Joulu meni mukavasti. Poika tuli kotiin jo viikkoa ennen, Tyttöystävä saapui Skotlannista aattoa edeltävänä yönä, Tytär1+Vävy tulivat aaton aattona.
Aattoaamu otettiin rauhallisesti, kunnes tuli kiire... Keksittiin lähteä perhekirkkoon ennen kuin viedään kynttilöitä haudoille. Vikkelästi riisipuuro kypsymään ja soitto Äidille, jospa hänkin haluaa lähteä mukaan.
Haimme Äidin mukaan, joskin hänellä oli eripari kesäkengät jalassa, pitkät kalsarit ja joku pieni takki päällä. Äkkiä etsimään lämpimiä vaatteita päälle ja menoksi. Kirkko oli täynnä, mutta pääsimme istumaan. Kirkon jälkeen kiertelimme pari tuntia kahdella hautausmaalla viemässä kynttilöitä. Haudoilla oli tunnelmaa, paljon tuttuja ja lämpimiä joulun toivotuksia.
Palatessamme haimme Isän mukaan ja menimme meille koko poppoo. Isäkin onneksi lähti, vaikka oli jo sanonut, että ei ehkä jaksa lähteä.
Ja Isä jaksoi hyvin! Hän oli niin iloisella tuulella, vitsaili, jutteli, vaihtoi välillä paikkaa huoneesta toiseen ja oli pirteä. Normaalisti hän istahtaa jonnekin ja pysyy siinä koko illan. Lopulta hän väsähti ja vein heidät kotiin illalla kymmenen maissa. Äitikin nautti, kun oli eloa ja touhua ympärillä.
Illan kruunasi, kun löytyi sopiva hetki, jolloin voitiin Skypettää Tytär2:n kanssa. Uudessa-Seelannissa on 11 tunnin aikaero. Eli kun meillä oli aattoilta, siellä oli jo joulupäivän aamu. Oli hauska kuulla, miten maailman toisella puolella vietetään joulua! Aattona he grillailivat, joulupäivänä menivät kaveriporukalla beachille ja illalla Poikaystävän äidille juhlaillalliselle.
Joulupäivän me vietimme lepäillen ja syöden.
Tapaninpäivänä Tytär1+Vävy lähtivät Saariselälle, Poika+Tyttöystävä Tampereelle Tyttöystävän äidin luo ja Mies+minä menimme Miehen suvun kokoontumiseen.
tiistai 30. joulukuuta 2014
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Kesä talven keskellä
Olimme Miehen ja Pojan kanssa Anopilla käymässä. Lasitetulla, kylmällä parvekkeella oli edelleen täydessä kukassa kukkiva pelargonia! Lumen ja jouluvalojen ympäröimänä.
No, onkos tullut kesä, nyt talven keskelle... :D
lauantai 20. joulukuuta 2014
Jäynä
Tuosta tunnollisesta minästä (joka juuri sai sakot) muistin episodin Pariisin lentokentällä vuosia sitten.
Menin turvatarkastuksesta, kun hälytyssummeri soi. Ok, virkailija tutki, ei löytänyt mitään ja pyysi kävelemään uudestaan. Taas hälytti. Virkailija pyysi ottamaan kengät pois. Uudelleen läpi - hälytys. Otapa myös villatakki pois ja tule uudelleen läpi - ei kun hälytykset soimaan.
Mitä ihmettä? Tulin näillä samoilla tamineilla Helsingin turvatarkastuksesta läpi tänne tullessa eikä mitään ongelmaa ollut!
Virkailijakin oli ihan ihmeissään ja käski mennä vielä varmuuden vuoksi kävelemään läpivalaisusta läpi, kun ei hänkään enää muuta keksi. Silloin toinen virkailija, joka oli monitorin takana, repesi nauruun... Hän oli itse painanut hälytyksen soimaan joka kerta, kun kävelin tarkastuksen läpi!
Olin kai niin pulmusen näköinen, että kaveri ajatteli, että tuo (silloin nuori) naikkonen ei varmaan koskaan tee mitään, mitä ei saa tehdä, joten hän päätti tehdä pienen jäynän :D
Menin turvatarkastuksesta, kun hälytyssummeri soi. Ok, virkailija tutki, ei löytänyt mitään ja pyysi kävelemään uudestaan. Taas hälytti. Virkailija pyysi ottamaan kengät pois. Uudelleen läpi - hälytys. Otapa myös villatakki pois ja tule uudelleen läpi - ei kun hälytykset soimaan.
Mitä ihmettä? Tulin näillä samoilla tamineilla Helsingin turvatarkastuksesta läpi tänne tullessa eikä mitään ongelmaa ollut!
Virkailijakin oli ihan ihmeissään ja käski mennä vielä varmuuden vuoksi kävelemään läpivalaisusta läpi, kun ei hänkään enää muuta keksi. Silloin toinen virkailija, joka oli monitorin takana, repesi nauruun... Hän oli itse painanut hälytyksen soimaan joka kerta, kun kävelin tarkastuksen läpi!
Olin kai niin pulmusen näköinen, että kaveri ajatteli, että tuo (silloin nuori) naikkonen ei varmaan koskaan tee mitään, mitä ei saa tehdä, joten hän päätti tehdä pienen jäynän :D
Sakot
Sain sakot! Tai onneksi oli sentään edes rikesakot. Ylinopeudesta. Siis minulle, joka olen kertakaikkiaan tunnollinen ja varovainen ja ajelen tarkaan kaikkien sääntöjen mukaan.
Olin Helsingin lentokentällä vähän ennen puolta yötä, kun tulin Amsterdamista. Ajoin ulos parkkihallista ja muistin heti, että niin, tässähän on 40 nopeusrajoitus, joten ajoin tasan neljääkymppiä. Jatkoin ajoa rajoitusten mukaan, mutta jossain vaiheessa huomasin, että jengi ajelee jatkuvasti ohitseni. Ajelin kahdeksaakymppiä eikä liikennettä ollut kovin paljon keskellä yötä. En ollut ihan varma, onko nyt satasen alue vai 80, kun ne vaihtuvat vähän väliä, joten jatkoin rauhassa ajelua. Lopulta tuli liikennemerkki ja siinähän oli 100, joten kiihdytin vauhtia.
Hetken päästä joku meni jälleen ohitseni ja huomasin, että taas on oma vauhtini hiipunut kahdeksaankymmeneen. Kun on pilkkopimeää, tuntuu helposti, että vauhti on kovempi kuin valoisaan aikaan. Mieskin aina manaa minulle, että liian hiljaakaan EI SAA ajaa! Siispä oikein purin hammasta ja painoin kaasua, kun on se nyt kumma, että en saa vauhtia pysymään siinä satasessa! Ja samantien räpsähti! Kyllä tuntui epäreilulta. Koko ajan olin ajanut joko tasan sen mitä saa tai alinopeutta ja juuri kriittisellä hetkellä nostan nopeutta - enkä huomaa uutta rajoitusta. Minkäs teet, ihan oli oma vika.
Olin Helsingin lentokentällä vähän ennen puolta yötä, kun tulin Amsterdamista. Ajoin ulos parkkihallista ja muistin heti, että niin, tässähän on 40 nopeusrajoitus, joten ajoin tasan neljääkymppiä. Jatkoin ajoa rajoitusten mukaan, mutta jossain vaiheessa huomasin, että jengi ajelee jatkuvasti ohitseni. Ajelin kahdeksaakymppiä eikä liikennettä ollut kovin paljon keskellä yötä. En ollut ihan varma, onko nyt satasen alue vai 80, kun ne vaihtuvat vähän väliä, joten jatkoin rauhassa ajelua. Lopulta tuli liikennemerkki ja siinähän oli 100, joten kiihdytin vauhtia.
Hetken päästä joku meni jälleen ohitseni ja huomasin, että taas on oma vauhtini hiipunut kahdeksaankymmeneen. Kun on pilkkopimeää, tuntuu helposti, että vauhti on kovempi kuin valoisaan aikaan. Mieskin aina manaa minulle, että liian hiljaakaan EI SAA ajaa! Siispä oikein purin hammasta ja painoin kaasua, kun on se nyt kumma, että en saa vauhtia pysymään siinä satasessa! Ja samantien räpsähti! Kyllä tuntui epäreilulta. Koko ajan olin ajanut joko tasan sen mitä saa tai alinopeutta ja juuri kriittisellä hetkellä nostan nopeutta - enkä huomaa uutta rajoitusta. Minkäs teet, ihan oli oma vika.
lauantai 13. joulukuuta 2014
Amsterdam, Hollanti
Oltiin viime viikonloppuna Miehen kanssa pikavisiitillä Amsterdamissa. Lähdimme perjantaina aamulennolla ja minä tulin kotiin sunnuntaina iltalennolla. Mies jatkoi muualle Hollantiin töihin.
En ole nukkunut pariin viikkoon, kun olen stressannut vanhempieni vuoksi. Nyt nukuin senkin edestä. Heti perjantaina nukuin parin tunnin päikkärit. Kuvittelin, että nyt ei sitten tule nukuttua yöllä, mutta niin vain vetelin sikeitä koko yönkin. Taisi tulla tarpeeseen tämä reissu.
Reissusta tuli ihana irtiotto arjesta: shoppailua, hyvää ruokaa, musiikkia, taidetta, hyviä kirjoja kahvin tai viinilasin ääressä ja niitä päikkäreitä ja pitkiä yöunia. Ja kaikki perjantain-sunnuntain aikana.
Viimeksi Amsterdamissa käydessämme, etsimme nälkäisinä illallispaikkaa. Kurkkasimme kivan näköiseen ravintolaan, mutta se oli täynnä. Pääsimme kuitenkin vielä viimeisille paikoille baaritiskin ääreen. Noo, ok, nälkä kun on... Nyt, perjantaina, varasimme etukäteen paikan samaan ravintolaan: Pasta e Basta. Hauska paikka. Tosi hyvä ruoka. Ensimmäisellä kerralla tuli täysin yllätyksenä, kun kesken kaiken yksi tarjoilija alkoi laulaa! Illan mittaan lähes kaikki tarjoilijat lauloivat vuoron perään ja välillä yhdessäkin. Ilta alkoi oopperalla ja keveni tuttuihin ikivihreisiin ja kaikkien tuntemiin hitteihin. Tällä kertaa olin vain jotenkin kovin herkällä mielellä. Yksi tarjoilija lauloi kauniin italialaisen laulun, jota en tuntenut ennestään - ja minä purskahdin itkemään. En edes ymmärtänyt sanoja, mutta naisen kaunis ääni, kaunis musiikki ja italian kieli sai vain niin kovin tunteet pintaat, että itku tuli. Ehkä vanhempieni tilanne, muutama tunti unta, hetken rauha ja kaunis laulu, saivat aikaan herkistymisen. Laulaja/tarjoilija huomasi sen ja tuli laulunsa jälkeen juttelemaan. Hän oli kovasti otettu, kun oli niin koskenttanut minua laulullaan.
 |
| 1600-luvun kanava-alueen viehättäviä, vinoja taloja |
Illalla eksyimme vahingossa punaisten lyhtyjen alueelle. Näyteikkunoissa naiset esittelivät itseään ja imelä tuoksu tulvi coffee houseista. Tasa-arvon nimissä: missä olivat näyteikkunamiehet? Uuuh, ei ole minua varten...
Ihanan Amsterdamin kolikon toinen puoli on aikamoisen raadollinen. Parilla aukiolla oli poliisin vilkkuvat varoitustaulut: "Varoitus turisteille! Valkoista heroiinia myyty kokaiinina. Kolme kuollut."
Taas osuimme vahingossa kivaan ravintolaan: Cáfe In de Waag. Linnamainen rakennus vuodelta 1488. Ruoka oli herkullista ja tunnelma rento ja viihtyisä.
Sunnuntaina ehdimme hyvin vielä Rijksmuseumiin. Siellä emme olleet ennen käyneetkään. Suosittelen ehdottomasti käymään myös Van Gogh Museumissa ja Anne Frankin talossa.
 |
| Van Gogh, Rijksmuseum |
 |
| Rembrant, Rijksmuseum |
 |
| Joulukojuja, niiden takana luistelukenttä. |
lauantai 29. marraskuuta 2014
Huonoja uutisia
Isällä todettiin syöpä. Pahanlaatuinen kasvain ruokatorven alaosassa. Hän pääsi perjantaina kotiin odottelemaan kutsua Helsinkiin sairaalaan. Voi mennä pari-kolme viikkoa ennen kuin hän sinne pääsee.
Oman sairaalamme naislääkäri oli aivan ihanan empaattinen ja ystävällinen, selitti kaiken hyvin tarkkaan ensin minulle puhelimessa ja kun menin hakemaan Isää sairaalasta, hän jutteli meidän kanssamme ilman minkäänlaista kiireen tuntua.
Lääkäri sanoi asiat hyvin suoraan. Hän kertoi, että ainoa parannuskeino on leikkaus. Jos sitä ei pystytä tekemään, saa tulla kotiin, hoitona annetaan kipulääkkeitä ja pyritään tekemään kaikki mahdollinen, jotta elämänlaatu pysyisi hyvänä. Toisin sanoen annetaan saattohoitoa.
Lääkäri myös sanoi, että kun tulossa on nyt pitkä sairaalareissu, on syytä varautua etukäteen, miten vaimo pärjää sinä aikana. Olin kertonut Äidin tilanteen ja lääkäri kyseli myös tarkkaan minun jaksamisestani ja turvaverkostani. Hän selvästi halusi hahmottaa kokonaistilanteen. En voi kuin kiitollisena ihmetellä näitä hoitoalan ihmisiä.
Käytävällä lääkäri sanoi minulle, että jos nyt Isälle tulee kipuja tai mitä tahansa tähän liittyen, hänellä on suora yhteys sairaalaan. Eli ei tarvitse mennä terveyskeskuksen kautta tai ottaa ambulanssia (paitsi, jos tilanne sen vaatii), vaan hän pääsee suoraan sisälle sairaalaan. Niin paha on siis tilanne.
Selvästi lääkäri antoi ymmärtää, että kovin paljon ei ole tehtävissä, mutta suoraan hän ei voinut sitä sanoa, ennen kuin kirurgit tutkivat tilanteen. Mutta olen varma, että Isä on aivan liian heikossa kunnossa leikkausta ajatellen ja varsinkin, kun hänellä on ikää ja keuhkoahtaumatauti, niin tuskin voidaan ryhtyä mihinkään isompiin toimenpiteisiin.
Isä itsekin tuskaili ennen tähystyksiä, että mitä ihmettä ne vanhaa miestä kiusaavat. Jotainhan sieltä kuitenkin löydetään ja mitä sitten.
Vuosikymmenten tupakanpolton seuraustahan kaikki pitkälti on.
Oman sairaalamme naislääkäri oli aivan ihanan empaattinen ja ystävällinen, selitti kaiken hyvin tarkkaan ensin minulle puhelimessa ja kun menin hakemaan Isää sairaalasta, hän jutteli meidän kanssamme ilman minkäänlaista kiireen tuntua.
Lääkäri sanoi asiat hyvin suoraan. Hän kertoi, että ainoa parannuskeino on leikkaus. Jos sitä ei pystytä tekemään, saa tulla kotiin, hoitona annetaan kipulääkkeitä ja pyritään tekemään kaikki mahdollinen, jotta elämänlaatu pysyisi hyvänä. Toisin sanoen annetaan saattohoitoa.
Lääkäri myös sanoi, että kun tulossa on nyt pitkä sairaalareissu, on syytä varautua etukäteen, miten vaimo pärjää sinä aikana. Olin kertonut Äidin tilanteen ja lääkäri kyseli myös tarkkaan minun jaksamisestani ja turvaverkostani. Hän selvästi halusi hahmottaa kokonaistilanteen. En voi kuin kiitollisena ihmetellä näitä hoitoalan ihmisiä.
Käytävällä lääkäri sanoi minulle, että jos nyt Isälle tulee kipuja tai mitä tahansa tähän liittyen, hänellä on suora yhteys sairaalaan. Eli ei tarvitse mennä terveyskeskuksen kautta tai ottaa ambulanssia (paitsi, jos tilanne sen vaatii), vaan hän pääsee suoraan sisälle sairaalaan. Niin paha on siis tilanne.
Selvästi lääkäri antoi ymmärtää, että kovin paljon ei ole tehtävissä, mutta suoraan hän ei voinut sitä sanoa, ennen kuin kirurgit tutkivat tilanteen. Mutta olen varma, että Isä on aivan liian heikossa kunnossa leikkausta ajatellen ja varsinkin, kun hänellä on ikää ja keuhkoahtaumatauti, niin tuskin voidaan ryhtyä mihinkään isompiin toimenpiteisiin.
Isä itsekin tuskaili ennen tähystyksiä, että mitä ihmettä ne vanhaa miestä kiusaavat. Jotainhan sieltä kuitenkin löydetään ja mitä sitten.
Vuosikymmenten tupakanpolton seuraustahan kaikki pitkälti on.
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Ja Äiti nautti
Lauantain konsertin jälkeen Äiti soitti, että ovat nyt kotona ja hän haluaa jäädä kotiin yöksi. En ollut varma, uskallanko jättää Äidin yksin, mutta heidän naapuri-ystävä-lääkäri sanoi, että hän laittaa oven lukkoon ja Äiti kyllä pärjää. Ja niin hän pärjäsikin. Tänään aamulla yhdeksän maissa hän soitteli ja kuullosti jotenkin omalta, vanhalta itseltään. Hän oli rauhallinen ja levollinen. Lupasin, että tulen jonkun ajan päästä, kunhan itsekin juon aamukahvit ja teen vähän hommia, mennään sitten sairaalaan.
Hetken päästä naapuri-ystävä-lääkäri soitti ja kertoi, että heillä oli eilinenkin ilta mennyt oikein hyvin. Äiti oli itse kertonut, että ei halua nyt meille yöksi, kun eksyy meillä vain koko ajan. Siis osasi itse kertoa! No, hyvä, että hän sai jäädä yksin kotiin, eikä väkisin haettu meille.
Kymmenen maissa Äiti soitti uudelleen, oli nyt levoton ja vähän hädissään. Isä oli soittanut ja kertonut haluavansa kaukolasinsa, kun tulemme. Äiti oli ryhtynyt niitä etsimään, ei ollut juonut aamukahvia, ei ollut pukenut ja oli nyt kylmissään, kun oli vain yöpaita päällään etsinyt niitä laseja. Rauhoittelin, että pue rauhassa päälle, juo aamukahvit, tulen juuri sinne ja etsin ne lasit. Kun tulin heille, Äiti oli osannut pukeutua oikein siististi ja aamupalakin oli syötynä.
Keittiön pöydällä oli ruutulehtiö, johon Äiti oli kauniilla käsialallaan kirjoittanut:
"23. marraskuuta
X (Isän nimi) sairaalassa
L (minun nimeni) tulee hakemaan minua
Ensilumi satoi
X sairaalassa
Ikävä on kova!"
Etsin lasit ja lähdimme sairaalaan.
Isä istui sängyllä virkeänä ja tiiraili hiihtokisoja TV:stä. Hän oli pirteä ja iloinen. Kuulimme kaikki vanhat vitsailut, jotka osaamme ulkoa, mutta joille Äiti jaksaa aina vain nauraa - noin miljoonatta kertaa. Kun Isälle tuotiin lounas, hän söi sitä hyvällä halulla, kun aikaisemmin ei ole suostunut edes maistamaan. Selvästi on hoidot tehonneet. Toivottavasti saadaan selville vielä syy alhaiseen hemoglobiiniin.
Sairaalasta ajelimme meille. Tein ruokaa, keittelin kahvit ja olin tehnyt omenahyvettä, joka on Äidin herkkua. Äiti kierteli meillä, katseli ikkunoista ja itkeskeli, kun tuli niin haikeita muistoja mieleen. Kyselin, mitä hänelle tulee mieleen. Hän kertoi, että kouluaikoja. Kun hän seisoi tuossa tien poskessa ja odotti bussia kouluun. Muisti, että lähistöllä asui joku poika, jonka kanssa oli vähän ollut flirttiäkin. Ei muistanut kyllä kuka se oli, mutta muisti tunteen.
Pian Äiti pyysi, että jospa veisin hänet nyt omaan kotiinsa, kun häntä väsyttää. Ehdotin, että mennään meidän "pitsikuistille", kun siellä on hyvät lepotuolit. Menimme sinne molemmat päivätorkuille. Laitoin Äidille filtin päälle ja Sarah Brightmanin "Timeless" CD:n soimaan. Äiti kuunteli silmät kiinni ja huokaili onnellisena, että on kuin olisi taas päässyt ihanaan konserttiin. Hän sanoi olevansa niin kovin kiitollinen tästä päivästä.
Ja Äiti nautti.
Hetken päästä naapuri-ystävä-lääkäri soitti ja kertoi, että heillä oli eilinenkin ilta mennyt oikein hyvin. Äiti oli itse kertonut, että ei halua nyt meille yöksi, kun eksyy meillä vain koko ajan. Siis osasi itse kertoa! No, hyvä, että hän sai jäädä yksin kotiin, eikä väkisin haettu meille.
Kymmenen maissa Äiti soitti uudelleen, oli nyt levoton ja vähän hädissään. Isä oli soittanut ja kertonut haluavansa kaukolasinsa, kun tulemme. Äiti oli ryhtynyt niitä etsimään, ei ollut juonut aamukahvia, ei ollut pukenut ja oli nyt kylmissään, kun oli vain yöpaita päällään etsinyt niitä laseja. Rauhoittelin, että pue rauhassa päälle, juo aamukahvit, tulen juuri sinne ja etsin ne lasit. Kun tulin heille, Äiti oli osannut pukeutua oikein siististi ja aamupalakin oli syötynä.
Keittiön pöydällä oli ruutulehtiö, johon Äiti oli kauniilla käsialallaan kirjoittanut:
"23. marraskuuta
X (Isän nimi) sairaalassa
L (minun nimeni) tulee hakemaan minua
Ensilumi satoi
X sairaalassa
Ikävä on kova!"
Etsin lasit ja lähdimme sairaalaan.
Isä istui sängyllä virkeänä ja tiiraili hiihtokisoja TV:stä. Hän oli pirteä ja iloinen. Kuulimme kaikki vanhat vitsailut, jotka osaamme ulkoa, mutta joille Äiti jaksaa aina vain nauraa - noin miljoonatta kertaa. Kun Isälle tuotiin lounas, hän söi sitä hyvällä halulla, kun aikaisemmin ei ole suostunut edes maistamaan. Selvästi on hoidot tehonneet. Toivottavasti saadaan selville vielä syy alhaiseen hemoglobiiniin.
Sairaalasta ajelimme meille. Tein ruokaa, keittelin kahvit ja olin tehnyt omenahyvettä, joka on Äidin herkkua. Äiti kierteli meillä, katseli ikkunoista ja itkeskeli, kun tuli niin haikeita muistoja mieleen. Kyselin, mitä hänelle tulee mieleen. Hän kertoi, että kouluaikoja. Kun hän seisoi tuossa tien poskessa ja odotti bussia kouluun. Muisti, että lähistöllä asui joku poika, jonka kanssa oli vähän ollut flirttiäkin. Ei muistanut kyllä kuka se oli, mutta muisti tunteen.
Pian Äiti pyysi, että jospa veisin hänet nyt omaan kotiinsa, kun häntä väsyttää. Ehdotin, että mennään meidän "pitsikuistille", kun siellä on hyvät lepotuolit. Menimme sinne molemmat päivätorkuille. Laitoin Äidille filtin päälle ja Sarah Brightmanin "Timeless" CD:n soimaan. Äiti kuunteli silmät kiinni ja huokaili onnellisena, että on kuin olisi taas päässyt ihanaan konserttiin. Hän sanoi olevansa niin kovin kiitollinen tästä päivästä.
Ja Äiti nautti.
lauantai 22. marraskuuta 2014
Suunnitelmien muutoksia
Isä sai kutsun sairaalaan viime torstaille. Ensin labraan ja sitten osastolle. Hänen Hb oli 67, kun sen pitäisi olla lähellä 130!
Vein Isän aikaisin aamulla labraan. Häneltä otettiin purkkitolkulla verta. Kun näytteenotto oli ohi, Isä kiitti naureskellen, kuten hänellä usein on tapana: "Kiitän omasta ja vaimoni puolesta!" Kun hoitaja vilkaisi minuun, korjasin kiireesti: "siis TYTTÄREN!"
Seuraavaksi vein Isän osastolle. Meidät vastaanotti miellyttävä sairaanhoitajamies. Hän ohjasi meidät huoneeseen ja kysyi, olenko VAIMO! Taas piti korjata, että ei, kun TYTÄR!
Illalla menin Äidin kanssa vierailulle sairaalaan. Isälle oli annettu punasoluja mutta Hb ei ollut vielä noussut niin paljon kuin olisi pitänyt. Samalla kuulimme, että näillä näkymin Isä pääsee korkeintaan perjantai-iltana tai lauantaina kotiin. Onneksi eräs tuttava oli vanhemmillani käymässä, ja hän saattoi jäädä yöksi Äidin seuraksi.
Perjantai-iltana Äiti oli menossa isoihin juhliin. Olin etsinyt hänelle juhlavaatteet, kengät, alusvaatteet, sukat, laukun - ihan kaiken - valmiiksi ja ottanut ne meille kotiin. Äiti olisi muuten hukannut ne. Menin hänen luo jo iltapäivällä ja kävimme ensin Isää katsomassa. Hän oli niin hyvällä tuulella! Oli, kuin olisi lomareissulla :D Siellä kuitenkin selvisi, että hän joutuu olemaan sairaalassa ensi viikkoon. No, mitäs nyt tehdään Äidin kanssa? Lähdimme heille kotiin pukemaan. Onneksi naapuri, joka on eläkkeellä oleva lääkäri, lähti Äidin kanssa yhdessä juhliin, joten tiesin, että hän on turvallisissa käsissä. Joskus klo 23.30 Äiti soitti, että nyt he ovat naapurin kanssa palanneet kotiin. Lähdin heille ja puhuin Äidin ympäri, että tulee meille yöksi. En millään uskaltanut jättää häntä yksin kotiin. Kun olimme pakanneet mukaan kaiken tarpeellisen ja olimme meillä, kello lähentelikin jo yhtä yöllä.
En tietenkään nukkunut koko yönä. Kuuntelin Äidin unta ja hän nukkuikin yllättävän hyvin ja rauhallisesti. Kunnes aamuyöllä heräsi pariin kertaan ja lähti vessaan. Molemmilla kerroilla eksyi palatessaan nukkumaan, vaikka WC:n ovi oli vierashuoneen vieressä. Ohjasin hänet takaisin sänkyyn.
Kahdeksan maissa Äidin puhelin soi. Arvasin, että Isä siellä soittelee, mutta Äiti ei löytänyt puhelinta ja eksyi taas etsiessään sitä. Autoin Äitiä pukeutumaan, mutta kun menin itse pukemaan, kuulin ähellystä ja puhellusta. Kun menin katsomaan, Äiti oli pukenut päälleen neljät housut (pikkuhousut, yöpuvun housut, tuulihousut ja vielä niiden päälle pitkät kalsarit) ja ihmetteli, että ihan tyhmiä vaatteita hänellä, kun eivät edes mahdu päälle... Aamukahvien jälkeen painelimme taas sairaalaan. Sieltä tullessa Äiti halusi omaan kotiin. Vein sitten sinne, lämmitin ruokaa ja puettiin taas siistit vaatteet päälle. Hänellä kun on tänäkin iltana samaisen naapurin kanssa liput jonnekin konserttiin. Täytyy nyt kuullostella, mitä tehdään ensi yön kanssa...
Huh, huh. Olin suunnitellut, että tämä viikonloppu on todellinen koti-viikonloppu. Mies on reissussa ja teen kaikkia rästiin jääneitä hommia, pesen pykkejä ja silitän, siivoon kaappeja ja seurustelen Pojan kanssa, joka tuli viikonlopuksi käymään. Äkkiä ne suunnitelmat muuttuivat.
Vein Isän aikaisin aamulla labraan. Häneltä otettiin purkkitolkulla verta. Kun näytteenotto oli ohi, Isä kiitti naureskellen, kuten hänellä usein on tapana: "Kiitän omasta ja vaimoni puolesta!" Kun hoitaja vilkaisi minuun, korjasin kiireesti: "siis TYTTÄREN!"
Seuraavaksi vein Isän osastolle. Meidät vastaanotti miellyttävä sairaanhoitajamies. Hän ohjasi meidät huoneeseen ja kysyi, olenko VAIMO! Taas piti korjata, että ei, kun TYTÄR!
Illalla menin Äidin kanssa vierailulle sairaalaan. Isälle oli annettu punasoluja mutta Hb ei ollut vielä noussut niin paljon kuin olisi pitänyt. Samalla kuulimme, että näillä näkymin Isä pääsee korkeintaan perjantai-iltana tai lauantaina kotiin. Onneksi eräs tuttava oli vanhemmillani käymässä, ja hän saattoi jäädä yöksi Äidin seuraksi.
Perjantai-iltana Äiti oli menossa isoihin juhliin. Olin etsinyt hänelle juhlavaatteet, kengät, alusvaatteet, sukat, laukun - ihan kaiken - valmiiksi ja ottanut ne meille kotiin. Äiti olisi muuten hukannut ne. Menin hänen luo jo iltapäivällä ja kävimme ensin Isää katsomassa. Hän oli niin hyvällä tuulella! Oli, kuin olisi lomareissulla :D Siellä kuitenkin selvisi, että hän joutuu olemaan sairaalassa ensi viikkoon. No, mitäs nyt tehdään Äidin kanssa? Lähdimme heille kotiin pukemaan. Onneksi naapuri, joka on eläkkeellä oleva lääkäri, lähti Äidin kanssa yhdessä juhliin, joten tiesin, että hän on turvallisissa käsissä. Joskus klo 23.30 Äiti soitti, että nyt he ovat naapurin kanssa palanneet kotiin. Lähdin heille ja puhuin Äidin ympäri, että tulee meille yöksi. En millään uskaltanut jättää häntä yksin kotiin. Kun olimme pakanneet mukaan kaiken tarpeellisen ja olimme meillä, kello lähentelikin jo yhtä yöllä.
En tietenkään nukkunut koko yönä. Kuuntelin Äidin unta ja hän nukkuikin yllättävän hyvin ja rauhallisesti. Kunnes aamuyöllä heräsi pariin kertaan ja lähti vessaan. Molemmilla kerroilla eksyi palatessaan nukkumaan, vaikka WC:n ovi oli vierashuoneen vieressä. Ohjasin hänet takaisin sänkyyn.
Kahdeksan maissa Äidin puhelin soi. Arvasin, että Isä siellä soittelee, mutta Äiti ei löytänyt puhelinta ja eksyi taas etsiessään sitä. Autoin Äitiä pukeutumaan, mutta kun menin itse pukemaan, kuulin ähellystä ja puhellusta. Kun menin katsomaan, Äiti oli pukenut päälleen neljät housut (pikkuhousut, yöpuvun housut, tuulihousut ja vielä niiden päälle pitkät kalsarit) ja ihmetteli, että ihan tyhmiä vaatteita hänellä, kun eivät edes mahdu päälle... Aamukahvien jälkeen painelimme taas sairaalaan. Sieltä tullessa Äiti halusi omaan kotiin. Vein sitten sinne, lämmitin ruokaa ja puettiin taas siistit vaatteet päälle. Hänellä kun on tänäkin iltana samaisen naapurin kanssa liput jonnekin konserttiin. Täytyy nyt kuullostella, mitä tehdään ensi yön kanssa...
Huh, huh. Olin suunnitellut, että tämä viikonloppu on todellinen koti-viikonloppu. Mies on reissussa ja teen kaikkia rästiin jääneitä hommia, pesen pykkejä ja silitän, siivoon kaappeja ja seurustelen Pojan kanssa, joka tuli viikonlopuksi käymään. Äkkiä ne suunnitelmat muuttuivat.
perjantai 21. marraskuuta 2014
Huomio lihaskalvoihin!
Tulipa TV:stä täyttä asiaa lihaskalvoista eli fascioista! Tämä kaikki on lähellä sydäntäni.
Liikunta, ravinto ja mieli. Monipuolista ja kokonaisvaltaista. Ja kalvorakenteet. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Studio55.fi / Huomio lihaskalvoihin!
Liikunta, ravinto ja mieli. Monipuolista ja kokonaisvaltaista. Ja kalvorakenteet. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Studio55.fi / Huomio lihaskalvoihin!
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Nuohooja
Viime viikolla postilaatikossa oli nuohoojan jättämä lappu, että olisi tänään tulossa. Soittelin heti, jospa löytäisimme sopivan kellonajan. Minulla oli töitä koko aamun ja illan. Eipä ongelmaa, kun kerroin, että yhteentoista mennessä ehdin kyllä paikalle, hän lupasi järjestellä omat työnsä sen mukaan.
Niinpä tänään, muutamaa minuuttia vaille 11.00 nuohooja soitteli ovikelloa. Olipa tarkka ajoitus! Iloinen ja kohtelias nuori mies tutki keittiön puuhellan, olohuoneen pönttöuunin, ulkosaunan kiukaan ja padan. Hän antoi neuvoja ja ohjeita, jutteli ja teki silti työnsä vikkelästi ja ammattitaidolla.
Kovin usein ei nykyään näe nuorempia kavereita nuohoojina. Onhan se kovaa hommaa, enimmäkseen likaisia ulkohommia. Koulutus on kisälli-periaatteella ja sisältää kolme osaa: mustan osan eli nokien nuohouksen, toisena ilmanvaihtoputkien puhdistuksen ja kolmantena oman yrityksen perustamisen ja pyörittämisen. Yleensä nykyään kaikilla on oma toiminimi.
Tämä nuohooja oli ylpeä ja innostunut ammatistaan. Kertoi, että tykkää, kun saa tavata ihmisiä ja silti tehdä töitään rauhassa. Ja töitähän riittää. Varsinkin täällä Pikkukaupungissa ja ympäristössä, kun lähes joka talossa on joku tulipesä.
Tulipa hyvä mieli.
Niinpä tänään, muutamaa minuuttia vaille 11.00 nuohooja soitteli ovikelloa. Olipa tarkka ajoitus! Iloinen ja kohtelias nuori mies tutki keittiön puuhellan, olohuoneen pönttöuunin, ulkosaunan kiukaan ja padan. Hän antoi neuvoja ja ohjeita, jutteli ja teki silti työnsä vikkelästi ja ammattitaidolla.
Kovin usein ei nykyään näe nuorempia kavereita nuohoojina. Onhan se kovaa hommaa, enimmäkseen likaisia ulkohommia. Koulutus on kisälli-periaatteella ja sisältää kolme osaa: mustan osan eli nokien nuohouksen, toisena ilmanvaihtoputkien puhdistuksen ja kolmantena oman yrityksen perustamisen ja pyörittämisen. Yleensä nykyään kaikilla on oma toiminimi.
Tämä nuohooja oli ylpeä ja innostunut ammatistaan. Kertoi, että tykkää, kun saa tavata ihmisiä ja silti tehdä töitään rauhassa. Ja töitähän riittää. Varsinkin täällä Pikkukaupungissa ja ympäristössä, kun lähes joka talossa on joku tulipesä.
Tulipa hyvä mieli.
maanantai 17. marraskuuta 2014
Nautiskeluviikonloppu
Viikonloppuna olimme Miehen kanssa kahdestaan Vierumäellä.
Perjantai-iltana menimme ravintola Rampsiin syömään ja kuulimme, että se suljetaan nyt toistaiseksi. Varasimme kiireesti pöydän vielä lauantaillekin. Rampsi on ollut meidän lemppariravintola jo pitkän aikaa. Siellä on ollut kertakaikkiaan loistavat ruuat. Raaka-aineet ovat mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa, alueen omilta tuottajilta ja alueen metsistä kerättyä. Palvelu on aina omaa luokkaansa. Mutta minkäs teet, jos kävijöitä ei ole tarpeeksi. Toisaalta nytkin ravintola oli lähes täynnä, joten sääli heittää keittiö- ja tarjoiluhenkilökunnan osaaminen hukkaan.
Lauantaina oli ihana pikkupakkanen ja lähdimme kierrokselle metsään. Löytyihän sieltä vielä suppiksia! Jäisiä, mutta näpsäkästi ne kolisivat ämpäriin ja olivat maistuvaisia. Illalla söimme siis toisen kerran Rampsissa ja sieltä siirryimme hotelli Scandicin uuteen Sporst Bariin. No nyt oli hyvä uudistus! Hotelli Scandicin respa, aula, kahvila ja ravintolat ovat olleet yhtä suurta hallitilaa. Aivan järkyttävän ankeaa. En aina mitenkään ymmärrä arkkitehtien näkemyksiä. Kun tehdään uusi rakennus, jonne on tarkoitus houkutella asiakkaita, niin miksi tehdään kalseita, ankeita, kaikuvia ja epäviihtyisiä tiloja? Nyt joku oli keksinyt, että tehdään yhteen osaan seinät ympärille, lasketaan kattoa ja laitetaan lämpimämpiä valoja. Niinpä syntyi kodikas, kutsuva tila kaiken kalseuden keskelle. Ja kaikki asiakkaat ahtautuivat sinne samaan tilaan. Vieressä istuvan pariskunnan kanssa syntyi heti keskustelua, kun ihmiset istuivat tiiviimmin, tunnelma oli rento ja viihtyisä. Kuin olisi ollut jonkun olohuoneessa.
Sunnuntai-aamuna viiletin urheiluhallin Power Slider -treeniin. Juhuu! Olipa hauskaa :) Hiki virtasi ja oli hauska kokeilla jotain ihan uutta. Alueen urheilukaupasta lähti samantien matkaan yksi Power Slider -väline yksityisasiakkaita varten. No, pitää sillä tietysti harjoitella itsekin, että osaa ohjata muita...
Power Slider
Perjantai-iltana menimme ravintola Rampsiin syömään ja kuulimme, että se suljetaan nyt toistaiseksi. Varasimme kiireesti pöydän vielä lauantaillekin. Rampsi on ollut meidän lemppariravintola jo pitkän aikaa. Siellä on ollut kertakaikkiaan loistavat ruuat. Raaka-aineet ovat mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa, alueen omilta tuottajilta ja alueen metsistä kerättyä. Palvelu on aina omaa luokkaansa. Mutta minkäs teet, jos kävijöitä ei ole tarpeeksi. Toisaalta nytkin ravintola oli lähes täynnä, joten sääli heittää keittiö- ja tarjoiluhenkilökunnan osaaminen hukkaan.
Lauantaina oli ihana pikkupakkanen ja lähdimme kierrokselle metsään. Löytyihän sieltä vielä suppiksia! Jäisiä, mutta näpsäkästi ne kolisivat ämpäriin ja olivat maistuvaisia. Illalla söimme siis toisen kerran Rampsissa ja sieltä siirryimme hotelli Scandicin uuteen Sporst Bariin. No nyt oli hyvä uudistus! Hotelli Scandicin respa, aula, kahvila ja ravintolat ovat olleet yhtä suurta hallitilaa. Aivan järkyttävän ankeaa. En aina mitenkään ymmärrä arkkitehtien näkemyksiä. Kun tehdään uusi rakennus, jonne on tarkoitus houkutella asiakkaita, niin miksi tehdään kalseita, ankeita, kaikuvia ja epäviihtyisiä tiloja? Nyt joku oli keksinyt, että tehdään yhteen osaan seinät ympärille, lasketaan kattoa ja laitetaan lämpimämpiä valoja. Niinpä syntyi kodikas, kutsuva tila kaiken kalseuden keskelle. Ja kaikki asiakkaat ahtautuivat sinne samaan tilaan. Vieressä istuvan pariskunnan kanssa syntyi heti keskustelua, kun ihmiset istuivat tiiviimmin, tunnelma oli rento ja viihtyisä. Kuin olisi ollut jonkun olohuoneessa.
Sunnuntai-aamuna viiletin urheiluhallin Power Slider -treeniin. Juhuu! Olipa hauskaa :) Hiki virtasi ja oli hauska kokeilla jotain ihan uutta. Alueen urheilukaupasta lähti samantien matkaan yksi Power Slider -väline yksityisasiakkaita varten. No, pitää sillä tietysti harjoitella itsekin, että osaa ohjata muita...
Power Slider
tiistai 11. marraskuuta 2014
Luokkakokous
Meillä oli keskikoulun luokkakokous. Olimme silloin siis n. 11-15 vuotiaita. Luokkahenki oli koko keskikoulun ajan niin hyvä, että monet ovat edelleen pitäneet yhteyttä ainakin jonkun luokkakaverin kanssa.
Aloimme kahden silloisen luokkakaverini kanssa miettimään, että nyt voisi olla aika kerätä luokka kasaan ja ainakin kokeilla, olisiko tulijoita. Kaivoimme vanhat luokkakuvat esille, mietimme kuka tietää kenestä edes jotain ja yhden viikonlopun aikana tavoitimme lähes kaikki luokalla olleet. Tiesimme, et ainakin kaksi on kuollut, luultavasti pari muutakin, muutamille ei löytynyt netistä mitään tietoja, mutta joku löysi osoitteet, joten heille lähti kirjeet.
Useimmilta tuli vastaus samantien: JEE, ihanaa, kun joku viitsii järjestää! Lopulta paikalla oli 32 vanhaa luokkakaveria! Siis n. 40 vuoden takaa! Ihmiset tulivat ympäri Suomen ja ympäri maailman. Yksi tuli USA:sta vartavasten tähän tapaamiseen, joku toinen jätti tärkeän matkan väliin tämän takia.
Tapasimme kolullamme, kun koulu muutenkin juhli pitkää olemassaoloaan. Keräännyimme yhteen luokkahuoneeseen ja halaukset, ilon kiljahdukset ja puheensorina alkoivat samantien. Istuimme piiriin ja jokainen kertoi tärkeimmät kuulumiset itsestään. Muistot lähtivät laukkaamaan. Jatkoimme siitä, mihin olimme aikanaan lopettaneet.
Uskomatonta oli, että tästä porukassta 90% oli ollut saman puolison kanssa +-30 vuotta. Joukossa oli pari sinkkua ja joku jolla oli meneillään neljäs vaimo tai kolmas mies.
Koulun etkoilta menimme hetkeksi läheiseen pubiin ja sieltä takaisin koululle syömään. Jatkopaikaksi oli varattu paikat iltaravintolasta. Aloitimme koululla klo 13.30 ja kotona olin klo 01.30. Kahdentoista tunnin rupeama! Mutta niin kuin joku sanoi: Kun on yli 30 ihmisen tarinat 40 vuoden ajalta, niin kyllä siinä aikaa menee.
Eikä tämä tähän enää lopukaan! Jatkoa suunnitellaan. Heti ensi vuodelle.
Aloimme kahden silloisen luokkakaverini kanssa miettimään, että nyt voisi olla aika kerätä luokka kasaan ja ainakin kokeilla, olisiko tulijoita. Kaivoimme vanhat luokkakuvat esille, mietimme kuka tietää kenestä edes jotain ja yhden viikonlopun aikana tavoitimme lähes kaikki luokalla olleet. Tiesimme, et ainakin kaksi on kuollut, luultavasti pari muutakin, muutamille ei löytynyt netistä mitään tietoja, mutta joku löysi osoitteet, joten heille lähti kirjeet.
Useimmilta tuli vastaus samantien: JEE, ihanaa, kun joku viitsii järjestää! Lopulta paikalla oli 32 vanhaa luokkakaveria! Siis n. 40 vuoden takaa! Ihmiset tulivat ympäri Suomen ja ympäri maailman. Yksi tuli USA:sta vartavasten tähän tapaamiseen, joku toinen jätti tärkeän matkan väliin tämän takia.
Tapasimme kolullamme, kun koulu muutenkin juhli pitkää olemassaoloaan. Keräännyimme yhteen luokkahuoneeseen ja halaukset, ilon kiljahdukset ja puheensorina alkoivat samantien. Istuimme piiriin ja jokainen kertoi tärkeimmät kuulumiset itsestään. Muistot lähtivät laukkaamaan. Jatkoimme siitä, mihin olimme aikanaan lopettaneet.
Uskomatonta oli, että tästä porukassta 90% oli ollut saman puolison kanssa +-30 vuotta. Joukossa oli pari sinkkua ja joku jolla oli meneillään neljäs vaimo tai kolmas mies.
Koulun etkoilta menimme hetkeksi läheiseen pubiin ja sieltä takaisin koululle syömään. Jatkopaikaksi oli varattu paikat iltaravintolasta. Aloitimme koululla klo 13.30 ja kotona olin klo 01.30. Kahdentoista tunnin rupeama! Mutta niin kuin joku sanoi: Kun on yli 30 ihmisen tarinat 40 vuoden ajalta, niin kyllä siinä aikaa menee.
Eikä tämä tähän enää lopukaan! Jatkoa suunnitellaan. Heti ensi vuodelle.
torstai 6. marraskuuta 2014
Mahdollisuus
Tytär2 lähti eilen Uuteen-Seelantiin. Menolippu taskussa.
Kyllä nyt tuntuu oudolta. Aina meillä on sekä lapset että aikuiset reissanneet, mutta aina on myös ollut takaisintulo tiedossa. Nyt Tytär2 lähti sikäläisen Poikaystävänsä luo, joka on löytänyt heille asunnon. Poikaystävä on jo saanut töitä ja nyt Tytär2 alkaa myös tosissaan etsiä töitä sieltä.
Heti tuntuu kotona kovin hiljaiselta. Tytär2 on asunut jo monta vuotta opiskelupaikkakunnallaan Turussa, mutta graduntekoajaksi hän muutti meille. Yllättävän hyvin on meidän yhteiselo toiminut, joskin nyt loppumetreillä huomasi, että tyttärellä alkoi pinna kiristyä. Meidän oli parasta olla suht hiljaa asiasta kuin asiasta - vastaukset kun alkoivat olla aika ärhäköitä... Ihan ymmärrettävää kyllä!
On se Uusi-Seelanti kaukana. Kauemmas ei enää pääse. Lennot, Hki-Auckland, ja lentokentillä odottelut, kestävät yhteensä n. 35h.
Samuli Edelmanilta on juuri tullut tähän hetkeen täydellisesti osuva kappale: Mahdollisuus
Kyllä nyt tuntuu oudolta. Aina meillä on sekä lapset että aikuiset reissanneet, mutta aina on myös ollut takaisintulo tiedossa. Nyt Tytär2 lähti sikäläisen Poikaystävänsä luo, joka on löytänyt heille asunnon. Poikaystävä on jo saanut töitä ja nyt Tytär2 alkaa myös tosissaan etsiä töitä sieltä.
Heti tuntuu kotona kovin hiljaiselta. Tytär2 on asunut jo monta vuotta opiskelupaikkakunnallaan Turussa, mutta graduntekoajaksi hän muutti meille. Yllättävän hyvin on meidän yhteiselo toiminut, joskin nyt loppumetreillä huomasi, että tyttärellä alkoi pinna kiristyä. Meidän oli parasta olla suht hiljaa asiasta kuin asiasta - vastaukset kun alkoivat olla aika ärhäköitä... Ihan ymmärrettävää kyllä!
On se Uusi-Seelanti kaukana. Kauemmas ei enää pääse. Lennot, Hki-Auckland, ja lentokentillä odottelut, kestävät yhteensä n. 35h.
Samuli Edelmanilta on juuri tullut tähän hetkeen täydellisesti osuva kappale: Mahdollisuus
tiistai 4. marraskuuta 2014
Belek, Turkki
Kotona taas! Olipa onnistunut reissu, vaikka olinkin ennakkoon kovin skeptinen. Pikkukaupungistamme oli 12 hengen porukka; jonkun pariskunnan tunsin ennestään hyvinkin, joku oli puolituttu, joitain en ollut ennen edes tavannut. Hyvin tultiin juttuun ja tuli monta uutta ihmistä, joiden kanssa on kiva golfata ensi kesänä.
Golfia oli todellakin tultu pelaamaan: parina päivänä herätys oli klo 5.30 ja ensimmäinen lähtöaika oli klo 7.04. Toisaalta pelin jälkeen olikin sitten mahdollista tehdä hetki jotain muuta: Mies kävi niinä päivinä pelaamassa vielä yhdeksän reikää (eli puolikkaan kierroksen) ennen pimeän tuloa, osa kävi Belekin keskustassa shoppilemassa. Joku nukkui tai teki mukaansa ottamiaan töitään. Kun on isompi porukka, niin aina löytyi kaveri, jos halusi tehdä jotain, mutta sai myös olla rauhassa ja tehdä omiaan, jos niin halusi.
Hotelli oli tosi hyvä: Cornelia Diamond Golf Resort. Matka oli All Inclusive, eli hotellissa kaikki kuului hintaan. Ruuat olivat suorastaan loistavia ja kun usein syötiin aamiainen, lounas ja illallinen kolme kertaa suuremmasta buffet´sta kuin millään laivalla, niin nyt on aiheellista aloittaa laihdutuskuuri! En mitenkään odottanut, että ruoka voisi olla ihan gourmé-ruokaa tuollaisessa paikassa, mutta kyllä se vain oli.
Kelit olivat enimmäkseen kuin lämpimiä Suomen kesäpäiviä. Ei liian kuumaa, mutta shortsit ja hihaton pusero päällä tarkeni. Ensimmäisenä päivänä jouduimme jättämään kierroksen kesken, kun tuli niin kova myrsky kesken kaiken: vettä tuli kuin saavista, puita kaatui ja joka paikassa oli tulvia. Klubitalon suojassakin tuntui kuin olisi ollut pesukoneessa.
Toisenkin kerran tuli sade, mutta nyt tuli myös kova ukkosmyräkkä ja pari kertaa ukkonen ja salamat löivät aivan päällämme. Putosimme polvillemme maahan ja ymmärsimme sentään juosta metsään ja sieltä taas klubitalolle turvaan. Se oli oikeasti pelottavaa.
Yhtenä päivänä minä ja yksi toinen aloittelija, pidimme vapaapäivän golfista. Kiertelimme hotellin ympäristöä ja kävelimme lähes tyhjällä rannalla (varsinainen sesonki loppui tähän). Ranta oli siisti ja merivesi lämmintä. Kävimme myös hotellin Pilates-tunnilla. Olipa kamalaa. Ohjaaja-tyttö oli bodari-hormooni-hirmu ja veti jotain ihan muuta kuin Pilatesta. Joku englantilainen asiakas kertoi, että edellispäivänä oli ollut toinen ohjaaja ja hän oli vetänyt ihan oikeaa Pilatesta.
Kentillä oli ihana seurata paikallista luontoa! Maisemat olivat hienot, kentät hyvin hoidetut ja yllättäviä eläimiä kuljeskeli siellä täällä. Tulvien jälkeen kentillä juoksenteli taskurapuja. Sisiliskot vilistivät jalkojen juuressa, kilpikonnia tallusteli keskellä kenttää ja makoili sen vierillä, gekkojakin näkyi. Yhdellä väylällä asusti kettu, joka uskalsi tulla aivan lähelle. Onhan meidänkin kentillä kettuja, mutta ei ne sentään ihmisten viereen tule norkoilemaan.
Kaiken kaikkiaan oli siis onnistunut reissu vaikka olikin Detourin järjestämä ryhmämatka. Mikään ei mennyt vikaan, mikään asia ei ontunut, mitkään aikataulut eivät pettäneet. Mitään valittamista ei löytynyt. Eli suomalaisittain: IHAN HYVÄ!
lauantai 25. lokakuuta 2014
Lomareissulle
Ollaan tänään lähdössä Miehen kanssa reissuun. Lähdemme paikallisen golfporukan kanssa Turkin Belekiin golfaamaan.
Olo on ennemminkin varautunut - ei mitenkään innostunut... Matka on järjestetty ryhmämatka, jonne lähtee golfaajia ympäri Suomen. Yleensä järjestämme omat matkamme itse, joten hieman huolettaa, miten tällainen kokonaan järjestetty matka toimii tällaisella reissulla.
Toisaalta, voi olla hyvinkin mielenkiintoista ja mukavaa!
Minulle on myös kovin vierasta lähteä viikoksi pelkästään lomailemaan. Yleensä olemme aina työmatkalla ja siihen voimme sitten liittää viikonlopun lomaa, tai muutaman puolikkaan päivän. No, kiva päästä kokeilemaan tätäkin. Kai.
Perästä kuuluu :)
Olo on ennemminkin varautunut - ei mitenkään innostunut... Matka on järjestetty ryhmämatka, jonne lähtee golfaajia ympäri Suomen. Yleensä järjestämme omat matkamme itse, joten hieman huolettaa, miten tällainen kokonaan järjestetty matka toimii tällaisella reissulla.
Toisaalta, voi olla hyvinkin mielenkiintoista ja mukavaa!
Minulle on myös kovin vierasta lähteä viikoksi pelkästään lomailemaan. Yleensä olemme aina työmatkalla ja siihen voimme sitten liittää viikonlopun lomaa, tai muutaman puolikkaan päivän. No, kiva päästä kokeilemaan tätäkin. Kai.
Perästä kuuluu :)
tiistai 21. lokakuuta 2014
Valmistumisia
Pidimme viime sunnuntaina pienet valmistujaisjuhlat.
Tytär1 on jo aikaisemmin tänä vuonna valmistunut kauppatieteiden maisteriksi (diplomi insinööriksi hän valmistui muutama vuosi sitten). Samalla Tytär1+Vävy ilmoittivat suvulle odottavansa vauvaa. Me olimme tienneet asiasta jo jonkin aikaa, mutta he eivät halunneet varsinkaan isovanhempien tietävän, ennen kuin kriittisimmät vaiheet on ohitettu. Heillä on ollut jo kaksi keskenmenoa, joten olemme niin toivoneet, että kaikki menisi nyt hyvin.
Tytär2:kin on juuri valmistumassa kauppatieteiden maisteriksi ja samalla nämä olivat hänen läksiäisensä lähipiirille. Heti, kun Tytär2 saa gradunsa hyväksytyksi, hän lähtee Uuteen-Seelantiin. Menolippu on jo varattuna ja sikäläinen poikaystävä perillä odottamassa. Kaveriläksiäiset/valmistujaiset hän piti jo edellisenä viikonloppuna.
Minäkin valmistuin, vaikka sitä ei nyt tarvinnut erikseen juhlia :) Sain juuri päätökseen Pilates-laiteohjaajan koulutuksen. Salillani on Reformeri, joka asiakkaiden mielestä näyttää lähinnä kidutuslaitteelta. Josef Pilates onkin suunnitellut sen aikanaan sairaalasängystä. Kun kerroin viime viikon tunneilla valmistumisestani, omat asiakkaani innostuivat heti ja useampikin ilmoittautui laiteasiakkaaksi.
Asiakkaan (joskaan ei minun asiakkaani) kokemuksia voi lukea esim.: Huippuhomma-blogista
Illalla, kun vieraat olivat lähteneet, tein vielä suunnitelmia seuraavan aamun asiakkaille. Ihan mukavaa tehdä töitä, ruusun tuoksu ja shampanja seuranaan.
torstai 9. lokakuuta 2014
Minun Egyptini 3
Mies oli taas viikon Kairossa. Tarkoitus oli, että lähden mukaan, mutta en halunnut ryhtyä sumplimaan asiakkaiden aikoja tai peruuttelemaan tunteja, joten Mies sai mennä yksin.
Yksi "pojistamme" on jonkun aikaa seurustellut uuden tyttöystävän kanssa ja oli kertonut, että taitaa olla häät tiedossa. Tämä meidän Ahmed (joka toisen "meidän pojan" nimi on Ahmed) on vuosikausia elätellyt toivetta naimisiin menosta pitkäaikaisen tyttöystävänsä (joka on myös tämän samaisen Ahmedin serkku!) kanssa, vaikka tyttö lähti koulun jälkeen Lontooseen opiskelemaan. Hän valmistui psykologiksi ja Ahmed kuvitteli tyttöystävänsä palaavan Kairoon, hääpäiväkin oli jo päätetty. Tyttö (nykyään siis aikuinen nainen) päätti viime syksynä kuitenkin jäädä Lontooseen ja häät peruttiin.
Nyt Ahmedilla on uusi, oikein miellyttävä tyttöystävä, jonka olemme tavanneet ja viettäneet iltaakin yhdessä.
Olen päässyt osallistumaan egyptiläisiin häihin kolme kertaa. Yksissä häissä oli n. 900 vierasta toisissa ehkä pari sataa vähemmän. Ensimmäiset häät olivat suuren yrityksen omistajan tyttären häät, toiset toisen yrityksen omistajan pojan häät. Kolmannet häät olivat yhden "meidän pojan" (joka oli silloin myyntimiehenä) häät. Näitä kolmansia häitä odotinkin kovasti, koska oli tosi mukava päästä ihan tavallisen perheen häihin, joissa oli vain sukulaisia ja ystäviä. Ja me, kunniavieraina.
Egyptiläiset häät ovat tietysti eksoottiset, koska niissä on niin paljon egyptiläistä tunnelmaa ja kulttuuria. Toisaalta niissä on myös paljon vaikutteita amerikkalaisista häistä. Eikä tavallisen, koulutetun perheen häät varsinaisesti eronneet äveriäiden perheiden häistä muuten, kuin vierasmäärissä ja ohjelman tasossa. Suuren, kansainvälisen yrityksen tyttären häissä esiintymässä oli Amr Diab, joka on yksi arabimaailman kuuluisia laulajatähtiä. Kun taas perhehäissä oli tiskijukka ja CD:t. Mutta meteliä riittää kaikilla! Niin paljon kuin desibelejä lähtee. Koko illan. Ja tanssia. Ja ruokaa. Ja häät pidetään aina jonkun hotellin ballroomissa.
Saatuamme kutsun ensimmäisiin häihin, varasimme lennot ja sovimme tietysti monia työtapaamisia samalle reissulle. Pari viikkoa ennen lähtöämme, saimme kuulla, että häät olikin siirretty perjantailta lauantaille! No, ei voi mitään, käydään sitten vain onnittelemassa etukäteen, koska koneemme lähti lauantaina. Emmekä pakanneet mitään juhlavaatteita mukaan. Mutta kuinkas kävikään. Kun saavuimme Kairoon, maailman kirjat pistettiin sekaisin, lennot saatiin siirrettyä sunnuntaille, yksi Ahmed (jota kutsun Egyptin veljekseni, koska hän on saman ikäinen kuin minä) lähti meidän kanssa ostamaan juhlavaatteita ja saimme lopulta vielä huoneen yhdeksi ylimääräiseksi yöksi hotellistamme (jossa häätkin vietettiin). Ja niin pääsimme mukaan.
Kyselimme tietysti, että noh, mihinkähän kellonaikaan häät alkavat.
- Ne alkavat, kun vieraat ja hääpari saapuvat...
- Ja mihinkähän aikoihin se lienee?
- Ehkä jotain ilta kahdeksan maissa...
Me tietysti Miehen kanssa olemme hotellimme ballroomin oven takana tasan klo 20.00. Ketään ei ole missään. Hiippailemme hotellin baariin ja vaivihkaa kyselemme, että olemmekohan nyt ymmärtäneet jotain väärin...
- Ai, olettekos te johonkin häihin menossa? Ne varmasti alkavat, kun hääväki on paikalla...
Häät alkoivat klo 22.00. Ja jatkuivat aamuneljään - ehkä pidempäänkin - jos jaksoi valvoa.
Yksi "pojistamme" on jonkun aikaa seurustellut uuden tyttöystävän kanssa ja oli kertonut, että taitaa olla häät tiedossa. Tämä meidän Ahmed (joka toisen "meidän pojan" nimi on Ahmed) on vuosikausia elätellyt toivetta naimisiin menosta pitkäaikaisen tyttöystävänsä (joka on myös tämän samaisen Ahmedin serkku!) kanssa, vaikka tyttö lähti koulun jälkeen Lontooseen opiskelemaan. Hän valmistui psykologiksi ja Ahmed kuvitteli tyttöystävänsä palaavan Kairoon, hääpäiväkin oli jo päätetty. Tyttö (nykyään siis aikuinen nainen) päätti viime syksynä kuitenkin jäädä Lontooseen ja häät peruttiin.
Nyt Ahmedilla on uusi, oikein miellyttävä tyttöystävä, jonka olemme tavanneet ja viettäneet iltaakin yhdessä.
Olen päässyt osallistumaan egyptiläisiin häihin kolme kertaa. Yksissä häissä oli n. 900 vierasta toisissa ehkä pari sataa vähemmän. Ensimmäiset häät olivat suuren yrityksen omistajan tyttären häät, toiset toisen yrityksen omistajan pojan häät. Kolmannet häät olivat yhden "meidän pojan" (joka oli silloin myyntimiehenä) häät. Näitä kolmansia häitä odotinkin kovasti, koska oli tosi mukava päästä ihan tavallisen perheen häihin, joissa oli vain sukulaisia ja ystäviä. Ja me, kunniavieraina.
Egyptiläiset häät ovat tietysti eksoottiset, koska niissä on niin paljon egyptiläistä tunnelmaa ja kulttuuria. Toisaalta niissä on myös paljon vaikutteita amerikkalaisista häistä. Eikä tavallisen, koulutetun perheen häät varsinaisesti eronneet äveriäiden perheiden häistä muuten, kuin vierasmäärissä ja ohjelman tasossa. Suuren, kansainvälisen yrityksen tyttären häissä esiintymässä oli Amr Diab, joka on yksi arabimaailman kuuluisia laulajatähtiä. Kun taas perhehäissä oli tiskijukka ja CD:t. Mutta meteliä riittää kaikilla! Niin paljon kuin desibelejä lähtee. Koko illan. Ja tanssia. Ja ruokaa. Ja häät pidetään aina jonkun hotellin ballroomissa.
Saatuamme kutsun ensimmäisiin häihin, varasimme lennot ja sovimme tietysti monia työtapaamisia samalle reissulle. Pari viikkoa ennen lähtöämme, saimme kuulla, että häät olikin siirretty perjantailta lauantaille! No, ei voi mitään, käydään sitten vain onnittelemassa etukäteen, koska koneemme lähti lauantaina. Emmekä pakanneet mitään juhlavaatteita mukaan. Mutta kuinkas kävikään. Kun saavuimme Kairoon, maailman kirjat pistettiin sekaisin, lennot saatiin siirrettyä sunnuntaille, yksi Ahmed (jota kutsun Egyptin veljekseni, koska hän on saman ikäinen kuin minä) lähti meidän kanssa ostamaan juhlavaatteita ja saimme lopulta vielä huoneen yhdeksi ylimääräiseksi yöksi hotellistamme (jossa häätkin vietettiin). Ja niin pääsimme mukaan.
Kyselimme tietysti, että noh, mihinkähän kellonaikaan häät alkavat.
- Ne alkavat, kun vieraat ja hääpari saapuvat...
- Ja mihinkähän aikoihin se lienee?
- Ehkä jotain ilta kahdeksan maissa...
Me tietysti Miehen kanssa olemme hotellimme ballroomin oven takana tasan klo 20.00. Ketään ei ole missään. Hiippailemme hotellin baariin ja vaivihkaa kyselemme, että olemmekohan nyt ymmärtäneet jotain väärin...
- Ai, olettekos te johonkin häihin menossa? Ne varmasti alkavat, kun hääväki on paikalla...
Häät alkoivat klo 22.00. Ja jatkuivat aamuneljään - ehkä pidempäänkin - jos jaksoi valvoa.
tiistai 7. lokakuuta 2014
Labratulokset
Sain labrakokeiden tulokset punkin puremasta: ei merkkiäkään borrelioosista. Lääkäri oli jättänyt viestin vastaajaan, joten en saanut kyseltyä enempää.
Jäi silti vähän epävarma olo. Tuttavani oli myös löytänyt punkin itseltään ja hänelle lääkäri oli heti määrännyt vahvan antibioottikuurin. Ilman mitään labrakokeita. Tosi hankalaa, kun riippuu täysin lääkäristä, hänen asenteestaan, mielipiteistään ja opeistaan, miten puremaa hoidetaan. Toisaalta, niinhän kaikki riippuu. Mies on elämänsä aikana telonut itseään ja sairastunut mitä kummallisimpiin tauteihin, joten hän on kokemuksen kautta oppinut menemään kolmelle erilaiselle lääkärille, kuulemaan jokaisen mielipiteen asiasta. Yleensä on myös tullut kolme erilaista mielipidettä. Ja lopulta päätös pitää tehdä itse.
Höh. Nyt jäi vähän vaivaamaan, pitäisikö mennä jollekin muullekin lääkärille. Mutta kun ei oikein saa aikaiseksi.
Jäi silti vähän epävarma olo. Tuttavani oli myös löytänyt punkin itseltään ja hänelle lääkäri oli heti määrännyt vahvan antibioottikuurin. Ilman mitään labrakokeita. Tosi hankalaa, kun riippuu täysin lääkäristä, hänen asenteestaan, mielipiteistään ja opeistaan, miten puremaa hoidetaan. Toisaalta, niinhän kaikki riippuu. Mies on elämänsä aikana telonut itseään ja sairastunut mitä kummallisimpiin tauteihin, joten hän on kokemuksen kautta oppinut menemään kolmelle erilaiselle lääkärille, kuulemaan jokaisen mielipiteen asiasta. Yleensä on myös tullut kolme erilaista mielipidettä. Ja lopulta päätös pitää tehdä itse.
Höh. Nyt jäi vähän vaivaamaan, pitäisikö mennä jollekin muullekin lääkärille. Mutta kun ei oikein saa aikaiseksi.
tiistai 30. syyskuuta 2014
Yrittäjän vapautta
Viikonloppuna koko katras oli meillä ja olimme viettämässä Isän 85v synttäreitä. Nyt on Isälläkin kunto jotenkin romahtanut. Hän oli hyvin väsynyt ja huonovointinen. Kun tulimme heille, Isä ei jostain syystä tunnistanut Tytär1 ollenkaan. Toivotti kyllä ystävällisesti tervetulleeksi.
Poika jäi meille vielä yöksi (Tyttöystävänsä on nyt lähtenyt Skotlantiin opiskelemaan) ja lähti vasta maanantai-aamuna Tampereelle. Tytär2 lähti aamulla taas kirjastoon tekemään graduaan. Mies lähti töihin ja minä sain kolmisen tuntia rauhassa suunnitella asiakkaille tunteja, vastailla sähköposteihin ja tekstareihin. Sää oli niin hieno, että pakko oli päästä vähän uloskin ja kävin keräämässä pudonneita omenoita hetken aikaa.
Lounaan jälkeen lähdin salilleni. Sen jälkeen olikin vipinää! Olin salilla kahdeksan tuntia, vedin yksilö- ja ryhmätunteja. Yhtään taukoa en ehtinyt pitää, enkä muruakaan syömään. Vettä sentään hörppäilin. Kun palasin kotiin n. klo 21.30 ihmettelin, että onpas mulla nälkä... Yrittäjän vapautta?
Nautin kuitenkin joka hetkestä. On ihanaa, kun saa tehdä työtä, josta nauttii. Viisastahan ei ole tehdä liikaa töitä, koska itselläni ainakin jää vauhti päälle enkä osannut nytkään sitten yöllä nukkua. Tunteja vetäessä keskityn niin totaalisesti, että silloin ei tule nälkä. Itse kuitenkin ohjaan omille asiakkaille, että soo, soo, aikaa pitää löytyä syömiseen, mieluiten kolmen-neljän tunnin välein, vaikka ei olisi edes nälkä. Parasta on siis tehdä niin kuin ohjaaja sanoo, ei niin kuin hän itse tekee.
Poika jäi meille vielä yöksi (Tyttöystävänsä on nyt lähtenyt Skotlantiin opiskelemaan) ja lähti vasta maanantai-aamuna Tampereelle. Tytär2 lähti aamulla taas kirjastoon tekemään graduaan. Mies lähti töihin ja minä sain kolmisen tuntia rauhassa suunnitella asiakkaille tunteja, vastailla sähköposteihin ja tekstareihin. Sää oli niin hieno, että pakko oli päästä vähän uloskin ja kävin keräämässä pudonneita omenoita hetken aikaa.
Lounaan jälkeen lähdin salilleni. Sen jälkeen olikin vipinää! Olin salilla kahdeksan tuntia, vedin yksilö- ja ryhmätunteja. Yhtään taukoa en ehtinyt pitää, enkä muruakaan syömään. Vettä sentään hörppäilin. Kun palasin kotiin n. klo 21.30 ihmettelin, että onpas mulla nälkä... Yrittäjän vapautta?
Nautin kuitenkin joka hetkestä. On ihanaa, kun saa tehdä työtä, josta nauttii. Viisastahan ei ole tehdä liikaa töitä, koska itselläni ainakin jää vauhti päälle enkä osannut nytkään sitten yöllä nukkua. Tunteja vetäessä keskityn niin totaalisesti, että silloin ei tule nälkä. Itse kuitenkin ohjaan omille asiakkaille, että soo, soo, aikaa pitää löytyä syömiseen, mieluiten kolmen-neljän tunnin välein, vaikka ei olisi edes nälkä. Parasta on siis tehdä niin kuin ohjaaja sanoo, ei niin kuin hän itse tekee.
perjantai 26. syyskuuta 2014
Huijareita
Voi, kuinka olisi mielenkiintoista ymmärtää, mitä Alzheimer-potilaan päässä liikkuu!
Loppukesällä meillä oli valtavan paljon kirsikoita. Äiti, hänen paras ystävänsä R ja R:n ystävä T kävivät meillä monta kertaa keräilemässä, jokainen itselleen, ihania, mehukkaita kirsikoita.
Kerran sitten Äiti ja R tulivat meille kahdestaan. Äiti kertoi, että Rouva O (kotiavustaja) oli ollut heillä ja kysynyt, minne he ovat menossa ja Äiti oli sanonut ettei muista. Äitiä nauratti kovasti, kun hän kertoi tätä. Niin...? En ymmärtänyt yhtään, mikä siinä oli hauskaa... Sitten R kertoi, että T oli soittanut ja kysellyt mitä ovat puuhaamassa. R oli vain kertonut menevänsä tapaamaan Äitiä ja kertomaan häistä, joissa hän oli juuri ollut T:n kanssa. Ok. Ja molemmat mummelit kikattivat kuin pienet tytöt.
Lopulta selvisi: he olivat sopineet huijaavansa kaikkia, että pääsevät tulemaan meille kahdestaan!!! Miten voi muistisairas muistaa huijata, että ei muista? Ja miten hän voi muistaa kertoa huijanneensa, ettei muista?
Kyllä meillä oli hauskaa :D
Niin sitten Äiti ja R keräsivät kirsikoita ja nauraa hekottivat onnistuneelle juonelleen. Kerättyään tarpeeksi kirsikoita, he lähtivät kahdestaan jätskille.
Parhaat ystävät ovat aarteita.
Loppukesällä meillä oli valtavan paljon kirsikoita. Äiti, hänen paras ystävänsä R ja R:n ystävä T kävivät meillä monta kertaa keräilemässä, jokainen itselleen, ihania, mehukkaita kirsikoita.
Kerran sitten Äiti ja R tulivat meille kahdestaan. Äiti kertoi, että Rouva O (kotiavustaja) oli ollut heillä ja kysynyt, minne he ovat menossa ja Äiti oli sanonut ettei muista. Äitiä nauratti kovasti, kun hän kertoi tätä. Niin...? En ymmärtänyt yhtään, mikä siinä oli hauskaa... Sitten R kertoi, että T oli soittanut ja kysellyt mitä ovat puuhaamassa. R oli vain kertonut menevänsä tapaamaan Äitiä ja kertomaan häistä, joissa hän oli juuri ollut T:n kanssa. Ok. Ja molemmat mummelit kikattivat kuin pienet tytöt.
Lopulta selvisi: he olivat sopineet huijaavansa kaikkia, että pääsevät tulemaan meille kahdestaan!!! Miten voi muistisairas muistaa huijata, että ei muista? Ja miten hän voi muistaa kertoa huijanneensa, ettei muista?
Kyllä meillä oli hauskaa :D
Niin sitten Äiti ja R keräsivät kirsikoita ja nauraa hekottivat onnistuneelle juonelleen. Kerättyään tarpeeksi kirsikoita, he lähtivät kahdestaan jätskille.
Parhaat ystävät ovat aarteita.
torstai 18. syyskuuta 2014
Voi näitä...
Tänään, lääkäriin mennessäni, Isä soitteli, että voisinko käydä heillä, kun Äidiltä ei nyt taas pukeminen onnistu ja hänen on paha auttaa (Isä näkee huonosti eikä pysty seisomaan ja käyttämään käsiään yhtä aikaa). Lupasin mennä heti, kun pääsen lääkäristä.
Matkalla vanhemmilleni, pyörätiellä seisoi mummeli, aamutakki päällä ja heilutteli muovipussia. Pysäytin auton tien reunaan ja menin kyselemään, josko kaikki on kunnossa. Juu, tietenkin on kunnossa. Mummolla oli muovikassissa pari vanhaa kylpypyyhettä, joita hän kauppasi minulle. Kyselin sitten, jospa saisin saattaa hänet kotiin. Ja kyselin, missä hän mahtaa asua. Mummo suuttui, huiskaisi kassillaan minua kohti ja huusi:"Helvetissä!" ja lähti vihaisena kävelemään. Menin autoon, mutta seurasin tilannetta ja kun mummo käveli niin määrätietoisen näköisesti ja meni portista sisään, niin luultavasti osasi kotiinsa.
Kun hissukseen ajoin eteenpäin (mummoa taustapeilistä seuraten), minut pysäytti nainen, joka oli myös huomannut tilanteen ja jäänyt seuraamaan, onko kaikki nyt kunnossa. Hän oli löytänyt eräältä pihalta miehen, jota oli jututtanut. Mies kertoi mummon olevan dementoitunut naapuri, joka käy siinä pyörätiellä päivittäin, mutta on osannut kotiin ainakin, kun hän on seurannut.
Vanhemmilleni päästyäni Äiti oli kuin olikin saanut puettua vaatteet oikein siististi päälleen. Hän jäi odottelemaan ystäväänsä, joka oli tulossa jossain vaiheessa hakemaan, jonnekin tapaamiseen - kai.
Matkalla vanhemmilleni, pyörätiellä seisoi mummeli, aamutakki päällä ja heilutteli muovipussia. Pysäytin auton tien reunaan ja menin kyselemään, josko kaikki on kunnossa. Juu, tietenkin on kunnossa. Mummolla oli muovikassissa pari vanhaa kylpypyyhettä, joita hän kauppasi minulle. Kyselin sitten, jospa saisin saattaa hänet kotiin. Ja kyselin, missä hän mahtaa asua. Mummo suuttui, huiskaisi kassillaan minua kohti ja huusi:"Helvetissä!" ja lähti vihaisena kävelemään. Menin autoon, mutta seurasin tilannetta ja kun mummo käveli niin määrätietoisen näköisesti ja meni portista sisään, niin luultavasti osasi kotiinsa.
Kun hissukseen ajoin eteenpäin (mummoa taustapeilistä seuraten), minut pysäytti nainen, joka oli myös huomannut tilanteen ja jäänyt seuraamaan, onko kaikki nyt kunnossa. Hän oli löytänyt eräältä pihalta miehen, jota oli jututtanut. Mies kertoi mummon olevan dementoitunut naapuri, joka käy siinä pyörätiellä päivittäin, mutta on osannut kotiin ainakin, kun hän on seurannut.
Vanhemmilleni päästyäni Äiti oli kuin olikin saanut puettua vaatteet oikein siististi päälleen. Hän jäi odottelemaan ystäväänsä, joka oli tulossa jossain vaiheessa hakemaan, jonnekin tapaamiseen - kai.
Lääkärissä
Kävin lääkärissä eilisen punkin pureman vuoksi. Kyselin lääkärin omaa mielipidettä, kun tuntuu, että kaikki tutkijat ovat asiasta eri mieltä. Hän antoi lähetteen labrakokeisiin kahden viikon päästä, oli punaista rengasta tai ei. Jos vasta-aineissa näkyy pienintäkään muutosta, aloitetaan vahva antibioottikuuri. Lääkäri rehellisesti sanoi, että hän uskoo, että tämä on hyvä tapa toimia, mutta varmasti oikeaa vastausta ei ole kenelläkään, koska varmaa, todistetusti oikeaa tietoa ei ole olemassa. Kiistelty aihe ja mielipiteitä on yhtä monta kuin on tutkijaakin.
Lääkäri myös kertoi, että jotkut kolleegat antavat antibioottikuurin jokaiselle heti. Omaa kantaansa hän perusteli sillä, että silloin ei voida olla varmoja, onko asiakkaalla ollut Borrelioosi. Jos myöhemmin tulee oireita, ei tiedetä, oliko tartunta tullut jo silloin, onko ehkä uusi purema ja missä nyt mennään. Itse voisin ajatella, että se myös vääristää tilastoja.
Itse pitää nyt seurata tilannetta ja jos tulee selvästi punainen rengas, on mentävä samantien kokeisiin ja aloitetaan kuuri heti. Toisaalta, kaikille ei punaista rengasta tule, vaikka borreliabakteeri löydettäisiinkin.
Kuullosti asialliselta linjalta. Itsekin olen ajatellut, että liika antibioottien käyttö vain aiheuttaa muita ongelmia, mutta kun niitä tarvitaan, sitten on todellakin aiheellista syödä kuuri tunnollisesti. Varmaa ei ole myöskään, auttaako edes antibiootit. Ne voivat helpottaa oireita, mutta eivät välttämättä paranna ja poista bakteeria, koska se on niin muuntautumiskykyinen.
Lääkäri myös kertoi, että jotkut kolleegat antavat antibioottikuurin jokaiselle heti. Omaa kantaansa hän perusteli sillä, että silloin ei voida olla varmoja, onko asiakkaalla ollut Borrelioosi. Jos myöhemmin tulee oireita, ei tiedetä, oliko tartunta tullut jo silloin, onko ehkä uusi purema ja missä nyt mennään. Itse voisin ajatella, että se myös vääristää tilastoja.
Itse pitää nyt seurata tilannetta ja jos tulee selvästi punainen rengas, on mentävä samantien kokeisiin ja aloitetaan kuuri heti. Toisaalta, kaikille ei punaista rengasta tule, vaikka borreliabakteeri löydettäisiinkin.
Kuullosti asialliselta linjalta. Itsekin olen ajatellut, että liika antibioottien käyttö vain aiheuttaa muita ongelmia, mutta kun niitä tarvitaan, sitten on todellakin aiheellista syödä kuuri tunnollisesti. Varmaa ei ole myöskään, auttaako edes antibiootit. Ne voivat helpottaa oireita, mutta eivät välttämättä paranna ja poista bakteeria, koska se on niin muuntautumiskykyinen.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Punkki
Ääääkkk!!!!
Tulin juuri tunteja vetämästä ja rapsutin polvitaivettani, kun siellä tuntui olevan joku roska. PUNKKI! Se oli kiinnittyneenä ja oli jo jonkun hetken ollutkin, kun oli selvästi pullistunut ja kasvanut. Ei kovin isoksi, mutta silti. Netin mukaan riippuu paljon onko punkki ollut kiinnittyneenä muutaman tunnin vai yli vuorokauden. Mistäs se pitäisi tietää? Kai sen poistaa heti, kun tajuaa, että siinä se nyt on, mutta en todellakaan voi sanoa, montako tuntia se on siinä ollut.
Löysin punkkipihdit ja sain sen kokonaan pois.
Joka kevät on ollut tarkoitus ottaa rokotus. En ole vielä ottanut. Joskin Lymen tautiin/Borrelioosiin sekään ei auta, vaan siihen tarvitaan antibioottikuuri.
Pitääkö odottaa, tuleeko siihen punainen rengas ympärille, vai voisikohan antibioottikuurin saada varmuuden vuoksi?
Pakko kai soitella huomenna ja selvittää.
Koirilta olen poistanut aikoinaan kymmenittäin punkkeja, ennen kuin punkkipannat tulivat markkinoille, mutta itselläni ei ole koskaan ennen ollut punkkia kiinnittyneenä. Ihollani kävelyllä olevia punkkeja olen kyllä löytänyt.
Tähän hätään asialle ei voi enempää tehdä.
Tulin juuri tunteja vetämästä ja rapsutin polvitaivettani, kun siellä tuntui olevan joku roska. PUNKKI! Se oli kiinnittyneenä ja oli jo jonkun hetken ollutkin, kun oli selvästi pullistunut ja kasvanut. Ei kovin isoksi, mutta silti. Netin mukaan riippuu paljon onko punkki ollut kiinnittyneenä muutaman tunnin vai yli vuorokauden. Mistäs se pitäisi tietää? Kai sen poistaa heti, kun tajuaa, että siinä se nyt on, mutta en todellakaan voi sanoa, montako tuntia se on siinä ollut.
Löysin punkkipihdit ja sain sen kokonaan pois.
Joka kevät on ollut tarkoitus ottaa rokotus. En ole vielä ottanut. Joskin Lymen tautiin/Borrelioosiin sekään ei auta, vaan siihen tarvitaan antibioottikuuri.
Pitääkö odottaa, tuleeko siihen punainen rengas ympärille, vai voisikohan antibioottikuurin saada varmuuden vuoksi?
Pakko kai soitella huomenna ja selvittää.
Koirilta olen poistanut aikoinaan kymmenittäin punkkeja, ennen kuin punkkipannat tulivat markkinoille, mutta itselläni ei ole koskaan ennen ollut punkkia kiinnittyneenä. Ihollani kävelyllä olevia punkkeja olen kyllä löytänyt.
Tähän hätään asialle ei voi enempää tehdä.
Uusi koti
Nyt vanhempieni koiralle on vihdoin löytynyt ihana uusi perhe. Ei ollutkaan helppo juttu. Ystävällinen naapuri, joka on todellinen koiraihminen (kolme aktiivista koiraa), jakoi tietoa vanhempieni tarpeesta löytää koiralleen hyvä koti. Kyselyitä tuli lähemmäs sata!
Pari kiinnostunutta pyydettiin käymään ja he olivatkin aivan innoissaan. Yksi perhe kävi parikin kertaa ja vei koiran heille kylään. Toivat kuitenkin takaisin. Pari muuta innokasta perhettä vakuuttivat, että kyllä, tämä on juuri heille sopiva koira, eikä heistä kuulunut sen jälkeen mitään.
Eräänkin perheen äiti ehdotti, että jospa hän tulee tyttärensä kanssa huomenna ulkoiluttamaan koiraa, niin tutustuvat siihen paremmin. Eivät tulleet, eivätkä ilmoittaneet mitään. Vanhempani odottivat ja odottivat, mutta sen koomin ei mitään kuulunut. Kummallista. Olisin epäillyt, että vanhempani ovat ymmärtäneet väärin, mutta olin itse paikalla. Eikö jo peruskäytöstapoihin kuulu, ilmoittaa, jos lupaa jotain ja mieli muuttuukin? Sehän on ihan sallittua, mutta odottaisin, että aikuiset ihmiset osaavat soittaa ja kertoa, että päätimme nyt kuitenkin, että emme ota koiraa. Aika yksinkertaista - kai.
Nyt koira kuitenkin sai innostuneen, kolmilapsisen, aktiivisen perheen. Harmi vain, että perhe asuu samalla kadulla kuin vanhempani. Olisi ollut helpompaa, kun koira olisi mennyt niin kauas, että sitä ei olisi nähnyt eikä kuullut. Nyt perheen kodin ohi kuljetaan joka päivä. Eikä vanhempieni ikävä meinaa hellittää ollenkaan.
Nyt on myös käynyt pari kertaa niin, että Äiti on mennyt hiippailemaan näiden uusien koiranomistajien pihalle! Hän on vain mennyt koiraa moikkaamaan. Olen yrittänyt puhua, että ei ihmisten pihoille voi mennä. Mutta Isäkin patistaa, että menepäs Äiti katsomaan, mitä koiralle kuuluu ja onko kaikki hyvin.
Onneksi perhe tuntuu ymmärtäväiseltä, mutta saa nähdä kuinka kauan...
Pari kiinnostunutta pyydettiin käymään ja he olivatkin aivan innoissaan. Yksi perhe kävi parikin kertaa ja vei koiran heille kylään. Toivat kuitenkin takaisin. Pari muuta innokasta perhettä vakuuttivat, että kyllä, tämä on juuri heille sopiva koira, eikä heistä kuulunut sen jälkeen mitään.
Eräänkin perheen äiti ehdotti, että jospa hän tulee tyttärensä kanssa huomenna ulkoiluttamaan koiraa, niin tutustuvat siihen paremmin. Eivät tulleet, eivätkä ilmoittaneet mitään. Vanhempani odottivat ja odottivat, mutta sen koomin ei mitään kuulunut. Kummallista. Olisin epäillyt, että vanhempani ovat ymmärtäneet väärin, mutta olin itse paikalla. Eikö jo peruskäytöstapoihin kuulu, ilmoittaa, jos lupaa jotain ja mieli muuttuukin? Sehän on ihan sallittua, mutta odottaisin, että aikuiset ihmiset osaavat soittaa ja kertoa, että päätimme nyt kuitenkin, että emme ota koiraa. Aika yksinkertaista - kai.
Nyt koira kuitenkin sai innostuneen, kolmilapsisen, aktiivisen perheen. Harmi vain, että perhe asuu samalla kadulla kuin vanhempani. Olisi ollut helpompaa, kun koira olisi mennyt niin kauas, että sitä ei olisi nähnyt eikä kuullut. Nyt perheen kodin ohi kuljetaan joka päivä. Eikä vanhempieni ikävä meinaa hellittää ollenkaan.
Nyt on myös käynyt pari kertaa niin, että Äiti on mennyt hiippailemaan näiden uusien koiranomistajien pihalle! Hän on vain mennyt koiraa moikkaamaan. Olen yrittänyt puhua, että ei ihmisten pihoille voi mennä. Mutta Isäkin patistaa, että menepäs Äiti katsomaan, mitä koiralle kuuluu ja onko kaikki hyvin.
Onneksi perhe tuntuu ymmärtäväiseltä, mutta saa nähdä kuinka kauan...
torstai 11. syyskuuta 2014
Vaarallisia käppösiä
Mies ajeli ruohonleikkurilla Mökin pihatien ruohottunutta keskikohtaa. Kuului lasin helinää... Ruohonleikkuri oli lennättänyt kuusen kävyn auton takaikkunasta läpi! Siinä meni ikkuna tuusannuuskaksi.
Sieniä!
Kyllä on sieniä piisannut! Tatteja on joka paikka täynnä ja nyt on alkanut ilmestyä rouskuja, haperoita ym. sekasieniä. Sienet ovat aivan loistavaa, kevyttä ja terveellistä superruokaa.
Sieniretken päätteeksi herkuttelemme ukonsienillä. Ne eivät kestä säilytystä, joten käytän ne yleensä heti. Ensin pyörittelen varovasti kananmunassa ja sen jälkeen suolalla ja valkopippurilla maustetuissa korppujauhoissa. Nyt ei Mökillä ollut korppujauhoja, joten käytin spelttijauhoja. Hyviä tuli.
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Mettäläisiä
Oi, näitä ihania alkusyksyn kelejä! Nyt ollaan periaatteessa muutettu Mökiltä kotiin, mutta viikonloput tulee edelleen mökkeiltyä.
Aamu-usva ja uskomaton tyyneys, lämpö ja kuitenkin raikkaus. Nautin näistä keleistä jopa enemmän kuin kesähelteistä. Nyt voi edelleen istuskella ulkona, mutta raikas sää pitää aktiivisempana kuin tukala helle. Illan lämpimässä pimeydessä voi ihastella tähtiä ja kuuta.
Sienimetsästä ei tahdo pysyä poissa, vaikka kaikki paikat on jo täynnä tatteja. Eilen kutsuttiin ex tempore -vieraita sienestämään, kalastamaan, saunomaan ja syömään. Harrastettiin samalla vaihdantataloutta: he toivat tullessaan ison pussillisen itse kasvattamiaan kirsikkatomaatteja, kesäkurpitsan, leipää ja viiniä. Lähtiessään heillä oli viemisinään kuhafileitä, tatteja ja sekasieniä.
Nyt olisi aika laittaa kamat kasaan ja lähteä kotiin. Kotona on aina töitä odottamassa. Mieluummin tässä vain kehittelen syitä roikkua täällä, puuhastella omiani, kuunnella hiljaisuutta ja seurata luontoa.
Tytär1&Vävy kävivät Mökillä viikko sitten. Tytär1 totesi, kaikella rakkaudella: "Te ette edes tajua, kuinka mettäläisiä te olette."
Aamu-usva ja uskomaton tyyneys, lämpö ja kuitenkin raikkaus. Nautin näistä keleistä jopa enemmän kuin kesähelteistä. Nyt voi edelleen istuskella ulkona, mutta raikas sää pitää aktiivisempana kuin tukala helle. Illan lämpimässä pimeydessä voi ihastella tähtiä ja kuuta.
Sienimetsästä ei tahdo pysyä poissa, vaikka kaikki paikat on jo täynnä tatteja. Eilen kutsuttiin ex tempore -vieraita sienestämään, kalastamaan, saunomaan ja syömään. Harrastettiin samalla vaihdantataloutta: he toivat tullessaan ison pussillisen itse kasvattamiaan kirsikkatomaatteja, kesäkurpitsan, leipää ja viiniä. Lähtiessään heillä oli viemisinään kuhafileitä, tatteja ja sekasieniä.
Nyt olisi aika laittaa kamat kasaan ja lähteä kotiin. Kotona on aina töitä odottamassa. Mieluummin tässä vain kehittelen syitä roikkua täällä, puuhastella omiani, kuunnella hiljaisuutta ja seurata luontoa.
Tytär1&Vävy kävivät Mökillä viikko sitten. Tytär1 totesi, kaikella rakkaudella: "Te ette edes tajua, kuinka mettäläisiä te olette."
perjantai 29. elokuuta 2014
Treffit Pariisissa
Mies oli viime viikon työmatkalla Belgiassa. Minun oli tarkoitus lähteä mukaan, mutta en raaskinutkaan, kun oli niin mukavasti yksityisasiakkaita. Mies sitten keksi, että mitäs, jos hän ottaisikin perjantaina junan Pariisiin ja minä lennän sinne viikonlopuksi. Pidetään kesän lopettajaiset! Treffit tehtiin siis Pariisiin.
Minä olin aikaisemmin perillä, mutta en saanutkaan hotellihuonetta, kun huone oli varattu Miehen nimellä. No, sain jättää matkalaukun hotellille, kävin lounaalla, kävelin hetken ja kun löysin sopivan terassin, menin sinne kahville, katselemaan ihmisiä ja lueskelemaan. Mies soitteli, kun oli lähellä ja löysi samaan kahvilaan.
Kävelimme kilometri tolkulla, kävimme shoppailemassa, söimme hyvin, istuskelimme katselemassa katuvilinää tai lueskelimme kahvikupillisen tai viinilasin ääressä.
Olipa onnistuneet treffit :) Nyt on mukavaa aloittaa syksy!
Some-tauko ohi!
Nyt on kyllä ollut pitkä tauko! Monenlaista kiirettä tuli sitten elokuun alkuun ja päätin pitää ihan some-taukoa. Nyt alkaa normaali arki rullaamaan ja tätäkin pääsen taas päivittämään.
Huomasin, että monta kertaa tuli mieleen: tästä pitää kirjoittaa blogiin ja nämä jutut täytyy kertoa. Tavallaan tästä on tullut päiväkirja, johon on kiva laittaa muistiin kaikenlaisia tapahtumia, iloja ja suruja ja elämän kirjoa.
Yksityisasiakkaita on ollut mukavasti koko elokuun ja ensi viikolla aloitan säännölliset pilateksen ryhmätunnit. Tämä päivä meni Helsingissä koulutuksissa samoin huominen. Tästä on kuitenkin hyvä jatakaa ja aloittaa taas tämä syksy!
Huomasin, että monta kertaa tuli mieleen: tästä pitää kirjoittaa blogiin ja nämä jutut täytyy kertoa. Tavallaan tästä on tullut päiväkirja, johon on kiva laittaa muistiin kaikenlaisia tapahtumia, iloja ja suruja ja elämän kirjoa.
Yksityisasiakkaita on ollut mukavasti koko elokuun ja ensi viikolla aloitan säännölliset pilateksen ryhmätunnit. Tämä päivä meni Helsingissä koulutuksissa samoin huominen. Tästä on kuitenkin hyvä jatakaa ja aloittaa taas tämä syksy!
perjantai 1. elokuuta 2014
Nauvo
Olimme ystäväpariskunnan uudella mökillä pari päivää. Mökki on saaressa, joka kuuluu Paraisiin ja on yhden lossimatkan päässä mantereesta. Seuraavalla lossilla pääsee Nauvoon.
Saatoimme vain ihmetellä: Mikä maa? Mikä kaupunki? Nizza? Key West?
Olemme joskus ennenkin käyneet Nauvossa samaisten ystäviemme kanssa, mutta tietysti tämä helteinen sää teki paikasta aivan erityisen loistavan. Seurasimme mielenkiintoista liikennettä satamassa, joka oli tupaten täynnä veneitä ja lisää saapui kaiken aikaa. Ystävämme ovat purjehtineet paljon ja saimme kuulla, miten kaikki toimii tällaisessa satamassa. Me olemme niin järvi-ihmisiä, että merellinen elämä on aika vierasta, joskin kiehtovaa ja aivan erilaista.
Samalla reissulla ystäviemme mökin pihalla juoksi supikoira aivan meidän vierestä, ihailimme merikotkan maijesteetillista liitelyä, söimme meren antimia, shoppailimme paikallisten tuotteita (pellavavaate, jos toinenkin sai uuden kodin...), ihailimme ystäviemme rakentamaa uutta mökkiä, heidän hyvää sisustusmakuaan ja tuunaustaitojaan.
Vanhemmilleni vein tuliaisiksi savukampelaa ja saaristolaisleipää. Tein heille niistä valmiit voileivät ja varsinkin Isä oli aivan ihastunut moiseen herkkuun.
torstai 24. heinäkuuta 2014
Asuntomessuilua
Eilen jätimme Kuhmon ja ajelimme hellesäässä Jyväskylän asuntomessuille (kyllä auton ilmastointi on iso apu).
Olimme perillä vasta joskus kolmen maissa ja saimme rauhassa kierrellä ilman jonoja. Hyvä oli olla paikalla myöhään ja kulkea vapaammin, mutta huonoa oli, että innostuimme enemmän kuin olisi arvannut, joten aika loppui hieman kesken (suljettiin klo 18.00). Olin perehtynyt taloihin ja sisustuksiin jo etukäteen, niin tiesin, mitä ainakin haluan nähdä. Lisäksi olimme luvanneet eräälle tutulle, että käymme heidän firman parissa talossa "valeasiakkaina" tarkkailemassa, miten heidän työntekijänsä pärjäävät.
Samalla tuli tarkkailtua muidenkin talojen esittelijöitä. Paljon oli eroja ja hyvät erottuivat akanoista. Monessa paikassa oli iloisia nuoria jo ovella vastassa ja tervehtimässä, aktiivisia myyjiä, jotka seurasivat tilannetta, mutta eivät olleet liian hyökkääviä. Kyselimme ja jututimme työntekijöitä ja useimmilla oli tiedot hallussa ja vastaukset tulivat salaman nopeasti. Muutama myyjä nojaili väsyneen ja kyllästyneen näköisenä, jutteli keskenään, ei ottanut mitään katsekontaktia asiakkaaseen (vaikka esim. selailimme esitteitä ja pörräsimme heidän ympärillään). Asiakkaat olivat heille kuin ilmaa. Ymmärrän kyllä, että oli helteinen päivä ja kello oli jo paljon, mutta vielä on pari viikkoa messuilua edessä ja jokainen mahdollinen asiakas on varmasti tarpeellinen tässä maailman tilanteessa. Arvostan kovasti ammattitaitoisia, työstään innostuneita ihmisiä ja usein sillä on suuri merkitys ostopäätöstä tehdessäni.
Haaveilemme, jospa joskus myymme vanhan kotimme ja muutamme kerrostaloon, niin sitten rakennamme Mökille uuden, pienen kodin. Nyt alkoi hahmottua minkälainen meidän uusi Mökkimme voisi olla. Ja erityisesti, minkälaisia mahdollisuuksia olisi kerrostalossa! YIT:n rakentama Maailman Pylväs -kerrostalossa oli viisi kalustettua asuntoa. Nyt on tuotu kerrostaloasuminen tähän aikakauteen! Tiesin, mitä odottaa, kun YIT:n sivuilla on ollut jo pitkään
kolme flogia (=feikki blogia), joita olen seuraillut: Viherperhe, Äijä ja Draama Queen. Eli blogit on kirjoitettu kuvitteellisten asiakkaiden äänellä. Loistava keksintö! Mies ei osannut odottaa mitään sen kummempaa ja olikin hauska seurata, kuinka hänkin ihmetteli silmät pyöreänä, näitä makeita
asuntoja. Jos tällaisen saisi meidän Pikkukaupunkiin, niin kaupat tulisi!
Olimme perillä vasta joskus kolmen maissa ja saimme rauhassa kierrellä ilman jonoja. Hyvä oli olla paikalla myöhään ja kulkea vapaammin, mutta huonoa oli, että innostuimme enemmän kuin olisi arvannut, joten aika loppui hieman kesken (suljettiin klo 18.00). Olin perehtynyt taloihin ja sisustuksiin jo etukäteen, niin tiesin, mitä ainakin haluan nähdä. Lisäksi olimme luvanneet eräälle tutulle, että käymme heidän firman parissa talossa "valeasiakkaina" tarkkailemassa, miten heidän työntekijänsä pärjäävät.
Samalla tuli tarkkailtua muidenkin talojen esittelijöitä. Paljon oli eroja ja hyvät erottuivat akanoista. Monessa paikassa oli iloisia nuoria jo ovella vastassa ja tervehtimässä, aktiivisia myyjiä, jotka seurasivat tilannetta, mutta eivät olleet liian hyökkääviä. Kyselimme ja jututimme työntekijöitä ja useimmilla oli tiedot hallussa ja vastaukset tulivat salaman nopeasti. Muutama myyjä nojaili väsyneen ja kyllästyneen näköisenä, jutteli keskenään, ei ottanut mitään katsekontaktia asiakkaaseen (vaikka esim. selailimme esitteitä ja pörräsimme heidän ympärillään). Asiakkaat olivat heille kuin ilmaa. Ymmärrän kyllä, että oli helteinen päivä ja kello oli jo paljon, mutta vielä on pari viikkoa messuilua edessä ja jokainen mahdollinen asiakas on varmasti tarpeellinen tässä maailman tilanteessa. Arvostan kovasti ammattitaitoisia, työstään innostuneita ihmisiä ja usein sillä on suuri merkitys ostopäätöstä tehdessäni.
Haaveilemme, jospa joskus myymme vanhan kotimme ja muutamme kerrostaloon, niin sitten rakennamme Mökille uuden, pienen kodin. Nyt alkoi hahmottua minkälainen meidän uusi Mökkimme voisi olla. Ja erityisesti, minkälaisia mahdollisuuksia olisi kerrostalossa! YIT:n rakentama Maailman Pylväs -kerrostalossa oli viisi kalustettua asuntoa. Nyt on tuotu kerrostaloasuminen tähän aikakauteen! Tiesin, mitä odottaa, kun YIT:n sivuilla on ollut jo pitkään
kolme flogia (=feikki blogia), joita olen seuraillut: Viherperhe, Äijä ja Draama Queen. Eli blogit on kirjoitettu kuvitteellisten asiakkaiden äänellä. Loistava keksintö! Mies ei osannut odottaa mitään sen kummempaa ja olikin hauska seurata, kuinka hänkin ihmetteli silmät pyöreänä, näitä makeita
asuntoja. Jos tällaisen saisi meidän Pikkukaupunkiin, niin kaupat tulisi!
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Simppeliä ja paikallista
Ollaan oltu nyt puolitoista viikkoa sähköttömässä mökissä, keskellä metsää. Ja sen huomaa. Olomuoto on niin luomua, niin luomua. En edes tiennyt, että hiukseni ovat luonnonkiharat (= sojottavat joka suuntaan), kun ne on pesty kirkkaalla järvivedellä eikä ole ollut fööniä, jolla kuivattaa. (Hiukseni ovat nyt myös vähän pidemmät kuin ennen, siksi en ole tiennyt, että kihartuvat joka suuntaan ilman fööniä).
On ollut myös terveellistä huomata kuinka vähällä sitä ihminen tuleekaan toimeen. Tietysti kelit ovat olleet loistavat, mutta kuitenkin. Ruoka on ollut simppeliä: järvestä kalaa, kaupasta paikallisten tuottajien perunoita, leipää, kasviksia ja vihanneksia. Jälkiruoaksi Akonlahden mansikoita.
Tänään talsimme Miehen kanssa ympäri metsiä. Lakkoja ei löydetty, lehtiä kyllä ja jonkin verran oli jo kypsiä juolukoita ja variksenmarjoja. Mustikoitakin oli joissain kohti ihan mukavasti, enimmäkseen hyvin vähän. Nyt ei alettu keräämään sen enempää kuin mitä matkan varrelta suuhun poimittiin. Tarkoitus on vielä jatkaa matkaa, niin eiväthän ne säilyisi.
Ilman autoa olisi tietysti mahdotonta pärjätä näin kaukana metsässä. Ja saahan autossa ladattua kännykät ja iPaditkin. Ihan kaikesta ei olisi helppoa luopua.
Käytiin vielä viimeistä kertaa Kuhmon keskustassa. Minä kiersin tutkimassa alennusmyyntejä, Mies kävi Pääkkönen&Piiraisella ostamassa vielä muutamat vieheet, kun niitä on jäänyt matalikoihin tai kalat vieneet mukanaan. Vaatekaupoista kävelin Rusasen kulmaan, jossa lasten kanssa aina käytiin, kun he olivat pieniä. Neljä Kaesaa on ihan vieressä ja pähkäilimme, jäämmekö sinne kahville, mutta tällä kertaa menimme taas ensin istuskelemaan keskustan rantaan hellettä pakoon ja sitten Salakamariin kahville.
Iltapuhteella vielä siivousta ja saunan lämmitystä. Mies tietysti karkasi vielä kalaan. Huomenna nenä taitaa näyttää kohti Jyväskylän asuntomessuja.
On ollut myös terveellistä huomata kuinka vähällä sitä ihminen tuleekaan toimeen. Tietysti kelit ovat olleet loistavat, mutta kuitenkin. Ruoka on ollut simppeliä: järvestä kalaa, kaupasta paikallisten tuottajien perunoita, leipää, kasviksia ja vihanneksia. Jälkiruoaksi Akonlahden mansikoita.
Tänään talsimme Miehen kanssa ympäri metsiä. Lakkoja ei löydetty, lehtiä kyllä ja jonkin verran oli jo kypsiä juolukoita ja variksenmarjoja. Mustikoitakin oli joissain kohti ihan mukavasti, enimmäkseen hyvin vähän. Nyt ei alettu keräämään sen enempää kuin mitä matkan varrelta suuhun poimittiin. Tarkoitus on vielä jatkaa matkaa, niin eiväthän ne säilyisi.
Ilman autoa olisi tietysti mahdotonta pärjätä näin kaukana metsässä. Ja saahan autossa ladattua kännykät ja iPaditkin. Ihan kaikesta ei olisi helppoa luopua.
Käytiin vielä viimeistä kertaa Kuhmon keskustassa. Minä kiersin tutkimassa alennusmyyntejä, Mies kävi Pääkkönen&Piiraisella ostamassa vielä muutamat vieheet, kun niitä on jäänyt matalikoihin tai kalat vieneet mukanaan. Vaatekaupoista kävelin Rusasen kulmaan, jossa lasten kanssa aina käytiin, kun he olivat pieniä. Neljä Kaesaa on ihan vieressä ja pähkäilimme, jäämmekö sinne kahville, mutta tällä kertaa menimme taas ensin istuskelemaan keskustan rantaan hellettä pakoon ja sitten Salakamariin kahville.
Iltapuhteella vielä siivousta ja saunan lämmitystä. Mies tietysti karkasi vielä kalaan. Huomenna nenä taitaa näyttää kohti Jyväskylän asuntomessuja.
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Ajatonta lomailua
Eihän me olla raaskittu lähteä pois ollenkaan täältä villin luonnon keskeltä! Suunnitelma oli, että ollaan muutama päivä ja lähdetään sitten ajelemaan vaikka pohjpiseen. Jossain vaiheessa totesimme, että meillä ei ole mitään aikatauluja, ei pakollisia menoja tai tapaamisia - me voidaan tehdä ihan niin kuin huvittaa. Joten meitä on huvittanut pysyä täällä aina vain.
Kaksi kertaa ollaan kuitenkin oltu Vuokatissa golfaamassa Katinkullan Nuas-kenttä. Ettei ihan totuus unohdu... Ja eikös tavattu liuta meidän oman Pikkukaupungin golfareita! Hauska juttu, kun melkein minne vain meneekin, niin aina joku tuttu on paikalla.
Olen tainnut mennä jo laskuissa sekaisin, montako kertaa ollaan käyty syömässä muikut Kuhmon rantaravintolassa! Mies on saanut muutaman ison ahvenen ja kuhan, hauet on päästetty menemään. Kohta meille kasvaa jo evät, kun kalaa syödään joka ruuaksi.
Tänään lähdimme veneilemään, kun oli edelleen täysin tyyntä, aurinkoista ja aivan upeaa kesäsäätä. Mies uisteli ja minä olin pakannut reppuun luettavaa itselleni, kun muuten voi tulla kyllästys veneessä. Nyt en kuitenkaan edes kaivanut lukemisiani esille, kun oli niin mukava katsella kauniita rantoja ja upeita maisemia. Lentua on valtavan suuri järvi ja kun siellä on myrsky, on kuin merellä olisi. Alkuvuosina mökillemme ei päässyt ollenkaan autolla, vaan tulimme veneellä Lentuan kosken rannasta. Näin tyynellä kelillä saatoimme siis turvallisesti prutkutella pienellä veneellämme maisemia ihaillen ja kalastellen.
Ja sitten se otti kiinni: iso villitaimen! Onneksi kerrankin oli haavi matkassa ja taimen saatiin ylös. On se kaunis kala. Ääh, mikäs kiire meillä onkaan lähteä pois. Ollaan vielä päivä! Mies lähti takaisin kalaan ja minä saunan lämmitykseen. Vielä ihailimme peuraa, joka taas ui saaresta takaisin mantereelle.
Lomaa on, kun ei tarvitse seurata kelloa ja voi tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa!
Kaksi kertaa ollaan kuitenkin oltu Vuokatissa golfaamassa Katinkullan Nuas-kenttä. Ettei ihan totuus unohdu... Ja eikös tavattu liuta meidän oman Pikkukaupungin golfareita! Hauska juttu, kun melkein minne vain meneekin, niin aina joku tuttu on paikalla.
Olen tainnut mennä jo laskuissa sekaisin, montako kertaa ollaan käyty syömässä muikut Kuhmon rantaravintolassa! Mies on saanut muutaman ison ahvenen ja kuhan, hauet on päästetty menemään. Kohta meille kasvaa jo evät, kun kalaa syödään joka ruuaksi.
Tänään lähdimme veneilemään, kun oli edelleen täysin tyyntä, aurinkoista ja aivan upeaa kesäsäätä. Mies uisteli ja minä olin pakannut reppuun luettavaa itselleni, kun muuten voi tulla kyllästys veneessä. Nyt en kuitenkaan edes kaivanut lukemisiani esille, kun oli niin mukava katsella kauniita rantoja ja upeita maisemia. Lentua on valtavan suuri järvi ja kun siellä on myrsky, on kuin merellä olisi. Alkuvuosina mökillemme ei päässyt ollenkaan autolla, vaan tulimme veneellä Lentuan kosken rannasta. Näin tyynellä kelillä saatoimme siis turvallisesti prutkutella pienellä veneellämme maisemia ihaillen ja kalastellen.
Ja sitten se otti kiinni: iso villitaimen! Onneksi kerrankin oli haavi matkassa ja taimen saatiin ylös. On se kaunis kala. Ääh, mikäs kiire meillä onkaan lähteä pois. Ollaan vielä päivä! Mies lähti takaisin kalaan ja minä saunan lämmitykseen. Vielä ihailimme peuraa, joka taas ui saaresta takaisin mantereelle.
Lomaa on, kun ei tarvitse seurata kelloa ja voi tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa!
torstai 17. heinäkuuta 2014
Luonto tulee lähelle
Eilen emme lähteneet mökiltä minnekään. Kävimme nostamassa verkot ja saaliina oli muutama ahven ja yksi kuha, joten ruokakalat saatiin mukavasti. Iltapäivällä keli muuttui täysin: ukkosti, salamoi ja lopulta tuli sade. Mies ei päässyt kalastamaan, joten istuimme sisällä kynttilöiden valossa ja luimme koko illan, patteriradiosta Radio Kajausta kuunnellen. Ihanaa sekin!
Tänään menimme jo päivällä konserttiin Kuhmo-talolle. Taas oli loppuunmyyty. Hyvä juttu. Sieltä siirryimme vaihteeksi syömään muikut ja sen jälkeen Kuhmon Kamarimusiikin Kannatusyhdistyksen Piharavintolaan kahville. Vielä kävimme samassa pihapiirissä maistamassa Berglundin viinitilan Amati-viiniä. Vähän shoppailimmekin urheilukaupassa. Löysin itselleni uuden päivärepun, golf-hameen ja ohuen ohuen, sadetta ja tuulta pitävän takin. Kaikki oli alennuksella, joten pelkkää säästöä tuli.
Siinäpä se päivä mukavasti menikin, vaikka vähän väliä satoi. Kun lopulta palailimme mökille, Mies lähti samantien kalastamaan, kun kelikin oli jo parempi. Minä jäin nautiskelemaan mökin rauhasta.
Vedin saappaat jalkaan, otin hyttysmyrkkyä taskuun ja lähdin kävelemään... Kunnes muistin, että olimme nähneet useampiakin peuroja näiden parin päivän aikana, sekä maalla, että uimassa mantereelta saareen. Vanhat metsästäjäkonkarit ovat joskus sanoneet, että peurat saattavat tulla lähelle ihmisasutuksia, jos lähistöllä liikkuu susia tai karhuja... Ystäviemme mökin rannassa oli ollut suden jäljet muutama päivä sitten... Miten pidetään meteliä, kun kulkee yksin metsässä? Yritin välillä edes läimäytellä käsiä yhteen. Ajattelin, että nyt olisi saanut olla joku lehmänkello kaulassa, mutta toisaalta Poika oli joskus muistuttanut, että valokuvaajat rahtaavat lehmien ruhoja syötiksi susille ja karhuille, joten lehmänkello voi herättää mielikuvan, että täällä olisi tuoretta ruokaa tarjolla!
Pistinpä töppöstä töppösen eteen vähän liukkaampaan tahtiin, läpsyttelin käsiä vähän kuuluvammin
yhteen ja tulin pienen lenkin jälkeen vikkelästi oman mökin pihalle turvaan luonnon vaaroilta. Onko mökin pihalla sen turvallisempaa? Mistäs ne metsän elämet tietää, mikä on mökin pihapiiriä? Luulen kyllä, että oikeasti metsän eläimet pelkääväät minua enemmän kuin minä niitä.
Tänään menimme jo päivällä konserttiin Kuhmo-talolle. Taas oli loppuunmyyty. Hyvä juttu. Sieltä siirryimme vaihteeksi syömään muikut ja sen jälkeen Kuhmon Kamarimusiikin Kannatusyhdistyksen Piharavintolaan kahville. Vielä kävimme samassa pihapiirissä maistamassa Berglundin viinitilan Amati-viiniä. Vähän shoppailimmekin urheilukaupassa. Löysin itselleni uuden päivärepun, golf-hameen ja ohuen ohuen, sadetta ja tuulta pitävän takin. Kaikki oli alennuksella, joten pelkkää säästöä tuli.
Siinäpä se päivä mukavasti menikin, vaikka vähän väliä satoi. Kun lopulta palailimme mökille, Mies lähti samantien kalastamaan, kun kelikin oli jo parempi. Minä jäin nautiskelemaan mökin rauhasta.
Vedin saappaat jalkaan, otin hyttysmyrkkyä taskuun ja lähdin kävelemään... Kunnes muistin, että olimme nähneet useampiakin peuroja näiden parin päivän aikana, sekä maalla, että uimassa mantereelta saareen. Vanhat metsästäjäkonkarit ovat joskus sanoneet, että peurat saattavat tulla lähelle ihmisasutuksia, jos lähistöllä liikkuu susia tai karhuja... Ystäviemme mökin rannassa oli ollut suden jäljet muutama päivä sitten... Miten pidetään meteliä, kun kulkee yksin metsässä? Yritin välillä edes läimäytellä käsiä yhteen. Ajattelin, että nyt olisi saanut olla joku lehmänkello kaulassa, mutta toisaalta Poika oli joskus muistuttanut, että valokuvaajat rahtaavat lehmien ruhoja syötiksi susille ja karhuille, joten lehmänkello voi herättää mielikuvan, että täällä olisi tuoretta ruokaa tarjolla!
Pistinpä töppöstä töppösen eteen vähän liukkaampaan tahtiin, läpsyttelin käsiä vähän kuuluvammin
yhteen ja tulin pienen lenkin jälkeen vikkelästi oman mökin pihalle turvaan luonnon vaaroilta. Onko mökin pihalla sen turvallisempaa? Mistäs ne metsän elämet tietää, mikä on mökin pihapiiriä? Luulen kyllä, että oikeasti metsän eläimet pelkääväät minua enemmän kuin minä niitä.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Kalastusta ja konsertteja
Uskomatonta keliä! Aurinkoa, tyyntä, hellettä...
Vanhempieni hyvät ystävät tulivat omalle mökilleen lähistölle. Samoin heidän vanhin poika naisystävänsä kanssa (nämä "nuoret" ovat siis tätä meidän polvea, eli lähemmäs 60 v). He ovat mökillään vain pari päivää, joten Mies halusikin lähteä illalla heidän kanssaan Lentuan koskelle kalaan. Kun päivällä menimme Kuhmon keskustaan, sain vaihdettua Miehen konserttilipun torstaille ja ostin siihen lipun itsellenikin.
On kiva seurata, kun normaalisti hiljainen kaupunki muuttuu täyteen elämää kamarimusiikkijuhlien ajaksi. Kävimme kaupoissa ja taas rantaravintolassa syömässä muikut. Ravintola on paikalla vain musiikkijuhlien aikaan, rannan nurmikentälle on rakennettu telttakatos ja ulkoterassi.
Kun tulimme kaupungilta, menimme mökkinaapureille kahville. Tuliaisiksi olimme ostaneet kuusi litraa Akonlahden puutarhan mansikoita. Ja melkein kaikki tuli syötyä! Olivat niin kertakaikkiaan kypsiä ja makeita.
Illalla Mies sitten lähti naapureiden kanssa koskeen ja minä lähdin konserttiin. The Benny Goodman Club -konsertti; jazzahtavaa kamarimusiikkia. Konsertti oli loppuunmyyty.
Nämä musiikkijuhlat ovat aivan omanlaisensa. Muusikot Suomesta ja ympäri maailman kulkevat kävellen tai polkupyörillä, soittimiaan kantaen, rennosti pukeutuneina, kuten yleisökin ja nauttivat Suomen kesästä, kolleegoiden tapaamisista ja innostuneesta yleisöstä.
Me emme ole sen kummemmin musiikin tuntijoita, onpahan vain alettu käymään aina edes yhdessä konsertissa, kun täällä on niin kiva tunnelma. Samalla ollaan ehkä hieman opittu kuuntelemaan myös
tällaista musiikkia. Ja nauttimaan tunnelmasta.
Mies ja naapurit saivat taimenia ja ahvenia. Päästivät kuitenkin kaikki vapaiksi, kun olivat aavistuksen alamittaisia.
Vanhempieni hyvät ystävät tulivat omalle mökilleen lähistölle. Samoin heidän vanhin poika naisystävänsä kanssa (nämä "nuoret" ovat siis tätä meidän polvea, eli lähemmäs 60 v). He ovat mökillään vain pari päivää, joten Mies halusikin lähteä illalla heidän kanssaan Lentuan koskelle kalaan. Kun päivällä menimme Kuhmon keskustaan, sain vaihdettua Miehen konserttilipun torstaille ja ostin siihen lipun itsellenikin.
On kiva seurata, kun normaalisti hiljainen kaupunki muuttuu täyteen elämää kamarimusiikkijuhlien ajaksi. Kävimme kaupoissa ja taas rantaravintolassa syömässä muikut. Ravintola on paikalla vain musiikkijuhlien aikaan, rannan nurmikentälle on rakennettu telttakatos ja ulkoterassi.
Kun tulimme kaupungilta, menimme mökkinaapureille kahville. Tuliaisiksi olimme ostaneet kuusi litraa Akonlahden puutarhan mansikoita. Ja melkein kaikki tuli syötyä! Olivat niin kertakaikkiaan kypsiä ja makeita.
Illalla Mies sitten lähti naapureiden kanssa koskeen ja minä lähdin konserttiin. The Benny Goodman Club -konsertti; jazzahtavaa kamarimusiikkia. Konsertti oli loppuunmyyty.
Nämä musiikkijuhlat ovat aivan omanlaisensa. Muusikot Suomesta ja ympäri maailman kulkevat kävellen tai polkupyörillä, soittimiaan kantaen, rennosti pukeutuneina, kuten yleisökin ja nauttivat Suomen kesästä, kolleegoiden tapaamisista ja innostuneesta yleisöstä.
Me emme ole sen kummemmin musiikin tuntijoita, onpahan vain alettu käymään aina edes yhdessä konsertissa, kun täällä on niin kiva tunnelma. Samalla ollaan ehkä hieman opittu kuuntelemaan myös
tällaista musiikkia. Ja nauttimaan tunnelmasta.
Mies ja naapurit saivat taimenia ja ahvenia. Päästivät kuitenkin kaikki vapaiksi, kun olivat aavistuksen alamittaisia.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Perillä Kuhmossa
Saavuimme Kuhmoon kuuden maissa illalla. Ensin menimme kauppaan ja sen jälkeen keskustan rantaan katsomaan, onko rantaravintola paikallaan. Muikkurove syötiin puoliksi ja kävin samalla hakemassa Kamarimusiikkien ohjelman. Kun oli lukeneet paikallisia tiedotteita, kävin ostamassa meille liput tiistain konserttiin.
Mökillä oli täysin tyyntä, edelleen +28 C lämmintä ja hipi hiljaista. Mies olisi halunnut lähteä kalastamaan samantien, mutta oli vaikeuksia saada kaasujääkaappi päälle. Reilun tunnin yrittämisen jälkeen se lopulta meni päälle. Kauempana salamoi ja ukkonen jyrähteli. Hetken päästä alkoi sade. Olin laittanut saunan lämpenemään, sade lakkasi ja Mies lähti vielä saunan jälkeen kalastamaan.
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Ajellen Suomen kesässä
Aamupäivällä lähdettiin ajamaan kohti Kuhmoa. Pysähdyimme Kuopion keskustaan, ravintola Sampoon syömään muikut. Sampo taitaa olla aina täynnä, mutta odottaminen kannattaa, koska muikut ovat herkullisia ja ravintolassa on historian havinaa.
Viime vuonna kiertelimme Kuopiossa enemmänkin, mutta nyt jatkoimme matkaa. Kuopio on kaunis ja viihtyisä kaupunki.
On ihanaa ajella ympäri Suomen maanteitä. Niillä näkyy Suomen kesä. Onneksi kuitenkin nykyään autoissa on ilmastoinnit. Koko päivän on ollut 27-29 C lämmintä. Ennen me pyrimmekin ajamaan pitkät matkat joko aamuyöllä tai iltasella. Nyt ei ole väliä koska sitä ajelee.
On myös suuri vapauden tunne, kun on auto, jolla päsee kulkemaan. Voi päättää itse minne suuntaan lähtee ja mihin tahtiin kulkee. Ulkomaillakin yleensä vuokraamme auton ellei olla liikkeellä omalla autolla. Silloin pääsee omaan tahtiin kiertelemään maaseuduille, pienempiin ja tuntemattomampiin paikkoihin.
Voin vain kuvitella, kuinka pahalta tuntuu, kun ajokortti otetaan pois. Äidiltä kortti lähti muutaman kuukauden päästä, kun Alzheimer oli todettu. Hän on siitä ikuisesti katkera. Onneksi lääkäri toimi heti, koska kun hahmotuskyky heikkenee, on vaaraksi itselle ja muille. Äiti on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että hän voisi aivan hyvin ajaa, kun hän näkeekin ihan hyvin...
Lapsuudenystäväni isällä on myös Alzheimer, ollut jo kymmenkunta vuotta. Häneltä lähti ajokortti vasta nyt. Hän ei enää tunne ihmisiä (paitsi vaimon ja tyttären), mutta silti hän suree kovasti, kun ajokortti otettiin pois.
Viime vuonna kiertelimme Kuopiossa enemmänkin, mutta nyt jatkoimme matkaa. Kuopio on kaunis ja viihtyisä kaupunki.
On ihanaa ajella ympäri Suomen maanteitä. Niillä näkyy Suomen kesä. Onneksi kuitenkin nykyään autoissa on ilmastoinnit. Koko päivän on ollut 27-29 C lämmintä. Ennen me pyrimmekin ajamaan pitkät matkat joko aamuyöllä tai iltasella. Nyt ei ole väliä koska sitä ajelee.
On myös suuri vapauden tunne, kun on auto, jolla päsee kulkemaan. Voi päättää itse minne suuntaan lähtee ja mihin tahtiin kulkee. Ulkomaillakin yleensä vuokraamme auton ellei olla liikkeellä omalla autolla. Silloin pääsee omaan tahtiin kiertelemään maaseuduille, pienempiin ja tuntemattomampiin paikkoihin.
Voin vain kuvitella, kuinka pahalta tuntuu, kun ajokortti otetaan pois. Äidiltä kortti lähti muutaman kuukauden päästä, kun Alzheimer oli todettu. Hän on siitä ikuisesti katkera. Onneksi lääkäri toimi heti, koska kun hahmotuskyky heikkenee, on vaaraksi itselle ja muille. Äiti on kuitenkin edelleen sitä mieltä, että hän voisi aivan hyvin ajaa, kun hän näkeekin ihan hyvin...
Lapsuudenystäväni isällä on myös Alzheimer, ollut jo kymmenkunta vuotta. Häneltä lähti ajokortti vasta nyt. Hän ei enää tunne ihmisiä (paitsi vaimon ja tyttären), mutta silti hän suree kovasti, kun ajokortti otettiin pois.
Metsämansikoita!
Nyt, hus, metsämansikoita keräämään! Nämä kuvat otin perjantaina Mökillä, kun keräsin kolmannen satsin mansikoita. Tähän mennessä olen yksittäisten kourallisten lisäksi kerännyt n. 1,5 litraa metsämansikoita. Ja niitä kypsyy lisää joka päivä.
Tänään - eilen - eli sunnuntaina - vein vanhemmilleni isot kulholliset mansikoita ja tein heille mansikkamaitoa. Tykkäsivät kovasti :)
Hip hei! Nyt osasin laittaa kuvia myös iPadillä! En kyllä tiedä mitä tein...
sunnuntai 13. heinäkuuta 2014
Loma, loma, loma....
Nyt alkoi LOMA!
Vaikka säännölliset tuntien vetoni loppuivat jo toukokuun loppuun, yksityisasiakkaita on ollut koko ajan ja perheyrityksessä omat juttunsa. Koko alkukesä on ollut aikamoista hässäkkää - ihan tähän asti. Nyt tuntuu, että loma tulee todella tarpeeseen, niin paljon kuin töistäni nautinkin.
Blogi-päivityksetkin ovat olleet melkoisen harvassa. Olen kyllä mielessäni suunnitellut vaikka mitkä jutut valmiiksi kirjoitettaviksi, mutta kun en ole heti ehtinyt niitä kirjoittaa, niin sitten asia on jo jotenkin ohi ja loppuun käsitelty eikä sitä tule enää oikeasti kirjoiteltua tänne.
Nyt vanhempani ovat lopullisesti päättäneet luopua koirastaan. Se on nyt syönyt Äidiltä kaksi kännykkää, Isältä yhden, samoin se on syönyt Äidin yhdet silmälasit ja Isän kuulolaitteen, melkein kaikki kengät on kaluttu, samoin huonekalujen jalat... Olen jankuttanut, että ainoa ongelma on, että koira kaipaa tekemistä! Se on iloinen ja sosiaalinen ja innokas osallistumaan kaikkeen. Nyt on löytynyt ostajaehdokas; koira-rakas, aktiivinen perhe maaseudulta. Tekevät päätöksensä näinä päivinä.
Me lähdimme illalla, golfin jälkeen, ajelemaan Vierumäen kimppamökille. Pidemmälle ei voitu ajella, kun on jalkapallon finaali! Sitä seuraan tässä samalla minäkin, kun muuten olen vilkuillut vain pätkittäin ja parhaita paloja...
Huomenna jatkamme matkaa... Saas nähdä minne nenä näyttää... Kuhmoon, ehkä...
Vaikka säännölliset tuntien vetoni loppuivat jo toukokuun loppuun, yksityisasiakkaita on ollut koko ajan ja perheyrityksessä omat juttunsa. Koko alkukesä on ollut aikamoista hässäkkää - ihan tähän asti. Nyt tuntuu, että loma tulee todella tarpeeseen, niin paljon kuin töistäni nautinkin.
Blogi-päivityksetkin ovat olleet melkoisen harvassa. Olen kyllä mielessäni suunnitellut vaikka mitkä jutut valmiiksi kirjoitettaviksi, mutta kun en ole heti ehtinyt niitä kirjoittaa, niin sitten asia on jo jotenkin ohi ja loppuun käsitelty eikä sitä tule enää oikeasti kirjoiteltua tänne.
Nyt vanhempani ovat lopullisesti päättäneet luopua koirastaan. Se on nyt syönyt Äidiltä kaksi kännykkää, Isältä yhden, samoin se on syönyt Äidin yhdet silmälasit ja Isän kuulolaitteen, melkein kaikki kengät on kaluttu, samoin huonekalujen jalat... Olen jankuttanut, että ainoa ongelma on, että koira kaipaa tekemistä! Se on iloinen ja sosiaalinen ja innokas osallistumaan kaikkeen. Nyt on löytynyt ostajaehdokas; koira-rakas, aktiivinen perhe maaseudulta. Tekevät päätöksensä näinä päivinä.
Me lähdimme illalla, golfin jälkeen, ajelemaan Vierumäen kimppamökille. Pidemmälle ei voitu ajella, kun on jalkapallon finaali! Sitä seuraan tässä samalla minäkin, kun muuten olen vilkuillut vain pätkittäin ja parhaita paloja...
Huomenna jatkamme matkaa... Saas nähdä minne nenä näyttää... Kuhmoon, ehkä...
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Reissaava sukupolvi
Tytär2 oli taas kuukauden verran Saksassa poikaystävänsä luona ja tuli juhannukseksi kotiin. Hän on nyt luopunut Turun opiskelijakämpästään ja asustelee arjet meillä ja tekee graduaan, viikonloput menee enimmäkseen kavereiden luona.
Eilen olimme kotona kahdestaan, kun Mies lähti omien kavereittensa kanssa golf-kisoihin keski-Suomeen. Illalla Tytär2 muisti, että naapurin tyttö (yksi parhaista lapsuuden ystävistä) oli tullut kotiin Argentiinasta, kolmen kuukauden vapaaehtoistyöstä, ja lähti ystäväänsä tapaamaan.
N. klo 21.30 kännykkäni soi ja naapurin tytön äiti soitti (yksi minun parhaista ystävistäni) ja pyysi myös minut iltateelle. Olin juuri suihkussa, mutta vikkelästi lopettelin, nappasin mukaan päivällä tekemääni hummuksen tapaista tahnaa ja sämpylöitä ja juoksin naapuriin. Tytöt kertoilivat reissujuttujaan ja maistelimme Argentiinan tuliaisia ja muita yhteen kasattuja herkkuja.
Selvisi, että molemmat tytöt ovat lähdössä Ruisrockiin tänään, perjantaina, mutta eri aikaan ja eri kyydeillä. Saivat kuitenkin sovittua, että palaavat maanantaina samalla kyydillä takaisin.
Kun tulimme kotiin joskus yhdentoista maissa, Poika ajoi yllättäin pihaan. Hänkin oli aamulla lähdössä omien lapsuudenystäviensä kanssa Ruisrockiin! Tyttöystävän loma oli juuri loppunut ja työt alkamassa, joten hän ei päässyt mukaan. Tyttöystävä oli myös juuri saanut varmistuksen, että on läpäissyt kielikokeen ja päässyt yliopistoon Skotlannissa. Poika taas aikoo saada kandityön tehtyä Tampereella ja toivoo sen jälkeen pääsevänsä maisteri-oppiin jonnekin päin Eurooppaa.
Tytär1 palasi pari päivää sitten matkaltaan Ranskasta. Hän oli aikanaan vaihtarina siellä ja kokemus oli varsin rankka. Perhe oli kammottava. Tytär1 oli kuitenkin sielläkin partiossa, kuten Suomessakin ja jaksoi sen avulla sinnitellä koko vuoden. Nyt oli tuon paikallisen lippukunnan 90-vuotis juhlaleiri, jonne Tytär1 siis päätti lähteä, vaikka se kovasti jännittikin. Vahtarivuodesta oli nyt kulunut tasan kymmenen vuotta. Kun hän nyt soitti, hän kertoi että tuntuu kuin hän vain leijailisi. Oikeat ystävät olivat edelleen oikeita ystäviä. Kymmenen vuotta oli kuin pois pyyhkäisty. He jatkoivat siitä mihin olivat jääneet. Tietysti joidenkin kanssa hän oli Facebook kaverina, mutta oli silti eri asia tavata ihan kasvokkain. Sikäläisen perheensäkin hän tapasi. Perhe oli yhtä nuiva ja ylimielinen kuin ennenkin, mutta oli selvästikin tervehdyttävää nähdä heidät, jutella muutama sana ja todeta, että nämä ihmiset ovat tällaisia ja se siitä. Omat, aidot ystävät ovat edelleen olemassa, ystävyys jatkuu ja tarkoitus on matkustaa jatkossa tapaamaan puolin ja toisin.
Kyllä on maailma pienentynyt! Nuoriso -nuoret aikuiset- valloittavat maailman. Eiköhän se ole parasta rauhantyötä.
Eilen olimme kotona kahdestaan, kun Mies lähti omien kavereittensa kanssa golf-kisoihin keski-Suomeen. Illalla Tytär2 muisti, että naapurin tyttö (yksi parhaista lapsuuden ystävistä) oli tullut kotiin Argentiinasta, kolmen kuukauden vapaaehtoistyöstä, ja lähti ystäväänsä tapaamaan.
N. klo 21.30 kännykkäni soi ja naapurin tytön äiti soitti (yksi minun parhaista ystävistäni) ja pyysi myös minut iltateelle. Olin juuri suihkussa, mutta vikkelästi lopettelin, nappasin mukaan päivällä tekemääni hummuksen tapaista tahnaa ja sämpylöitä ja juoksin naapuriin. Tytöt kertoilivat reissujuttujaan ja maistelimme Argentiinan tuliaisia ja muita yhteen kasattuja herkkuja.
Selvisi, että molemmat tytöt ovat lähdössä Ruisrockiin tänään, perjantaina, mutta eri aikaan ja eri kyydeillä. Saivat kuitenkin sovittua, että palaavat maanantaina samalla kyydillä takaisin.
Kun tulimme kotiin joskus yhdentoista maissa, Poika ajoi yllättäin pihaan. Hänkin oli aamulla lähdössä omien lapsuudenystäviensä kanssa Ruisrockiin! Tyttöystävän loma oli juuri loppunut ja työt alkamassa, joten hän ei päässyt mukaan. Tyttöystävä oli myös juuri saanut varmistuksen, että on läpäissyt kielikokeen ja päässyt yliopistoon Skotlannissa. Poika taas aikoo saada kandityön tehtyä Tampereella ja toivoo sen jälkeen pääsevänsä maisteri-oppiin jonnekin päin Eurooppaa.
Tytär1 palasi pari päivää sitten matkaltaan Ranskasta. Hän oli aikanaan vaihtarina siellä ja kokemus oli varsin rankka. Perhe oli kammottava. Tytär1 oli kuitenkin sielläkin partiossa, kuten Suomessakin ja jaksoi sen avulla sinnitellä koko vuoden. Nyt oli tuon paikallisen lippukunnan 90-vuotis juhlaleiri, jonne Tytär1 siis päätti lähteä, vaikka se kovasti jännittikin. Vahtarivuodesta oli nyt kulunut tasan kymmenen vuotta. Kun hän nyt soitti, hän kertoi että tuntuu kuin hän vain leijailisi. Oikeat ystävät olivat edelleen oikeita ystäviä. Kymmenen vuotta oli kuin pois pyyhkäisty. He jatkoivat siitä mihin olivat jääneet. Tietysti joidenkin kanssa hän oli Facebook kaverina, mutta oli silti eri asia tavata ihan kasvokkain. Sikäläisen perheensäkin hän tapasi. Perhe oli yhtä nuiva ja ylimielinen kuin ennenkin, mutta oli selvästikin tervehdyttävää nähdä heidät, jutella muutama sana ja todeta, että nämä ihmiset ovat tällaisia ja se siitä. Omat, aidot ystävät ovat edelleen olemassa, ystävyys jatkuu ja tarkoitus on matkustaa jatkossa tapaamaan puolin ja toisin.
Kyllä on maailma pienentynyt! Nuoriso -nuoret aikuiset- valloittavat maailman. Eiköhän se ole parasta rauhantyötä.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Juhannuksen kolmas etappi
Juhannuspäivä valkeni sateisena. Istuimme porukalla aamukahvilla ja mietimme päivän ohjelmaa. Vieraamme ehdottivat, että jospa nyt saavatkin meidät vielä viettämään kaupunkijuhannusta! No, mikä ettei, kun patikointi sateessa ei niin houkutellut.
Pakkasimme kimpsut ja kampsut, siivosimme mökin ja lähdimme kohti Oulua. Taas söimme pikaisen lounaan ja Proffa&Maikka veivät meidät pyöräillen tutustumaan Ouluun! Ajelimme idyllisillä kujilla, hyviäkuntoisilla pyöräteillä, tutustuimme uusiin ja vanhoihin asuntoalueisiin, Nallikarin ranta-alueeseen ja istuimme hetken Oulun torilla kuuntelemassa elävää musiikkia. Kilometrejä tuli parikymmentä ja keli pysyi koko ajan hyvänä. Yhtään sadekuuroa ei niskaan saatu, vaikka mustia pilviä pyöri ympärillä.
Takaisin tultua, sauna päälle ja illallisen tekoon (Mies pyysi vapautuksen kaikista hommista, kun tulee tuota futista...).
Tänään, sunnuntaina, lähdimme ajelemaan kotia kohti. Olipa erilainen juhannus! Perinteistä ei tietoakaan, kuitenkin pääsimme nauttimaan Suomen kesän tarjoamista mahdollisuuksista. Neljän vuorokauden sisällä, ajoimme n.1700 km.
Kotiin tultua, jopa minun oli katsottava Mikko Ilosen voittoisaa golfia Irish Openissa.
Pakkasimme kimpsut ja kampsut, siivosimme mökin ja lähdimme kohti Oulua. Taas söimme pikaisen lounaan ja Proffa&Maikka veivät meidät pyöräillen tutustumaan Ouluun! Ajelimme idyllisillä kujilla, hyviäkuntoisilla pyöräteillä, tutustuimme uusiin ja vanhoihin asuntoalueisiin, Nallikarin ranta-alueeseen ja istuimme hetken Oulun torilla kuuntelemassa elävää musiikkia. Kilometrejä tuli parikymmentä ja keli pysyi koko ajan hyvänä. Yhtään sadekuuroa ei niskaan saatu, vaikka mustia pilviä pyöri ympärillä.
Takaisin tultua, sauna päälle ja illallisen tekoon (Mies pyysi vapautuksen kaikista hommista, kun tulee tuota futista...).
Tänään, sunnuntaina, lähdimme ajelemaan kotia kohti. Olipa erilainen juhannus! Perinteistä ei tietoakaan, kuitenkin pääsimme nauttimaan Suomen kesän tarjoamista mahdollisuuksista. Neljän vuorokauden sisällä, ajoimme n.1700 km.
Kotiin tultua, jopa minun oli katsottava Mikko Ilosen voittoisaa golfia Irish Openissa.
 |
 |
Juhannuksen toinen etappi
Perjantaina joimme rauhassa aamukahveja ja arvoimme seuraavaa ajosuuntaa. Olimme puhuneet oululaisen ystäväpariskuntamme, Proffan&Maikan kanssa, että vietämme juhannuksen yhdessä, jossain. Eivät kauheasti innostuneet Kuhmon erämökistä. Kun on niin kylmääkin. Ei sisävessaa eikä lämmintä suihkua. Ei sähköjä. Entäs hyttystilanne? Mitäs, jos me suuntaisimme heille Ouluun kaupunkijuhannusta viettämään?
Lopputulos oli kompromissi: Iso-Syöte. Vanhemmillani on ollut siellä jo 30 vuotta kymmenen kaveriperheen yhteinen, kimppamökki. Perusmukavuuksineen. Tarkistimme, että mökki on vapaana ja sitten nenä kohti Iso-Syötettä. Emme ole koskaan ennen olleet siellä kesäaikaan, joten olikin mielenkiintoista lähteä katsastamaan miltä paikka näyttää kesällä. Oletimme, että kuolleelta. Ensimmäisenä ajoimme tunturin huipulle tarkistamaan, onko hotelli Iso-Syöte edes auki. Parkkipaikka oli niin täynnä, että autoa ei meinannut saada mahtumaan minnekään! Hotelli oli todellakin auki. Ja ravintola oli täynnä väkeä. Selitys oli Sprint Cup, eli autokisa, jossa kilpailijat ajoivat alhaalta tunturin huipulle kilpaa (yksi kerrallaan, kapeaa, mutkaista tietä, jopa 200km/h). Kisa kiertää ympäri Suomea. Olipa mukavaa, että oli elämää! Saimme täydestä ravintolasta paikat ja söimme listalta alkupalat, jotka olivat niin runsaat, että riittivät hyvin iltapalaksi. Loistava ruoka!
Mökillä Mies jäi taas katsomaan futista ja minä lähdin tutkimaan, miltä luonto näyttää kesällä. Löysin hienoja patikointipolkuja, upeita maisemia ja aivan uusia paikkoja.
Proffa&Maikka tulivat perjantaina eli juhannusaattona. Söimme pikaisen lounaan, uusia perunoita, silliä ja kylmäsavulohta. Sen jälkeen lähdimme patikkaretkelle. Miehet kiersivät pidemmän lenkin, n. 17 km ja me naiset lyhyemmän lenkin, n. 8 km. Molemmissa reiteissä oli nousuja ja laskuja, upeita maisemia, pitkospuita soiden yli ja viimeisenä haasteena kipuaminen tunturin huipulle hotelli Iso-Syötteen ravintolaan juhlaillalliselle. Edelleen sekä loistava ruoka että palvelu! Syödessämme katselimme upeita maisemia suurista panoramaikkunoista - ja lumipyryä.
Lopputulos oli kompromissi: Iso-Syöte. Vanhemmillani on ollut siellä jo 30 vuotta kymmenen kaveriperheen yhteinen, kimppamökki. Perusmukavuuksineen. Tarkistimme, että mökki on vapaana ja sitten nenä kohti Iso-Syötettä. Emme ole koskaan ennen olleet siellä kesäaikaan, joten olikin mielenkiintoista lähteä katsastamaan miltä paikka näyttää kesällä. Oletimme, että kuolleelta. Ensimmäisenä ajoimme tunturin huipulle tarkistamaan, onko hotelli Iso-Syöte edes auki. Parkkipaikka oli niin täynnä, että autoa ei meinannut saada mahtumaan minnekään! Hotelli oli todellakin auki. Ja ravintola oli täynnä väkeä. Selitys oli Sprint Cup, eli autokisa, jossa kilpailijat ajoivat alhaalta tunturin huipulle kilpaa (yksi kerrallaan, kapeaa, mutkaista tietä, jopa 200km/h). Kisa kiertää ympäri Suomea. Olipa mukavaa, että oli elämää! Saimme täydestä ravintolasta paikat ja söimme listalta alkupalat, jotka olivat niin runsaat, että riittivät hyvin iltapalaksi. Loistava ruoka!
Mökillä Mies jäi taas katsomaan futista ja minä lähdin tutkimaan, miltä luonto näyttää kesällä. Löysin hienoja patikointipolkuja, upeita maisemia ja aivan uusia paikkoja.
 |
| Suopursu kukkii, rahkasammal... |
 |
| Raput taivaaseen |
 |
| Klo 22.30 aurinko häiritsee TV:n katselua. |
 |
| Klo 23.45 |
Proffa&Maikka tulivat perjantaina eli juhannusaattona. Söimme pikaisen lounaan, uusia perunoita, silliä ja kylmäsavulohta. Sen jälkeen lähdimme patikkaretkelle. Miehet kiersivät pidemmän lenkin, n. 17 km ja me naiset lyhyemmän lenkin, n. 8 km. Molemmissa reiteissä oli nousuja ja laskuja, upeita maisemia, pitkospuita soiden yli ja viimeisenä haasteena kipuaminen tunturin huipulle hotelli Iso-Syötteen ravintolaan juhlaillalliselle. Edelleen sekä loistava ruoka että palvelu! Syödessämme katselimme upeita maisemia suurista panoramaikkunoista - ja lumipyryä.
 |
| Juhannusaaton lumipyry |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)