Äiti on nyt vakituisesti hoivakodissa (kerron siitä tarkemmin toisella kertaa). Isä on kotona. Oikeasti hänen pitäisi jo olla sairaalassa, mutta hän ei suostu menemään ja kun hän kuitenkin on ihan järjissään, hänen tahtoaan on kunnioitettava. Yksin hän ei missään nimessä enää pärjäisi, eikä riitä edes, että Rouva O käy kolme kertaa viikossa ja kotisairaanhoito kerran viikossa suihkuttamassa hänet. Minä tietysti käyn harva se päivä, mutta ei sekään riitä. Kun Äiti joutui/pääsi hoivakotiin, Isä oli viikon pari kotona yksin ja sinänsä pärjäsi tällä avustajakokoonpanolla, mutta vähän häntäkin pelotti yöt. Saimme kuitenkin avuksi taas vanhempieni ystävän, joka on yksinäinen sinkkumies ja asuu siskonsa metsämökissä, ilman mitään mukavuuksia, joten hän tuli mielellään avustamaan Isää ja voi nyt olla heillä yötä päivää.
Tämä Ystävä oli suunnitellut, että hän viettäisi joulua sukulaistensa kanssa, mutta voisi tulla kuitenkin yöksi takaisin. Me olimme Miehen kanssa päättäneet jo aikaisemmin, että annamme jouluna kaiken aikamme vanhemmilleni. Meidän lapsista kukaan ei ollut tulossa jouluksi meille, kun suunnitelmissa on, että lähdemme koko konkkaronkka (meidän lapset puolisoineen ja ensimmäinen lapsenlapsemme) uudeksi vuodeksi Saariselälle koko viikoksi (jos vanhempieni kunto sen sallii).
Jouluaattona, aamupäivällä, hain Äidin hoivakodista. Kävimme haudoilla viemässä kynttilöitä. Sen jälkeen tulimme meille syömään jouluruoat. Isä ei pysty enää syömään oikein mitään (hänellähän on kaiken muun lisäksi ruokatorven syöpä). Hänelle ei tule nälkä ja myös nieleminen on välillä hankalaa. Pari haarukallista ruokaa on saattanut mennä tai ehkä pieni karjalanpiirakka. Kotisairaanhoitaja ehdotti apteekista saatavia juotavia ravintolisiä. Ne kelpaavat aina silloin tällöin ja Isä tykkää erityisesti kaakaon makuisesta juomasta. Ne sisältävät kaikkia ravintoaineita ja antavat energiaa.
Eipä se jouluruoka meillekään kauheasti maistunut. Syötiin aika vikkelästi, pakattiin leivonnaiset ja lahjat mukaan ja lähdettiin Isän luo kahville ja loppupäivää viettämään.
Ja se loppupäivä ja ilta oli kamalat. Isällä ei pysynyt mikään sisällä. Ei edes vesi. Pienikin kulaus nestettä sai yökkäämään limaa. Tätä oli tapahtunut jo parina päivänä, mutta nyt oli pahin. Yritimme Miehen kanssa puhua, että ainoa keino on nyt mennä sairaalaan tiputukseen. Ei. Hän ei aio mennä sairaalaan. Lopulta hänelle itsellenkin tuli paniikki, kun jano oli suunnaton, suu kuivui ja olisi halunnut vain juoda vettä oikein lomottamalla. Sain luvan soittaa kotisairaanhoitoon, jospa heillä olisi mahdollista tulla antamaan nesteytystä kotiin. Arvasin jo etukäteen, ettei jouluaattona ole mahdollisuuksia mihinkään ylimääräiseen eikä paikalla ollut yhtään sairaanhoitajaa eikä välineitä tiputusta antamaan. Isä halusi sitten jääpaloja. Jospa ne sulaisivat suussa hitaasti ja pysyisi paremmin sisällä. No, eihän pakasteessa ollut jääpaloja saati edes mitään, millä niitä tekisi. Mies keksi lopulta: hän löysi kertakäyttömukeja, laittoi niiden pohjalle tilkan vettä ja sitten pakasteeseen. Näin saimme kuin saimmekin jonkun ajan päästä lähes jäisen jääpalan Isälle. Kun hän oli sen saanut, hän lopulta nukahti.
Äiti oli tietysti hädissään, istui Isän vieressä ja silitteli hänen luuta ja nahkaa olevaa jalkaansa. Kun Isä nukahti me istuskelimme olohuoneessa ja yritimme jututtaa Äitiä. Avasimme meidän muutamat lahjatkin. Lopulta vein Äidin yöksi takaisin hoivakotiin. Olimme vielä jonkin aikaa Isän luona ja kun Isän Ystävä tuli takaisin, lähdimme me kotiin.
Joulupäivänä hain taas Äidin hoivakodista ja menimme yhdessä Isän luo. Isä oli aivan pirteä! Hän pystyi hieman syömään ja juomaan ja nousi jopa istumaan. Olin ollut aivan varma, että Isä elää viimeisiä hetkiään, mutta nyt hän näytti taas paljon paremmalta.
Kunnes luin nämä: Elämän loppu ja Lähestyvän kuoleman merkit
maanantai 28. joulukuuta 2015
maanantai 30. marraskuuta 2015
Pikavisiitti
 |
| Tasan klo 12.00. Kaamos on alkamassa. Sukset jalkaan ja menoksi. |
Lähdin Saariselälle viikonlopuksi yksin, ihan pikaisesti, perjantai-sunnuntai. Mies meni kavereiden kanssa Rukalle maailmancupeja katsomaan. Lentoihini otin kyllä peruutusturvan, kun en voi nyt olla ollenkaan varma mikä on vanhempieni tilanne lähdön hetkellä.
Mutta nyt nautin! Sitäpaitsi tykkään reissata yksin(kin). Lentokentällä tapasin yhden tutun Pikkukaupungistamme (tuttu jo vuosien takaa mutta harvoin nähdään). Koneeseen mennessä tapasin vanhan koulukaverini 40 vuoden takaa. Hän tuli samaan koneeseen mutta, kun kone oli "pomppukone" eli teki pikaisen välilaskun Kittilässä ja vaihtoi osan matkustajista, niin hän jäi matkan varteen. Koneessa bongasin lentoemännän Pikkukaupungistamme. Olin muutama hetki sitten hänen vetämällään sisäpyöräilytunnilla (ja jonka äidin ja isoäidin tunnen myös!). Kaikkien kanssa ehdin jutella pitkän tovin.
Ivalon kentällä olin pitkään ainoana bussissa, kun minulla oli vain käsipakaasit. Juttelin siinä joutessani kuskin kanssa (odoteltiin siis muita koneessa olleita bussiin). Hän kertoi, että tämän talven aikana (erityisesti joulun ympärillä) Saariselälle on tulossa enemmän charter-lentoja ikinä! Ehkäpä Suomi pääsee pikkuhiljaa jaloilleen!
Mökille tultuani lähdin Partioaittaan ostamaan uusia monoja vanhojen, levahtaneiden tilalle (ja juttelin tutuksi tulleen, ihanan ammattitaitoisen, myyjän kanssa). Kävin ruokakaupassa mutta pois tullessa keksin, että menenpä Pirkon Pirttiin poronkäristykselle. Siellä tutut tarjoilijat toivottivat tervetulleiksi ja höpöteltiin kuulumiset.
Kun reissussa on porukassa, kääntyy helposti vähän sisäänpäin. Yksin kulkiessa näkee ja aistii ympäristön erilailla. Tämä on nyt parasta terapiaa ja antaa vähän etäisyyttä vanhempieni hoitamiseen.
Olin saanut OMT-fyssarilta luvan kokeilla hiihtoa rauhallisesti ja hissukseen leikattua selkääni totutellen. No, perjantaina en ehtinyt ollenkaan hiihtämään, mutta lauantaina "kokeilin" parikymppiä ja sunnuntainakin vielä 10 km. Hyvin kesti selkä, vaikka keli oli vähän lipsuva.
Sinne jäi stressit ja huolet metsään! Ensimmäisenä yönä nukuin kymmenen tunnin yöunet ja nautin, kun ei ollut mitään aikatauluja. Lyhyelläkin irtiotolla voi olla iso merkitys.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Minun Egyptini 4
Olimme Miehen kanssa taas Kairossa marraskuun ensimmäisellä viikolla. Olimme järjestäneet matkamme juuri tähän, koska nyt vihdoin "poikamme Ahmed" (josta kerron edellisessä Egypti-postauksessani: Minun Egyptini 3) oli menossa naimisiin.
Lähdimme Helsingistä sunnuntai-iltapäivänä Istanbulin kautta Kairoon. Jo lähtiessä kone oli myöhässä ja niinpä myöhästyimme myös jatkolennolta. Kyllähän me lopulta perille pääsimme, mutta kun alkujaan meidän piti olla perillä Kairon kentällä n. klo 20.30, olimme siellä n. klo 03.00. Hotellihuoneeseen pääsimme lopulta viiden maissa aamulla ja seuraavana päivänä sitten virkeänä töihin.
Maanantaina Ahmed oli meidän ja asiakkaamme kanssa töissä. Hän säteili ja oli onnellinen. Kaikki kävivät jo etukäteen onnittelemassa häntä keskiviikkona olevien häiden johdosta. Inshallah. ("Herran haltuun"/"God Willing" - sanotaan aina, kaiken perään, kun puhutaan tulevasta, vaikka vain seuraavasta päivästä tai hetken päästä tapahtuvasta).
Tiistaina teimme töitä muualla. Tiistain ja keskiviikon välisenä aamuna klo 04.16 tuli WhatsApp-viesti: Sorry to inform you but the wedding has been postponed until further notice. Siis mitä?! Häät peruttu? Onkohan tää jotain pilaa? Päätimme odottaa, jospa tulee jotain selitystä. Ehkä me ei vaan nyt ymmärretä jotain.
Aamulla Mies soitti parille paikalliselle, joiden tiesimme myös tulevan häihin. He eivät olleet saaneet mitään peruutusviestiä. Siis mitä ihmettä? Jossain vaiheessa Ahmed-poika vastasi puhelimeen. Hän oli itkuinen ja shokissa ja kertoi, että viesti pitää paikkansa. Muuta selitystä emme saaneet.
Lopulta "veljeni Ahmed" soitti, että hän on tulossa hotellille tapaamaan meitä. Mies oli vielä töissä, mutta minä olin hotellilla, kun tarkoitus oli ollut, että voin rauhassa valmistautua häihin. Ahmed-veli oli lopulta kolme tuntia kanssani kahvilla. Hän oli aivan järkyttynyt tapahtumien kulusta. Ahmed-veli oli vihdoin saanut juteltua Ahmed-pojan kanssa. Selitys oli, että nuoren parin perheet olivat pitäneet palaveria vielä tiistai-iltana, jotain ristiriitoja oli ilmennyt ja puolilta öin perheet olivat päättäneet, että häitä ei tule.
Edes Ahmed-veli ei voinut käsittää, miten tämä on mahdollista. Hänkin kauhisteli, että jo pelkästään rahaa on mennyt valtavat määrät, kun kyseessä oli parin sadan hengen juhlat, hotellin ballroom varattuna ja koristeltuna, ruuat valmiina, häämatka odottamassa... Tapana on myös, että sulhanen hankkii nuorelle parille uuden asunnon ja sisustaa sen niin, että kaikki on valmiina, kun pariskunta saapuu häämatkalta suoraan uuteen kotiinsa. Vielä maanantaina sulhanen hehkutti meille, miten on ollut kiirettä saada asunto valmiiksi, mutta nyt se on viimeistä silausta vaille valmis.
Ilmeisesti häävieraille ei edes ryhdytty laittamaan mitään yleistä viestiä, vaan suurin osa saapui paikan päälle vain todetakseen, että hääpari ei todellakaan tule paikalle.
Vaikea käsittää, mitä oli tapahtunut. Kaikki olimme äärimmäisen surullisia ja ymmällään.
Perjantain lähdimme kotiin. Onneksi paluumatka sujui kommelluksitta, vaikka Putin oli juuri ilmoittanut venäläisten matkustajien pois siirtämisistä Siinailla tapahtuneen lento-onnettomuuden vuoksi. Ehkä heitä ryhdyttiin kuljettamaan busseilla Kairoon ja sieltä lentäen eteenpäin, kun Kairosta lähtevät lennot eivät lennä Siinain yli. En tiedä, miten veäläisten kuljetukset todellisuudessa tapahtuivat, mutta ainakin me pääsimme ajallaan kotiin.
Kotona katselin Facebook-päivityksiä ja huomasin, että Ahmed-pojan morsian oli lisäillyt päivityksiä oikein urakalla: vitsejä, hupi-videoita, omia kuvia... Vähän tuli mieleen, että ainakaan nämä päivitykset eivät olleet surun murtaman morsiammen päivityksiä... Olisiko kuitenkin ollut niin, että morsian oli jänistänyt viime metreillä? Pariskunta oli kuitenkin jo asunut yhdessä, mutta neljä kuukautta ennen häitä morsian muutti takaisin vanhempiensa luo; hän alkoi järjestellä häitä ja sulhanen uutta kotia ja häämatkaa ym. Tajusimme myös, että heillä on myös aikamoinen ikäero: sulhanen täytti juuri 40 ja luulen, että morsian on nippa nappa 30, voi jopa olla hieman alle. Vaikka sulhanen näytää parikymppiseltä pikkupojalta, tuossa kulttuurissa on kuitenkin aika suuret odotukset jälkikasvusta. Morsiammelle on voinut tulla pakokauhu kaikesta tulevasta, varsinkin kun on taas hetken saanut olla sinkkuna vanhempiensa luon. Omia arvailujamme kaikki, kun yritämme ymmärtää, mitä oikein tapahtui.
Viime viikolla Mies soitteli työasioissa ja siellähän meidän Ahmed-poika oli töissä! Kertoi, että asiat on sovittu ja häät on luultavasti vielä ennen vuoden vaihdetta. Inshallah.
Lähdimme Helsingistä sunnuntai-iltapäivänä Istanbulin kautta Kairoon. Jo lähtiessä kone oli myöhässä ja niinpä myöhästyimme myös jatkolennolta. Kyllähän me lopulta perille pääsimme, mutta kun alkujaan meidän piti olla perillä Kairon kentällä n. klo 20.30, olimme siellä n. klo 03.00. Hotellihuoneeseen pääsimme lopulta viiden maissa aamulla ja seuraavana päivänä sitten virkeänä töihin.
Maanantaina Ahmed oli meidän ja asiakkaamme kanssa töissä. Hän säteili ja oli onnellinen. Kaikki kävivät jo etukäteen onnittelemassa häntä keskiviikkona olevien häiden johdosta. Inshallah. ("Herran haltuun"/"God Willing" - sanotaan aina, kaiken perään, kun puhutaan tulevasta, vaikka vain seuraavasta päivästä tai hetken päästä tapahtuvasta).
Tiistaina teimme töitä muualla. Tiistain ja keskiviikon välisenä aamuna klo 04.16 tuli WhatsApp-viesti: Sorry to inform you but the wedding has been postponed until further notice. Siis mitä?! Häät peruttu? Onkohan tää jotain pilaa? Päätimme odottaa, jospa tulee jotain selitystä. Ehkä me ei vaan nyt ymmärretä jotain.
Aamulla Mies soitti parille paikalliselle, joiden tiesimme myös tulevan häihin. He eivät olleet saaneet mitään peruutusviestiä. Siis mitä ihmettä? Jossain vaiheessa Ahmed-poika vastasi puhelimeen. Hän oli itkuinen ja shokissa ja kertoi, että viesti pitää paikkansa. Muuta selitystä emme saaneet.
Lopulta "veljeni Ahmed" soitti, että hän on tulossa hotellille tapaamaan meitä. Mies oli vielä töissä, mutta minä olin hotellilla, kun tarkoitus oli ollut, että voin rauhassa valmistautua häihin. Ahmed-veli oli lopulta kolme tuntia kanssani kahvilla. Hän oli aivan järkyttynyt tapahtumien kulusta. Ahmed-veli oli vihdoin saanut juteltua Ahmed-pojan kanssa. Selitys oli, että nuoren parin perheet olivat pitäneet palaveria vielä tiistai-iltana, jotain ristiriitoja oli ilmennyt ja puolilta öin perheet olivat päättäneet, että häitä ei tule.
Edes Ahmed-veli ei voinut käsittää, miten tämä on mahdollista. Hänkin kauhisteli, että jo pelkästään rahaa on mennyt valtavat määrät, kun kyseessä oli parin sadan hengen juhlat, hotellin ballroom varattuna ja koristeltuna, ruuat valmiina, häämatka odottamassa... Tapana on myös, että sulhanen hankkii nuorelle parille uuden asunnon ja sisustaa sen niin, että kaikki on valmiina, kun pariskunta saapuu häämatkalta suoraan uuteen kotiinsa. Vielä maanantaina sulhanen hehkutti meille, miten on ollut kiirettä saada asunto valmiiksi, mutta nyt se on viimeistä silausta vaille valmis.
Ilmeisesti häävieraille ei edes ryhdytty laittamaan mitään yleistä viestiä, vaan suurin osa saapui paikan päälle vain todetakseen, että hääpari ei todellakaan tule paikalle.
Vaikea käsittää, mitä oli tapahtunut. Kaikki olimme äärimmäisen surullisia ja ymmällään.
Perjantain lähdimme kotiin. Onneksi paluumatka sujui kommelluksitta, vaikka Putin oli juuri ilmoittanut venäläisten matkustajien pois siirtämisistä Siinailla tapahtuneen lento-onnettomuuden vuoksi. Ehkä heitä ryhdyttiin kuljettamaan busseilla Kairoon ja sieltä lentäen eteenpäin, kun Kairosta lähtevät lennot eivät lennä Siinain yli. En tiedä, miten veäläisten kuljetukset todellisuudessa tapahtuivat, mutta ainakin me pääsimme ajallaan kotiin.
Kotona katselin Facebook-päivityksiä ja huomasin, että Ahmed-pojan morsian oli lisäillyt päivityksiä oikein urakalla: vitsejä, hupi-videoita, omia kuvia... Vähän tuli mieleen, että ainakaan nämä päivitykset eivät olleet surun murtaman morsiammen päivityksiä... Olisiko kuitenkin ollut niin, että morsian oli jänistänyt viime metreillä? Pariskunta oli kuitenkin jo asunut yhdessä, mutta neljä kuukautta ennen häitä morsian muutti takaisin vanhempiensa luo; hän alkoi järjestellä häitä ja sulhanen uutta kotia ja häämatkaa ym. Tajusimme myös, että heillä on myös aikamoinen ikäero: sulhanen täytti juuri 40 ja luulen, että morsian on nippa nappa 30, voi jopa olla hieman alle. Vaikka sulhanen näytää parikymppiseltä pikkupojalta, tuossa kulttuurissa on kuitenkin aika suuret odotukset jälkikasvusta. Morsiammelle on voinut tulla pakokauhu kaikesta tulevasta, varsinkin kun on taas hetken saanut olla sinkkuna vanhempiensa luon. Omia arvailujamme kaikki, kun yritämme ymmärtää, mitä oikein tapahtui.
Viime viikolla Mies soitteli työasioissa ja siellähän meidän Ahmed-poika oli töissä! Kertoi, että asiat on sovittu ja häät on luultavasti vielä ennen vuoden vaihdetta. Inshallah.
lauantai 31. lokakuuta 2015
Hei!
Hei! Pitkästä aikaa!
Eräs blogini lukija jo kyseli kuulumisia, kun en ole päivittänyt tänne pitkään aikaan mitään. En ole unohtanut teitä enkä tätä blogia, vaan vanhempieni tilanne on ollut sen verran aikaa ja voimia vievää, että päätin jättää hetkeksi kaiken ylimääräisen pois.
Toivon, että asiat alkavat pikapuolin olla sen verran kunnossa, että pystyn taas päivittämään tätäkin.
Luulen myös, että minun on helpompi kirjoitella takakäteen, kun on vähän etäisyyttä asioihin enkä ole niin tunneryöpyissäni.
Jaksamista toivotan kaikille omaishoitajille, kunnallisille ja yksityisille kotiavuille, hoivakotien henkilökunnille ja kaikille, jotka hoitavat läheisiään ja heidän asioitaan.
Se on kovaa työtä.
Eräs blogini lukija jo kyseli kuulumisia, kun en ole päivittänyt tänne pitkään aikaan mitään. En ole unohtanut teitä enkä tätä blogia, vaan vanhempieni tilanne on ollut sen verran aikaa ja voimia vievää, että päätin jättää hetkeksi kaiken ylimääräisen pois.
Toivon, että asiat alkavat pikapuolin olla sen verran kunnossa, että pystyn taas päivittämään tätäkin.
Luulen myös, että minun on helpompi kirjoitella takakäteen, kun on vähän etäisyyttä asioihin enkä ole niin tunneryöpyissäni.
Jaksamista toivotan kaikille omaishoitajille, kunnallisille ja yksityisille kotiavuille, hoivakotien henkilökunnille ja kaikille, jotka hoitavat läheisiään ja heidän asioitaan.
Se on kovaa työtä.
tiistai 7. heinäkuuta 2015
Intervallihoitoa
Nyt on Äiti läheisessä hoivakodissa intervallihoidossa. Rouva O. on lomalla kaksi viikkoa ja sen aikaa nyt kokeillaan, miten kaikki sujuu.
Kahtena ensimmäisenä aamuyönä Äiti soitteli Isälle ja minulle omasta kännykästään ja halusi, että hänet haetaan pois. Isä oli jo sitä mieltä, että nyt lopetetaan tämä kokeilu tähän ja haetaan Äiti kotiin. Kolmantena yönä kaikki kuitenkin sujui rauhallisesti.
Olemme käyneet Äidin luona kyläilemässä joka päivä ja jokainen vähän eri aikaan, niin ollaan saatu useampi vierailija ja tunne, että ollaan koko ajan lähellä.
Eilen olin taas käymässä (kolmas kokonainen päivä). Äiti istuskeli kahden muun hyväkuntoisen oloisen rouvan kanssa oman pienryhmänsä keittiö-ruokahuone-olohuoneessa, lauloivat yhdessä ja yksi heistä lausui Eino Leinon runoja (oli Eino Leinon päivä)! Heillä oli oikein leppoisaa ja mukavaa. Vieras ihminen ei välttämättä mitenkään arvaisi, että kyseessä on kolme täysin muistisairasta rouvaa.
Menimme hetken päästä Äidin huoneeseen juttelemaan ja näytin viedon pätkiä Tytär1:n pienestä Vauvasta. Sen jälkeen lähdimme talon takapihalle kävelemään ja ihastelemaan värikkäitä kukkia. Pihalla on myös monitoimiteline, jossa ohjasin Äidille lihaskunto- ja venyttelyliikkeitä. Hänellä oli jalat kovasti turvoksissa, niin saatiin vähän veri kiertämään.
Siellä ollessani Isä soitti, että pari Äidin hyvää ystävää on tulossa illemmalla. Äiti oli heti huolissaan, että onko meillä mitään tarjottavaa. Sanoin, että hänellä on viinirypäleitä ja suklaata, joita voi hyvin tarjota vieraille. Mutta hän oli ihmeissään, että eikö meillä ole yhtään pullaa tai kakkua. Lupasin ostaa ja tuoda hänelle jotain säilyvää vierasvaraa (pikkukeittiössä vieraat saavat itsekin keitellä kahvia).
Äiti oli tosi rauhallinen ja hyväntuulinen. Hän ei kertaakaan sanonut haluavansa pois. Tässä rankan kesän aikana on tullut selväksi, että Äiti on jo täysin disorientoitunut aikaan ja paikkaan nähden. Eli hänellä ei ole ajan tai paikan tajua enää oikein ollenkaan. Tuo ihana hoivakoti tuntuu nyt todella turvalliselta paikalta ja Äitikin viihtyy siellä, kun kaikki asiat eivät ole koko ajan hukassa, kukaan ei hermostu vaikka kaikki ei onnistu heti (Isä on nykyään hyvinkin väsynyt ja hermostuu, kun Äiti kadottaa kaiken, ei löydä etsimäänsä ja kaikki menee jotenkin pieleen).
Mutta. Nyt Isä kuvittelee, että hoivakodissa Äiti parantuu ja sitten he voivat elellä taas rauhassa ihan niin kuin ennenkin. Hän ei tahdo mitenkään ymmärtää, kuinka karmea sairaus Alzheimer onkaan. Isällä on hyvä ystävänsä heillä tämän parin viikon ajan ja tämä ystävä tekee heille ruokaa ja hoitaa huushollia Isän ohjausten mukaan. Isä on hyvällä tuulella ja nauttii, kun toinen tekee kuin ajatus, kaikki hoituu ja asiat ovat kohdillaan.
Isä on kuitenkin täysin unohtanut, miten hankalaa heillä on nyt selviytyä Äidin kanssa arjesta. Kun juttelin Kotihoitopäällikön kanssa, hän sanoi, että vanhempani tarvitsisivat nyt ympärivuorokautista hoitoa. Äidillä alkaa WC:ssä käynnit olla välillä hankalia. Aina hän ei löydä WC:tä - omassa kotona. Tai jos löytää, hän saattaa muistaa laskea päällimmäiset housut alas, mutta pikkuhousut jää paikoilleen. Tai hän ei ollenkaan hahmota, miten pöntölle istutaan... Isä ei mitenkään pysty tarpeeksi auttamaan, kun joutuu ohjaamaan lähinnä puhuen. Puhumalla ei Äitiä saa enää toimimaan oikein. Ja vaikka me asumme vain n. 10 km päässä, en voi olla heillä 24/7.
Itsekin olen ollut täysin loppu. Eräs asiakkaanikin sanoi, että nyt sulla seisoo silmät päässä. Itseään pitää (pitäsisi...) hoitaa, että jaksaa hoitaa toisia.
Kahtena ensimmäisenä aamuyönä Äiti soitteli Isälle ja minulle omasta kännykästään ja halusi, että hänet haetaan pois. Isä oli jo sitä mieltä, että nyt lopetetaan tämä kokeilu tähän ja haetaan Äiti kotiin. Kolmantena yönä kaikki kuitenkin sujui rauhallisesti.
Olemme käyneet Äidin luona kyläilemässä joka päivä ja jokainen vähän eri aikaan, niin ollaan saatu useampi vierailija ja tunne, että ollaan koko ajan lähellä.
Eilen olin taas käymässä (kolmas kokonainen päivä). Äiti istuskeli kahden muun hyväkuntoisen oloisen rouvan kanssa oman pienryhmänsä keittiö-ruokahuone-olohuoneessa, lauloivat yhdessä ja yksi heistä lausui Eino Leinon runoja (oli Eino Leinon päivä)! Heillä oli oikein leppoisaa ja mukavaa. Vieras ihminen ei välttämättä mitenkään arvaisi, että kyseessä on kolme täysin muistisairasta rouvaa.
Menimme hetken päästä Äidin huoneeseen juttelemaan ja näytin viedon pätkiä Tytär1:n pienestä Vauvasta. Sen jälkeen lähdimme talon takapihalle kävelemään ja ihastelemaan värikkäitä kukkia. Pihalla on myös monitoimiteline, jossa ohjasin Äidille lihaskunto- ja venyttelyliikkeitä. Hänellä oli jalat kovasti turvoksissa, niin saatiin vähän veri kiertämään.
Siellä ollessani Isä soitti, että pari Äidin hyvää ystävää on tulossa illemmalla. Äiti oli heti huolissaan, että onko meillä mitään tarjottavaa. Sanoin, että hänellä on viinirypäleitä ja suklaata, joita voi hyvin tarjota vieraille. Mutta hän oli ihmeissään, että eikö meillä ole yhtään pullaa tai kakkua. Lupasin ostaa ja tuoda hänelle jotain säilyvää vierasvaraa (pikkukeittiössä vieraat saavat itsekin keitellä kahvia).
Äiti oli tosi rauhallinen ja hyväntuulinen. Hän ei kertaakaan sanonut haluavansa pois. Tässä rankan kesän aikana on tullut selväksi, että Äiti on jo täysin disorientoitunut aikaan ja paikkaan nähden. Eli hänellä ei ole ajan tai paikan tajua enää oikein ollenkaan. Tuo ihana hoivakoti tuntuu nyt todella turvalliselta paikalta ja Äitikin viihtyy siellä, kun kaikki asiat eivät ole koko ajan hukassa, kukaan ei hermostu vaikka kaikki ei onnistu heti (Isä on nykyään hyvinkin väsynyt ja hermostuu, kun Äiti kadottaa kaiken, ei löydä etsimäänsä ja kaikki menee jotenkin pieleen).
Mutta. Nyt Isä kuvittelee, että hoivakodissa Äiti parantuu ja sitten he voivat elellä taas rauhassa ihan niin kuin ennenkin. Hän ei tahdo mitenkään ymmärtää, kuinka karmea sairaus Alzheimer onkaan. Isällä on hyvä ystävänsä heillä tämän parin viikon ajan ja tämä ystävä tekee heille ruokaa ja hoitaa huushollia Isän ohjausten mukaan. Isä on hyvällä tuulella ja nauttii, kun toinen tekee kuin ajatus, kaikki hoituu ja asiat ovat kohdillaan.
Isä on kuitenkin täysin unohtanut, miten hankalaa heillä on nyt selviytyä Äidin kanssa arjesta. Kun juttelin Kotihoitopäällikön kanssa, hän sanoi, että vanhempani tarvitsisivat nyt ympärivuorokautista hoitoa. Äidillä alkaa WC:ssä käynnit olla välillä hankalia. Aina hän ei löydä WC:tä - omassa kotona. Tai jos löytää, hän saattaa muistaa laskea päällimmäiset housut alas, mutta pikkuhousut jää paikoilleen. Tai hän ei ollenkaan hahmota, miten pöntölle istutaan... Isä ei mitenkään pysty tarpeeksi auttamaan, kun joutuu ohjaamaan lähinnä puhuen. Puhumalla ei Äitiä saa enää toimimaan oikein. Ja vaikka me asumme vain n. 10 km päässä, en voi olla heillä 24/7.
Itsekin olen ollut täysin loppu. Eräs asiakkaanikin sanoi, että nyt sulla seisoo silmät päässä. Itseään pitää (pitäsisi...) hoitaa, että jaksaa hoitaa toisia.
perjantai 26. kesäkuuta 2015
Kuvakavalkadi Saariselältä
Tässä muutamia kuvia Saariselän suunnalta juhannuksen aikaan. Yritän saada tätä aseteltua jotenkin tolkun näköisesti, mutta en tiedä onko vika iPadissä vai minussa, kun tuntuu, että kone ei nyt tottele...
 |
| Kalastajan umelmakauppa Ivalossa. |
 |
| Poroja vasoineen oli paljon liikkeellä. |
 |
| Juutuanjoki Inarissa. |
 Juutuanjoen Jäniskoski |
Jäniskoski
Teimme 10-20 km päivävaelluksia Saariselän alueella.
Sateenkaari metsän päällä.
Iisakkipään kurulla oli lunta.
"Metsän poika tahdon olla..."
Kävimme moikkaamassa Kulta-Paavoa hänen valtauksillaan.
Kulta-Paavon majoitusmökkejä.
torstai 25. kesäkuuta 2015
Perinneherkkua
Kuka tietää, mitä näissä kuvissa on?
Olimme juhannuksena Saariselällä ja ystäväpariskuntamme Oulusta tuli pariksi päiväksi vieraaksi. Tuliaisiksi he toivat tätä perinneherkkua.
Tämä on juhannusheraa eli punaista heraa, suomalaista perinneruokaa, josta en ole ennen kuullutkaan! Mielenkiintoisen näköistä ja hyvän makuista.
Voin vakuuttaa, että oli epäilyttävän näköistä, punertavaa maidon litkua ja epämääräisiä möykkyjä... Maku muistutti leipäjuustoa, miellyttävä, pehmeä, ei liian makea maku. Ikinä en ole moista maistanut, mutta oli oikein hyvää.
sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
MINÄ
Nyt on jussit juhlittu ja tänään on Kesäpäivänseisaus. Olisikohan aika aloittaa tämä blogin kirjoittelu uudella innolla. Jotenkin en ole saanut tätä päivitettyä, kun en viitsi valitteluja tänne kirjata..
Vanhempani ovat edelleen kotona, mutta molemmat ovat kaiken aikaa huononevassa kunnossa. Oma terveyskin on reistaillut ja yöunet ovat jääneet jonnekin matkan varteen. Töitä on onneksi ollut hurjan paljon ja siitä olen kovasti kiitollinen.
Ja suvun uusi, pieni, jäsen tuo uskoa elämään ja jatkuvuuteen. Näinhän tämän pitääkin mennä.
Kiirettä on pitänyt koko alkukesän, mutta nyt elämä hieman rauhoittuu. Olen mietiskellyt paljon omaa ja muiden elämää, pohdiskellut mitä oikeasti itse haluan, mistä nautin, mistä kannattaisi luopua ja mistä pitää ehdottomasti kiinni.
Meillä on tämä yksi Elämä. Siitä pitää tehdä paras mahdollinen. Omilla valinnoilla, mahdollisuuksien mukaan. Kaikkeen emme voi itse vaikuttaa, mutta moneen asiaan kyllä. Muita emme voi syyttää omista valinnoistamme. Toisaalta, emme voi myöskään elää vain muita varten. Joskus on oltava myös itsekäs. Muuten voi iskeä marttyyrius mielen pohjalle ja myrkyttää kaiken hyvän.
Kesäpäivänseisaus on nyt hyvä hetki pysähtyä. Kysyä itseltään, miten MINÄ voin. Mitä MINÄ haluan? Mistä MINÄ nautin?
Vanhempani ovat edelleen kotona, mutta molemmat ovat kaiken aikaa huononevassa kunnossa. Oma terveyskin on reistaillut ja yöunet ovat jääneet jonnekin matkan varteen. Töitä on onneksi ollut hurjan paljon ja siitä olen kovasti kiitollinen.
Ja suvun uusi, pieni, jäsen tuo uskoa elämään ja jatkuvuuteen. Näinhän tämän pitääkin mennä.
Kiirettä on pitänyt koko alkukesän, mutta nyt elämä hieman rauhoittuu. Olen mietiskellyt paljon omaa ja muiden elämää, pohdiskellut mitä oikeasti itse haluan, mistä nautin, mistä kannattaisi luopua ja mistä pitää ehdottomasti kiinni.
Meillä on tämä yksi Elämä. Siitä pitää tehdä paras mahdollinen. Omilla valinnoilla, mahdollisuuksien mukaan. Kaikkeen emme voi itse vaikuttaa, mutta moneen asiaan kyllä. Muita emme voi syyttää omista valinnoistamme. Toisaalta, emme voi myöskään elää vain muita varten. Joskus on oltava myös itsekäs. Muuten voi iskeä marttyyrius mielen pohjalle ja myrkyttää kaiken hyvän.
Kesäpäivänseisaus on nyt hyvä hetki pysähtyä. Kysyä itseltään, miten MINÄ voin. Mitä MINÄ haluan? Mistä MINÄ nautin?
torstai 28. toukokuuta 2015
Kirsikan kukkia
Kirsikkapuut kukkivat! Tänään alkoi Kesä :) Tai oikeastaan eilen. Eilen aamulla herätys oli klo 6.00 ja heti näytti siltä, että nyt on ensimmäinen kesäpäivä. Tuuli oli silti hyvinkin kylmä, mutta auringossa ja suojaisassa paikassa oli lämmin.
Tänään tuulikin tuntui kesältä.
Tänään olivat myös viimeiset säännölliset viikkotuntini tällä erää. Yksityisasiakkaat jatkuvat koko kesä- ja elokuun, mutta ryhmätunnit loppuivat. Aina tulee vähän haikea olo. Toisaalta nyt on aikaa kehitellä yksäreille vaikka mitä juttuja, mutta ryhmät ovat omanlaisiaan ja aina niitä tulee vähän ikävä.
En ole paljonkaan jaksanut kirjoitella nyt tänne. Vanhempani ovat huonommassa kunnossa, töitä on on ollut paljon (josta olen kiitollinen ja onnellinen), mutta ehkä nyt on taas aika herätä uudella innollla päivittämään tapahtumia.
maanantai 18. toukokuuta 2015
Keväisiä hommia
Helatorstaina Mies lähti golfaamaan hyvän ystäväpariskuntamme kanssa. Minulla kun golf on tällä hetkellä kiellettyjen listalla selän takia, niin en voinut lähteä pelaamaan, mutta caddieksi päätin lähteä. Eli työntelin ystävättäreni golfkärryä, pääsin mukaan tunnelmaan ja sain kävellä ja seurustella. Golf ei ole mitenkään erityisen tärkeä harrastus minulle - varsinkaan, kun olen siinä vielä kovin huono - mutta kun katselin vierestä, niin tuli heti olo, että voi että, kyllä mä ton olisin osannut lyödä, kyllähän mä tosta olisin putannut reikään...
Golfin jälkeen hilpaisin kiireesti Mökille ja metsään ja läheiselle hakkuuaukealle. Moni on kertonut löytäneensä nyt tosi paljon korvasieniä. Olen itse nähnyt korvasieniä luonnossa ehkä kerran. Kiertelin lähes pari tuntia ja mitään ei löytynyt. Kunnes käännyin ympäri lähteäkseni takaisin - ja suoraan edessäni oli korvasieni... ja toinen... ja kolmas ja...
Kaivoin netistä ohjeet sienten käsittelyyn: keitä 2x5 min., vaihda vesi välissä ja huuhtele hyvin. Joten keitin 3x10 min. (ulkona), huuhtelin, jynssäsin ja puristelin vedet pois. Ihan vain varmuuden vuoksi. Nyt on sitten herkuteltu Miehen tekemällä kermaisella korvasienikeitolla.
Perjantain olin töissä. On tosi mukavaa, kun ryhmätuntien lisäksi on yksityisasiakkaita. Ei ole kahta samanlaista tapausta. Ravintovalmennuksessani on nainen, joka itse tietää tosi paljon ravinnosta, koska hän on niin monelle ruoka-aineelle allerginen. Asiakas oli kuitenkin tyytyväinen, kun saatoin silti antaa uutta tietoa ja kehittelimme yhdessä uusia ehdotuksia kokeiluun, jotta saisimme monipuolistettua hänen ruokavaliotaan. Suosittelin myös varaamaan aikaa laillistetulle raivitsemusterapeutille.
Illalla luonani oli parikymppiset urheilijaveljekset, jotka hakivat lisää puhtia kehon huoltoon ja kotona tehtäviin treeneihin. Ohjasin dynaamisia venytyksiä, jotka ovat paljon miellyttävämpiä aktiivisille, mutta kankeille miehille, koska niissä ei "rötkötetä paikoillaan toisen jalan päällä jossain venkurassa ja jokapaikkaan vaan sattuu", kuten toinen pojista kuvaili. Teimme pieniä, lempeitä kiertoja ja pehmeitä liikkeitä, joilla saadaan selkärankaan herättelevää liikettä ja eloa ja syvät lihakset jo töihin. Kokeilimme erilaisia alkulämmittelyjä ja loppuverryttelyjä, ne jos mitkä ovat tarpeellisia, kun tehdään kovia treenejä. Kokeilimme treeniä myös TRX-nauhoilla, joilla voi tehdä todella tehokkaan, koko kehon toiminnallisen treenin missä tahansa. Nuoret miehet olivat avoimia ja motivoituneita kaikelle uudelle ja tekivät innolla kaiken, mitä heille kehittelin. Kotiläksyksi pojat saivat nipun tekemiäni lyhyitä ohjelmia, joissa oli tekstein ja tikku-ukoin ohjeet eri tarpeisiin ja tilanteisiin.
Lauantaina siivosin Mökkiä koko päivän. Nautin niin, kun saan siivota ihan rauhassa ja saankin siihen aikaa kulumaan ihan miten paljon vaan. Pienimmät koloset putsaantuu hammasharjalla :) Ihan totta! Mökillä haluan tehdä suursiivouksen aina keväällä, saa hämähäkin seitit ja kärpäsen kakat kyytiä. Sen jälkeen on kiva rauhoittua nauttimaan. Kesällä en paljon aikaa siivoukseen sitten käytäkään, mitä nyt suurimmat roskat lakaisen lattioilta ja ihan pakolliset teen - jos huvittaa.
Sunnuntaina olin ajatellut lähteä ajoissa kotiin, mutta keli oli mitä parhain. Siivosin ulkohuussin ja jäinkin vielä ulos lueskelemaan ja nautiskelemaan selvästi lämpimämmästä säästä. Tein omaa, kevyttä selänkuntoutustreeniäni. Ja päätin heittää talviturkin pois - ilman saunaa. En ollenkaan tykkää kylmästä vedestä, mut nyt aurinko ja puuhastelut lämmittivät niin sisuksia myöten, että lopulta pulahdin helposti kastautumaan. Kylä friskasi!
maanantai 11. toukokuuta 2015
Riva del Garda
Vapun vietin koulutuksissa Gardajärvellä, Riva del Gardassa. Ihana paikka! En ole ennen siellä ollut enkä ollenkaan osannut ajatella etukäteen, kuinka upeaa aluetta se onkaan.
Teimme kaksi vaellusretkeä vuorille. Hieman pelkäsin, miten selkäni pärjää, mutta ei ollut mitään ongelmaa.
Säät olivat vaihtelevat, välillä vähän sateli, välillä porotti aurinko, tuuli sopivasti, eikä ollut liian kylmä tai kuuma. Helteillä olisi varmasti tukalaa kiivetä vuoristopolkuja, mutta nyt oli juuri sopivat kelit.
Välillä opiskelimme uusia asioita kalvorakenteista ja anatomiasta. Harjoittelimme SPS-methodia (spiral stabilization), söimme hyvin ja vietimme aikaa kollegoiden kanssa.
.JPG)
Voitko arvata, mitä tässä tankataan?
Viiniä! Asiakkailla oli omat kanisterit mukana ja tästä voi valita, tankkaako valkoista vai punaista viiniä, Chardonnay´ta vai Merlot´a vai jotain muuta. Kätevää! Mutta mitähän tähän sanoo EU-lainsäädäntö? Mitenkähän on pakkausmerkinöjen laita?
Äitienpäivä
Onpas aika rientänyt! On ollut sen verran vipinää, etten ole paljonkaan koneen ääressä ollut.
Äitienpäivä meni mukavissa merkeissä, neljän sukupolven juhlistaessa äitejä. Lauantaina Tytär1+Vävy+Vauva olivat Miehen kanssa Anopin mökillä. Miehen suku pääsi näkemään Vauvan ensimmäistä kertaa. Minä jäin hoitelemaan omia vanhempiani.
Sunnuntaina Tytär1:n poppoo ja vanhempani tulivat meille. Minunkin vanhempani pääsivät näkemään Vauvan nyt ensimmäisen kerran. Kyllä se pieni ihminen on ihmeellisen täydellinen.
Äitienpäivä meni mukavissa merkeissä, neljän sukupolven juhlistaessa äitejä. Lauantaina Tytär1+Vävy+Vauva olivat Miehen kanssa Anopin mökillä. Miehen suku pääsi näkemään Vauvan ensimmäistä kertaa. Minä jäin hoitelemaan omia vanhempiani.
Sunnuntaina Tytär1:n poppoo ja vanhempani tulivat meille. Minunkin vanhempani pääsivät näkemään Vauvan nyt ensimmäisen kerran. Kyllä se pieni ihminen on ihmeellisen täydellinen.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Kesää kohti
 |
| Riekkopariskunta oli aivan ladun vieressä. Seurustelivat rauhassa kanssani eikä heillä ollut mitään kiirettä. Väri oli jo alkanut pikkuhiljaa enteilemään kesän tuloa. |
Tältä kaudelta on viimeiset hiihdot hiihdetty. Lääkäri antoi luvan hiihtää ja sanoi, että ei ole estettä. Kuitenkin, kun OMT:n kanssa tuli puhetta hiihtämään lähtemisestä, hän totesi, että saat mennä, kunhan et heti lähde 20 km hiihtämään...
Mutta, kun mielelläni hiihtäisin kolmekymppiä... OMT totesi, että tyhmä olet, jos niin paljon hiihdät nyt, kympin saat hiihtää.
Noh, kun hiihtelin hissukseen, niin 15 km tuli hiihdettyä sekä lauantaina että sunnuntain. Päätin kuitenkin, että ei tietysti ole mitään järkeä hiihtää liikaa ja hajottaa selkää, joten sinänsä tottelin ihan kiltisti. Ja kyllä se teki hyvää! Sekä selälle että korvien väliin.
Ihana päästä liikkumaan.
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Tytön tyllerö
Meistä tuli isovanhempia 16.4.2015 ❤️
Nyt vain leijailemme onnellisina. Tytär1+Vävyn vauva syntyi 11 päivää etuajassa ja oli pikkuruinen pirpana. Emme vain päässeet sairaalaan heitä katsomaan, kun lähdimme heti seuraavana aamuna (eli eilen, perjantaina) Saariselälle. Itse olen onneksi vain viikonlopun, mutta Mies jää koko viikoksi, kun hollantilainen tavarantoimittajmme tulee kokeilemaan hiihtämistä ja katsomaan Lapin maisemia.
Jostain tuli esille vanha valokuva, jossa oli ryhmä miehiä ja oma, isän puolen isoisäni nuorena. Mies halusi nähdä, tunnistaako hän isoisäni. Ei tunnistanut. Kerroin, että minua sanottiin pienenä isoisäni näköiseksi, mutta mielestäni nyt syntynyt vauva on aivan saman näköinen, ainakin kuvien perusteella! Sen jälkeen Mies arvasi heti, kuka kuvassa olevista oli isoisäni!
On se elämän ihme.
Kovin tulee konkreettiseksi tämä elämän kiertokulku. Toiset vanhenevat ja hiipuvat pois, antaen tilaa seuraaville. Uusi ja vanha elämä pääsevät onneksi vielä kohtaaman. Vielä saadaan neljä polvea yhteen sekä minun että Miehen puolelta.
Nyt vain leijailemme onnellisina. Tytär1+Vävyn vauva syntyi 11 päivää etuajassa ja oli pikkuruinen pirpana. Emme vain päässeet sairaalaan heitä katsomaan, kun lähdimme heti seuraavana aamuna (eli eilen, perjantaina) Saariselälle. Itse olen onneksi vain viikonlopun, mutta Mies jää koko viikoksi, kun hollantilainen tavarantoimittajmme tulee kokeilemaan hiihtämistä ja katsomaan Lapin maisemia.
Jostain tuli esille vanha valokuva, jossa oli ryhmä miehiä ja oma, isän puolen isoisäni nuorena. Mies halusi nähdä, tunnistaako hän isoisäni. Ei tunnistanut. Kerroin, että minua sanottiin pienenä isoisäni näköiseksi, mutta mielestäni nyt syntynyt vauva on aivan saman näköinen, ainakin kuvien perusteella! Sen jälkeen Mies arvasi heti, kuka kuvassa olevista oli isoisäni!
On se elämän ihme.
Kovin tulee konkreettiseksi tämä elämän kiertokulku. Toiset vanhenevat ja hiipuvat pois, antaen tilaa seuraaville. Uusi ja vanha elämä pääsevät onneksi vielä kohtaaman. Vielä saadaan neljä polvea yhteen sekä minun että Miehen puolelta.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Kyselylomake
Perjantai-iltana olimme kylässä lähellä asuvan ystäväpariskunnan luona, joten emme vielä silloin lähteneet Mökille.
Lauantaina soittelin vanhemmilleni, jospa he haluaisivat lähteä taas Mökille meidän kanssa. Isä ei halunnut, kun se on hänelle niin työlästä, mutta Äiti halusi mukaan. Lupasin tuoda hänet yöksi takaisin kotiin, vaikka me jäämmekin sinne yöksi. Äiti oli vähän huolissaan, että miten se Isä pärjää, mutta vakuutin, että hyvin pärjää (ja nauttii, kun saa hetken rauhan).
Mökillä yritin saada Äitiä mukaan, että siivoillaan vanhoja lehtiä ja kaikenlaista sotkua heidän mökissään. Ei onnistu Äidiltä ollenkaan. Hän vain siirtelee tavaraa paikasta toiseen, purkaa ja levittää jo kasaan kerättyjä roskia eikä pysty keskittymään mihinkään asiaan. Mutta saimme kuitenkin puuhastella yhdessä ja hänestä tuntui, että saimme paljonkin siivottua.
Lounaan jälkeen jäimme meidän Mökkiin juttelemaan. Olin saanut Vanhustenhoidon päiväkerhosta tulohaastattelulomakkeen, joka pitää täyttää kun aloittaa päiväkerhon. Kahdeksan sivua kysymyksiä! Lomakkeessa kysellään taustatietoa hoitosuunnitelman tekoa varten ja lopussa on vielä elämänkaarikysely.
Kun etukäteen lueskelin kysymyksiä, ajattelin, että en ehkä kysele kaikkea vaan kirjoittelen oman tietämykseni mukaan Äidin asioista. Mutta, kun olimme täyttäneet ihan perusasioita, niin jatkoin kyselyä järjestyksessä, ihmissuhteista, mielipuuhista, henkilökohtaisista mieltymyksistä, elämänkaarilomakkeeseen.
Meillä meni pari tuntia lomakkeen täyttämiseen, mutta se olikin samalla aikamatka Äidin elämään. En olisi ikinä itse keksinyt kysellä niin tarkkoja kysymyksiä. Monta kertaa jäimme yhdessä pohtimaan asioita laajemminkin. Äiti muisti vanhoja asioita käsittämättömän hyvin. Monenlaisiin kysymyksiin vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Kaikkia asioita en ollut itsekään muistanut tai edes tiennyt!
Olen kyllä aina tiennyt, että Äiti oli nuoruudessaan mallikoulussa ja hän oli jopa saanut kutsun ulkomaiselta mallitoimistolta, mutta siinä vaiheessa (n. 17-18 vuotiaana) hän jo seurusteli Isän kanssa ja lopetti mallin uransa siihen. Nyt Äiti kertoi, että hän oli ollut Tabe Slioorin mallitoimistossa! Sitä en ollut ollenkaan tajunnut aikaisemmin. Ihan kylmät väret meni.
Välillä käytiin läpi surullisia asioita, kuten kahden lapsen kuolemat ja veljen alkoholismi - Äitiä itketti, mutta ei hän ollut yhtään ahdistunut vaan puhui ja muisteli silti mielellään.
Vanhempani eivät ole koskaan halunneet puhua vanhenemisesta tai kuolemasta. Nyt listassa oli sekin kysymys. Vastaus tuli heti: "En pelkää kuolemaa. Kun aika tulee, niin se tulee. Minulla on ollut hyvä elämä. Olo on hyvä ja rauhallinen."
Lauantaina soittelin vanhemmilleni, jospa he haluaisivat lähteä taas Mökille meidän kanssa. Isä ei halunnut, kun se on hänelle niin työlästä, mutta Äiti halusi mukaan. Lupasin tuoda hänet yöksi takaisin kotiin, vaikka me jäämmekin sinne yöksi. Äiti oli vähän huolissaan, että miten se Isä pärjää, mutta vakuutin, että hyvin pärjää (ja nauttii, kun saa hetken rauhan).
Mökillä yritin saada Äitiä mukaan, että siivoillaan vanhoja lehtiä ja kaikenlaista sotkua heidän mökissään. Ei onnistu Äidiltä ollenkaan. Hän vain siirtelee tavaraa paikasta toiseen, purkaa ja levittää jo kasaan kerättyjä roskia eikä pysty keskittymään mihinkään asiaan. Mutta saimme kuitenkin puuhastella yhdessä ja hänestä tuntui, että saimme paljonkin siivottua.
Lounaan jälkeen jäimme meidän Mökkiin juttelemaan. Olin saanut Vanhustenhoidon päiväkerhosta tulohaastattelulomakkeen, joka pitää täyttää kun aloittaa päiväkerhon. Kahdeksan sivua kysymyksiä! Lomakkeessa kysellään taustatietoa hoitosuunnitelman tekoa varten ja lopussa on vielä elämänkaarikysely.
Kun etukäteen lueskelin kysymyksiä, ajattelin, että en ehkä kysele kaikkea vaan kirjoittelen oman tietämykseni mukaan Äidin asioista. Mutta, kun olimme täyttäneet ihan perusasioita, niin jatkoin kyselyä järjestyksessä, ihmissuhteista, mielipuuhista, henkilökohtaisista mieltymyksistä, elämänkaarilomakkeeseen.
Meillä meni pari tuntia lomakkeen täyttämiseen, mutta se olikin samalla aikamatka Äidin elämään. En olisi ikinä itse keksinyt kysellä niin tarkkoja kysymyksiä. Monta kertaa jäimme yhdessä pohtimaan asioita laajemminkin. Äiti muisti vanhoja asioita käsittämättömän hyvin. Monenlaisiin kysymyksiin vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Kaikkia asioita en ollut itsekään muistanut tai edes tiennyt!
Olen kyllä aina tiennyt, että Äiti oli nuoruudessaan mallikoulussa ja hän oli jopa saanut kutsun ulkomaiselta mallitoimistolta, mutta siinä vaiheessa (n. 17-18 vuotiaana) hän jo seurusteli Isän kanssa ja lopetti mallin uransa siihen. Nyt Äiti kertoi, että hän oli ollut Tabe Slioorin mallitoimistossa! Sitä en ollut ollenkaan tajunnut aikaisemmin. Ihan kylmät väret meni.
Välillä käytiin läpi surullisia asioita, kuten kahden lapsen kuolemat ja veljen alkoholismi - Äitiä itketti, mutta ei hän ollut yhtään ahdistunut vaan puhui ja muisteli silti mielellään.
Vanhempani eivät ole koskaan halunneet puhua vanhenemisesta tai kuolemasta. Nyt listassa oli sekin kysymys. Vastaus tuli heti: "En pelkää kuolemaa. Kun aika tulee, niin se tulee. Minulla on ollut hyvä elämä. Olo on hyvä ja rauhallinen."
Liike on lääke
Kävin selkäni vuoksi OMT-terapeutilla viime viikolla. Ihan huippu tyyppi! Sain taas oppia paljon uutta. Kaveri oli aivan järkyttynyt kuinka yliliikkuva ranka minulla onkaan! Hän sanoi, että se on aiheuttanut valtavan paljon pahaa selässäni. Kukaan ei ole ennen kertonut, että selkäni on yliliikkuva!
Hän totesi, samoin kuin ortopedi, että selkälihakseni ja kalvorakenteet ovat nyt aivan jumissa. Joten hän irrotteli kalvoja ja antoi sen jälkeen pieniä jumppaliikkeitä, joita pitää tehdä pari-kolme kertaa päivässä.
Seuraavana päivänä olin minut leikanneen ortopedin luona jälkitarkastuksessa. Selkä on parantunut hyvin (vaikka aloinkin töihin liian aikaisin). Hän sanoi, että sinänsä mikään tekeminen ei ole kiellettyä, mutta huomaan, että tällä hetkellä selkä vielä väsyy helposti.
Ortopedi antoi myös jumppaohjeita. Hän jopa ohjasi ne, että osaan sitten varmasti tehdä oikein. Olin aivan haltioissani! Siis kuinka usein ortopedi antaa jumppaohjeita ja vielä ohjaa ne? Liikkeitä ei ole kuin neljä, ne ovat pienen pieniä ja kaikkia pitää tehdä 50 toistoa 30 sekunnin aikana ja kaksi kierrosta! Eli tosi nopeita, pieniä, rentoja liikkeitä. Ja niitä pitää tehdä 6-10 kertaa päivässä! Siis jopa 4000 toistoa päivässä!
Plus OMT:n antamat liikkeet...
Tässähän päivät täyttyvät pelkistä kuntoutusliikkeistä :) Mutta aivan loistavaa! Edellisen leikkauksen jälkeen en saantu yhtään ainoaa jumppaohjetta. Nyt olen todella tyytyväinen, että saan itse tehdä jotain itseni hyväksi, enkä tarvitse lääkitystä.
Liike on lääke.
Hän totesi, samoin kuin ortopedi, että selkälihakseni ja kalvorakenteet ovat nyt aivan jumissa. Joten hän irrotteli kalvoja ja antoi sen jälkeen pieniä jumppaliikkeitä, joita pitää tehdä pari-kolme kertaa päivässä.
Seuraavana päivänä olin minut leikanneen ortopedin luona jälkitarkastuksessa. Selkä on parantunut hyvin (vaikka aloinkin töihin liian aikaisin). Hän sanoi, että sinänsä mikään tekeminen ei ole kiellettyä, mutta huomaan, että tällä hetkellä selkä vielä väsyy helposti.
Ortopedi antoi myös jumppaohjeita. Hän jopa ohjasi ne, että osaan sitten varmasti tehdä oikein. Olin aivan haltioissani! Siis kuinka usein ortopedi antaa jumppaohjeita ja vielä ohjaa ne? Liikkeitä ei ole kuin neljä, ne ovat pienen pieniä ja kaikkia pitää tehdä 50 toistoa 30 sekunnin aikana ja kaksi kierrosta! Eli tosi nopeita, pieniä, rentoja liikkeitä. Ja niitä pitää tehdä 6-10 kertaa päivässä! Siis jopa 4000 toistoa päivässä!
Plus OMT:n antamat liikkeet...
Tässähän päivät täyttyvät pelkistä kuntoutusliikkeistä :) Mutta aivan loistavaa! Edellisen leikkauksen jälkeen en saantu yhtään ainoaa jumppaohjetta. Nyt olen todella tyytyväinen, että saan itse tehdä jotain itseni hyväksi, enkä tarvitse lääkitystä.
Liike on lääke.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Äiti huononee
Äidin hyvä ystävä soitti eilen. Hän kertoi, että eräs hänen ystävänsä oli nähnyt Äidin vaeltelemassa heidän kadulla, joka on kuitenkin melko pitkällä vanhempieni kodista. Hän oli mennyt kyselemään Äidiltä, mitä kuuluu ja minne olet menossa. Äiti oli kertonut olevansa vain kävelyllä, kun on niin mukava keli. Oli hän sitten kysellyt, että minne suuntaan kannattaa jatkaa, kun hän lähtee kotiin päin.
Nainen oli neuvonut suunnan ja Äiti oli lähtenyt kävelemään sinne. Hetken päästä naiselle tuli huoli, löytääkö Äiti perille. Hän otti auton ja lähti etsimään Äitiä - eikä löytänyt tätä mistään.
Samaan aikaan toinen ystävän ystävä (joka ei tuntenut Äitiä entuudestaan), löysi Äidin heidän pihaterassiltaan. Hän meni ystävällisesti juttelemaan ja arvasi heti mistä on kyse. Äiti muisti tarkan osoitteen ja tämä vieras ihminen sanoi, että hänpä lähtee saattamaan!
Kun tämä vieras ihminen saattoi Äitiä, niin autolla lähtenyt nainen löysi heidät, otti molemmat kyytiin ja yhdessä he veivät Äidin kotiin. Soittivat sitten Äidin ystävälle, että nyt ei ole hyvin asiat ja tämä pitää ilmoittaa minullekin tiedoksi.
Pikkukaupunki on ihana paikka asua! Äidin ystävää nolotti soittaa ja kertoa ja yritinkin kaikin keinoin kiittää heitä huolenpidosta. En mitenkään koe loukkaavana, että asioihin puututaan, vaan suurena apuna, jonka kiitollisena otan vastaan!
Sain myös eilen tietää, että Äiti pääsee Vanhustenhoidon päivätoimintaan mukaan kaksi kertaa viikosssa. Eli niinä arkipäivinä, kun Rouva O ei tule heille. Auto hakee aamulla ja tuo takaisin iltapäivällä. Kaikki ryhmässä olevat ovat muistisairaita. Siellä on paljon musiikkia (joka on Äidille tosi tärkeää), he ulkoilevat yhdessä, käyvät kuntosalilla ja puuhastelevat kaikkea ohjatusti. Vielä, kun saan Äidin suostumaan, että käy siellä...
Luulen, että tämäkään ei voi olla pitkäaikainen ratkaisu, vaan jossain vaiheessa heidän pitää suostua, että kotiin tulee joku joka päivä. Tai heidän pitää muuttaa lähellä olevaan, ihanaan hoivakotiin. Tiedän sen ihanaksi siksi, että olen käynyt tutustumassa sinne ja pois lähtiessäni kyselin, voisinko laittaa itsenikin sinne jo jonoon! Tässä vaiheessa voisin kuvitella, että tuollainen hyvä hoivakoti olisi ihana paikka, koska siellä on turvallista, siellä on ohjattua puuhaa (jota Äiti kaipaa), siellä on aina seuraa ja toisaalta on oma, omilla huonekaluilla varustettu huone, jos haluaa olla rauhassa.
Nainen oli neuvonut suunnan ja Äiti oli lähtenyt kävelemään sinne. Hetken päästä naiselle tuli huoli, löytääkö Äiti perille. Hän otti auton ja lähti etsimään Äitiä - eikä löytänyt tätä mistään.
Samaan aikaan toinen ystävän ystävä (joka ei tuntenut Äitiä entuudestaan), löysi Äidin heidän pihaterassiltaan. Hän meni ystävällisesti juttelemaan ja arvasi heti mistä on kyse. Äiti muisti tarkan osoitteen ja tämä vieras ihminen sanoi, että hänpä lähtee saattamaan!
Kun tämä vieras ihminen saattoi Äitiä, niin autolla lähtenyt nainen löysi heidät, otti molemmat kyytiin ja yhdessä he veivät Äidin kotiin. Soittivat sitten Äidin ystävälle, että nyt ei ole hyvin asiat ja tämä pitää ilmoittaa minullekin tiedoksi.
Pikkukaupunki on ihana paikka asua! Äidin ystävää nolotti soittaa ja kertoa ja yritinkin kaikin keinoin kiittää heitä huolenpidosta. En mitenkään koe loukkaavana, että asioihin puututaan, vaan suurena apuna, jonka kiitollisena otan vastaan!
Sain myös eilen tietää, että Äiti pääsee Vanhustenhoidon päivätoimintaan mukaan kaksi kertaa viikosssa. Eli niinä arkipäivinä, kun Rouva O ei tule heille. Auto hakee aamulla ja tuo takaisin iltapäivällä. Kaikki ryhmässä olevat ovat muistisairaita. Siellä on paljon musiikkia (joka on Äidille tosi tärkeää), he ulkoilevat yhdessä, käyvät kuntosalilla ja puuhastelevat kaikkea ohjatusti. Vielä, kun saan Äidin suostumaan, että käy siellä...
Luulen, että tämäkään ei voi olla pitkäaikainen ratkaisu, vaan jossain vaiheessa heidän pitää suostua, että kotiin tulee joku joka päivä. Tai heidän pitää muuttaa lähellä olevaan, ihanaan hoivakotiin. Tiedän sen ihanaksi siksi, että olen käynyt tutustumassa sinne ja pois lähtiessäni kyselin, voisinko laittaa itsenikin sinne jo jonoon! Tässä vaiheessa voisin kuvitella, että tuollainen hyvä hoivakoti olisi ihana paikka, koska siellä on turvallista, siellä on ohjattua puuhaa (jota Äiti kaipaa), siellä on aina seuraa ja toisaalta on oma, omilla huonekaluilla varustettu huone, jos haluaa olla rauhassa.
Tämä hoivakoti kuntoon
Pääsiäissunnuntaina olimme kutsuneet Äidin ja Isän, Tytär1+Vävyn sekä Anopin+Miesystävän meille pääsiäislounaalle. Isäkin tuli, vaikka oli mökiltä kotiin mennessä epäillyt olevansa niin väsynyt ettei jaksa lähteä meille. Tuli kuitenkin, kun Tytär1+Vävy hakivat heidät.
Istuimme syömässä vaikka kuinka kauan ja meillä oli hauskaa! Nuoret, Mies ja minä nauroimme katketaksemme vanhuksille, joilla juttua riitti. Jokainen puhui omiansa, kukaan ei kuunnellut toisia, mutta kaikki nauroivat yhtä aikaa :D
Kerroin heille Kvartetti-leffasta ja miten siinä oli vanhojen muusikoiden hoivakoti. Vanhusten piti järjestää vuosittain konsertti, kun raha ei tahtonut riittää kodin ylläpitoon. Isä ehdottikin, että tässähän heillekin on valmis hoivakoti, jota minä voin alkaa pyörittää. Laitetaan rahankeruu pöydän ympäri ja katsotaan miten saadaan tämä hoivakoti toimimaan!
Istuimme syömässä vaikka kuinka kauan ja meillä oli hauskaa! Nuoret, Mies ja minä nauroimme katketaksemme vanhuksille, joilla juttua riitti. Jokainen puhui omiansa, kukaan ei kuunnellut toisia, mutta kaikki nauroivat yhtä aikaa :D
Kerroin heille Kvartetti-leffasta ja miten siinä oli vanhojen muusikoiden hoivakoti. Vanhusten piti järjestää vuosittain konsertti, kun raha ei tahtonut riittää kodin ylläpitoon. Isä ehdottikin, että tässähän heillekin on valmis hoivakoti, jota minä voin alkaa pyörittää. Laitetaan rahankeruu pöydän ympäri ja katsotaan miten saadaan tämä hoivakoti toimimaan!
Vuoristorataa
Lauantai-aamuna vein vanhemmilleni aamukahvit. Heillä oli riita kesken. Äidin silmälasit olivat kateissa, olivat olleet jo eilisestä asti. Isä ei mitenkään ymmärrä, miten joku voi hävittää kaiken koko ajan. Isäkin on selvästi aivan loppu. Hän ei ymmärrä Alzheimerista tarpeeksi, vaikka olen yrittänyt siitä hänelle kertoa. Hän ihmettelee, että kun ei Äiti kuitenkaan tyhmä ole. Sehän se vaikeaa onkin, kun toinen osaa jutella ja on monta kertaa ihan kuin ennen ja kuitenkaan mikään ei ole kuten ennen.
Tyhjensin Isän "vessan", kun hän ei pääse enää ulkohuussiin, nappasin Äidin mukaan ja lähdimme ajelemaan Saukkolaan, Landenille, kauppaan. Mennen tullen Äitiä itketti, kun hän niin nautti maalaismaisemista. Hän oli niin kiitollinen reissustamme. Kertoi, että mieleen tulee kaikkia hyviä muistoja nuoruudesta, ei mitään kurjia, vaikka itkettääkin. Sanoin, että saa itkeä! Ihanaa, että tulee hyviä muistoja mieleen! Kun käännyimme takaisin mökkitielle huomasin, että Äiti ei olekaan ihan kartalla: hän luuli, että olemme hänen lapsuuden maisemissa. Mutta samapa tuo! Ihanaa, että hän sai hyvän olon tunteen.
Olimme lähdössä mökiltä pois joskus loppuiltapäivästä. Olin jo pakannut autoon omat kamat ja menin hakemaan vanhempieni tavaroita. Taas heiltä kuului meteliä. Äiti oli astunut taulun päälle. Taulun lasi oli tuusan nuuskana ja lasin sirpaleita joka paikassa. Mitä tekee taulu lattialla? Äiti oli jossain vaiheessa nostanut sen lattialle. Eikä mitään tietoa miksi. Mikä onni, että olimme pois lähdössä ja Äidillä oli paksut kengät jalassa! Nyt alkaa tämä heidän elämänsä olla jo hengenvaarallista.
Löysin Äidin silmälasit sängystä, monen lakana-, täkki- ja vaatemytyn alta.
Ennen pois lähtöä, tarkistin vielä vanhempieni takan: se oli taas täynnä roskia...
Tyhjensin Isän "vessan", kun hän ei pääse enää ulkohuussiin, nappasin Äidin mukaan ja lähdimme ajelemaan Saukkolaan, Landenille, kauppaan. Mennen tullen Äitiä itketti, kun hän niin nautti maalaismaisemista. Hän oli niin kiitollinen reissustamme. Kertoi, että mieleen tulee kaikkia hyviä muistoja nuoruudesta, ei mitään kurjia, vaikka itkettääkin. Sanoin, että saa itkeä! Ihanaa, että tulee hyviä muistoja mieleen! Kun käännyimme takaisin mökkitielle huomasin, että Äiti ei olekaan ihan kartalla: hän luuli, että olemme hänen lapsuuden maisemissa. Mutta samapa tuo! Ihanaa, että hän sai hyvän olon tunteen.
Olimme lähdössä mökiltä pois joskus loppuiltapäivästä. Olin jo pakannut autoon omat kamat ja menin hakemaan vanhempieni tavaroita. Taas heiltä kuului meteliä. Äiti oli astunut taulun päälle. Taulun lasi oli tuusan nuuskana ja lasin sirpaleita joka paikassa. Mitä tekee taulu lattialla? Äiti oli jossain vaiheessa nostanut sen lattialle. Eikä mitään tietoa miksi. Mikä onni, että olimme pois lähdössä ja Äidillä oli paksut kengät jalassa! Nyt alkaa tämä heidän elämänsä olla jo hengenvaarallista.
Löysin Äidin silmälasit sängystä, monen lakana-, täkki- ja vaatemytyn alta.
Ennen pois lähtöä, tarkistin vielä vanhempieni takan: se oli taas täynnä roskia...
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Pitkäperjantai
Pitkänäperjantaina menimme Mökille yöksi ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Mies oli etukäteen käynyt laittamassa lämmöt päälle sekä vanhempieni että meidän mökkiin. Nyt hän meni sinne jo edeltä ja minä kävin hakemassa vanhempani. Olin soittanut Äidille vasta pari tuntia aikaisemmin, että haen heidät mukaan, muuten heillä olisi ollut kauhea stressi pakkaamisista. Lupasin, että teen heillekin kaikki ruuat, joten heidän ei tarvitse ottaa mukaan kuin vaikka voileipätarvikkeita ja jotain muuta pientä, jos haluavat.
Kun menin hakemaan, mukaan oli pakattu mitä ihmeellisimpiä juttuja. Äidillä oli kevyet sisävaatteet päällä ja kesäkengät jalassa. Tunnin verran etsittiin pitkiä kalsareita ja ulkoiluhousuja, lämpimiä takkeja molemmille, lämpimiä ja samaa paria olevia kenkiä, sukkia - joka ikistä vaatekappaletta. Lopulta päästiin lähtemään ja molemmat huokailivat onnesta, kun pääsivät taas Mökille.
Roudasin heidän tavarat sisään ja autoin heidätkin sisälle. Vein meidän ruoat ja tavarat meidän mökkiin. Keksin, että kohta Isällä on kauhea jano eikä sisälle tule vielä vettä. Hain kiireesti kannuja ja ämpäreitä ja menin vanhempieni mökkiin napsauttamaan porakaivon pumpun päälle. Isä jo huuteli, että saisiskohan vettä, kun janottaa niin kovin... Olinpa tyytyväinen, kun olin askeleen edellä!
Mies oli jo metsätöissä, mutta oli laittanut meidän mökissä takan päälle. Taas tajusin, että minun pitää kyllä mennä laittamaan vanhempienikin takka päälle. Olivat juuri asettumassa takan sytytykseen. Onneksi olin taas ajan tasalla! Takka oli täynnä roskia. Siis ihan mitä vaan roskia. Oli paperia mutta myös muovipurkkeja, foliovuokia, vanhat kalsarit,... Puhisin, että älkää laittako takkaan mitään muuta kuin puita! He olivat ihan ihmeissään: "Kuka on käynyt laittamassa heidän takkaan kaikki roskat? Ei he itse koskaan laita roskia takkaan! Pojan kaverit on varmaan olleet täällä ja keksineet laittaa roskat takaan." Suuttuivat, kun sanoin, että ei ole Pojan kaverit olleet heidän mökissään eivätkä ole laittaneet roskia heidän takkaan. Eivät uskoneet. Joku on käynyt, mutta ei he itse.
Menin metsään. Mies poltteli risuja. Minä kiukuttelin hänelle, kun johonkin piti harmitus purkaa enkä voinut suuttua vanhemmilleni. Kiskoin risuja - eikä selkä tykännyt yhtään. Mies lähti lämmittämään saunaa ja minä jäin kuuntelemaan iltahämärän lintukonserttia. Kävelin metsässä. Haistelin kostean metsän tuoksuja. Linnut liversivät elämänsä kyllyydestä. Metsä on kirkkoni.
Äiti ei halunnut lähteä saunaan ja Isä ei pysty alas rantaan tulemaan. Menin yksin ja Mies tuli hetken päästä perässä. Ihana hiljaisuus ja rauha.
Mies jäi vielä saunomaan, kun minä palasin mökille. Itse en oikein koskaan laita telkkaria päälle, mutta Mies tykkää katsoa TV:tä ja oli nytkin jättänyt sen päälle. Ärsytti. Mutta jäin seisoskelemaan TV:n eteen. Näytti minun näköiseltä leffalta. Jäin katsomaan. Lopulta keksin: Kvartetti! Aikoinaan yritin saada lippuja teatteriin, mutta se oli aina loppuunmyyty. Leffaakaan en ollut nähnyt. Ai, kuinka hyvä se olikaan! Lämmin ja positiivinen. Nautin maisemista ja rauhallisesta kuvauksesta. Upeita näyttelijöitä! Sopi jotenkin tunnelmaan :)
No niin, ehkä tämä taas tästä.
Kun menin hakemaan, mukaan oli pakattu mitä ihmeellisimpiä juttuja. Äidillä oli kevyet sisävaatteet päällä ja kesäkengät jalassa. Tunnin verran etsittiin pitkiä kalsareita ja ulkoiluhousuja, lämpimiä takkeja molemmille, lämpimiä ja samaa paria olevia kenkiä, sukkia - joka ikistä vaatekappaletta. Lopulta päästiin lähtemään ja molemmat huokailivat onnesta, kun pääsivät taas Mökille.
Roudasin heidän tavarat sisään ja autoin heidätkin sisälle. Vein meidän ruoat ja tavarat meidän mökkiin. Keksin, että kohta Isällä on kauhea jano eikä sisälle tule vielä vettä. Hain kiireesti kannuja ja ämpäreitä ja menin vanhempieni mökkiin napsauttamaan porakaivon pumpun päälle. Isä jo huuteli, että saisiskohan vettä, kun janottaa niin kovin... Olinpa tyytyväinen, kun olin askeleen edellä!
Mies oli jo metsätöissä, mutta oli laittanut meidän mökissä takan päälle. Taas tajusin, että minun pitää kyllä mennä laittamaan vanhempienikin takka päälle. Olivat juuri asettumassa takan sytytykseen. Onneksi olin taas ajan tasalla! Takka oli täynnä roskia. Siis ihan mitä vaan roskia. Oli paperia mutta myös muovipurkkeja, foliovuokia, vanhat kalsarit,... Puhisin, että älkää laittako takkaan mitään muuta kuin puita! He olivat ihan ihmeissään: "Kuka on käynyt laittamassa heidän takkaan kaikki roskat? Ei he itse koskaan laita roskia takkaan! Pojan kaverit on varmaan olleet täällä ja keksineet laittaa roskat takaan." Suuttuivat, kun sanoin, että ei ole Pojan kaverit olleet heidän mökissään eivätkä ole laittaneet roskia heidän takkaan. Eivät uskoneet. Joku on käynyt, mutta ei he itse.
Menin metsään. Mies poltteli risuja. Minä kiukuttelin hänelle, kun johonkin piti harmitus purkaa enkä voinut suuttua vanhemmilleni. Kiskoin risuja - eikä selkä tykännyt yhtään. Mies lähti lämmittämään saunaa ja minä jäin kuuntelemaan iltahämärän lintukonserttia. Kävelin metsässä. Haistelin kostean metsän tuoksuja. Linnut liversivät elämänsä kyllyydestä. Metsä on kirkkoni.
Äiti ei halunnut lähteä saunaan ja Isä ei pysty alas rantaan tulemaan. Menin yksin ja Mies tuli hetken päästä perässä. Ihana hiljaisuus ja rauha.
Mies jäi vielä saunomaan, kun minä palasin mökille. Itse en oikein koskaan laita telkkaria päälle, mutta Mies tykkää katsoa TV:tä ja oli nytkin jättänyt sen päälle. Ärsytti. Mutta jäin seisoskelemaan TV:n eteen. Näytti minun näköiseltä leffalta. Jäin katsomaan. Lopulta keksin: Kvartetti! Aikoinaan yritin saada lippuja teatteriin, mutta se oli aina loppuunmyyty. Leffaakaan en ollut nähnyt. Ai, kuinka hyvä se olikaan! Lämmin ja positiivinen. Nautin maisemista ja rauhallisesta kuvauksesta. Upeita näyttelijöitä! Sopi jotenkin tunnelmaan :)
No niin, ehkä tämä taas tästä.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Ei apua, kiitos!
Kiirastorstaina sain tikit pois. Leikkausalue tuntui vähän aralta, mutta mitään sen kummempia kipuja ei ollut.
Menin vanhemmilleni. Äiti oli juuri aloittamassa valmiin eines maksalaatikon lämmittämisen. Äiti ihmetteli, että miten tämmöinen kuuluu lämmittää, ei hän ole ennen tällaista lämmittänyt... Hän oli ihan hukassa. Mikroa hän ei osaa käyttää enää ollenkaan.
Lämmitin heille maksalaatikon ja jäin seuraksi istumaan ja katsomaan, että molemmat söivät kunnolla.
Siivosin samalla päällimmäisiä roskia pöydiltä ja lattioilta. Heittelin vaivihkaa pois astiakaapissa olevia ruokia, joiden olisi kuulunut olla jääkaapissa. Lattialla oli kattilallinen rouva O:n tekemää, hyvän näköistä keittoa, mutta sekin oli salaa hävitettävä, kun ei yhtään tiedä kuinka kauan se oli lämpimässä ollut.
Isä alkaa olla tosi väsynyt. Hän on vihainen, kun kaikki, mihin Äiti koskee, häviää. Mikään ei onnistu. Pukeminen voi viedä tunteja. Koko ajan etsitään jotain. Isä itse on nyt puoli sokea, puoli kuuro ja köpöttelee kahden kävelykepin avulla, eikä pysty edes seisomaan ilman tukea, joten ei pysty myöskään tekemään käsillään mitään samalla, kun seisoo.
Kun yritän puhua avun tarpeesta, he suuttuvat. Kotisairaanhoito järjesti heille suihkuapua kerran viikossa. Sitäkin he ovat perumassa. He kun eivät apua tarvitse.
Menin vanhemmilleni. Äiti oli juuri aloittamassa valmiin eines maksalaatikon lämmittämisen. Äiti ihmetteli, että miten tämmöinen kuuluu lämmittää, ei hän ole ennen tällaista lämmittänyt... Hän oli ihan hukassa. Mikroa hän ei osaa käyttää enää ollenkaan.
Lämmitin heille maksalaatikon ja jäin seuraksi istumaan ja katsomaan, että molemmat söivät kunnolla.
Siivosin samalla päällimmäisiä roskia pöydiltä ja lattioilta. Heittelin vaivihkaa pois astiakaapissa olevia ruokia, joiden olisi kuulunut olla jääkaapissa. Lattialla oli kattilallinen rouva O:n tekemää, hyvän näköistä keittoa, mutta sekin oli salaa hävitettävä, kun ei yhtään tiedä kuinka kauan se oli lämpimässä ollut.
Isä alkaa olla tosi väsynyt. Hän on vihainen, kun kaikki, mihin Äiti koskee, häviää. Mikään ei onnistu. Pukeminen voi viedä tunteja. Koko ajan etsitään jotain. Isä itse on nyt puoli sokea, puoli kuuro ja köpöttelee kahden kävelykepin avulla, eikä pysty edes seisomaan ilman tukea, joten ei pysty myöskään tekemään käsillään mitään samalla, kun seisoo.
Kun yritän puhua avun tarpeesta, he suuttuvat. Kotisairaanhoito järjesti heille suihkuapua kerran viikossa. Sitäkin he ovat perumassa. He kun eivät apua tarvitse.
Friends are forever
Viime keskiviikkona lähdin ensimmäisen kerran ihmisten ilmoille leikkauksen jälkeen. Olin sopinut treffit vanhan koulukaverini kanssa. Meidän piti tavata molempien lempparikahvilassa klo 15.00. Se olikin suljettuna, kun omistajat olivat lomalla pääsiäisen ajan.
Päätimme mennä uuteen tapas-cafe -paikkaan. Ei yhtään vapaata pöytää! Siis keskiviikkona, klo 15.00, meidän Pikkukaupungissa! Onpa ihmiset kiitettävästi oppineet käymään kahviloissa :)
Jatkoimme matkaa seuraavaan kahvilaan, joka myös oli lähes täynnä, mutta oli sentään pari tyhjää pöytää vapaana. Otimme kahvit, molemmille pienet herkut ja istahdimme juttelemaan.
Olemme vasta taas löytäneet toisemme keskikoulun luokkakokouksemme ansiosta (täällä). Eli olimme samalla luokalla ja kavereita n. 40 vuotta sitten! Juttu jatkui siitä, minne se on joskus jäänyt. Nyt vain jouduimme hieman päivittämään tapahtumia menneiltä vuosikymmeniltä. Ihan ensimmäisenä molempien sairaskertomukset... Ja... siis mitä... miks ne sammuttelee valoja... mehän ollaan ainoot täällä... Klo oli 17.00 ja kahvila oli menossa kiinni! Mehän oli vasta päästy alkuun!
Mikä kahvila on vielä auki? Keksimme linja-autoaseman kahvion, sieltä meitä ei heti ajeta pois. Otimme vain lasit soda-vettä ja istahdimme jatkamaan juttua. Kunnes taas tajusimme, että kovin alkoi olla hiljaista ja olimme taas paikan ainoat asiakkaat... Klo oli 20.00! Mihin se aika häviää!? Hyvän ystävän kanssa ajantaju katoaa täysin!
Mieskin jo soitteli, olenko hengissä, kun piti vain lähteä pariksi tunniksi kokeilemaan, miten selkä kestää. Hyvin kesti - en edes muistanut koko selkää. Yöllä se sitten antoi oman mielipiteensä moisesta villiintymisestä, mutta oli se sen väärtti!
Päätimme mennä uuteen tapas-cafe -paikkaan. Ei yhtään vapaata pöytää! Siis keskiviikkona, klo 15.00, meidän Pikkukaupungissa! Onpa ihmiset kiitettävästi oppineet käymään kahviloissa :)
Jatkoimme matkaa seuraavaan kahvilaan, joka myös oli lähes täynnä, mutta oli sentään pari tyhjää pöytää vapaana. Otimme kahvit, molemmille pienet herkut ja istahdimme juttelemaan.
Olemme vasta taas löytäneet toisemme keskikoulun luokkakokouksemme ansiosta (täällä). Eli olimme samalla luokalla ja kavereita n. 40 vuotta sitten! Juttu jatkui siitä, minne se on joskus jäänyt. Nyt vain jouduimme hieman päivittämään tapahtumia menneiltä vuosikymmeniltä. Ihan ensimmäisenä molempien sairaskertomukset... Ja... siis mitä... miks ne sammuttelee valoja... mehän ollaan ainoot täällä... Klo oli 17.00 ja kahvila oli menossa kiinni! Mehän oli vasta päästy alkuun!
Mikä kahvila on vielä auki? Keksimme linja-autoaseman kahvion, sieltä meitä ei heti ajeta pois. Otimme vain lasit soda-vettä ja istahdimme jatkamaan juttua. Kunnes taas tajusimme, että kovin alkoi olla hiljaista ja olimme taas paikan ainoat asiakkaat... Klo oli 20.00! Mihin se aika häviää!? Hyvän ystävän kanssa ajantaju katoaa täysin!
Mieskin jo soitteli, olenko hengissä, kun piti vain lähteä pariksi tunniksi kokeilemaan, miten selkä kestää. Hyvin kesti - en edes muistanut koko selkää. Yöllä se sitten antoi oman mielipiteensä moisesta villiintymisestä, mutta oli se sen väärtti!
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Nautiskelija
Olipa hyvä artikkeli tänään Hesarissa: "Pienten painojen taakka"
Jutussa on haastateltu uuden kuopiolaisen, "lihavien salin" asiakkaita ja mietitään keinoja sohvaperunoiden aktivoimiseen. Jutussa on myös testi: Testaa minkälainen liikkuja olet.
Tein testin: Olet nautiskelija! Kokeilin testiä lemppareillani, pilates ja hiihto, mutta kokeilin myös kouluaikaisella inhokillani, pesäpallolla. Kaikista tulos oli sama. Ja pitää kyllä niin paikkansa.
Minut saa liikkeelle se ihana olo, joka liikunnasta tulee. Jos on pienintäkään vihjettä kilpailemiseen, motivaationi putoaa nollaan. Toki nautin myös aina, kun opin samasta vanhasta asiasta taas jotain uutta. Tai kun huomaan, että jaksoin hiihtää pidemmän matkan kuin ennen. Tai tunnen, että vihdoin sain jonkun hankalan pilates-liikkeen onnistumaan.
Toisaalta huomaan, että golf ei edelleenkään ole ihan oma lajini. Siitä tulee liikaa suorittamista. Vaikka golfissa ei tarvitse kilpailla muita kuin itseään vastaan, jokainen voi nähdä osaanko tai en. Ja jokaisella on antaa hyvää tarkoittavia ohjeita, miten pitää lyödä...
Koulussa pesäpallo oli pahinta, mitä tiesin. Olin aina viimeisten joukossa, kun joukkueita valittiin. En osunut mailalla palloon, en saanut koppia (silmät menivät kiinni, jos pallo tuli kohti), en osannut juosta tarpeeksi kovaa... Vieläkin tunnen sen nolouden tunteen, kun en vain osannut.
Jo silloin nautin kuitenkin luonnossa kulkemisesta. Nautin yksin olosta. Nautin, kun voin ottaa sukset ja rauhassa hiihdellä metsässä, omaan tahtiin. Nautin, kun sain marjastaa ja sienestää, kuunnella luonnon ääniä. Niistä nautin edelleen.
Nautin myös, kun voin tuoda pilatesta aroille ja epävarmoille asiakkaille. Asiakkaille, joilla ei ole hyviä kokemuksia liikunnasta. Asiakkaille, joilla voi olla 20-70 kg ylipainoa. Tai ei ole grammaakaan ylipainoa, mutta keho ei enää kestä jatkuvaa istumista. Nautin, kun asiakkaalla silmiin syttyy loiste: "Tämähän on ihanaa! En voinut edes arvata, että liikunta voi olla näin mukavaa! En ikinä uskonut, että osaan!"
Jutussa on haastateltu uuden kuopiolaisen, "lihavien salin" asiakkaita ja mietitään keinoja sohvaperunoiden aktivoimiseen. Jutussa on myös testi: Testaa minkälainen liikkuja olet.
Tein testin: Olet nautiskelija! Kokeilin testiä lemppareillani, pilates ja hiihto, mutta kokeilin myös kouluaikaisella inhokillani, pesäpallolla. Kaikista tulos oli sama. Ja pitää kyllä niin paikkansa.
Minut saa liikkeelle se ihana olo, joka liikunnasta tulee. Jos on pienintäkään vihjettä kilpailemiseen, motivaationi putoaa nollaan. Toki nautin myös aina, kun opin samasta vanhasta asiasta taas jotain uutta. Tai kun huomaan, että jaksoin hiihtää pidemmän matkan kuin ennen. Tai tunnen, että vihdoin sain jonkun hankalan pilates-liikkeen onnistumaan.
Toisaalta huomaan, että golf ei edelleenkään ole ihan oma lajini. Siitä tulee liikaa suorittamista. Vaikka golfissa ei tarvitse kilpailla muita kuin itseään vastaan, jokainen voi nähdä osaanko tai en. Ja jokaisella on antaa hyvää tarkoittavia ohjeita, miten pitää lyödä...
Koulussa pesäpallo oli pahinta, mitä tiesin. Olin aina viimeisten joukossa, kun joukkueita valittiin. En osunut mailalla palloon, en saanut koppia (silmät menivät kiinni, jos pallo tuli kohti), en osannut juosta tarpeeksi kovaa... Vieläkin tunnen sen nolouden tunteen, kun en vain osannut.
Jo silloin nautin kuitenkin luonnossa kulkemisesta. Nautin yksin olosta. Nautin, kun voin ottaa sukset ja rauhassa hiihdellä metsässä, omaan tahtiin. Nautin, kun sain marjastaa ja sienestää, kuunnella luonnon ääniä. Niistä nautin edelleen.
Nautin myös, kun voin tuoda pilatesta aroille ja epävarmoille asiakkaille. Asiakkaille, joilla ei ole hyviä kokemuksia liikunnasta. Asiakkaille, joilla voi olla 20-70 kg ylipainoa. Tai ei ole grammaakaan ylipainoa, mutta keho ei enää kestä jatkuvaa istumista. Nautin, kun asiakkaalla silmiin syttyy loiste: "Tämähän on ihanaa! En voinut edes arvata, että liikunta voi olla näin mukavaa! En ikinä uskonut, että osaan!"
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Toipumista
.JPG)
Äiti pelmahti meille eilen ison tulppaanikimpun kanssa. Olin aivan ihmeissäni: hänellä ei ole ollut ajokorttia pariin vuoteen, taksia hän ei tykkää käyttää...???
Vanhempani olivat värvänneet Isän yhden kaverin kuskiksi, käyneet Pikkukaupunkimme keskustan kukkakaupassa ostamassa kukat ja ajelivat sitten meille. Isä pysyi (huonojen jalkojensa vuoksi) kaverinsa kanssa autossa, kun Äiti juoksi tuomaan kukat minulle. Sen jälkeen jatkoivat takaisin kotiin.
Olipa ihanaa ja huomaavaista!
Tytär1 tuli eilen iltapäivällä käymään. Hän on ollut nyt viikon verran äitiyslomalla ja pääsi siksi tulemaan jo päiväsaikaan. Tarvitsin apua suihkuun menoa varten. En saa itse sidettä pois leikkaushaavan päältä tai laitettua uutta paikoilleen. Edellis-iltana Naapuri kävi auttamassa, kun Mies on reissussa.
Kovin kummoisia kipuja ei ole ollut. Kauan en voi kuitenkaan olla pystyssä, selkä kyllä ilmoittaa, että nyt riitti taas tällä erää. Mutta saan tehdä pari kertaa päivässä annettuja lempeitä pilates-liikkeitä ja pienet kävely ja puuhastelusessiot tekevät vain hyvää.
Äsken kävin pihalla kävelemässä ja haistelemassa. Parikymmrntä minuuttia saatoin käyskennellä ulkona, mutta sitten oli jo kiire olohuoneen lattialle, johon Mies oli pedannut minulle päiväpedin heti leikkauksen jälkeen.
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Yllätykset jatkuvat
Olen edelleen taistellut omien säteilykipujeni kanssa (täällä). Hermoratatutkimuksissa ei näkynyt mitään ongelmaa, joka tietysti oli hyvä juttu. Fysiatrikin totesi, että joko vaan totut näihin kipuihin tai menet muualle tutkimuksiin, hän ei pysty auttamaan enempää. En ajatellut tottua! Täytyyhän syy löytyä jostain! Kun kerroin lääkärille, että haluan lisää tutkimuksia, hän laittoi lähetteen Töölön sairaalaan, jossa selkäni leikattiin reilu vuosi sitten (täällä). Hän antoi myös yksityisen lääkärin nimen, jos haluan edetä nopeammin. Tämä ortopedi oli sama, jolla Mieskin on joskus käynyt ja tiesin, että hän on aivan huippu.
Sain Töölöstä vastaanottoajan kesäkuulle, edellisen leikkaukseni tehneelle neurokirurgille. Netistä tarkistin, saanko varattua suositellulle Diacorin ortopedille Helsinkiin aikaa nopeammin. Sain ajan heti viime perjantaille. Ortopedi haastatteli, tutki magneettikuvat, luki fysiatrin kertomuksen, väänsi ja käänsi minua taas joka suuntaan. Ja varasi ajan leikkaukseen heti tiistaille! Muutaman hetken jouduin hengittämään, kun en todellakaan ollut odottanut moista lopputulosta. Ihan puskista tuli tämä.
Ortopedi sanoi, että voin mennä Töölön sairaalaan, jolloin leikkaus on käytännössä ilmainen, mutta se tulee olemaan kesälomien jälkeen syksyllä. Tai maksan hunajaa ja minut leikataan heti. Leikkaus on ainoa keino korjata selkäni. Päätä siinä sitten, kun olin odottanut, että hieronta ja jumppa riittävät.
Minut leikattiin viime tiistaina. Aamulla menin Ruoholahden Diacoriin ja illalla pääsin pois! Sillä ehdolla, että en ole yötä yksin kotona, koska nukutushöyryt kestävät 24h. Kysyin, viettääkö Mies yön kanssani. Lupasi viettä jopa 1,5 yötä ennen, kuin lähtee taas reissuun :) Joten pääsin illalla kotiin.
Kaikki säteilykivut hävisivät leikkauksen myötä. Saman tien. Lääkäri oli aluksi luvannut, että voin lähteä heti pääsiäisen jälkeen takaisin töihin, joten olin asiakkailleni kiireesti laittanut viestiä, että tunnit on nyt peruttu, mutta pääsiäisen jälkeen jatketaan. Lopulta papereissa oli kuitenkin laitettu sairaslomaa kolme viikkoa. En ole vielä asiakkailleni kertonut muutoksesta. Koska he ovat niin osaavia, luulen silti voivani aloittaa säännölliset tunnit pääsiäisen jälkeen, vaikka en itse pysty vielä silloin tekemään liikkeitä. Puhun sitten sitäkin enemmän!
Pelkäsin asiakkaiden reaktiota, kun joudun peruuttamaan tunnit näin yht´äkkiä, mutta sain niin paljon rohkaisua ja tsemppausviestejä että olen ollut aivan onnen huumassa ihanista asiakkaistani.
Kipujen syynä oli ärtynyt hermojuuri, joka oli erittäin tiukassa pinteessä. Diagnoosin teki hankalaksi oireet, jotka olivat epätavallisia: istuminen helpotti, samoin taaksetaivutus, säteilykipu kohdistui sinne tänne pätkittäin, selinmakuulla ei mitään kipuja missään...
Kiitollinen saa olla lääketieteelle ja huippuammattilaisille. Leikkauksen jälkeen fysioterapeutti antoi kotikuntoutusta varten kevyitä pilates-liikkeitä! Sehän sopii minulle!
Olen ottanut kaikki kivut, tutkimukset, leikkaukset, ohjeet ja neuvot oman ammattitaitoni kehittäjinä. Omakohtaisten kokemusten jälkeen on taas helpompi ymmärtää asiakkaiden ongelmia ja auttaa heitä eteenpäin.
Sain Töölöstä vastaanottoajan kesäkuulle, edellisen leikkaukseni tehneelle neurokirurgille. Netistä tarkistin, saanko varattua suositellulle Diacorin ortopedille Helsinkiin aikaa nopeammin. Sain ajan heti viime perjantaille. Ortopedi haastatteli, tutki magneettikuvat, luki fysiatrin kertomuksen, väänsi ja käänsi minua taas joka suuntaan. Ja varasi ajan leikkaukseen heti tiistaille! Muutaman hetken jouduin hengittämään, kun en todellakaan ollut odottanut moista lopputulosta. Ihan puskista tuli tämä.
Ortopedi sanoi, että voin mennä Töölön sairaalaan, jolloin leikkaus on käytännössä ilmainen, mutta se tulee olemaan kesälomien jälkeen syksyllä. Tai maksan hunajaa ja minut leikataan heti. Leikkaus on ainoa keino korjata selkäni. Päätä siinä sitten, kun olin odottanut, että hieronta ja jumppa riittävät.
Minut leikattiin viime tiistaina. Aamulla menin Ruoholahden Diacoriin ja illalla pääsin pois! Sillä ehdolla, että en ole yötä yksin kotona, koska nukutushöyryt kestävät 24h. Kysyin, viettääkö Mies yön kanssani. Lupasi viettä jopa 1,5 yötä ennen, kuin lähtee taas reissuun :) Joten pääsin illalla kotiin.
Kaikki säteilykivut hävisivät leikkauksen myötä. Saman tien. Lääkäri oli aluksi luvannut, että voin lähteä heti pääsiäisen jälkeen takaisin töihin, joten olin asiakkailleni kiireesti laittanut viestiä, että tunnit on nyt peruttu, mutta pääsiäisen jälkeen jatketaan. Lopulta papereissa oli kuitenkin laitettu sairaslomaa kolme viikkoa. En ole vielä asiakkailleni kertonut muutoksesta. Koska he ovat niin osaavia, luulen silti voivani aloittaa säännölliset tunnit pääsiäisen jälkeen, vaikka en itse pysty vielä silloin tekemään liikkeitä. Puhun sitten sitäkin enemmän!
Pelkäsin asiakkaiden reaktiota, kun joudun peruuttamaan tunnit näin yht´äkkiä, mutta sain niin paljon rohkaisua ja tsemppausviestejä että olen ollut aivan onnen huumassa ihanista asiakkaistani.
Kipujen syynä oli ärtynyt hermojuuri, joka oli erittäin tiukassa pinteessä. Diagnoosin teki hankalaksi oireet, jotka olivat epätavallisia: istuminen helpotti, samoin taaksetaivutus, säteilykipu kohdistui sinne tänne pätkittäin, selinmakuulla ei mitään kipuja missään...
Kiitollinen saa olla lääketieteelle ja huippuammattilaisille. Leikkauksen jälkeen fysioterapeutti antoi kotikuntoutusta varten kevyitä pilates-liikkeitä! Sehän sopii minulle!
Olen ottanut kaikki kivut, tutkimukset, leikkaukset, ohjeet ja neuvot oman ammattitaitoni kehittäjinä. Omakohtaisten kokemusten jälkeen on taas helpompi ymmärtää asiakkaiden ongelmia ja auttaa heitä eteenpäin.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Keväinen retki Mökille
Viime sunnuntaina keli oli mitä parhain ja päätin kysyä vanhemmiltani, josko he lähtisivät meidän kanssa käymään Mökillä, ihan pika pikaa. Molemmat olivat valmiina lähtöön! Isä harvoin suostuu lähtemään kotoa minnekään, mutta nyt hänkin lähti mielellään. Taisi olla kevätauringolla vaikutusta.
Ajelimme Mökille, Mies sahaili pari rämähtänyttä puun oksaa, minä tutkailin, onko ollut hiiriä, Isälle nostin tuolin terassille, auringon lämpöön ja Äiti kuljeskeli mukanani ihastelemassa keväistä keliä.
Mökillä ei ole mitään lämmityksiä eikä sähköjä päällä, joten sisällä oli kylmempää kuin ulkona. Niinpä pikaisen mökillä käynnin jälkeen veimme vanhempani vielä Hiidenpirtille syömään. Heille se on hyvin muistorikas paikka, joten Isä suostui mukisematta lähtemään myös sinne.
Molemmat olivat niin kovin tyytyväisiä keväisestä reissustamme.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Loma ohi
Perjantaina lähdettiin taas hiihtämään ja kyllä suksi luistikin lepopäivän jälkeen! Nyt kohteena oli Kakslauttanen (täällä). Keli oli niin hieno ja into niin kova, että matkan varrella ei viitsitty pysähtyä kertaakaan. Eli painelimme reilut 16 km matkan, perille asti, yhtä soittoa. Kahvilassa (jossa suurin osa henkilökunnasta puhuu englantia mutta ei suomea) otimme graavilohivoileivät. Ne olikin oikein gourmé-leivät. Ne tehtiin vasta tilauksesta ja olivat todella herkullisia.
Takaisin tullessa pysähdyimme jollain päivätuvalla juomassa termarissa mukana kulkenutta kuumaa mehua. Ja juttelemassa muiden hiihtäjien kanssa. Laavuilla ja päivätuvilla on hauskaa jutella ihmisten kanssa. Useimmat ovat moninkertaisia Lapin kävijöitä, joukossa tietysti aina joku ensikertalainen, joka on aivan haltioissaan ja innostunut hienoista hiihtoreiteistä. Tai joku, joka heittää reppunsa pitkin pihaa ja vannoo: "Ei ikinä enää!" Niin kuin eräskin mies, joka oli saanut hiihtämisestä tasan tarpeekseen.
Kilometrejä kertyi 32 km ja olo oli loistava. Saunan jälkeen lähdimme vielä ravintola Petronellaan (täällä) syömään. Siellä pitää syödä hitaasti ja nautiskellen. Kaikki maistuu niin kertakaikkiaan hyvälle.
Ravintolasta päätimme vielä lähteä kuuntelemaan Sami Hintsasta Tunturihotelliin (tai nykyäänhän nimi on Santa´s Hotel Tunturi) (täällä). Itse pidän kovasti Sami Hintsasesta ja nytkin hän esitti tosi hyviä covereita. Monet kuitenkin manailivat, että ei tämmöinen musiikki kuulu Saariselälle... Ihmiset haluavat Souvareiden "Lappihumppaa" (täällä)!
Joskin heti, kun Mies käänsi selkänsä, minä pääsin tanssimaan!
Lauantai oli lähtöpäivä. Hiihdimme kuitenkin vielä 25,6 km, määränpäänä Luulammen latukahvila (täällä). Sen jälkeen mökkiä siivoomaan, pakkaamaan ja lento kohti kotia.
Kyllä meni viikko vikkelästi.
Takaisin tullessa pysähdyimme jollain päivätuvalla juomassa termarissa mukana kulkenutta kuumaa mehua. Ja juttelemassa muiden hiihtäjien kanssa. Laavuilla ja päivätuvilla on hauskaa jutella ihmisten kanssa. Useimmat ovat moninkertaisia Lapin kävijöitä, joukossa tietysti aina joku ensikertalainen, joka on aivan haltioissaan ja innostunut hienoista hiihtoreiteistä. Tai joku, joka heittää reppunsa pitkin pihaa ja vannoo: "Ei ikinä enää!" Niin kuin eräskin mies, joka oli saanut hiihtämisestä tasan tarpeekseen.
Kilometrejä kertyi 32 km ja olo oli loistava. Saunan jälkeen lähdimme vielä ravintola Petronellaan (täällä) syömään. Siellä pitää syödä hitaasti ja nautiskellen. Kaikki maistuu niin kertakaikkiaan hyvälle.
Ravintolasta päätimme vielä lähteä kuuntelemaan Sami Hintsasta Tunturihotelliin (tai nykyäänhän nimi on Santa´s Hotel Tunturi) (täällä). Itse pidän kovasti Sami Hintsasesta ja nytkin hän esitti tosi hyviä covereita. Monet kuitenkin manailivat, että ei tämmöinen musiikki kuulu Saariselälle... Ihmiset haluavat Souvareiden "Lappihumppaa" (täällä)!
Joskin heti, kun Mies käänsi selkänsä, minä pääsin tanssimaan!
Lauantai oli lähtöpäivä. Hiihdimme kuitenkin vielä 25,6 km, määränpäänä Luulammen latukahvila (täällä). Sen jälkeen mökkiä siivoomaan, pakkaamaan ja lento kohti kotia.
Kyllä meni viikko vikkelästi.
torstai 12. maaliskuuta 2015
Lököilypäivä
Tänään tuuli niin, että otettiin aamu vielä tavallistakin hitaammin...
Lopulta päätettiin pitää lököilypäivä. Kuultiin, että laskettelurinteen hissitkin oli suljettu kovan tuulen vuoksi. Käveltiin kuitenkin Saariselän keskustaan. Käytiin Partioaitassa (täällä) vähän shoppailemassa, Kuukkelissa (täällä) ruokakaupassa ja Pirkon Pirtissä (täällä) syömässä poronkäristykset.
Mökillä otettiin päivätorkut, Mies teki vähän talonmiehen hommia, minä pistin pesukonetta päälle. Lueskeltiin, telkkarista tuli ampumahiihtoa, venyttelin niinpäin ja näinpäin. Nyt selkä taas säteili kipuja lantioon ja oikeaan jalkaan. Johtuneeko siitä, että en ole liikkunut tarpeeksi? En yhtään ymmärrä. Toivottavasti selviää ja asialle voi tehdä jotain.
Hassua, kun kaiken lököilyn jälkeen olo on ennemmin väsähtänyt kuin virkistynyt. Toisaalta oli ihan mukavaa olla ilman mitään aikatauluja ja puuhastella, sen verran kuin huvitti.
Huomenna mennään kyllä taas hiihtämään, oli keli mikä tahansa!
Lopulta päätettiin pitää lököilypäivä. Kuultiin, että laskettelurinteen hissitkin oli suljettu kovan tuulen vuoksi. Käveltiin kuitenkin Saariselän keskustaan. Käytiin Partioaitassa (täällä) vähän shoppailemassa, Kuukkelissa (täällä) ruokakaupassa ja Pirkon Pirtissä (täällä) syömässä poronkäristykset.
Mökillä otettiin päivätorkut, Mies teki vähän talonmiehen hommia, minä pistin pesukonetta päälle. Lueskeltiin, telkkarista tuli ampumahiihtoa, venyttelin niinpäin ja näinpäin. Nyt selkä taas säteili kipuja lantioon ja oikeaan jalkaan. Johtuneeko siitä, että en ole liikkunut tarpeeksi? En yhtään ymmärrä. Toivottavasti selviää ja asialle voi tehdä jotain.
Hassua, kun kaiken lököilyn jälkeen olo on ennemmin väsähtänyt kuin virkistynyt. Toisaalta oli ihan mukavaa olla ilman mitään aikatauluja ja puuhastella, sen verran kuin huvitti.
Huomenna mennään kyllä taas hiihtämään, oli keli mikä tahansa!
Tolosjoki ja Kulmakuru
Eilen, keskiviikkona, aamu valkeni aurinkoisena ja täysin pilvettömänä. Keittelin aamupuuroa, Mies laittoi kahvin tulemaan ja pidimme FaceTime-treffit Tytär2:n kanssa. Uudessa-Seelannissa kaikki hyvin. Ihanaa tämä teknologia! On ihan eri asia nähdä lapsensa näytöllä, eläväisenä ja omana itsenään, kuin saada jokunen nopea viesti. Olo on taas rauhallinen ja luottavainen. Kyllä ne nuoret pärjää, ihan missä tahansa.
Puolilta päivin lähdimme lopulta hiihtämään. Mies toimii oppaana. Hän saa suunnitella reitit ja olla matkan johtajana. Minä seuraan perässä. Nyt oli vuorossa Kulmakurun lenkki, koska sää oli mitä parhain eikä tuulikaan haitannut. En ole koskaan ennen hiihtänyt tätä lenkkiä, joten sinne olikin mukava lähteä.
Reitti ja maisemat ovat taas aivan erilaiset kuin muualla. Osan aikaa hiihdimme Tolosjokea pitkin ja pysähdyimme pikaisesti Tolos-laavulle. Joimme mehut, juttelimme muiden laavulle pysähtyneiden kanssa ja jatkoimme matkaa. Siihen asti latu oli helppo, mutta nyt alkoi nousu.
Kipusimme ylemmäs ja ylemmäs. Lopulta kilometrejä ei ollut mitenkään hurjasta, Kulmakurulle päästessä ehkä n. 12 km, mutta joku onkin sanonut, että Saariselän kilometrit voi kertoa kahdella, tai ainakin puolellatoista, koska nousut ja laskut ovat sen verran rankkoja. Lopulta pääsimme näkemään Kulmakurun. Mahtava rotko - kuin 90 asteen repeämä tai haava - kesken kaiken.
Tällä reitillä ei olekaan mitään kahviloita, joten olimme varanneet eväät mukaan. Pysähdyimme päivätuvalle syömään eväsleivät ja grillaamaan makkarat.
Paluumatkalla pysähdyimme pikaisesti Laanihovissa (täällä) raakkumehulla eli variksenmarjamehulla. Paikalla oli bandi soittamassa ja monotanssit meneillään, joskin nyt kun ei ole high season, niin väkeä ei ollut niin kuin huippukautena. Tanssimaan olisi siis hyvin mahtunut, mutta nyt lähinnä houkutteli viimeinen pyrähdys mökille.
Mökille palattuamme, 31,5 km hiihdon jälkeen, äkkiä sauna päälle ja sen jälkeen Lumi-ravintolaan (täällä) syömään Jäämeren kuningasrapuja (täällä).
Illallisen jälkeen menimme vielä hetkeksi kuuntelemaan trubaduuria Panimoon (täällä). Päivän ulkoilut teki tehtävänsä. Oli jo pakko päästä nukkumaan.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Moitakuru ja Lutto
Piti hiihtää hissukseen... Tänään tuli 29,33 km jotenkin vahingossa. Keli oli mitä parhain ja suksi luisti. Aurinko ei paistanut, kun oli suht pilvistä, mutta valoisaa oli kyllä.
Moitakurun päivätuvalle (täällä) oli avattu pieni kahvila. Nuori nainen oli vuokrannut Metsähallitukselta pävätuvan, tuonut sinne pöydän ja myi nyt kahvia, kuumaa mehua, keittoa, sämpylöitä, pieniä munkkirinkilöitä, pullaa... Ihana ja mielenkiintoinen tyyppi ! Syntyjään Nurmeksesta, Ivaloon tuli Pietarista elokuussa, kahvilan avasi Moitakurussa viikko sitten...
Olimme hiihtäneet tuvalle "alakautta" ja tarkoitus oli lähteä tunturin kautta, lyhyempää reittiä, pois. Pari miestä oli myös tuvalla ja he sanoivat, että ei kannata lähteä ylös, tuuli oli ollut sen verran navakkaa. No, palasimme samaa reittiä takaisin, jota olimme tulleetkin. Ostimme mehut ja munkit ja istuskelimme hetken aikaa juttelemassa kanssahiihtäjien kanssa.
Paluumatkalla pysähdyimme Luttojoen päivätuvalle (täällä) paistamaan makkarat ja jatkettiin siitä mökille.
Saunan jälkeen ihana, raukea olo! Selkä kesti ja hiihto oli nautinto.
Moitakurun päivätuvalle (täällä) oli avattu pieni kahvila. Nuori nainen oli vuokrannut Metsähallitukselta pävätuvan, tuonut sinne pöydän ja myi nyt kahvia, kuumaa mehua, keittoa, sämpylöitä, pieniä munkkirinkilöitä, pullaa... Ihana ja mielenkiintoinen tyyppi ! Syntyjään Nurmeksesta, Ivaloon tuli Pietarista elokuussa, kahvilan avasi Moitakurussa viikko sitten...
Olimme hiihtäneet tuvalle "alakautta" ja tarkoitus oli lähteä tunturin kautta, lyhyempää reittiä, pois. Pari miestä oli myös tuvalla ja he sanoivat, että ei kannata lähteä ylös, tuuli oli ollut sen verran navakkaa. No, palasimme samaa reittiä takaisin, jota olimme tulleetkin. Ostimme mehut ja munkit ja istuskelimme hetken aikaa juttelemassa kanssahiihtäjien kanssa.
Paluumatkalla pysähdyimme Luttojoen päivätuvalle (täällä) paistamaan makkarat ja jatkettiin siitä mökille.
Saunan jälkeen ihana, raukea olo! Selkä kesti ja hiihto oli nautinto.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Lapin herkkuja
Ei Lapista vielä lumet lopu! Vaikka Etelä-Suomessa jo melkein kukkaset kukkivat. Suomi on pitkä maa. Loistavat hiihtokelit: pari astetta pakkasta, kirkas auringonpaiste, ladut mitä parhaimmassa kunnossa... On tämä ihan herkkua :)
Pakko oli hiihdellä hieman kuullostellen selkääni, koska se vihoittelee jatkuvasti. Pystyin sentään hiihtämään 18 km. Mies jatkoi pidemmälle, mutta minä palailin mökille varmuuden vuoksi. Mieluummin hiihdän joka päivä, vaikka vähän vähemmänkin, kuin reivitän liian pitkään enkä sitten pysty enää loppuviikosta hiihtämään ollenkaan.
Kaupassa käydessä löysin tämän kivan keittokirjan. Ruokaohjeet on koottu Ivalon yläasteen koulun oppilaiden kodeista. Ohjeissa on pyritty käyttämään paikallisia raaka-aineita: riistaa, kalaa, marjoja, sieniä ja yrttejä. Kirjan tuotolla yksi luokka pääsi jo leirikouluun Kreetalle. Tänä vuonna on seuraavan luokan vuoro.
Kirjassa on tosi hyvän oloisia, kodeissa tehtäviä ruokia. Ei mitään huippukokkien luomuksia, vaan perheissä paljon käytettyjä sekä vähän harvinaisempia herkkuja.
Hauskinta on, kun nämä raaka-aineet ovat todellakin, mitä hienoimpia: kalaruoat ovat lähinnä tuoretta taimenta tai siikaa, liha on poroa, metsoa, riekkoa, on sieniä, hillaa, karpaloita, puolukkaa ja mustikkaa ym.
Tarkoitukseni oli jättää kirja tänne mökille, mutta saattaa olla, että lähtee mukanani kotiin asti. Niin on herkullisen oloisia reseptejä!
Naistenpäivän viettoa
Nyt alkoi loma!
Reissut ei vain oikein meinaa nyt onnistua. Olimme Miehen kanssa varanneet edestakaiset lentoliput Ivaloon. Lennot oli Norwegianilla. Lauantaina tarkkailtiin silmä kovana lakkouutisia. Mies selvitteli, miten pitää toimia, jos meidän lento perutaan. Aamulla selvisi, että meidän lento puolilta päivin oli kuin olikin peruttujen joukossa. Onneksi Mies oli vikkelä, selvitti Finskin lennot ja löysi kaksi vapaata paikkaa iltapäivän lennolle. Hän laittoi heti tiedon pariskunnallekin, joka on myös osakkaana Saariselän mökissämme ja olivat lähdössä sieltä pois samalla lennolla, jolla meidän piti sinne mennä. He alkoivat kiireesti metsästää Finskin lentoja, mutta nyt ne olivat jo täynnä. Norwegianilta luvattiin, että he pääsevät tiistain lennolla Helsinkiin! Lopulta Finskiltä löytyi heille peruutuspaikat samalla koneella pois, jolla me olimme menossa sinne.
Kun uudet lennot oli aamulla varattu (näillä näkymin Norwegianilta pitäisi tulla rahat takaisin), ei ollutkaan mitään kiirettä. Juotiin rauhassa aamukahvit, Mies katseli TV:stä urheilua ja minä laitoin vähän huushollia siistiksi. Lopulta tuntui, että turhaan me kotona roikutaan. Kentällä voi olla aikamoinen kaaos, kun ihmiset selvittelevät lentojaan. Me voidaan hyvin lähteä varttia aikaisemmin kuin normaalisti. Kun kävelimme lentokentän käytävillä, Mies hidasti vauhtia: "Hei, mitä se kello oikein on? - Me ollaan nyt tultu TUNTI ja vartti turhan aikaisin!" Meidän oli tarkoitus lähteä kotoa klo 13.30 ja me oli lähdetty klo 12.15! Ja kenttä oli melkein kuin aavekaupunki, oli tosi hiljaista, turvatarkastuksessakin oltiin ainoat asiakkaat. No, mieluummin kunnolla liian aikaisin kuin vahingossa liian myöhään (sanoi Tytär1)! Mentiin sitten rauhassa syömään. Pääsinpähän samalla ravintolalounaalle Naistenpäivän kunniaksi :)
Mikäs siinä ollessa. Lueskeltiin, kierreltiin vähän katsomassa kauppoja, joskin mitään ei tarttunut mukaan, kun mitään ei tarvittu. Pikkuhiljaa alkoi kenttäkin täyttyä matkustajista. Lento oli ajoissa, vaikka oli täpötäynnä ja Ivaloon päästiin ja siitä kimppamökillemme Saariselälle.
Normaalisti olemme korkeintaan pidennetyn viikonlopun, mutta nyt ollaan koko viikko. Ja yleensä, jos olemme pidempään, niin meidän nuorisoa on mukana tai ystäviä tai työhön liittyviä ihmisiä. Mutta nyt ollaan koko viikko kahdestaan. Mies vakuutti, että kyllä me varmaan pärjätään kahdestaankin...
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Perjantain hommia
Isä oli eilen (perjantaina) taas Meilahdessa lääkärintarkastuksessa. Hän kävi viisi kertaa palliatiivisessa sädehoidossa, jonka tarkoituksena on parantaa elämänlaatua (täällä). Isä on voinut hyvin, ei mitään kipuja syöpään tai sen hoitoon liityen. Seuraava tapaaminen on puolentoista kuukauden päästä.
Taksiuudistusta on parjattu. Ainakin meidän paikallislehdessä. Mutta kun emme tiedä muusta, niin omasta ja Isäni mielestä taksit ovat toimineet loistavasti (täällä). Niin eilenkin.
Kävin päivällä hakemassa vanhempieni pyykit pestäväkseni ja silitettäväkseni. Rouva O. oli paikalla ja oli juuri tekemässä heille ruokaa: nakkikeittoa, paistettuja kanasuikaleita, perunamuussia, riisipuuroa,... Ihana ihminen ja iso apu. Äiti oli hyvällä tuulella ja ihan skarppina.
Minulla oli yksityisasiakkaita aamusta iltaan. Ihanaa! Illalla Miehellä oli treffit kavereiden kanssa Helsingissä. Menivät pelaamaan biljardia. Mukavaa, kun hänellä on hauskaa kavereiden kanssa (siis oikeasti, ilman sarkasmia). Itse olen saanut illan aikana pestyä monta koneellista vanhempieni pyykkejä.
Yksi yksityisasiakkaani kertoi kyselleensä heidän töiden fyssarilta, voisiko hän mahdollisesti tuurata minua ja vetää Pilates-tuntini, kun olen reissussa tms. Hän kertoi huomanneensa, että olin hänen mielestään ihan ahdistunut, kun olen ensi viikon lomalla enkä ole saanut tuuraajaa ja minun on peruttava kaikki ensi viikon tuntini. Ihmiset on ihania!
Olin itsekin tällä viikolla taas lääkärissä. Olin ollut tässä välissä hermoratatutkimuksissa (täällä) eikä sieltäkään löytynyt mitään vikaa. Mikä ihme aiheuttaa säteilykivun? Lääkäri laittoi lähetteen taas Töölön sairaalaan ja ehdotti, että jos haluan nopeammin eteenpäin, niin kannattaa mennä yksityisesti. Hän antoi myös lähetteen OMT fysioterapeutille. Noh, olinkin jo varannut ajan...
Taksiuudistusta on parjattu. Ainakin meidän paikallislehdessä. Mutta kun emme tiedä muusta, niin omasta ja Isäni mielestä taksit ovat toimineet loistavasti (täällä). Niin eilenkin.
Kävin päivällä hakemassa vanhempieni pyykit pestäväkseni ja silitettäväkseni. Rouva O. oli paikalla ja oli juuri tekemässä heille ruokaa: nakkikeittoa, paistettuja kanasuikaleita, perunamuussia, riisipuuroa,... Ihana ihminen ja iso apu. Äiti oli hyvällä tuulella ja ihan skarppina.
Minulla oli yksityisasiakkaita aamusta iltaan. Ihanaa! Illalla Miehellä oli treffit kavereiden kanssa Helsingissä. Menivät pelaamaan biljardia. Mukavaa, kun hänellä on hauskaa kavereiden kanssa (siis oikeasti, ilman sarkasmia). Itse olen saanut illan aikana pestyä monta koneellista vanhempieni pyykkejä.
Yksi yksityisasiakkaani kertoi kyselleensä heidän töiden fyssarilta, voisiko hän mahdollisesti tuurata minua ja vetää Pilates-tuntini, kun olen reissussa tms. Hän kertoi huomanneensa, että olin hänen mielestään ihan ahdistunut, kun olen ensi viikon lomalla enkä ole saanut tuuraajaa ja minun on peruttava kaikki ensi viikon tuntini. Ihmiset on ihania!
Olin itsekin tällä viikolla taas lääkärissä. Olin ollut tässä välissä hermoratatutkimuksissa (täällä) eikä sieltäkään löytynyt mitään vikaa. Mikä ihme aiheuttaa säteilykivun? Lääkäri laittoi lähetteen taas Töölön sairaalaan ja ehdotti, että jos haluan nopeammin eteenpäin, niin kannattaa mennä yksityisesti. Hän antoi myös lähetteen OMT fysioterapeutille. Noh, olinkin jo varannut ajan...
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Mankelointia
Kuuntelen juuri Radio Novaa. Rita Strömmerin haastateltavana (uusinta) on Marttojen toiminnanjohtaja, Marianne Heikkilä. Juttelevat laajasti kaikesta Marttoihin liittyvästä.
Äsken juttelivat pikaisesti mankelista ja mankeloinnista :) Mieleeni tulvahti koko lapsuus! Meillä on vieläkin olemassa isoäitini vanha mankeli. Ihan käden ulottuvilla. En vain ole tullut käyttäneeksi sitä noin kolmeenkymmeneen vuoteen. Se on kuitenkin olemassa. Helposti saatavilla. Jospa vaikka innostun mankeloimaan.
Lapsena, 60-luvulla, isovanhempieni luona - tässä samaisessa kodissa, jossa me asumme - olin aina mukana, kun kävimme Äidin kanssa mankeloimassa meidän lakanat. Ne oli pesty jo kotona. Me asuimme Pikkukaupunkimme keskustassa ja meillä oli sentään hieno pulsaattoripesukone. Ensin lakanat ja pöytäliinat vedettiin. Sain aina istua lakanan alla, kun Äiti ja Mamma vetivät ne. Ja riemu oli suuri, kun sain vesiroiskeita päälleni, kun he kostuttivat lakanat. Kun kaikki liinavaatteet oli vedetty, Äiti mankeloi ne. Minä sain olla apurina niin kauan kuin jaksoin ja sitten leikin serkkuni kanssa tai menin keittiön puusohvalle katselemaan Mamman puuhailua.
Isovanhemmillani oli aina keväisin suuri liinavaatteidenpesusessio. Lakanat keitettiin ulkosaunan kuumavesipadassa, joka on meillä edelleenkin käytössä. Myös puinen hämmennin, jolla pyykkiä pyöriteltiin padassa sekä atulat, joilla pyykit nostettiin kiehuvasta vedestä pois, ovat jäljellä. Pappa (isoisäni) rakensi pihalle, talon nurkalta saunan nurkalle, pitkän pyykkinarun, jonka väleissä oli heinäseipäitä. Puhtaat, valkoiset, lakanat ripustettiin aurinkoon kuivumaan ja valkaistumaan. Koko talven aikana kerätyt lakanat liehuivat pestyinä ja puhtaina auringossa ja tuulessa.
Edelleen vien lakanat ulos heti, kun sää sen sallii. Rakastan puhtaiden, ulkona kuivuneiden lakanoiden tuoksua. Avioliittomme alkuaikoina (siis yli 30 vuotta sitten) taisin muutaman kerran mankeloida meidän lakanat. Ongelmaksi tuli niiden vetäminen. Mies oli reissuhommissa ja oli rättipoikki, kun tuli viikonloppuisin "käymään" kotona. Ei tullut mieleenkään vetää silloin lakanoita. Joten aloin silittää. Edelleen silitän kaikki lakanat. Se käy näppärästi TV:tä katsellessa. Usein sunnuntai-ilta on sopiva hetki silittämiseen (sen jälkeen, kun lopetin sunnuntai-iltojen tuntien vedot). Tai perjantai-ilta, silitykset, hyvä leffa ja lasi viiniä. Höh. Aika eri juttu kuin silloin - lapsuudessa.
Äsken juttelivat pikaisesti mankelista ja mankeloinnista :) Mieleeni tulvahti koko lapsuus! Meillä on vieläkin olemassa isoäitini vanha mankeli. Ihan käden ulottuvilla. En vain ole tullut käyttäneeksi sitä noin kolmeenkymmeneen vuoteen. Se on kuitenkin olemassa. Helposti saatavilla. Jospa vaikka innostun mankeloimaan.
Lapsena, 60-luvulla, isovanhempieni luona - tässä samaisessa kodissa, jossa me asumme - olin aina mukana, kun kävimme Äidin kanssa mankeloimassa meidän lakanat. Ne oli pesty jo kotona. Me asuimme Pikkukaupunkimme keskustassa ja meillä oli sentään hieno pulsaattoripesukone. Ensin lakanat ja pöytäliinat vedettiin. Sain aina istua lakanan alla, kun Äiti ja Mamma vetivät ne. Ja riemu oli suuri, kun sain vesiroiskeita päälleni, kun he kostuttivat lakanat. Kun kaikki liinavaatteet oli vedetty, Äiti mankeloi ne. Minä sain olla apurina niin kauan kuin jaksoin ja sitten leikin serkkuni kanssa tai menin keittiön puusohvalle katselemaan Mamman puuhailua.
Isovanhemmillani oli aina keväisin suuri liinavaatteidenpesusessio. Lakanat keitettiin ulkosaunan kuumavesipadassa, joka on meillä edelleenkin käytössä. Myös puinen hämmennin, jolla pyykkiä pyöriteltiin padassa sekä atulat, joilla pyykit nostettiin kiehuvasta vedestä pois, ovat jäljellä. Pappa (isoisäni) rakensi pihalle, talon nurkalta saunan nurkalle, pitkän pyykkinarun, jonka väleissä oli heinäseipäitä. Puhtaat, valkoiset, lakanat ripustettiin aurinkoon kuivumaan ja valkaistumaan. Koko talven aikana kerätyt lakanat liehuivat pestyinä ja puhtaina auringossa ja tuulessa.
Edelleen vien lakanat ulos heti, kun sää sen sallii. Rakastan puhtaiden, ulkona kuivuneiden lakanoiden tuoksua. Avioliittomme alkuaikoina (siis yli 30 vuotta sitten) taisin muutaman kerran mankeloida meidän lakanat. Ongelmaksi tuli niiden vetäminen. Mies oli reissuhommissa ja oli rättipoikki, kun tuli viikonloppuisin "käymään" kotona. Ei tullut mieleenkään vetää silloin lakanoita. Joten aloin silittää. Edelleen silitän kaikki lakanat. Se käy näppärästi TV:tä katsellessa. Usein sunnuntai-ilta on sopiva hetki silittämiseen (sen jälkeen, kun lopetin sunnuntai-iltojen tuntien vedot). Tai perjantai-ilta, silitykset, hyvä leffa ja lasi viiniä. Höh. Aika eri juttu kuin silloin - lapsuudessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)