Reissut ei vain oikein meinaa nyt onnistua. Olimme Miehen kanssa varanneet edestakaiset lentoliput Ivaloon. Lennot oli Norwegianilla. Lauantaina tarkkailtiin silmä kovana lakkouutisia. Mies selvitteli, miten pitää toimia, jos meidän lento perutaan. Aamulla selvisi, että meidän lento puolilta päivin oli kuin olikin peruttujen joukossa. Onneksi Mies oli vikkelä, selvitti Finskin lennot ja löysi kaksi vapaata paikkaa iltapäivän lennolle. Hän laittoi heti tiedon pariskunnallekin, joka on myös osakkaana Saariselän mökissämme ja olivat lähdössä sieltä pois samalla lennolla, jolla meidän piti sinne mennä. He alkoivat kiireesti metsästää Finskin lentoja, mutta nyt ne olivat jo täynnä. Norwegianilta luvattiin, että he pääsevät tiistain lennolla Helsinkiin! Lopulta Finskiltä löytyi heille peruutuspaikat samalla koneella pois, jolla me olimme menossa sinne.
Kun uudet lennot oli aamulla varattu (näillä näkymin Norwegianilta pitäisi tulla rahat takaisin), ei ollutkaan mitään kiirettä. Juotiin rauhassa aamukahvit, Mies katseli TV:stä urheilua ja minä laitoin vähän huushollia siistiksi. Lopulta tuntui, että turhaan me kotona roikutaan. Kentällä voi olla aikamoinen kaaos, kun ihmiset selvittelevät lentojaan. Me voidaan hyvin lähteä varttia aikaisemmin kuin normaalisti. Kun kävelimme lentokentän käytävillä, Mies hidasti vauhtia: "Hei, mitä se kello oikein on? - Me ollaan nyt tultu TUNTI ja vartti turhan aikaisin!" Meidän oli tarkoitus lähteä kotoa klo 13.30 ja me oli lähdetty klo 12.15! Ja kenttä oli melkein kuin aavekaupunki, oli tosi hiljaista, turvatarkastuksessakin oltiin ainoat asiakkaat. No, mieluummin kunnolla liian aikaisin kuin vahingossa liian myöhään (sanoi Tytär1)! Mentiin sitten rauhassa syömään. Pääsinpähän samalla ravintolalounaalle Naistenpäivän kunniaksi :)
Mikäs siinä ollessa. Lueskeltiin, kierreltiin vähän katsomassa kauppoja, joskin mitään ei tarttunut mukaan, kun mitään ei tarvittu. Pikkuhiljaa alkoi kenttäkin täyttyä matkustajista. Lento oli ajoissa, vaikka oli täpötäynnä ja Ivaloon päästiin ja siitä kimppamökillemme Saariselälle.
Normaalisti olemme korkeintaan pidennetyn viikonlopun, mutta nyt ollaan koko viikko. Ja yleensä, jos olemme pidempään, niin meidän nuorisoa on mukana tai ystäviä tai työhön liittyviä ihmisiä. Mutta nyt ollaan koko viikko kahdestaan. Mies vakuutti, että kyllä me varmaan pärjätään kahdestaankin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti