Ollaan oltu nyt puolitoista viikkoa sähköttömässä mökissä, keskellä metsää. Ja sen huomaa. Olomuoto on niin luomua, niin luomua. En edes tiennyt, että hiukseni ovat luonnonkiharat (= sojottavat joka suuntaan), kun ne on pesty kirkkaalla järvivedellä eikä ole ollut fööniä, jolla kuivattaa. (Hiukseni ovat nyt myös vähän pidemmät kuin ennen, siksi en ole tiennyt, että kihartuvat joka suuntaan ilman fööniä).
On ollut myös terveellistä huomata kuinka vähällä sitä ihminen tuleekaan toimeen. Tietysti kelit ovat olleet loistavat, mutta kuitenkin. Ruoka on ollut simppeliä: järvestä kalaa, kaupasta paikallisten tuottajien perunoita, leipää, kasviksia ja vihanneksia. Jälkiruoaksi Akonlahden mansikoita.
Tänään talsimme Miehen kanssa ympäri metsiä. Lakkoja ei löydetty, lehtiä kyllä ja jonkin verran oli jo kypsiä juolukoita ja variksenmarjoja. Mustikoitakin oli joissain kohti ihan mukavasti, enimmäkseen hyvin vähän. Nyt ei alettu keräämään sen enempää kuin mitä matkan varrelta suuhun poimittiin. Tarkoitus on vielä jatkaa matkaa, niin eiväthän ne säilyisi.
Ilman autoa olisi tietysti mahdotonta pärjätä näin kaukana metsässä. Ja saahan autossa ladattua kännykät ja iPaditkin. Ihan kaikesta ei olisi helppoa luopua.
Käytiin vielä viimeistä kertaa Kuhmon keskustassa. Minä kiersin tutkimassa alennusmyyntejä, Mies kävi Pääkkönen&Piiraisella ostamassa vielä muutamat vieheet, kun niitä on jäänyt matalikoihin tai kalat vieneet mukanaan. Vaatekaupoista kävelin Rusasen kulmaan, jossa lasten kanssa aina käytiin, kun he olivat pieniä. Neljä Kaesaa on ihan vieressä ja pähkäilimme, jäämmekö sinne kahville, mutta tällä kertaa menimme taas ensin istuskelemaan keskustan rantaan hellettä pakoon ja sitten Salakamariin kahville.
Iltapuhteella vielä siivousta ja saunan lämmitystä. Mies tietysti karkasi vielä kalaan. Huomenna nenä taitaa näyttää kohti Jyväskylän asuntomessuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti