyttären), mutta silti hän suree kovasti, kun ajokortti otettiin pois.
Metsämansikoita!
Nyt, hus, metsämansikoita keräämään! Nämä kuvat otin perjantaina Mökillä, kun keräsin kolmannen satsin mansikoita. Tähän mennessä olen yksittäisten kourallisten lisäksi kerännyt n. 1,5 litraa metsämansikoita. Ja niitä kypsyy lisää joka päivä.
Tänään - eilen - eli sunnuntaina - vein vanhemmilleni isot kulholliset mansikoita ja tein heille mansikkamaitoa. Tykkäsivät kovasti :)
Hip hei! Nyt osasin laittaa kuvia myös iPadillä! En kyllä tiedä mitä tein...
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Loma, loma, loma....
Nyt alkoi LOMA!
Vaikka säännölliset tuntien vetoni loppuivat jo toukokuun loppuun, yksityisasiakkaita on ollut koko ajan ja perheyrityksessä omat juttunsa. Koko alkukesä on ollut aikamoista hässäkkää - ihan tähän asti. Nyt tuntuu, että loma tulee todella tarpeeseen, niin paljon kuin töistäni nautinkin.
Blogi-päivityksetkin ovat olleet melkoisen harvassa. Olen kyllä mielessäni suunnitellut vaikka mitkä jutut valmiiksi kirjoitettaviksi, mutta kun en ole heti ehtinyt niitä kirjoittaa, niin sitten asia on jo jotenkin ohi ja loppuun käsitelty eikä sitä tule enää oikeasti kirjoiteltua tänne.
Nyt vanhempani ovat lopullisesti päättäneet luopua koirastaan. Se on nyt syönyt Äidiltä kaksi kännykkää, Isältä yhden, samoin se on syönyt Äidin yhdet silmälasit ja Isän kuulolaitteen, melkein kaikki kengät on kaluttu, samoin huonekalujen jalat... Olen jankuttanut, että ainoa ongelma on, että koira kaipaa tekemistä! Se on iloinen ja sosiaalinen ja innokas osallistumaan kaikkeen. Nyt on löytynyt ostajaehdokas; koira-rakas, aktiivinen perhe maaseudulta. Tekevät päätöksensä näinä päivinä.
Me lähdimme illalla, golfin jälkeen, ajelemaan Vierumäen kimppamökille. Pidemmälle ei voitu ajella, kun on jalkapallon finaali! Sitä seuraan tässä samalla minäkin, kun muuten olen vilkuillut vain pätkittäin ja parhaita paloja...
Huomenna jatkamme matkaa... Saas nähdä minne nenä näyttää... Kuhmoon, ehkä...
Vaikka säännölliset tuntien vetoni loppuivat jo toukokuun loppuun, yksityisasiakkaita on ollut koko ajan ja perheyrityksessä omat juttunsa. Koko alkukesä on ollut aikamoista hässäkkää - ihan tähän asti. Nyt tuntuu, että loma tulee todella tarpeeseen, niin paljon kuin töistäni nautinkin.
Blogi-päivityksetkin ovat olleet melkoisen harvassa. Olen kyllä mielessäni suunnitellut vaikka mitkä jutut valmiiksi kirjoitettaviksi, mutta kun en ole heti ehtinyt niitä kirjoittaa, niin sitten asia on jo jotenkin ohi ja loppuun käsitelty eikä sitä tule enää oikeasti kirjoiteltua tänne.
Nyt vanhempani ovat lopullisesti päättäneet luopua koirastaan. Se on nyt syönyt Äidiltä kaksi kännykkää, Isältä yhden, samoin se on syönyt Äidin yhdet silmälasit ja Isän kuulolaitteen, melkein kaikki kengät on kaluttu, samoin huonekalujen jalat... Olen jankuttanut, että ainoa ongelma on, että koira kaipaa tekemistä! Se on iloinen ja sosiaalinen ja innokas osallistumaan kaikkeen. Nyt on löytynyt ostajaehdokas; koira-rakas, aktiivinen perhe maaseudulta. Tekevät päätöksensä näinä päivinä.
Me lähdimme illalla, golfin jälkeen, ajelemaan Vierumäen kimppamökille. Pidemmälle ei voitu ajella, kun on jalkapallon finaali! Sitä seuraan tässä samalla minäkin, kun muuten olen vilkuillut vain pätkittäin ja parhaita paloja...
Huomenna jatkamme matkaa... Saas nähdä minne nenä näyttää... Kuhmoon, ehkä...
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Reissaava sukupolvi
Tytär2 oli taas kuukauden verran Saksassa poikaystävänsä luona ja tuli juhannukseksi kotiin. Hän on nyt luopunut Turun opiskelijakämpästään ja asustelee arjet meillä ja tekee graduaan, viikonloput menee enimmäkseen kavereiden luona.
Eilen olimme kotona kahdestaan, kun Mies lähti omien kavereittensa kanssa golf-kisoihin keski-Suomeen. Illalla Tytär2 muisti, että naapurin tyttö (yksi parhaista lapsuuden ystävistä) oli tullut kotiin Argentiinasta, kolmen kuukauden vapaaehtoistyöstä, ja lähti ystäväänsä tapaamaan.
N. klo 21.30 kännykkäni soi ja naapurin tytön äiti soitti (yksi minun parhaista ystävistäni) ja pyysi myös minut iltateelle. Olin juuri suihkussa, mutta vikkelästi lopettelin, nappasin mukaan päivällä tekemääni hummuksen tapaista tahnaa ja sämpylöitä ja juoksin naapuriin. Tytöt kertoilivat reissujuttujaan ja maistelimme Argentiinan tuliaisia ja muita yhteen kasattuja herkkuja.
Selvisi, että molemmat tytöt ovat lähdössä Ruisrockiin tänään, perjantaina, mutta eri aikaan ja eri kyydeillä. Saivat kuitenkin sovittua, että palaavat maanantaina samalla kyydillä takaisin.
Kun tulimme kotiin joskus yhdentoista maissa, Poika ajoi yllättäin pihaan. Hänkin oli aamulla lähdössä omien lapsuudenystäviensä kanssa Ruisrockiin! Tyttöystävän loma oli juuri loppunut ja työt alkamassa, joten hän ei päässyt mukaan. Tyttöystävä oli myös juuri saanut varmistuksen, että on läpäissyt kielikokeen ja päässyt yliopistoon Skotlannissa. Poika taas aikoo saada kandityön tehtyä Tampereella ja toivoo sen jälkeen pääsevänsä maisteri-oppiin jonnekin päin Eurooppaa.
Tytär1 palasi pari päivää sitten matkaltaan Ranskasta. Hän oli aikanaan vaihtarina siellä ja kokemus oli varsin rankka. Perhe oli kammottava. Tytär1 oli kuitenkin sielläkin partiossa, kuten Suomessakin ja jaksoi sen avulla sinnitellä koko vuoden. Nyt oli tuon paikallisen lippukunnan 90-vuotis juhlaleiri, jonne Tytär1 siis päätti lähteä, vaikka se kovasti jännittikin. Vahtarivuodesta oli nyt kulunut tasan kymmenen vuotta. Kun hän nyt soitti, hän kertoi että tuntuu kuin hän vain leijailisi. Oikeat ystävät olivat edelleen oikeita ystäviä. Kymmenen vuotta oli kuin pois pyyhkäisty. He jatkoivat siitä mihin olivat jääneet. Tietysti joidenkin kanssa hän oli Facebook kaverina, mutta oli silti eri asia tavata ihan kasvokkain. Sikäläisen perheensäkin hän tapasi. Perhe oli yhtä nuiva ja ylimielinen kuin ennenkin, mutta oli selvästikin tervehdyttävää nähdä heidät, jutella muutama sana ja todeta, että nämä ihmiset ovat tällaisia ja se siitä. Omat, aidot ystävät ovat edelleen olemassa, ystävyys jatkuu ja tarkoitus on matkustaa jatkossa tapaamaan puolin ja toisin.
Kyllä on maailma pienentynyt! Nuoriso -nuoret aikuiset- valloittavat maailman. Eiköhän se ole parasta rauhantyötä.
Eilen olimme kotona kahdestaan, kun Mies lähti omien kavereittensa kanssa golf-kisoihin keski-Suomeen. Illalla Tytär2 muisti, että naapurin tyttö (yksi parhaista lapsuuden ystävistä) oli tullut kotiin Argentiinasta, kolmen kuukauden vapaaehtoistyöstä, ja lähti ystäväänsä tapaamaan.
N. klo 21.30 kännykkäni soi ja naapurin tytön äiti soitti (yksi minun parhaista ystävistäni) ja pyysi myös minut iltateelle. Olin juuri suihkussa, mutta vikkelästi lopettelin, nappasin mukaan päivällä tekemääni hummuksen tapaista tahnaa ja sämpylöitä ja juoksin naapuriin. Tytöt kertoilivat reissujuttujaan ja maistelimme Argentiinan tuliaisia ja muita yhteen kasattuja herkkuja.
Selvisi, että molemmat tytöt ovat lähdössä Ruisrockiin tänään, perjantaina, mutta eri aikaan ja eri kyydeillä. Saivat kuitenkin sovittua, että palaavat maanantaina samalla kyydillä takaisin.
Kun tulimme kotiin joskus yhdentoista maissa, Poika ajoi yllättäin pihaan. Hänkin oli aamulla lähdössä omien lapsuudenystäviensä kanssa Ruisrockiin! Tyttöystävän loma oli juuri loppunut ja työt alkamassa, joten hän ei päässyt mukaan. Tyttöystävä oli myös juuri saanut varmistuksen, että on läpäissyt kielikokeen ja päässyt yliopistoon Skotlannissa. Poika taas aikoo saada kandityön tehtyä Tampereella ja toivoo sen jälkeen pääsevänsä maisteri-oppiin jonnekin päin Eurooppaa.
Tytär1 palasi pari päivää sitten matkaltaan Ranskasta. Hän oli aikanaan vaihtarina siellä ja kokemus oli varsin rankka. Perhe oli kammottava. Tytär1 oli kuitenkin sielläkin partiossa, kuten Suomessakin ja jaksoi sen avulla sinnitellä koko vuoden. Nyt oli tuon paikallisen lippukunnan 90-vuotis juhlaleiri, jonne Tytär1 siis päätti lähteä, vaikka se kovasti jännittikin. Vahtarivuodesta oli nyt kulunut tasan kymmenen vuotta. Kun hän nyt soitti, hän kertoi että tuntuu kuin hän vain leijailisi. Oikeat ystävät olivat edelleen oikeita ystäviä. Kymmenen vuotta oli kuin pois pyyhkäisty. He jatkoivat siitä mihin olivat jääneet. Tietysti joidenkin kanssa hän oli Facebook kaverina, mutta oli silti eri asia tavata ihan kasvokkain. Sikäläisen perheensäkin hän tapasi. Perhe oli yhtä nuiva ja ylimielinen kuin ennenkin, mutta oli selvästikin tervehdyttävää nähdä heidät, jutella muutama sana ja todeta, että nämä ihmiset ovat tällaisia ja se siitä. Omat, aidot ystävät ovat edelleen olemassa, ystävyys jatkuu ja tarkoitus on matkustaa jatkossa tapaamaan puolin ja toisin.
Kyllä on maailma pienentynyt! Nuoriso -nuoret aikuiset- valloittavat maailman. Eiköhän se ole parasta rauhantyötä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)