No höh. En millään saa siirrettyä kuvia iPadillä tähän. Kuvat siis tulevat myöhemmin.
Olimme varanneet kaksi yötä The Richmond Hotellista. Olipa mukava hotelli. Aito Miami Beachin art deco -rakennus, loistavalla paikalla, pienen kävelymatkan päässä keskustasta, takapihalla oma allasalue ja sieltä suoraan portti hiekkarannalle ja merelle. Kodikasta ja viihtyisää. Tänne voi tulla toistekin.
Eikä laukkua kuulu. Lopulta nettiin tuli tieto, että laukku on löytynyt. Varasimme hotellista vielä kolmannenkin yön (ja ostin muutamat vaatteet), jospa saisin laukun vielä sinne.
Ei tullut laukkua. Nyt oli jo soiteltava American Airlinesin kanssa, että meidän on jatkettava matkaa ja muutettava osoitetta. Olimme ajatelleet, että jatkaisimme Evergladesille, mutta se tuntui nyt hankalalta, kun ei ollut oikein vaihtovaatteita eikä tiettyä hotellia, niinpä päätimmekin lähteä toiseen suuntaan. Päätimme lähteä itärantaa ylöspäin ja mennä uudeksi vuodeksi North Palm Beachille, koska ystävämme tulee sinne omaan asuntoonsa ja saamme siten osoitteen, jonne laukku voidaan lähettää.
Tänään ajelimme Fort Lauderdaleen, jossa emme ole ennen olleetkaan. Ehdimme ajella kaupungilla, kävellä pitkillä hiekkarannoilla ja illalla kävelimme keskustan rantakaduilla. Jostain syystä mielikuvani kaupungista oli jotenkin tylsä, mutta tämähän tuntuukin oikein mukavalta kaupungilta.
tiistai 31. joulukuuta 2013
Hyvä myyjä
Koska American Airlinesista luvattiin, että matkalaukkuni tulee viimeistään huomenna, niin en kiirehtinyt ostelemaan vaatteita laukussa olevien tilalle. Onneksi Suomessakin oli lämmin, joten jalassa oli kevyet kesälenkkarit. Farkut on vähän kuumat, mutta muuten pärjään kyllä.
Kun laukkua ei alkanutkaan kuulua muistin, että netistä voi seurata laukun kulkua: sitä ei ollut edes paikallistettu. Pakko oli lähteä ostoksille. En kuitenkaan halunnut ostaa mitää huonolaatuista turistikamaa, joten tehtävä ei ollutkaan ihan helppo. Lopulta vastaan tuli Victoria's Secret. Kello oli jo 21.00, mutta ovet olivat auki. Löysin vanhemman myyjärouvan ja pyysin apua että saisin vikkelästi ostettua muutamat hyvät alusvaatteet. No, liike meni kiinni klo 22.00 ja minä olin lopulta ulkona joskus 22.45! Ikinä en ole saanut yhtä hyvää palvelua! Tämä 64v., Iranista maahan muuttanut rouva (jonka poikaystävä on 20 vuotta nuorempi eikä tiedä rouvan oikeaa ikää - sain kuulla koko elämäntarinan) toi vain oikean kokoisia ja sopivia liivejä. Olen mielestäni jotenkin kummallisen mallinen, enkä koskaan löydä hyviä liivejä, mutta tämä rouvapa toi heti ensimmäsiet liivit, jotka sopivat täydellisesti. Sain myös kattavan koulutuksen miten liivit puetaan päälle oikein, miten ne pestään, asetellaan kuivumaan ja miten ne pitää säilyttää ja pakata matkalaukkuun. Nyt on homma hanskassa.
Lähtiessäni olin ostanut neljät liivit, kahdet urheiluliivit ja kolmet pikkuhousut. Hyvä myyjä on iso ilo!
Kun laukkua ei alkanutkaan kuulua muistin, että netistä voi seurata laukun kulkua: sitä ei ollut edes paikallistettu. Pakko oli lähteä ostoksille. En kuitenkaan halunnut ostaa mitää huonolaatuista turistikamaa, joten tehtävä ei ollutkaan ihan helppo. Lopulta vastaan tuli Victoria's Secret. Kello oli jo 21.00, mutta ovet olivat auki. Löysin vanhemman myyjärouvan ja pyysin apua että saisin vikkelästi ostettua muutamat hyvät alusvaatteet. No, liike meni kiinni klo 22.00 ja minä olin lopulta ulkona joskus 22.45! Ikinä en ole saanut yhtä hyvää palvelua! Tämä 64v., Iranista maahan muuttanut rouva (jonka poikaystävä on 20 vuotta nuorempi eikä tiedä rouvan oikeaa ikää - sain kuulla koko elämäntarinan) toi vain oikean kokoisia ja sopivia liivejä. Olen mielestäni jotenkin kummallisen mallinen, enkä koskaan löydä hyviä liivejä, mutta tämä rouvapa toi heti ensimmäsiet liivit, jotka sopivat täydellisesti. Sain myös kattavan koulutuksen miten liivit puetaan päälle oikein, miten ne pestään, asetellaan kuivumaan ja miten ne pitää säilyttää ja pakata matkalaukkuun. Nyt on homma hanskassa.
Lähtiessäni olin ostanut neljät liivit, kahdet urheiluliivit ja kolmet pikkuhousut. Hyvä myyjä on iso ilo!
Matkustaminen on mukavaa?
Joulu oli ja meni. Saatiin Tytär2:kin kotiin Saksan työharjoittelusta, joten koko katras oli koossa. Joulua vietettiin monenlaisissa kokoonpanoissa sukulaisten kesken ja kaikilla oli oikein mukavaa. Nuoriso jäi vielä meille, kun Mies ja minä lähdimme 27.12. parin viikon matkalle Floridaan.
Pikkuisen oli vain ongelmia matkassa... American Airlinesin lennolla Lontoo-Miami muutamat ensimmäiset tunnit olivat kuin jääkaapissa. Ihmiset pukivat takkeja päälleen ja kietoutuivat filtteihin. Ilmeisesti lopulta koneet vähän lämpenivät ja ilmastointikin alkoi toimia. Lähes kaikki tarjoilut loppuivat kesken - vettä sentään riitti koko matkan ajalle. Perillä Miehen matkalaukku ja golfbagi saapuivat nopeasti, minun laukkuani odottelimme tunnin verran ja lopulta oli uskottava, että ei se ole nyt tulossa ja menimme ilmoittamaan puuttuvasta matkalaukusta - n. 50 muun samalla lennolla olleen matkustajan kanssa. Meillä ei ollut huolta eikä hätää, kun oltiin kaksi aikuista, ilman sen kummempia matkasuunnitelmia (kaksi ensimmäistä yötä varattuna Miamista, muita varauksia ei tehty etukäteen), mutta joukossa oli lapsiperheitä ja hankalinta oli asiakkailla, jotka olivat seuraavana aamuna lähdössä Karibian risteilylle. Heitä kävi sääliksi. Eräskin rouva itki vuolaasti, kun tilanne tuntui aika toivottomalta. Kun lopulta olimme saaneet tehtyä oman ilmoituksemme, meinimme hakemaan etukäteen vuokraamaamme ja maksamaamme autoa. Varaus kyllä löytyi, mutta kaikki autot olivat loppuneet. Lopulta autokin saatiin ja pääsimme ajelemaan Miami Beachille hotelliimme. Lentokentälle saapumisesta kesti viisi tuntia, että lopulta olimme perillä hotellissa. Ja tasan 24 tunnin päästä kotoa lähdön jälkeen istuimme Miami Beachin Ocean Drivella illallisella - kaatosateessa. Loma on alkanut!
Pikkuisen oli vain ongelmia matkassa... American Airlinesin lennolla Lontoo-Miami muutamat ensimmäiset tunnit olivat kuin jääkaapissa. Ihmiset pukivat takkeja päälleen ja kietoutuivat filtteihin. Ilmeisesti lopulta koneet vähän lämpenivät ja ilmastointikin alkoi toimia. Lähes kaikki tarjoilut loppuivat kesken - vettä sentään riitti koko matkan ajalle. Perillä Miehen matkalaukku ja golfbagi saapuivat nopeasti, minun laukkuani odottelimme tunnin verran ja lopulta oli uskottava, että ei se ole nyt tulossa ja menimme ilmoittamaan puuttuvasta matkalaukusta - n. 50 muun samalla lennolla olleen matkustajan kanssa. Meillä ei ollut huolta eikä hätää, kun oltiin kaksi aikuista, ilman sen kummempia matkasuunnitelmia (kaksi ensimmäistä yötä varattuna Miamista, muita varauksia ei tehty etukäteen), mutta joukossa oli lapsiperheitä ja hankalinta oli asiakkailla, jotka olivat seuraavana aamuna lähdössä Karibian risteilylle. Heitä kävi sääliksi. Eräskin rouva itki vuolaasti, kun tilanne tuntui aika toivottomalta. Kun lopulta olimme saaneet tehtyä oman ilmoituksemme, meinimme hakemaan etukäteen vuokraamaamme ja maksamaamme autoa. Varaus kyllä löytyi, mutta kaikki autot olivat loppuneet. Lopulta autokin saatiin ja pääsimme ajelemaan Miami Beachille hotelliimme. Lentokentälle saapumisesta kesti viisi tuntia, että lopulta olimme perillä hotellissa. Ja tasan 24 tunnin päästä kotoa lähdön jälkeen istuimme Miami Beachin Ocean Drivella illallisella - kaatosateessa. Loma on alkanut!
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Luomuliikuntaa ja joululeivontaa
Viime hetken lahjavinkki: Arto Pesolan kirja, Luomuliikunnan vallankumous. Sohvan pohjalta taisteluvoittoon. Suosittelen! Toisaalta paljon asiaa, joka on muutenkin tuttua, mutta tämän kirjan avulla saa uutta intoa tehdä pieniäkin asioita oman hyvinvoinnin eteen. Kaikki liike on hyväksi!
Perjantai-iltana teimme kävelylenkin katsomaan kavereiden kotiremonttia (heti valinnaksi osui luomuliikunta eikä auto). Hauska tehdä asioita iltaisin! Yleensä olen töissä kaikki illat.
Viikonloppu on kulunut rauhassa joululeivonnaisia ja -ruokia väsäten, joulumusiikkia kuunnellen ja kynttilöitä poltellen. Ei pöllömpää olla vapaalla samaan aikaan kuin muutkin ihmiset :D Sateesta viis! Joulu on mielentila <3
Perjantai-iltana teimme kävelylenkin katsomaan kavereiden kotiremonttia (heti valinnaksi osui luomuliikunta eikä auto). Hauska tehdä asioita iltaisin! Yleensä olen töissä kaikki illat.
Viikonloppu on kulunut rauhassa joululeivonnaisia ja -ruokia väsäten, joulumusiikkia kuunnellen ja kynttilöitä poltellen. Ei pöllömpää olla vapaalla samaan aikaan kuin muutkin ihmiset :D Sateesta viis! Joulu on mielentila <3
lauantai 21. joulukuuta 2013
Jouluyllätys
Sain kännykkään postin ilmoituksen noudettavasta paketista. Ihmettelin kovasti, kun en muistanut tilanneeni mitään. Paketti oli Finlandia Kirja -nimisestä yrityksestä... Ikinä kuullutkaan... Sisällä n. 1300 sivuinen kirja: "Sopiva nuorimies" (kirj. Vikram Seth) Mitä ihmettä?! Kirjan välissä viesti: "Kuudesta viikosta on vielä sen verran aikaa jäljellä, että Pukki ajatteli auttaa ajan kulumista. Tämä saattaa riittää loppuun asti." Mitääh? Ei mitään hajua!
Aikani pähkäiltyäni tuli mieleeni eräs ystäväpariskunta pohjois-Suomesta. En lopulta voinut kuvitella, että lähettäjä olisi kukaan muu, kuin tämä meidän Proffa ja vaimonsa. Kyllä sen verran harvinaista luovuutta on tällaisen yllärin keksimiseen tarvittu.
Lopulta soitin heille. Samalla hetkellä, kun soitin, Proffa oli painanut enteriä ja lähettänyt meille sähköpostia, jossa vihjeenä "Hyviä lukuhetkiä"! Telepatiaa! Ihan loistava jouluyllätys!
Aikani pähkäiltyäni tuli mieleeni eräs ystäväpariskunta pohjois-Suomesta. En lopulta voinut kuvitella, että lähettäjä olisi kukaan muu, kuin tämä meidän Proffa ja vaimonsa. Kyllä sen verran harvinaista luovuutta on tällaisen yllärin keksimiseen tarvittu.
Lopulta soitin heille. Samalla hetkellä, kun soitin, Proffa oli painanut enteriä ja lähettänyt meille sähköpostia, jossa vihjeenä "Hyviä lukuhetkiä"! Telepatiaa! Ihan loistava jouluyllätys!
perjantai 20. joulukuuta 2013
Sairasloman ihanuus ja kurjuus
Eilen olin paikallisen viiniklubimme tämän vuoden viimeisessä tapaamisessa. Tapaamisia on kerran kuussa, mutta itse pääsen niihin kovin harvoin. Nyt oli minun kohdaltani tämän syksyn ensimmäinen ja samalla siis viimeinen kerta tällä erää. Yleensähän olen töissä, kun normaali-ihmisillä on vapaata, joten itseltäni jäävät monet kulttuuririennot väliin. Nyt oli tosi mukavaa päästä osallistumaan iltaan. Samalla tapasin paljon tuttuja, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Kuuntelimme tarinoita viinien taakse, maistelimme uusia viinituttavuuksia, söimme ihania ruokia ja päivitimme kuulumisia. Taas nautin pikkukaupungin yhteisöllisyydestä ja sosiaalisuudesta täysin palkein.
Torstaina tapasimme taas neljän hyvän ystäväni kanssa. Olemme viimeksi tavanneet porukalla kesäkuussa (blogini kesäkuulla: Ihanat naiset rannalla). On aivan sama näemmekö usein vai harvoin, juttua riittää. Jokainen tuo jotain pientä tarjottavaa, tärkeintä on yhteinen, rento hetkemme.
Torstaina sain myös tikit pois. Oli pakko mennä ostamaan apteekista kevyttä laastaria, jonka voin liimata selkään, että muistaisin olla varovainen! Olo on niin hyvä, että unohdan olla tekemättä mitään. Vastahan on mennyt kaksi viikkoa leikkauksesta, vielä pitäisi jarrutella neljä viikkoa. Voisikohan itseään vähän huijata ja kehitellä jotain liikuntaa, jotan kukaan ei ole huomannut kieltää? Mutta, parempi vara kuin vahinko, vaikka kroppa jo huutaa liikuntaa...
Pinterest: flatrock.org.nz
Torstaina tapasimme taas neljän hyvän ystäväni kanssa. Olemme viimeksi tavanneet porukalla kesäkuussa (blogini kesäkuulla: Ihanat naiset rannalla). On aivan sama näemmekö usein vai harvoin, juttua riittää. Jokainen tuo jotain pientä tarjottavaa, tärkeintä on yhteinen, rento hetkemme.
Torstaina sain myös tikit pois. Oli pakko mennä ostamaan apteekista kevyttä laastaria, jonka voin liimata selkään, että muistaisin olla varovainen! Olo on niin hyvä, että unohdan olla tekemättä mitään. Vastahan on mennyt kaksi viikkoa leikkauksesta, vielä pitäisi jarrutella neljä viikkoa. Voisikohan itseään vähän huijata ja kehitellä jotain liikuntaa, jotan kukaan ei ole huomannut kieltää? Mutta, parempi vara kuin vahinko, vaikka kroppa jo huutaa liikuntaa...
Pinterest: flatrock.org.nz
maanantai 16. joulukuuta 2013
Rouva O
Löysin jokin aika sitten vanhemmilleni kotiapua: Rouva O:n Hän on aivan ihana ihminen! Edellinen kotiapu kävi vanhemmillani vain yhtenä päivänä joka toinen viikko, muutaman tunnin kerrallaan. Vanhempani eivät halunneet lisätä tämän avustajan käyttöä. Kemiat vain eivät kohdanneet. Hänet sanottiin lopulta irti ja nyt tämä uusi, Rouva O, on kuin vanhanajan kotihengetär. Hän käy joka maanantai, keskiviikko, perjantai ja on sen aikaa kuin on tarvis. Samalla vanhempani sopivat kunnallisen kotihoidon kanssa, että he käyvät nyt vain kahden viikon välein, eli tuovat uuden annoksen lääkkeitä ja kuullostelevat, että kaikki on kunnossa.
Rouva O käy Äidin kanssa kaupassa, he tekevät ruokaa yhdessä ja hoitavat huushollia. Äiti tykkää tehdä kotihommia, mutta ne eivät yksin enää oikein suju. Vaikka hän mielestään tekee koko ajan, niin oikeasti mitään ei tapahdu. Nyt, kun he tekevät yhdessä, niin Äiti saa tehdä siinä sivussa kaiken miten haluaa ja Rouva O hoitaa asiat loppuun.
Kun Äiti oli vetänyt pakastimen töpselin pois seinästä (hän ei muistanut miten kellarista sammutetaan valot), niin Rouva O otti puolisulaneet marjat kotiinsa ja leipoi piirakoita ja kakkuja vanhemmilleni vierasvaraksi. Hän on ajeluttanut vanhempiani edes takas Mökillä käymään. Yhdessä Äidin kanssa he ovat laittaneet jouluvaloja ja koristeita. Ja nyt vanhempieni tulee syötyäkin paremmin, kun Rouva O syö heidän kanssaan.
Oma oloni on tietysti monin kerroin helpompi, kun tiedän, että apua on noinkin usein. Soittelen heille joka päivä ja käyn itse usein niinä päivinä, joina Rouva O ei ole ollut heillä.
Ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa!
Rouva O käy Äidin kanssa kaupassa, he tekevät ruokaa yhdessä ja hoitavat huushollia. Äiti tykkää tehdä kotihommia, mutta ne eivät yksin enää oikein suju. Vaikka hän mielestään tekee koko ajan, niin oikeasti mitään ei tapahdu. Nyt, kun he tekevät yhdessä, niin Äiti saa tehdä siinä sivussa kaiken miten haluaa ja Rouva O hoitaa asiat loppuun.
Kun Äiti oli vetänyt pakastimen töpselin pois seinästä (hän ei muistanut miten kellarista sammutetaan valot), niin Rouva O otti puolisulaneet marjat kotiinsa ja leipoi piirakoita ja kakkuja vanhemmilleni vierasvaraksi. Hän on ajeluttanut vanhempiani edes takas Mökillä käymään. Yhdessä Äidin kanssa he ovat laittaneet jouluvaloja ja koristeita. Ja nyt vanhempieni tulee syötyäkin paremmin, kun Rouva O syö heidän kanssaan.
Oma oloni on tietysti monin kerroin helpompi, kun tiedän, että apua on noinkin usein. Soittelen heille joka päivä ja käyn itse usein niinä päivinä, joina Rouva O ei ole ollut heillä.
Ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa!
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Myrskyä, lunta ja päivän paistetta
Seija-myrskyn tuhoja Mökillä. Näin tällä kertaa. Onneksi ei kaatunut nyt niin kuin pari vuotta sitten Tapaninpäivänä, kun puita kaatui ristiin rastiin. Mutta onpahan taas tiedossa polttopuusavottaa. No, se on kivaa hommaa :) Tuntuu kyllä, että maailman kirjat ovat sekaisin, kun täällä ei ole lunta (paitsi juuri tänään sateli jotain märkää ja valkoista) ja Kairossa on maa valkoisena!
Viime viikolla pidimme parin ravintovalmentaja-kolleegani kanssa tapaamisen. He ovat molemmat Espoosta ja tarkoitus oli mennä Helsinkiin glögille, mutta nämä ihanat ihmiset keksivätkin, että tulevatkin meidän kaupunkia katsomaan, niin silloin minun ei tarvitse istua liian kauan yhteen perään. Olipa huomaavaista! Kun palasin kotiin, Mies naureskeli, et heti näkee naamasta, että olen ollut ihmisten ilmoilla! Kuulemma loistin ja säteilin ja kyllähän se fiilis oli mahtava, kun viikon makailujen ja rauhallisten kävelyjen jälkeen pääsin vähän kaupungille.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Rauhoittumista
Tässäpä tätä on tullut makoiltua...
Leikkaus meni hyvin ja kaikki sujui sutjakkaasti, mutta kotihoito-ohjeet eivät olleet aivan niin mukavat: ei kumartelua, taivuttelua, kiertoja, ei nostamista tai kantamista, istua saa hetken kerrallaan, rauhallinen kävely (ilman sauvoja) on sallittua. Ja tätä pitäisi noudattaa kuusi viikkoa!
Tytär1+Vävy hakivat sairaalasta kotiin ja tulivat meille koko itsenäisyyspäiväviikonlopuksi, kun Mies oli reissussa. Onneksi tulivat, niin pitivät vähän jöötä, kun muuten en olisi ehkä "muistanut" kaikkia ohjeita. Alkuun olin kai vähän ylikierroksilla, mutta pikkuhiljaa alkoi pää rauhoittua ja sen jälkeen hiipui myös tuli hännän alta. Tytär1 teki graduaan, minä makoilin olohuoneen lattialle nostetulla patjalla ja Vävy hoiti huushollin. Saatoin sentään tehdä ruokaa, että en ihan laiskistu.
Nyt olen nukkunut paljon, käynyt pienillä kävelylenkeillä, lukenut ja surffaillut netissä. Hienointa on, että kaikki kivut jäivät leikkauspöydälle ja nyt vain parannellaan leikkauksen jälkiä.
Tytär1 opetti Pinterestin käyttöä ja siihen innostuinkin kovasti. Toisaalta olen saanut luettua rästiin jääneitä lehtiä: Hyvä Terveys ja Me Naiset Sport, sisustuslehtiä ja sanomalehtiä. Sain ravintoharjoitusasiakkaaltani valmistujaislahjaksi kaksi kirjaa: Baba Lybeckin "Habaa" ja Anna Perhon "Super arkea". "Habaa"n jo luinkin ja oli oikein innostava kirja. Nyt pitäisi päästä liikkumaan!
Leikkaus meni hyvin ja kaikki sujui sutjakkaasti, mutta kotihoito-ohjeet eivät olleet aivan niin mukavat: ei kumartelua, taivuttelua, kiertoja, ei nostamista tai kantamista, istua saa hetken kerrallaan, rauhallinen kävely (ilman sauvoja) on sallittua. Ja tätä pitäisi noudattaa kuusi viikkoa!
Tytär1+Vävy hakivat sairaalasta kotiin ja tulivat meille koko itsenäisyyspäiväviikonlopuksi, kun Mies oli reissussa. Onneksi tulivat, niin pitivät vähän jöötä, kun muuten en olisi ehkä "muistanut" kaikkia ohjeita. Alkuun olin kai vähän ylikierroksilla, mutta pikkuhiljaa alkoi pää rauhoittua ja sen jälkeen hiipui myös tuli hännän alta. Tytär1 teki graduaan, minä makoilin olohuoneen lattialle nostetulla patjalla ja Vävy hoiti huushollin. Saatoin sentään tehdä ruokaa, että en ihan laiskistu.
Nyt olen nukkunut paljon, käynyt pienillä kävelylenkeillä, lukenut ja surffaillut netissä. Hienointa on, että kaikki kivut jäivät leikkauspöydälle ja nyt vain parannellaan leikkauksen jälkiä.
Tytär1 opetti Pinterestin käyttöä ja siihen innostuinkin kovasti. Toisaalta olen saanut luettua rästiin jääneitä lehtiä: Hyvä Terveys ja Me Naiset Sport, sisustuslehtiä ja sanomalehtiä. Sain ravintoharjoitusasiakkaaltani valmistujaislahjaksi kaksi kirjaa: Baba Lybeckin "Habaa" ja Anna Perhon "Super arkea". "Habaa"n jo luinkin ja oli oikein innostava kirja. Nyt pitäisi päästä liikkumaan!
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Sairaalassa
Selkäleikkaus meni hyvin ja koko juttu oli positiivinen ja miellyttävä kokemus! Sairaalaympäristö on kovin vieras, olen ollut vain synnyttämässä ja kerran polven tähystysleikkauksessa, joten en oikein tiennyt mitä odottaa.
Olin siis Töölön Neurokirurgian klinikalla. Kun en itse ollut varsinaisesti sairas, saatoin seurailla tilanteita ja tarkkailla ympäristöä. Vaatii todellista kutsumusta jaksaa sitä jatkuvaa kiirettä ja meitä monenlaisia potilaita.
Huumori toimi jokaisella osastolla! Vietiin minut sitten leikkaussaliin tai heräämöön tai osastolle, vaikutuksen teki henkilökunnan huumorintaju. Työ on sen verran rankkaa, että huumorinkin on oltava omanlaistaan ja nautin kovasti, kun kuuntelin heidän keskinäistä vitsailuaan ja sai siinä välillä potilaatkin osansa. Kuitenkin jokaiselle annettiin niin paljon aikaa ja huomiota, kuin kukin tarvitsi ja välissä sitten pistivät töpinäksi.
Arvostan kovasti sitä kaikkea työtä, jota nämä avuliaat ja osaavat ihmiset tekevät. Taas maksan iloisena veroja, jos edes sillä voin asioita jotenkin auttaa. Joskin tällä hetkellä tuntuukin, että mikään ei riitä.
Olin neljän hengen huoneessa (josta yksi potilas siirtyi toiseen huoneeseen, joten pääasiassa meitä oli kolme) ja viereisessä pedissä oli maailman virkein 80-vuotias rouva. Hänelle oli tehty sama leikkaus kuin minulle ja meillähän juttua piisasi. Olin varannut paljon luettavaa itselleni, mutta eihän siinä ehtinyt mitään lukea, kun juttua riitti. Hoitajatkin kävivät jatkuvasti hoitamassa huoneemme kolmatta potilasta, joka olikin sitten kovin huonokuntoinen. Seurasin, kun hoitajat syöttivät, pesivät ja vaihtoivat vaipat (kaksi jälkimmäistä verhojen suojassa) - eivätkä olisi ystävällisemmin ja huolehtivammin voineet häntä kohdella ja aina muistivat otta meitä muitakin huomioon.
Kun sitten naapuripedin virkeä rouva kävi varovaisesti kävelemässä ja oli nähnyt itsensä peilistä, hän oli kauhistunut, miten kamalan näköiseltä ja ryppyiseltä sairaala saakaan näyttämään:" Kyllä on Jumalan kuva ihmisessä tärveltynyt, kun minua katsoo!"
Samaisen rouvan kanssa tuli juttua töistä ja kerroin perheyrityksestämme. Hänpä on tilannut joskus meiltä suoraan tuotteita, joita ei mistään muuten ole saanut! Toisella kertaa juttelin käytävällä miehen kanssa, joka oli kaksi päivää aikaisemmin saanut tietää, että hänellä on kasvain aivoissa ja odotteli nyt leikkausta. Hän alkoi kertoa työstään ja suuresta laajennuksesta, jota poikansa joutuu nyt hoitamaan. Hetken kuullostelin, kun tuntui jotenkin tutulta: hän oli meidän firman asiakas! Kyllä maailma on pieni :)
Olin siis Töölön Neurokirurgian klinikalla. Kun en itse ollut varsinaisesti sairas, saatoin seurailla tilanteita ja tarkkailla ympäristöä. Vaatii todellista kutsumusta jaksaa sitä jatkuvaa kiirettä ja meitä monenlaisia potilaita.
Huumori toimi jokaisella osastolla! Vietiin minut sitten leikkaussaliin tai heräämöön tai osastolle, vaikutuksen teki henkilökunnan huumorintaju. Työ on sen verran rankkaa, että huumorinkin on oltava omanlaistaan ja nautin kovasti, kun kuuntelin heidän keskinäistä vitsailuaan ja sai siinä välillä potilaatkin osansa. Kuitenkin jokaiselle annettiin niin paljon aikaa ja huomiota, kuin kukin tarvitsi ja välissä sitten pistivät töpinäksi.
Arvostan kovasti sitä kaikkea työtä, jota nämä avuliaat ja osaavat ihmiset tekevät. Taas maksan iloisena veroja, jos edes sillä voin asioita jotenkin auttaa. Joskin tällä hetkellä tuntuukin, että mikään ei riitä.
Olin neljän hengen huoneessa (josta yksi potilas siirtyi toiseen huoneeseen, joten pääasiassa meitä oli kolme) ja viereisessä pedissä oli maailman virkein 80-vuotias rouva. Hänelle oli tehty sama leikkaus kuin minulle ja meillähän juttua piisasi. Olin varannut paljon luettavaa itselleni, mutta eihän siinä ehtinyt mitään lukea, kun juttua riitti. Hoitajatkin kävivät jatkuvasti hoitamassa huoneemme kolmatta potilasta, joka olikin sitten kovin huonokuntoinen. Seurasin, kun hoitajat syöttivät, pesivät ja vaihtoivat vaipat (kaksi jälkimmäistä verhojen suojassa) - eivätkä olisi ystävällisemmin ja huolehtivammin voineet häntä kohdella ja aina muistivat otta meitä muitakin huomioon.
Kun sitten naapuripedin virkeä rouva kävi varovaisesti kävelemässä ja oli nähnyt itsensä peilistä, hän oli kauhistunut, miten kamalan näköiseltä ja ryppyiseltä sairaala saakaan näyttämään:" Kyllä on Jumalan kuva ihmisessä tärveltynyt, kun minua katsoo!"
Samaisen rouvan kanssa tuli juttua töistä ja kerroin perheyrityksestämme. Hänpä on tilannut joskus meiltä suoraan tuotteita, joita ei mistään muuten ole saanut! Toisella kertaa juttelin käytävällä miehen kanssa, joka oli kaksi päivää aikaisemmin saanut tietää, että hänellä on kasvain aivoissa ja odotteli nyt leikkausta. Hän alkoi kertoa työstään ja suuresta laajennuksesta, jota poikansa joutuu nyt hoitamaan. Hetken kuullostelin, kun tuntui jotenkin tutulta: hän oli meidän firman asiakas! Kyllä maailma on pieni :)
tiistai 3. joulukuuta 2013
Jännitystä ilmassa
Nyt alkaa jo vähän jännittää... Huomenna klo 6.50 pitää olla Töölön sairaalassa valmistautumassa leikkaukseen. Tuntuu, että tänään pitää saada kaikki mahdollinen tehtyä, kun ei yhtään tiedä mikä on olo leikkauksen jälkeen. Illalla vedän vielä pari pilates-tuntia ja sitten aamulla aikaisin Mies heittää sairaalaan. Viime yö meni melkoisen huonosti, kun mieleen tuli tuhat ja yksi asiaa leikkauksesta, tekemättömistä töistä ja siitä ja tästä.
Kävin sairaalassa jo viikko sitten alustavissa labrakokeissa ja haastattelussa. Talo on tupaten täynnä väkeä koko ajan ja kiire on kaikilla, mutta sairaanhoitaja ja anestesialääkäri kävivät tietojani rauhassa läpi ja keskittyivät todella vain minuun. Uskomatonta palvelua. Haastattelupaikkaa oli hankala löytää, koska vapaita huoneita ei ollut. Itse en ole kovin arka asioistani, joten ehdottelin, että kyllä haastattelu käytävälläkin sopii minulle. Mutta lopulta tyhjä huonekin löytyi. Varoittelivat, että heillä on aina ahdasta ja kun on vanhasta rakennuksesta kyse, ei kaikki näytä ihan nykyaikaiselta. Mutta henki heillä on kuulemma hyvä ja kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen. Kuullosti todellakin siltä, että kun kaikilla on yhtä hankalaa, he myös tsemppaavat ja auttavat toisiaan jaksamaan. Onkohan hienoissa, uusissa sairaaloissa, samaa yhteistyötä ja tunnelmaa? En tiedä, kun en ole niissäkään ollut.
Keskustellessamme molemmat ihmettelivät, että eikö minulla ole mitään lääkitystä, ei mitään perussairautta, syönkö luontaistuotelääkkeitä, syönkö edes kalaöljykapseleita?! No ei! Kalaöljyäkään en ota, kun Mies kalastaa itse ja taidetaan jo syödä liikaakin kalaa. En ollut ajatellut, että yli viisikymppisellä usein jo on jotain perussairauksia. Kiitollinen siis saa olla, kun on kunnossa!
Kävin sairaalassa jo viikko sitten alustavissa labrakokeissa ja haastattelussa. Talo on tupaten täynnä väkeä koko ajan ja kiire on kaikilla, mutta sairaanhoitaja ja anestesialääkäri kävivät tietojani rauhassa läpi ja keskittyivät todella vain minuun. Uskomatonta palvelua. Haastattelupaikkaa oli hankala löytää, koska vapaita huoneita ei ollut. Itse en ole kovin arka asioistani, joten ehdottelin, että kyllä haastattelu käytävälläkin sopii minulle. Mutta lopulta tyhjä huonekin löytyi. Varoittelivat, että heillä on aina ahdasta ja kun on vanhasta rakennuksesta kyse, ei kaikki näytä ihan nykyaikaiselta. Mutta henki heillä on kuulemma hyvä ja kaikki puhaltavat yhteiseen hiileen. Kuullosti todellakin siltä, että kun kaikilla on yhtä hankalaa, he myös tsemppaavat ja auttavat toisiaan jaksamaan. Onkohan hienoissa, uusissa sairaaloissa, samaa yhteistyötä ja tunnelmaa? En tiedä, kun en ole niissäkään ollut.
Keskustellessamme molemmat ihmettelivät, että eikö minulla ole mitään lääkitystä, ei mitään perussairautta, syönkö luontaistuotelääkkeitä, syönkö edes kalaöljykapseleita?! No ei! Kalaöljyäkään en ota, kun Mies kalastaa itse ja taidetaan jo syödä liikaakin kalaa. En ollut ajatellut, että yli viisikymppisellä usein jo on jotain perussairauksia. Kiitollinen siis saa olla, kun on kunnossa!
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Jouluaarteita
 |
| Keskellä oleva lyhde-koriste on vuodelta 1940. Sen vasemmalla puolella oleva tonttu on kynttilä. Ikää en tiedä, mutta muistaakseni on ollut jo äitini lapsuudessa. Oikeanpuoleiset piippurassitontut ovat kai vähän uudempia. |
 |
| Tämä paperinen kuva oli aina jouluna isovanhempieni keittiön seinällä. |
 |
| Paperisia kaitaliinoja. |
lauantai 30. marraskuuta 2013
Jouluroinaa
Kaivoin vintiltä alas kaikki mahdolliset joulukoristeet: 13 laatikkoa ja nyssäkkää + irtonaisina, omissa laatikoissaan olevat joulukyntteliköt. Ehkä riittää... Nyt alkoi taas turhan roinan selvittely!
Olen lajitellut nyt roskiin risat, kierrätyskeskukseen turhat, lasten omatekemät visusti säilöön ja isoäidin vanhat vielä visummin talteen. Aikaa kyllä saa kulumaan, kun jokaista tavaraa pyörittelee käsissään ja muistoja tulvii mieleen. Eihän sellaisia voi mitenkään laittaa pois!
Isoäitini vanhoja koristeita löytyy jopa 1940-luvulta asti. Osittain murentuneita ja linttaantuneita, mutta niitä ei raaski pois pistää.
Alla olevan posliinikylän ostimme vuosikausia sitten USA:sta. Se rakennetaan joka vuosi omalle paikalleen. Moni muu asia joulussa saattaakin muuttua, mutta tästä tunnelmallisesta kylästä alkaa joulun satumainen aika.
Olen lajitellut nyt roskiin risat, kierrätyskeskukseen turhat, lasten omatekemät visusti säilöön ja isoäidin vanhat vielä visummin talteen. Aikaa kyllä saa kulumaan, kun jokaista tavaraa pyörittelee käsissään ja muistoja tulvii mieleen. Eihän sellaisia voi mitenkään laittaa pois!
Isoäitini vanhoja koristeita löytyy jopa 1940-luvulta asti. Osittain murentuneita ja linttaantuneita, mutta niitä ei raaski pois pistää.
Alla olevan posliinikylän ostimme vuosikausia sitten USA:sta. Se rakennetaan joka vuosi omalle paikalleen. Moni muu asia joulussa saattaakin muuttua, mutta tästä tunnelmallisesta kylästä alkaa joulun satumainen aika.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Saariselkä
Terveiset lumen ja pakkasen keskeltä, Saariselältä! Oli kuin olisi siirtynyt satumaailmaan. Hiihtokausikin pääsi hyvin alkuun: ensimmäisen päivän kokeilulenkki 10 km ja toisena päivänä 26 km. Selkäni kesti hiihdot hyvin, kipuili vasta illalla, kun lihakset jäähtyivät, joten se oli sen ajan murhe. Liike itsessään tekee niin hyvää, että saattoi rauhassa nauttia hiihtämisestä, upeista maisemista, hyvästä luistosta ja pidosta, loistavasta säästä. Pakkasta oli päivisin n. -8C, joskin yöllä kiristyi yli kahdenkymmenen.
Väkeä oli paljon, koska samaan aikaan oli Kaamos Jazzit. Emme olleet etukäteen varanneet lippuja mihinkään konsertti-illalliseen, joten emme päässeet nauttimaan musiikista, koska kaikki paikat oli loppuunmyyty. Hienoa, että tulijoita on!
Alla olevat kuvat on otettu puolenpäivän maissa. N. viikon päästä aurinko ei enää nouse horisontin yläpuolelle vähään aikaan. Ei tämä pohjoisen kaamos kovin masentavaa ole, pimeämpää on meillä eteläisessä Suomessa, kun ei ole lunta ja vettä sataa alvariinsa. Joskin ei se keli täällä etelässäkään ihan kurja ole tällä hetkellä, tänään: aurinko paistaa ja on kuivaa. Vielä, kun saisi lunta tännekin.
maanantai 18. marraskuuta 2013
Kaupunkilaisia ja maalaisia
Sain tiedon selkäleikkauksen ajankohdasta: 4.12. Sepäs olikin oikein hyvä aika! Tietysti nyt on vielä odoteltava ja pärjättävä kipuilujen kanssa, mutta eiköhän se tästä. Helpottaa kuitenkin töiden organisointia, kun leikkaus on lähempänä joulua: lopetan kaikkien tuntien vedot tuohon päivään. Tuntien ohjaukset voin taas aloittaa ensi vuoden puolella.
Kun leikkaus siirtyi vähän myöhäisemmäksi kuin aluksi odotin, niin monta muutakin asiaa kalenterissa pääsee toteutuman. Viikonloppuna meillä oli parikin tapahtumaa Helsingissä ja nyt pääsimme osallistumaan molempiin.
Perjantaina olimme Suomen Tennisliiton järjestämässä gaalassa, joka keräsi samalla rahaa nuorten tenniksen pelaajien sponsorointiin. Olimme mukana ystävämme kutsusta, kymmenen hengen porukassa. Oli mukavaa nähdä tuttuja ja päästä mukaan juhlavaan tilaisuuteen.
Lauantaiksi olimme saaneet kutsun erään yrittäjäkolleegamme kotiin iltaa viettämään. Perheessä on pienet lapset ja kun menimme etsimään tuliaisia 4 ja 6 vuotialle, innostuin itsekin lasten osastolla! Olipas siellä kaikkea kivaa! Olimme kuitenkin kyselleet ehdotuksia, koska omat arviomme nykylasten toiveista voisi mennä aivan pieleen. No, eivät ne lapset niin paljon ole muuttuneet vaikka käyttävätkin iPadejä kuin ammattilaiset: tytölle tiara ja pojalle taskulamppu :) Itsekin hieman shoppailimme: löysimme "lumenluontikengät". Niitähän me täällä maalla tarvitsemme ennemmin kuin mitään hienouksia. Nyt eivät varpaat palele eikä kastu!
Sunnuntai-iltana tuli vielä Tytär1+Vävy meille kotiin. Olivat palanneet Hong Kongista ja reissu oli ollut oikein onnistunut. Tytär1 ihmetteli, että ihan oikeasti, kun meille tulee, niin tulee tosi maalaiseen pikkukaupunkiin. Täällähän ihmiset saattavat mennä vaikka kumisaappaissa kauppaan! No juu! Niinhän sitä itsekin menen, saappaissa ja tuulipuvussa tai jumppavaatteissa...
Myrskyn kourissa menivät sähkötkin, mutta eipä se näin maalla kovasti haitannut: kynttilät päälle valoa tuomaan, puuhellaan tuli ja ruokaa laittamaan. Ja kun kaikki oli valmista, niin tulihan ne sähkötkin takaisin.
Kun leikkaus siirtyi vähän myöhäisemmäksi kuin aluksi odotin, niin monta muutakin asiaa kalenterissa pääsee toteutuman. Viikonloppuna meillä oli parikin tapahtumaa Helsingissä ja nyt pääsimme osallistumaan molempiin.
Perjantaina olimme Suomen Tennisliiton järjestämässä gaalassa, joka keräsi samalla rahaa nuorten tenniksen pelaajien sponsorointiin. Olimme mukana ystävämme kutsusta, kymmenen hengen porukassa. Oli mukavaa nähdä tuttuja ja päästä mukaan juhlavaan tilaisuuteen.
Lauantaiksi olimme saaneet kutsun erään yrittäjäkolleegamme kotiin iltaa viettämään. Perheessä on pienet lapset ja kun menimme etsimään tuliaisia 4 ja 6 vuotialle, innostuin itsekin lasten osastolla! Olipas siellä kaikkea kivaa! Olimme kuitenkin kyselleet ehdotuksia, koska omat arviomme nykylasten toiveista voisi mennä aivan pieleen. No, eivät ne lapset niin paljon ole muuttuneet vaikka käyttävätkin iPadejä kuin ammattilaiset: tytölle tiara ja pojalle taskulamppu :) Itsekin hieman shoppailimme: löysimme "lumenluontikengät". Niitähän me täällä maalla tarvitsemme ennemmin kuin mitään hienouksia. Nyt eivät varpaat palele eikä kastu!
Sunnuntai-iltana tuli vielä Tytär1+Vävy meille kotiin. Olivat palanneet Hong Kongista ja reissu oli ollut oikein onnistunut. Tytär1 ihmetteli, että ihan oikeasti, kun meille tulee, niin tulee tosi maalaiseen pikkukaupunkiin. Täällähän ihmiset saattavat mennä vaikka kumisaappaissa kauppaan! No juu! Niinhän sitä itsekin menen, saappaissa ja tuulipuvussa tai jumppavaatteissa...
Myrskyn kourissa menivät sähkötkin, mutta eipä se näin maalla kovasti haitannut: kynttilät päälle valoa tuomaan, puuhellaan tuli ja ruokaa laittamaan. Ja kun kaikki oli valmista, niin tulihan ne sähkötkin takaisin.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Puheripulia
Mies palasi viime yönä työmatkalta Prahasta. Hän lähti torstai-aamuna aikaisin ja palasi lauantai-yönä. Eli oli poissa kaksi yötä ja kolme päivää.
Tänä aamuna keittelin isänpäivän aamukahvia, tein valmiita voileipiä ja laitoin kynttilöitä päälle. Kun Mies lopulta heräsi, aloin kertoa kaikkia maailman asioita, joita näiden muutamien päivien aikana olikaan tapahtunut. Mies yritti lukea lehteä, hän lähti katsomaan TV:stä golfia, kurkkasi välillä nettiä ja minä puhuin - koko ajan. Huomasin itsekin, et nyt mulla taitaa olla oikea puheripuli! Mies ei ollut uskaltanut sitä ääneen sanoa, mutta kun itse sen kerran sanoin, niin hän huokaili naureskellen, että no niin taitaa..
Ennen oli aina lapset kotona ja pulputin heille kaiken, nyt sitten saa Mies osansa, kun kerran on taas ollut reissussa ja itse olen ollut yksin kotona. Töissähän olen vallan asiakkaiden kanssa, mutta se ei ole sama asia.
Tänä aamuna keittelin isänpäivän aamukahvia, tein valmiita voileipiä ja laitoin kynttilöitä päälle. Kun Mies lopulta heräsi, aloin kertoa kaikkia maailman asioita, joita näiden muutamien päivien aikana olikaan tapahtunut. Mies yritti lukea lehteä, hän lähti katsomaan TV:stä golfia, kurkkasi välillä nettiä ja minä puhuin - koko ajan. Huomasin itsekin, et nyt mulla taitaa olla oikea puheripuli! Mies ei ollut uskaltanut sitä ääneen sanoa, mutta kun itse sen kerran sanoin, niin hän huokaili naureskellen, että no niin taitaa..
Ennen oli aina lapset kotona ja pulputin heille kaiken, nyt sitten saa Mies osansa, kun kerran on taas ollut reissussa ja itse olen ollut yksin kotona. Töissähän olen vallan asiakkaiden kanssa, mutta se ei ole sama asia.
torstai 7. marraskuuta 2013
Maailmanmatkailijoita
Tytär2 on kohta ollut puoli vuotta Saksassa työharjoittelussa. Samalla on kertynyt lomapäiviä, jotka hän päätti käyttää hyväkseen nyt. Siispä matkaan! Hän lähti ystävänsä kanssa Senegaliin ja Gambiaan... Just juu. Viestiä tuli, että hyvin olivat päässeet perille, joskin ainakin Dakarissa oli vedet poikki.
Seuraava viesti tuli Toubakoutasta, keskeltä ei mitään. Olivat matkanneet viisi tuntia kuoppaisia teitä pitkin pikkubussilla, joka jätti heidät kylän kohdalle tien varteen. Paikalliset pojat olivat sitten kuljettaneet heidät moto-takseilla perille majapaikkaan. Olivat seuraavana päivänä lähdössä veneilemään ja tutkimaan lähisaaria ja sen jälkeen lähtevät seikkailemaan jotenkin Gambian puolelle. Oih.. Nyt on äipän pidettävä pää kylmänä ja nautittava, että näin se maailmanmatkaajanuoriso reissaa ja kyllähän he itsestään huolen pitävät ja kaksi blondia on aivan turvassa, kun ovat tottuneita reissaajia...
Tytär1+Vävy olivat myös säästelleet lomapäiviä syksyyn ja lähtivät nyt 1-vuotis hääpäiväänsä juhlistamaan Hong Kongiin. No siellä olen itsekin ollut useamman kerran töiden takia ja se on sentään turvallinen paikka. Paljon on nähtävää ja erityisesti sikäläinen ruoka on herkullista. Koskaan ei tiedä mitä syö, mutta hyvältä maistuu!
Varsinaisesti olemme olleet Miehen kanssa Kiinan puolella Guangzhoussa, Kantonin messuilla ja menneet pariksi päiväksi Hong Kongiin lomalle. Kulttuuriero Kiinan ja Hong Kongin välillä on huima. Guangzhoussa lähes kukaan ei puhu englantia - ei edes kansainvälisissä hotelleissa. Toisaalta, miksi puhuisi, kiinaa puhuu maailmassa niin moni, että muut kielet jäävät kyllä sen varjoon. Kantonin alueen ruoka on kuitenkin ehkä kaikkein parhainta mitä olen missään saanut. Siellä käymme aina eräässä pikkuruisessa "ravintolassa". Pikkukadulle, valtavien pilvenpiirtäjien juureen, on nostettu muutamia tuoleja ja pöytiä, sisällä on ehkä pari pöytää. Pihalla vilahtaa rottia, hygieniapassista ei ehkä ole ollut viime aikoina puhetta.. Silti: ikinä ei ole saatu minkäänlaista vatsatautia tai ruokamyrkytystä vaikka on syöty mitä ja missä vain.
Pelottavinta on ollut Guangzhoun taksit. Siellä on jyllänyt paikallinen rikollisyhteisö, joka on viime kuuleman mukaan saatu nyt vähän rauhoittumaan. Meillekin on käynyt monta pelottavaa tilannetta. Kerran esim. istuimme hotellin pihalla taksiin ja Mies alkoi neuvotella hinnasta. Kun ei päästy yhteisymmärrykseen ja aioimme nousta ulos autosta, niin kuski nappasi ovet lukkoon ja kaahasi pois hotellin pihalta ja mehän olimme edelleen kyydissä. Sillä kertaa kuski vei meidät oikeaan paikkaan ja me maksoimme sen mitä olimme aikoneetkin. Toisen suomalaispariskunnan taksi vei syrjäseudulle eikä suostunut viemään takaisin ennen kuin olivat maksaneet pyydetyn ylihinnan.
Seuraava viesti tuli Toubakoutasta, keskeltä ei mitään. Olivat matkanneet viisi tuntia kuoppaisia teitä pitkin pikkubussilla, joka jätti heidät kylän kohdalle tien varteen. Paikalliset pojat olivat sitten kuljettaneet heidät moto-takseilla perille majapaikkaan. Olivat seuraavana päivänä lähdössä veneilemään ja tutkimaan lähisaaria ja sen jälkeen lähtevät seikkailemaan jotenkin Gambian puolelle. Oih.. Nyt on äipän pidettävä pää kylmänä ja nautittava, että näin se maailmanmatkaajanuoriso reissaa ja kyllähän he itsestään huolen pitävät ja kaksi blondia on aivan turvassa, kun ovat tottuneita reissaajia...
Tytär1+Vävy olivat myös säästelleet lomapäiviä syksyyn ja lähtivät nyt 1-vuotis hääpäiväänsä juhlistamaan Hong Kongiin. No siellä olen itsekin ollut useamman kerran töiden takia ja se on sentään turvallinen paikka. Paljon on nähtävää ja erityisesti sikäläinen ruoka on herkullista. Koskaan ei tiedä mitä syö, mutta hyvältä maistuu!
Varsinaisesti olemme olleet Miehen kanssa Kiinan puolella Guangzhoussa, Kantonin messuilla ja menneet pariksi päiväksi Hong Kongiin lomalle. Kulttuuriero Kiinan ja Hong Kongin välillä on huima. Guangzhoussa lähes kukaan ei puhu englantia - ei edes kansainvälisissä hotelleissa. Toisaalta, miksi puhuisi, kiinaa puhuu maailmassa niin moni, että muut kielet jäävät kyllä sen varjoon. Kantonin alueen ruoka on kuitenkin ehkä kaikkein parhainta mitä olen missään saanut. Siellä käymme aina eräässä pikkuruisessa "ravintolassa". Pikkukadulle, valtavien pilvenpiirtäjien juureen, on nostettu muutamia tuoleja ja pöytiä, sisällä on ehkä pari pöytää. Pihalla vilahtaa rottia, hygieniapassista ei ehkä ole ollut viime aikoina puhetta.. Silti: ikinä ei ole saatu minkäänlaista vatsatautia tai ruokamyrkytystä vaikka on syöty mitä ja missä vain.
Pelottavinta on ollut Guangzhoun taksit. Siellä on jyllänyt paikallinen rikollisyhteisö, joka on viime kuuleman mukaan saatu nyt vähän rauhoittumaan. Meillekin on käynyt monta pelottavaa tilannetta. Kerran esim. istuimme hotellin pihalla taksiin ja Mies alkoi neuvotella hinnasta. Kun ei päästy yhteisymmärrykseen ja aioimme nousta ulos autosta, niin kuski nappasi ovet lukkoon ja kaahasi pois hotellin pihalta ja mehän olimme edelleen kyydissä. Sillä kertaa kuski vei meidät oikeaan paikkaan ja me maksoimme sen mitä olimme aikoneetkin. Toisen suomalaispariskunnan taksi vei syrjäseudulle eikä suostunut viemään takaisin ennen kuin olivat maksaneet pyydetyn ylihinnan.
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Ihana syksy
Perjantaina oli firmamme pikkujoulut Kisakalliossa. Ensin frisbeegolfia, sen jälkeen saunomista ja aivan loistavaa ruokaa. Mukavien ihmisten kanssa on ilo tehdä töitä ja viettää vapaa-aikaa.
Lauantain sateessa kiersin Äidin kanssa hautausmailla viemässä kynttilöitä ja havuja haudoille. Mukava perinne tämäkin. Paljon tuttuja oli liikkeellä. Illan hämärtyessä kynttilämeri loi tunnelmaa ja rauhaa.
Ostin kotiinkin syksyisiä krysanteemeja väriä tuomaan, sytyttelin kynttilöitä ympäriinsä, sisälle ja ulos.
Nautin niin kovasti erilaisista vuodenajoista!
torstai 31. lokakuuta 2013
Reissumies
Mies palasi eilen Hollannista. Oli mukava saada hänet taas kotiin.
Kun lapset olivat pieniä, Mies oli 15 vuotta ison firman vientijohtajana ja oli enemmän reissussa kuin kotona. Sattui monia - jälkeenpäin huvittavia - tapahtumia, kun olimme kaikki niin tottuneita, että isä piipahtaa meillä, jos piipahtaa.
Kerran, kun Tytär2 oli ehkä n. 5v., Mies tuli kotiin. Hän avasi oven, huomasi Tytär2:n ja oli juuri kyyristymässä ottamaan tämän syliinsä, kun tytär kääntyikin kannoillaan ja juoksi riemuissaan minun luo: Äiti, äiti, isä on tullut käymään! Mies oli kuin odotettu vieras, joka tuli ehkä perjantai-iltana tai lauantai-aamuna ja lähti taas, usein jo sunnuntai-iltana, matkaan.
Toisella kertaa (lapset olivat jo teinejä), lankapuhelin soi. Poika vastasi puhelimeen ja kun siellä kyseltiin Miestä, hän huhuili ja juoksenteli ympäri huushollia etsien isäänsä. Ihmettelin siinä, että mitä nyt.. Poika huikkasi, että missä isä on, sille olis puhelu. Kerroin isänsä lähteneen reissuun jo toissapäivänä ja tulee ensi viikolla takaisin... Pojan mielestä hän oli nähnyt Miehen ihan just.
Muutaman kerran kävi niin, että soittelin Miehen sihteerille (silloin ei ollut kännyköitä), kun en saanut Miestä kiinni. Hän kertoi, että niin Mieshän lähti eilen reissuun ja tulee kyllä parin päivän päästä kotiin. Ihan kiva. Samainen sihteeri hoiti Miehen puolesta myös joulu- ja synttärilahjat minulle! Jouduin hieman miettimään loukkaannunko vai nielenkö tämänkin. Sihteerillä oli kuitenkin niin hyvä maku ja loistavia ideoita, että päätin ottaa ilolla vastaan ja nauttia hänen oivalluksistaan. Sitäpaitsi, olihan minua kuitenkin ajateltu!
Tytär1 oli partiolaisten Jamboreella Thaimaassa. Kun tuli aika palata kotiin, olimme sopineet, että joku meistä hakee hänet lentokentältä. No, Mies tarkisti, että hän pääsee kyllä hakemaan. Lentokentällä, aikansa odoteltuaan, hän soitteli minulle, että ei täällä näy mitään partiolaisia! Eikä mitään myöhästymisilmoituksiakaan näy. Olimme kaikki aivan ihmeissään. Itsekin olin jossain enkä päässyt nettiin tarkistamaan asiaa. Tytär2 oli kotona, löysi erään partiopojan (josta myöhemmin tuli meidän Vävy) puhelinnumeron ja soitti, jospa hän tietää, kun oli ollut mukana organisoimassa koko hommaa. Juu, kyllähän ne on tulossa, mutta vasta huomenna! Jälkeenpäin poika oli aivan ihmeissään: Miten kukaan voi mennä hakemaan lastaan lentokentältä vääränä päivänä?! No, me olimme kaikki jo siinä vaiheessa kovia kulkemaan ja aina joku piti viedä tai hakea, oli se sitten junalta, bussilta, lentokentältä tai jostain. Ei se meistä ollut mitenkään kummallista..
Mies aloitti sitten eräänä marraskuuna työt meidän omassa perheyrityksessä - pitkän harkinnan jälkeen. Vaikeinta oli lapsilla ja minulla, kun yhtäkkiä meille muutti "uusi" ihminen, tuli uusia sääntöjä ym. Muutaman kuukauden päästä istuin teinien kanssa olohuoneessa katsomassa telkkaria, kun joku lapsista huokaisi, että onpa meillä ihanan rauhallista. ??? Samantien tajusimme: isä on reissussa!
Kun lapset olivat pieniä, Mies oli 15 vuotta ison firman vientijohtajana ja oli enemmän reissussa kuin kotona. Sattui monia - jälkeenpäin huvittavia - tapahtumia, kun olimme kaikki niin tottuneita, että isä piipahtaa meillä, jos piipahtaa.
Kerran, kun Tytär2 oli ehkä n. 5v., Mies tuli kotiin. Hän avasi oven, huomasi Tytär2:n ja oli juuri kyyristymässä ottamaan tämän syliinsä, kun tytär kääntyikin kannoillaan ja juoksi riemuissaan minun luo: Äiti, äiti, isä on tullut käymään! Mies oli kuin odotettu vieras, joka tuli ehkä perjantai-iltana tai lauantai-aamuna ja lähti taas, usein jo sunnuntai-iltana, matkaan.
Toisella kertaa (lapset olivat jo teinejä), lankapuhelin soi. Poika vastasi puhelimeen ja kun siellä kyseltiin Miestä, hän huhuili ja juoksenteli ympäri huushollia etsien isäänsä. Ihmettelin siinä, että mitä nyt.. Poika huikkasi, että missä isä on, sille olis puhelu. Kerroin isänsä lähteneen reissuun jo toissapäivänä ja tulee ensi viikolla takaisin... Pojan mielestä hän oli nähnyt Miehen ihan just.
Muutaman kerran kävi niin, että soittelin Miehen sihteerille (silloin ei ollut kännyköitä), kun en saanut Miestä kiinni. Hän kertoi, että niin Mieshän lähti eilen reissuun ja tulee kyllä parin päivän päästä kotiin. Ihan kiva. Samainen sihteeri hoiti Miehen puolesta myös joulu- ja synttärilahjat minulle! Jouduin hieman miettimään loukkaannunko vai nielenkö tämänkin. Sihteerillä oli kuitenkin niin hyvä maku ja loistavia ideoita, että päätin ottaa ilolla vastaan ja nauttia hänen oivalluksistaan. Sitäpaitsi, olihan minua kuitenkin ajateltu!
Tytär1 oli partiolaisten Jamboreella Thaimaassa. Kun tuli aika palata kotiin, olimme sopineet, että joku meistä hakee hänet lentokentältä. No, Mies tarkisti, että hän pääsee kyllä hakemaan. Lentokentällä, aikansa odoteltuaan, hän soitteli minulle, että ei täällä näy mitään partiolaisia! Eikä mitään myöhästymisilmoituksiakaan näy. Olimme kaikki aivan ihmeissään. Itsekin olin jossain enkä päässyt nettiin tarkistamaan asiaa. Tytär2 oli kotona, löysi erään partiopojan (josta myöhemmin tuli meidän Vävy) puhelinnumeron ja soitti, jospa hän tietää, kun oli ollut mukana organisoimassa koko hommaa. Juu, kyllähän ne on tulossa, mutta vasta huomenna! Jälkeenpäin poika oli aivan ihmeissään: Miten kukaan voi mennä hakemaan lastaan lentokentältä vääränä päivänä?! No, me olimme kaikki jo siinä vaiheessa kovia kulkemaan ja aina joku piti viedä tai hakea, oli se sitten junalta, bussilta, lentokentältä tai jostain. Ei se meistä ollut mitenkään kummallista..
Mies aloitti sitten eräänä marraskuuna työt meidän omassa perheyrityksessä - pitkän harkinnan jälkeen. Vaikeinta oli lapsilla ja minulla, kun yhtäkkiä meille muutti "uusi" ihminen, tuli uusia sääntöjä ym. Muutaman kuukauden päästä istuin teinien kanssa olohuoneessa katsomassa telkkaria, kun joku lapsista huokaisi, että onpa meillä ihanan rauhallista. ??? Samantien tajusimme: isä on reissussa!
lauantai 26. lokakuuta 2013
Huolta ja helpotusta
Onpas ollut viikko! Huolta ja helpotusta monella tapaa.
Oikea lonkkani on kipuillut jo vuoden verran. Koko kevään kävin kiropraktikolla ja hierojalla, koska selkäni on aina ollut ongelmainen (johon pilates on tuonut avun) ja ajattelin, että lihakset ovat nyt jostain syystä niin krampissa, että säteilevät lonkkaan. Välillä onkin ollut pitkiä aikoja, että mitään kipuja ei ole ollut. Tänä syksynä kipu siirtyikin vasempaan lonkkaan. Jokunen viikko sitten alavatsa tuli niin kipeäksi, että kuullostelin, jospa umpisuoli on tulehtunut, mutta kipu oli koko ajan vasemmalla. Varasin ajan gynekologille. Kaikki kunnossa.
Sen jälkeen puutui koko jalka, varpaita myöten. Istuminen on tukalaa, kävely ja liikkuminen auttaa. Etsin seuraavia lääkäreitä ja sainkin ajan fysiatrille. Fysiatri kyseli ja tutki ja otti heti tosissaan. Hän jopa itse soitti kahteen paikkaan Helsingissä ja varasi ajan magneettikuvauksiin sinne, minne kiireimmin ajan sain. Aika löytyi tämän viikon maanantaille ja fysiatri varasi saman tien myös itselleen uuden ajan heti kuvien oton perään. Hän ei silloin ollut meidän kaupungissamme, vaan varasi ajan naapurikaupungin vastaanotolleen.
Maanantaina kävin sitten Helsingissä sekä lantion että selän magneettikuvissa. Sain kuvat mukaan ja ajoin tuhatta ja sataa lääkärin vastaanotolle. Radiologin lausunto ei ehtinyt kuvien mukaan, joten sen he lähettivät faxilla suoraan lääkärilleni sillä aikaa, kun ajoin itse lääkäriä tapaamaan. Lopputulos: leikkaus, mahdollisimman pian. Fysiatri laittoi samantien lähetteen Töölön sairaalaan. Selkäydinkanavassa on kookas kysta, joka painaa hermojuurta. Toisaalta en ollut odottanut tällaista vastausta, toisaalta olin todella helpottunut, että vaiva löytyi, se saadaan leikattua, eikä se ole pahan laatuista. Tätini kuoli aikanaan syöpään, joka vaivasi ensin vain kipeänä selkänä. Lähdin taas lääkäriltä kiireesti ajelemaan töihin, tunteja vetämään. Ja mikä ihmeellisintä, missään vaiheessa, mikään paikka ei ole kipeä, kun vedän tunteja! Ilmeisesti endorfiinit tai jotkut ovat niin korkealla, että silloin en tunne kivun häivää, kun itsekin nautin ja keskityn asiakkaisiin satasella.
Kun vihdoin ajelin rättiväsyneenä kotiin, Mies ilmoitti, että no niin, peruutapa huomisen tunnit, hän on saanut varattua Helsingistä peruutusajan huippuneurokirurgille. Yritin kyllä selitellä, että en nyt kyllä peruuttele mitään. Mutta tämä lääkäri on jo puolittain eläkkeellä ja jonot hänelle ovat pitkät, joten nyt oli pakko ajatella järkevästi ja peruutin tunnit. Kyllähän asiakkaat ymmärsivät ja tsemppasivat (lupasin pitää ylimääräisen tunnin torstaina, jonne tiistain asiakkaat voivat tulla).
Tiistaina menin sitten Töölön Mehiläiseen ja taas otti lääkäri asian tosissaan. Hän totesi, että on vielä kiireempi! Minut oli laitettu kakkos-jonoon, joka kestää 4-6 kuukautta, mutta tämä neurokirurgi sanoi, että leikkaukseen pitää päästä niin pian kuin suinkin, koska vasemman jalan voima on jo heikentynyt ja jos hermo ehtii vioittua, ei jalka tule enää ikinä kuntoon. Hän siirsi minut ykkös-jonoon ja näillä näkymin leikkaus saattaa olla jo vaikka marraskuussa.
Tällä viikolla löysin myös uuden kotiapu-yrittäjä-ehdokkaan vanhemmilleni. Olin keskiviikkona, töiden lomassa, vanhemmillani ja haastattelimme tätä miellyttävää naista ja vanhempani tekivät sopimuksen, että hän käy heillä nyt kolme kertaa viikossa, 3-4 h kerrallaan. Avustaja lähtee ensin Äidin kanssa käymään kaupassa ja tekevät sitten yhdessä ruokaa ja siivoavat ja mitä milloinkin. Ainakin tässä vaiheessa tuntui, että kemiat kohtasivat ja heillä oli paljon yhteistä juteltavaa.
Torstai-päivän olin kotona (vain illalla tuntien vetoja) ja nukuin kahdet päiväunet. Kaipa sitä oli lähinnä henkisesti väsynyt, kun oli jännittänyt tuloksia ja hoidellut miljoonaa asiaa - ja välillä kipu on niin kova, että valitan ääneen, vaikka olisin yksin (kipukynnykseni on kuitenkin korkea!).
Eilen ja tänään olin ravintovalmentaja-koulutuksissa koko päivät. Nyt on tämä viikko paketissa, huomenna vapaa päivä (mitä nyt ensi viikon tunteja suunnittelen), saa rauhassa puuhastella pihalla ja hengitellä syysilmaa.
Oikea lonkkani on kipuillut jo vuoden verran. Koko kevään kävin kiropraktikolla ja hierojalla, koska selkäni on aina ollut ongelmainen (johon pilates on tuonut avun) ja ajattelin, että lihakset ovat nyt jostain syystä niin krampissa, että säteilevät lonkkaan. Välillä onkin ollut pitkiä aikoja, että mitään kipuja ei ole ollut. Tänä syksynä kipu siirtyikin vasempaan lonkkaan. Jokunen viikko sitten alavatsa tuli niin kipeäksi, että kuullostelin, jospa umpisuoli on tulehtunut, mutta kipu oli koko ajan vasemmalla. Varasin ajan gynekologille. Kaikki kunnossa.
Sen jälkeen puutui koko jalka, varpaita myöten. Istuminen on tukalaa, kävely ja liikkuminen auttaa. Etsin seuraavia lääkäreitä ja sainkin ajan fysiatrille. Fysiatri kyseli ja tutki ja otti heti tosissaan. Hän jopa itse soitti kahteen paikkaan Helsingissä ja varasi ajan magneettikuvauksiin sinne, minne kiireimmin ajan sain. Aika löytyi tämän viikon maanantaille ja fysiatri varasi saman tien myös itselleen uuden ajan heti kuvien oton perään. Hän ei silloin ollut meidän kaupungissamme, vaan varasi ajan naapurikaupungin vastaanotolleen.
Maanantaina kävin sitten Helsingissä sekä lantion että selän magneettikuvissa. Sain kuvat mukaan ja ajoin tuhatta ja sataa lääkärin vastaanotolle. Radiologin lausunto ei ehtinyt kuvien mukaan, joten sen he lähettivät faxilla suoraan lääkärilleni sillä aikaa, kun ajoin itse lääkäriä tapaamaan. Lopputulos: leikkaus, mahdollisimman pian. Fysiatri laittoi samantien lähetteen Töölön sairaalaan. Selkäydinkanavassa on kookas kysta, joka painaa hermojuurta. Toisaalta en ollut odottanut tällaista vastausta, toisaalta olin todella helpottunut, että vaiva löytyi, se saadaan leikattua, eikä se ole pahan laatuista. Tätini kuoli aikanaan syöpään, joka vaivasi ensin vain kipeänä selkänä. Lähdin taas lääkäriltä kiireesti ajelemaan töihin, tunteja vetämään. Ja mikä ihmeellisintä, missään vaiheessa, mikään paikka ei ole kipeä, kun vedän tunteja! Ilmeisesti endorfiinit tai jotkut ovat niin korkealla, että silloin en tunne kivun häivää, kun itsekin nautin ja keskityn asiakkaisiin satasella.
Kun vihdoin ajelin rättiväsyneenä kotiin, Mies ilmoitti, että no niin, peruutapa huomisen tunnit, hän on saanut varattua Helsingistä peruutusajan huippuneurokirurgille. Yritin kyllä selitellä, että en nyt kyllä peruuttele mitään. Mutta tämä lääkäri on jo puolittain eläkkeellä ja jonot hänelle ovat pitkät, joten nyt oli pakko ajatella järkevästi ja peruutin tunnit. Kyllähän asiakkaat ymmärsivät ja tsemppasivat (lupasin pitää ylimääräisen tunnin torstaina, jonne tiistain asiakkaat voivat tulla).
Tiistaina menin sitten Töölön Mehiläiseen ja taas otti lääkäri asian tosissaan. Hän totesi, että on vielä kiireempi! Minut oli laitettu kakkos-jonoon, joka kestää 4-6 kuukautta, mutta tämä neurokirurgi sanoi, että leikkaukseen pitää päästä niin pian kuin suinkin, koska vasemman jalan voima on jo heikentynyt ja jos hermo ehtii vioittua, ei jalka tule enää ikinä kuntoon. Hän siirsi minut ykkös-jonoon ja näillä näkymin leikkaus saattaa olla jo vaikka marraskuussa.
Tällä viikolla löysin myös uuden kotiapu-yrittäjä-ehdokkaan vanhemmilleni. Olin keskiviikkona, töiden lomassa, vanhemmillani ja haastattelimme tätä miellyttävää naista ja vanhempani tekivät sopimuksen, että hän käy heillä nyt kolme kertaa viikossa, 3-4 h kerrallaan. Avustaja lähtee ensin Äidin kanssa käymään kaupassa ja tekevät sitten yhdessä ruokaa ja siivoavat ja mitä milloinkin. Ainakin tässä vaiheessa tuntui, että kemiat kohtasivat ja heillä oli paljon yhteistä juteltavaa.
Torstai-päivän olin kotona (vain illalla tuntien vetoja) ja nukuin kahdet päiväunet. Kaipa sitä oli lähinnä henkisesti väsynyt, kun oli jännittänyt tuloksia ja hoidellut miljoonaa asiaa - ja välillä kipu on niin kova, että valitan ääneen, vaikka olisin yksin (kipukynnykseni on kuitenkin korkea!).
Eilen ja tänään olin ravintovalmentaja-koulutuksissa koko päivät. Nyt on tämä viikko paketissa, huomenna vapaa päivä (mitä nyt ensi viikon tunteja suunnittelen), saa rauhassa puuhastella pihalla ja hengitellä syysilmaa.
maanantai 21. lokakuuta 2013
Tervetuloa talvi!
Fiskarsissa oli viikonloppuna Riistapäivät. Menimme kolmen ystäväpariskunnan kanssa perjantaina illalliselle Fiskars Wärdhusiin. Menomatkalla taksikuski eksyi ja myöhästyimme puolisen tuntia aloituksesta. Ystävällinen henkilökunta oli kuitenkin hidastanut koko illan alkua, että meidänkin ryhmämme ehtii mukaan :) Ohjelmasta piti huolta Tia Cohen, ranskalais-suomalainen nuori nainen, kahden loistavan muusikon kanssa, esittäen Edith Piafin lauluja. Olipa persoonallinen esiintyjä! Hän räkätti ja käkätti jutellessaan ja lauloi upealla, tummalla äänellään iki-ihania kappaleita. Asiakkaat nauttivat sekä esityksistä, että ruoasta ja rennosta tunnelmasta. Live-esitykset intiimissä tilassa ovat kyllä omaa luokkaansa.
Lauantaina laitoimme mökin viimeistä silausta myöten talvikuntoon: vedet poikki, sähköt poikki, viimeiset haravoimiset, TV kotiin. Ovi kiinni - ja meidän kesäkausi on ohi. Välillä paistoi aurinko, välillä tuli rakeita vaakasuoraan. No, nyt saakin talvi tulla!
Sunnuntai meni laittaessa kotipihaa talvikuntoon. Keli oli mitä parhain ja oli mahtavaa saada olla ulkona koko päivä. Välillä vähän ruokaa: paistettuja kuhafileitä & suppilovahvahveroita, kahvin kanssa omenahyvettä viimeisistä omenoista. Talvirenkaatkin on vaihdettu.
Tervetuloa talvi!
Lauantaina laitoimme mökin viimeistä silausta myöten talvikuntoon: vedet poikki, sähköt poikki, viimeiset haravoimiset, TV kotiin. Ovi kiinni - ja meidän kesäkausi on ohi. Välillä paistoi aurinko, välillä tuli rakeita vaakasuoraan. No, nyt saakin talvi tulla!
Sunnuntai meni laittaessa kotipihaa talvikuntoon. Keli oli mitä parhain ja oli mahtavaa saada olla ulkona koko päivä. Välillä vähän ruokaa: paistettuja kuhafileitä & suppilovahvahveroita, kahvin kanssa omenahyvettä viimeisistä omenoista. Talvirenkaatkin on vaihdettu.
Tervetuloa talvi!
tiistai 15. lokakuuta 2013
Suppisflow
Käytiin Miehen kanssa lauantaina keräämässä suppilovahveroita. Ainakin 40 litraa saatiin yhdellä kertaa! Kerään yleensä koko syksyn kaikenlaisia sieniä, mutta tänä vuonna meidän mökin lähistöllä on ollut tosi vähän mitään sieniä, kun on ollut niin kuivaa. Nyt menimme muualle katsastamaan tilannetta ja olihan niitä: oikea suppispelto.
Itselleni metsässä olo ja marjojen ja sienien keruu on parasta pään tyhjentämistä ja rentoutumista. Ajan taju häviää ja silmät kiiluen syöksähtelen saaliin perään.
Vaikka koitamme puhdistaa sienet mahdollisimman hyvin jo metsässä, pitää ne kotona vielä käydä läpi ennen kuin kuivatetaan tai laitetaan pakkaseen.
Illalla otin pari kassillista sieniä ja perustin sienipuhdistamon keittiöön. Mies otti myös ison määrän olohuoneeseen, jotta voi samalla katsoa TV:stä golfia. Hetken päästä hän manaili, että tässähän menee ikä ja terveys ennen kuin koko tää määrä on putsattu. Yritin tsempata, että kyllä siihen kuule tulee sellainen flow-fiilis, kun tekee vaan. Puolen tunnin päästä kuului epätoivoinen ääni sienivuoren takaa: -Ei mulla vieläkään ole mitään flow-fiilistä, vaikka oon kauheesti sitä yrittänyt saada...
Kaikki sienet saatiin putsattua ja säilöön, flowlla tai ilman.
Itselleni metsässä olo ja marjojen ja sienien keruu on parasta pään tyhjentämistä ja rentoutumista. Ajan taju häviää ja silmät kiiluen syöksähtelen saaliin perään.
Vaikka koitamme puhdistaa sienet mahdollisimman hyvin jo metsässä, pitää ne kotona vielä käydä läpi ennen kuin kuivatetaan tai laitetaan pakkaseen.
Illalla otin pari kassillista sieniä ja perustin sienipuhdistamon keittiöön. Mies otti myös ison määrän olohuoneeseen, jotta voi samalla katsoa TV:stä golfia. Hetken päästä hän manaili, että tässähän menee ikä ja terveys ennen kuin koko tää määrä on putsattu. Yritin tsempata, että kyllä siihen kuule tulee sellainen flow-fiilis, kun tekee vaan. Puolen tunnin päästä kuului epätoivoinen ääni sienivuoren takaa: -Ei mulla vieläkään ole mitään flow-fiilistä, vaikka oon kauheesti sitä yrittänyt saada...
Kaikki sienet saatiin putsattua ja säilöön, flowlla tai ilman.
perjantai 11. lokakuuta 2013
Äiti eksyi
Huh, huh. Nyt se sitten tapahtui: Äiti eksyi.
Äidillä oli kampaaja, jonne hän pääsi Isän kaverin, Kallen, kyydissä. Autossa Äiti tosin huolestui, kun hän huomasi, että ei nyt osaakaan neuvoa, missä kampaaja sijaitsee (pikkukaupunkimme pääkadulla). Hän pyysi Kallea jättämään vain keskustaan, niin kävellen on helpompi löytää oikea paikka. Äiti oli sitten aikansa pyörinyt ja kävellyt eikä millään löytänyt oikeaa paikkaa. Hän alkoi jo huolestua ja laittoi välillä juoksuksi, kun aika riensi ja ympäristö tuntui kovin vieraalta. Hän kaivoi kännykän esille ja yritti soittaa kampaajalle, että myöhästyy, mutta kännykkä "ei toiminut" (hermostuksissaan hän ei osannutkaan käyttää sitä). Reilu tunnin päästä Isäni soitti, että alatko kohta olla jo valmis, niin Kalle tulee hakemaan. Äiti osasikin onneksi nyt vastata puhelimeen ja kertoi, että ei ole vielä edes päässyt kampaajalle. Isä ja Kalle lähtivät heti häntä etsimään. Yrittivät kysellä, mitä Äiti ympärillään näkee. Välillä hän luuli olevansa aivan kaupungin toisella laidalla, mutta luki sitten pikkuteiden viittoja eikä ne kuullostaneet kenellekään tutuilta.
Vähän Äitiä pelotti, kun jossain vaiheessa hän kävelikin pitkin maantien laitaa, isoja rekkoja ajoi kovaa vauhtia ohi, eikä ollut pyörätietä, vaan Äiti yritti pysyä melkein ojassa. Isä soitteli aina uudestaan ja yritti sanoa, että pysy paikoillaan äläkä kulje pidemmälle, mutta eihän Äiti malttanut paikoillaan olla, kun hänellä oli vain suuri hätä, että kampaajalle pitää päästä.
Kalle soitti lopulta hätäkeskukseen.
Äiti huomasi linja-autokatoksen ja päätti istahtaa hetkeksi sinne ja odotella, jospa siihen tulisi joku, jolta voisi kysyä, että missä hän mahtaa nyt olla. Mutta ketään ei näkynyt. Sieltä Isä ja Kalle hänet lopulta löysivät. Äiti oli kävellyt 15-20 km!
Kalle soitti hätäkeskukseen ja kertoi, että kadonnut on löytynyt. Isä alkoi oksentamaan.
Äiti itse oli tyytyväinen: Onneksi mulla on niin hyvä kunto! En olisi muuten jaksanut kävellä!
En raaskinut sanoa, että sehän tässä ongelma on, kun jalat kantavat ja kuntoa riittää. Muuten hän ei olisi eksynyt niin pitkälle. Toisaalta voihan sitä eksyä vaikka kodin lähistölle, kun on tarpeeksi huono hetki.
Nyt on löydettävä apua. Itse autan tietysti niin paljon kuin voin, mutta olen myös paljon töissä. Olen jo kauan yrittänyt puhua, että palkataan heille kodinhoitaja vaikka edes puoleksi päiväksi joku, joka tulisi joka päivä, puuhastelisi Äidin kanssa yhdessä ja vaikka kävisivät yhdessä kaupassa. Isä oli jo kerran myöntyväinen mutta on taas pyörtänyt päänsä ja ollut sitä vastaan. Mutta nyt Äiti sanoi, että tämä varmasti johtuu siitä Alzheimerista ja hän on tainnut mennä nyt huonommaksi. Sain luvan etsiä lisävoimia auttamaan arjessa. Ei ihan helppo tehtävä, mutta jotain on keksittävä.
Äidillä oli kampaaja, jonne hän pääsi Isän kaverin, Kallen, kyydissä. Autossa Äiti tosin huolestui, kun hän huomasi, että ei nyt osaakaan neuvoa, missä kampaaja sijaitsee (pikkukaupunkimme pääkadulla). Hän pyysi Kallea jättämään vain keskustaan, niin kävellen on helpompi löytää oikea paikka. Äiti oli sitten aikansa pyörinyt ja kävellyt eikä millään löytänyt oikeaa paikkaa. Hän alkoi jo huolestua ja laittoi välillä juoksuksi, kun aika riensi ja ympäristö tuntui kovin vieraalta. Hän kaivoi kännykän esille ja yritti soittaa kampaajalle, että myöhästyy, mutta kännykkä "ei toiminut" (hermostuksissaan hän ei osannutkaan käyttää sitä). Reilu tunnin päästä Isäni soitti, että alatko kohta olla jo valmis, niin Kalle tulee hakemaan. Äiti osasikin onneksi nyt vastata puhelimeen ja kertoi, että ei ole vielä edes päässyt kampaajalle. Isä ja Kalle lähtivät heti häntä etsimään. Yrittivät kysellä, mitä Äiti ympärillään näkee. Välillä hän luuli olevansa aivan kaupungin toisella laidalla, mutta luki sitten pikkuteiden viittoja eikä ne kuullostaneet kenellekään tutuilta.
Vähän Äitiä pelotti, kun jossain vaiheessa hän kävelikin pitkin maantien laitaa, isoja rekkoja ajoi kovaa vauhtia ohi, eikä ollut pyörätietä, vaan Äiti yritti pysyä melkein ojassa. Isä soitteli aina uudestaan ja yritti sanoa, että pysy paikoillaan äläkä kulje pidemmälle, mutta eihän Äiti malttanut paikoillaan olla, kun hänellä oli vain suuri hätä, että kampaajalle pitää päästä.
Kalle soitti lopulta hätäkeskukseen.
Äiti huomasi linja-autokatoksen ja päätti istahtaa hetkeksi sinne ja odotella, jospa siihen tulisi joku, jolta voisi kysyä, että missä hän mahtaa nyt olla. Mutta ketään ei näkynyt. Sieltä Isä ja Kalle hänet lopulta löysivät. Äiti oli kävellyt 15-20 km!
Kalle soitti hätäkeskukseen ja kertoi, että kadonnut on löytynyt. Isä alkoi oksentamaan.
Äiti itse oli tyytyväinen: Onneksi mulla on niin hyvä kunto! En olisi muuten jaksanut kävellä!
En raaskinut sanoa, että sehän tässä ongelma on, kun jalat kantavat ja kuntoa riittää. Muuten hän ei olisi eksynyt niin pitkälle. Toisaalta voihan sitä eksyä vaikka kodin lähistölle, kun on tarpeeksi huono hetki.
Nyt on löydettävä apua. Itse autan tietysti niin paljon kuin voin, mutta olen myös paljon töissä. Olen jo kauan yrittänyt puhua, että palkataan heille kodinhoitaja vaikka edes puoleksi päiväksi joku, joka tulisi joka päivä, puuhastelisi Äidin kanssa yhdessä ja vaikka kävisivät yhdessä kaupassa. Isä oli jo kerran myöntyväinen mutta on taas pyörtänyt päänsä ja ollut sitä vastaan. Mutta nyt Äiti sanoi, että tämä varmasti johtuu siitä Alzheimerista ja hän on tainnut mennä nyt huonommaksi. Sain luvan etsiä lisävoimia auttamaan arjessa. Ei ihan helppo tehtävä, mutta jotain on keksittävä.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Skypetystä
On se hauskaa, kun maailma on nykyään niin pieni :) Juttelin sunnuntai-iltana Skypellä amerikkalaisen ystäväni kanssa. Siinä sitä käytiin pitkästä aikaa läpi omat ja lasten ja kaikkien isovanhempien kuulumiset.
Olen ollut lukioaikaan vaihto-oppilaana Ohiossa. Tämä ystäväni, jonka kanssa ystävystyin koulussa, on edelleen mukana elämässäni, vaikka harvoin pääsemme nykyään tapaamaan. Parikymmentä vuotta kirjoittelimme kirjeitä, sen jälkeen tuli e-mailit ja nykyään pidämme yhteyttä Facebookin ja Skypen avulla.
Ystäväni on käynyt useammankin kerran perheensä kanssa Suomessa ja me heillä. Myös miehemme ja lapsemme ovat ystävystyneet. Hauska sattuma oli, kun me ystäväni kanssa juttelimme, meidän molempien miehet olivat TV:n ääressä katsomassa suoraa lähetystä golfkisoista, joka tuli Ohiosta.
Eilen tuli TV:stä ohjelma vaihto-oppilaista. Erityisesti siinä paneuduttiin ongelmiin, joita nuoret ovat perheissään kohdanneet. On tosi hyvä, että näitä asioita tuodaan esille, koska se on tärkeä, kallis ja iso vuosi jokaiselle, joka matkaan lähtee. Siitä voi saada paljon irti, mutta se voi olla myös järkyttävä kokemus.
Omat lapsenikin ovat olleet vaihtareina Ranskassa, Saksassa ja Irlannissa. Myös heillä on monenlaisia kokemuksia vuodestaan, jollain lähes pelkkiä hyviä muistoja, toisella lähes painajaismaisia muistoja. Kaikille kokemus on ollut ainutlaatuinen, avartanut ajatusmaailmaa ja vahvistanut itsenäisyyttä.
Nyt suunnittelemme, jospa ystäväni pääsisi miehensä kanssa meitä tapaamaan, kun olemme uuden vuoden aikoihin Floridassa. Taas huomasi, miten hyvä ystävyys jatkuu vaikka harvoin näkee. Skypetykselle ei menannut loppua tulla, kun oli niin paljon juteltavaa.
Olen ollut lukioaikaan vaihto-oppilaana Ohiossa. Tämä ystäväni, jonka kanssa ystävystyin koulussa, on edelleen mukana elämässäni, vaikka harvoin pääsemme nykyään tapaamaan. Parikymmentä vuotta kirjoittelimme kirjeitä, sen jälkeen tuli e-mailit ja nykyään pidämme yhteyttä Facebookin ja Skypen avulla.
Ystäväni on käynyt useammankin kerran perheensä kanssa Suomessa ja me heillä. Myös miehemme ja lapsemme ovat ystävystyneet. Hauska sattuma oli, kun me ystäväni kanssa juttelimme, meidän molempien miehet olivat TV:n ääressä katsomassa suoraa lähetystä golfkisoista, joka tuli Ohiosta.
Eilen tuli TV:stä ohjelma vaihto-oppilaista. Erityisesti siinä paneuduttiin ongelmiin, joita nuoret ovat perheissään kohdanneet. On tosi hyvä, että näitä asioita tuodaan esille, koska se on tärkeä, kallis ja iso vuosi jokaiselle, joka matkaan lähtee. Siitä voi saada paljon irti, mutta se voi olla myös järkyttävä kokemus.
Omat lapsenikin ovat olleet vaihtareina Ranskassa, Saksassa ja Irlannissa. Myös heillä on monenlaisia kokemuksia vuodestaan, jollain lähes pelkkiä hyviä muistoja, toisella lähes painajaismaisia muistoja. Kaikille kokemus on ollut ainutlaatuinen, avartanut ajatusmaailmaa ja vahvistanut itsenäisyyttä.
Nyt suunnittelemme, jospa ystäväni pääsisi miehensä kanssa meitä tapaamaan, kun olemme uuden vuoden aikoihin Floridassa. Taas huomasi, miten hyvä ystävyys jatkuu vaikka harvoin näkee. Skypetykselle ei menannut loppua tulla, kun oli niin paljon juteltavaa.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Syysvärejä
Kylläpä aika rientää! Viime viikonlopun olin taas koulutuksissa ja mennyt viikko on ollut täynnä töitä. Kotona olen keräillyt viimeiset omenat, vienyt pihakalusteita talvisuojaan ja muutenkin laittanut paikkoja siistiksi.
Tämän viikonlopun olimme mökillä laittamassa paikkoja talvikuntoon. Upea sää!
tiistai 24. syyskuuta 2013
Apua tarvitaan
Äidin reissu pohjoiseen, paikallisten seniorien kanssa, oli mennyt ihan hyvin. Ohjelmaa oli paljon ja vaikka olikin väsynyt kaikesta touhusta ja seurustelusta, hän oli oikein tyytyväinen. Ja hän oli lähes ainoa, jolla tavarat eivät oleet hävinneet: minä kun olin merkannut jokaisen vaatteen ja tavaran, pakannut kaikki omiin pusseihin ja merkinnyt jokaiseen pussiin, mitä ne sisältävät (esim. sukat, käsineet ym.). Ruska oli ollut todella kaunis ja tutut paikat olivat tuoneet muistoja mieleen.
Vähän rankempaa oli varmasti Äidin ystävällä, joka oli samassa huoneessa. Juttelin puhelimessa hänen kanssaan ja hän kertoi, että ei ollut tajunnut, miten huonossa kunnossa Äitini todella onkaan. Tämä ystävä oli onneksi jaksanut vahtia lääkkeiden otot, kertonut mitä vaatetta pitää nyt laittaa päälle ja vielä auttanut pukemisessakin. Äidillä alkaa jo olla vaikeuksia hahmottaa vaatteista hihat ja lahkeet, oikeat ja nurjat puolet. Onneksi he olivat välillä menneet myös erikseen, Äiti oli kävellyt etappina olevalle laavulle muiden hyväjalkaisten kanssa ja tämä ihana ystävä oli huonojen jalkojensa vuoksi mennyt jo edeltä bussilla.
Samalla, kun Äiti nautti matkastaan, minä autoin Isää arjen askareissa. Pääsimme nyt myös juttelemaan aivan rauhassa. Hänkin kertoi, että ei ole todellakaan tajunnut, että Äiti on niin huonossa kunnossa. Hän ei ole tajunnut, minkälainen sairaus Alzheimer on, vaikka olenkin yrittänyt sitä jo kauan selittää. Hän itse ehdotti, että kyllä he nyt tarvitsevat ulkopuolista apua, että voisivat asua vielä kotona. Eri asia onkin, mistä sitä apua voisi saada! Pitäisi löytää joku, joka voisi tulla vaikka joka päivä muutamaksi tunniksi, auttaisi kodin askareissa, ruoanlaitossa ja kaupassakäynnissä, tekisi pientä arkisiivousta ja katsoisi, että päivä lähtee hyvin rullaamaan. Kun itse olin lapsi, meillä oli lastenhoitaja kotona, kun yrittäjävanhemmat olivat paljon töissä. Nyt voisi olla vanhusten hoitaja, kun he ovat kotona. Parasta pitää silmät ja korvat auki ja puhua kaikille tutuille, jospa joku keksii jotain.
Vähän rankempaa oli varmasti Äidin ystävällä, joka oli samassa huoneessa. Juttelin puhelimessa hänen kanssaan ja hän kertoi, että ei ollut tajunnut, miten huonossa kunnossa Äitini todella onkaan. Tämä ystävä oli onneksi jaksanut vahtia lääkkeiden otot, kertonut mitä vaatetta pitää nyt laittaa päälle ja vielä auttanut pukemisessakin. Äidillä alkaa jo olla vaikeuksia hahmottaa vaatteista hihat ja lahkeet, oikeat ja nurjat puolet. Onneksi he olivat välillä menneet myös erikseen, Äiti oli kävellyt etappina olevalle laavulle muiden hyväjalkaisten kanssa ja tämä ihana ystävä oli huonojen jalkojensa vuoksi mennyt jo edeltä bussilla.
Samalla, kun Äiti nautti matkastaan, minä autoin Isää arjen askareissa. Pääsimme nyt myös juttelemaan aivan rauhassa. Hänkin kertoi, että ei ole todellakaan tajunnut, että Äiti on niin huonossa kunnossa. Hän ei ole tajunnut, minkälainen sairaus Alzheimer on, vaikka olenkin yrittänyt sitä jo kauan selittää. Hän itse ehdotti, että kyllä he nyt tarvitsevat ulkopuolista apua, että voisivat asua vielä kotona. Eri asia onkin, mistä sitä apua voisi saada! Pitäisi löytää joku, joka voisi tulla vaikka joka päivä muutamaksi tunniksi, auttaisi kodin askareissa, ruoanlaitossa ja kaupassakäynnissä, tekisi pientä arkisiivousta ja katsoisi, että päivä lähtee hyvin rullaamaan. Kun itse olin lapsi, meillä oli lastenhoitaja kotona, kun yrittäjävanhemmat olivat paljon töissä. Nyt voisi olla vanhusten hoitaja, kun he ovat kotona. Parasta pitää silmät ja korvat auki ja puhua kaikille tutuille, jospa joku keksii jotain.
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Tampereella
Vietimme viikonlopun Tampereella. Poika+Tyttöystävä ovat pari viikkoa sitten muuttaneet opiskelija-asuntoon, jonne pääsimme nyt käymään. Menimme lauantai-iltapäivänä omenakassien, juuri verkosta nostettujen kalojen, muutamien työkalujen ja likapyykkikorin kanssa visiitille uuteen kotiin. (Kuullostaako "hieman" maalaiselta... :D) Nuoret olivat jo saaneet kotinsa viihtyisäksi ja oman näköisekseen.
Menimme klo 16.00 ravintola Henriksiin syömään. Se on sopivasti Tampereen Työväenteatterin lähellä, joten ehdimme rauhassa nauttia herkullisen, viiden ruokalajin maistelumenun ja niihin valitut viinit, ennen kuin suuntasimme teatteriin katsomaan "Prinsessa" -musikaalia. En oikein tiennyt mitä odottaisin, koska esityshän kertoo Kellokosken mielisairaalan asukkaasta, Prinsessasta ja tositarinana on aikamoisen rankka, joten mielenkiinnolla odotin, miten siitä luodaan musikaali... Pääosassa oli Armi Toivanen. Kyllä kannatti mennä!
Minulla on ko. kirja, mutta en ole vielä ehtinyt lukea sitä. Kirjasta tehtyä elokuvaakaan en ole nähnyt. Mutta teatteriesitys oli koskettava. Musiikki vei tunnetilasta toiseen, oli välillä todella kaunista, välillä raastavaa. Välillä itketti, välillä nauratti. Armi Toivanen sopi osaan täydellisesti. Siinä on meillä uusi, nuori, oikea Näyttelijä, joka elää roolinsa ja muotoutuu esittämäkseen henkilöksi. Esitys jäi pyörimään mieleen ja kirja on nyt pikaisesti otettava lukulistalle.
Me olimme majoittuneet hotelli Ilvekseen ja tänään aamulla nuoret fillaroivat kodistaan hotellin aamupalalle meidän seuraksi. Oli mukava nähdä vielä, seurustella rauhassa ja nautiskella ilman kiirettä minnekään.
Menimme klo 16.00 ravintola Henriksiin syömään. Se on sopivasti Tampereen Työväenteatterin lähellä, joten ehdimme rauhassa nauttia herkullisen, viiden ruokalajin maistelumenun ja niihin valitut viinit, ennen kuin suuntasimme teatteriin katsomaan "Prinsessa" -musikaalia. En oikein tiennyt mitä odottaisin, koska esityshän kertoo Kellokosken mielisairaalan asukkaasta, Prinsessasta ja tositarinana on aikamoisen rankka, joten mielenkiinnolla odotin, miten siitä luodaan musikaali... Pääosassa oli Armi Toivanen. Kyllä kannatti mennä!
Minulla on ko. kirja, mutta en ole vielä ehtinyt lukea sitä. Kirjasta tehtyä elokuvaakaan en ole nähnyt. Mutta teatteriesitys oli koskettava. Musiikki vei tunnetilasta toiseen, oli välillä todella kaunista, välillä raastavaa. Välillä itketti, välillä nauratti. Armi Toivanen sopi osaan täydellisesti. Siinä on meillä uusi, nuori, oikea Näyttelijä, joka elää roolinsa ja muotoutuu esittämäkseen henkilöksi. Esitys jäi pyörimään mieleen ja kirja on nyt pikaisesti otettava lukulistalle.
Me olimme majoittuneet hotelli Ilvekseen ja tänään aamulla nuoret fillaroivat kodistaan hotellin aamupalalle meidän seuraksi. Oli mukava nähdä vielä, seurustella rauhassa ja nautiskella ilman kiirettä minnekään.
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Seniorit reissaa
Äitini lähti maanantaina paikallisten seniorien matkalle pohjoiseen. Pakkaamisen suunnittelu vei häneltä yöunet koko viime viikolta. Olin sitten viime perjantaina monta tuntia pakkaamassa hänen matkalaukkuaan valmiiksi. Käytiin vielä ostamassa uusi ulkoilutakki ja laitettiin kaikki kuntoon, kun sunnuntaina oli hänen hyvä ystävänsä tulossa hakemaan matkalaukun jo etukäteen linja-autoon lastattavaksi. Kaikki saatiin kuntoon, laitoin matkalaukun kiinni ja sanoin, että sitä ei tarvitse enää avata, kun kaikki tarpeellinen on nyt pakattu.
Sunnuntai-iltapäivänä menin taas vanhempiani tapaamaan. Äiti oli avannut matkalaukun ja levittänyt koko sisällön ympäri huushollia. Ihmettelin, miksi hän sen oli tehnyt, kun kaikki oli jo nätisti pakattu ja kunnossa. Hän vain selitti, että piti tarkistaa, mitä siellä onkaan. Koko pakkaaminen oli aloitettava alusta - ja löydettävä kaikki vaatteet uudelleen, kun ne olivat jo ehtineet levahtaa mitä kummallisempiin paikkoihin.
Onneksi matkalle oli lähdössä myös Äidin hyvä ystävä, jonka kanssa he majoittuivat samaan huoneeseen. Tämä ystävä lupasi pitää hyvää huolta ja Äiti on sanonutkin, että hänen kanssaan on aina niin turvallinen olo.
Eilen Äiti soitti, että heillä on tosi mukavaa, ohjelmaa on vaikka kuinka paljon (menevät laavuretkille: hyväjalkaiset kävellen ja huonojalkaiset bussilla, syövät hyvin ja puuhaavat kaikenmoista mukavaa). Äidin ystävä joutuu vahtimaan Äidin lääkkeiden ottamiset, hänen pukeutumisensa (päälle voi vahingossa mennä vaikka useampi pusero päällekkäin tai housut väärinpäin tai pukeutuminen ei onnistu ollenkaan) ja varmaankin jokainen mukana olija hieman seuraa, että kaikki on kunnossa.
Senioripoppoo palaa takaisin vasta lauantaina. Reissu kuullosti niin hyvin järjestetyltä ja ihmiset niin mukavilta (tunnen suurimman osan heistä), että aloin jo haaveilla, että heti, kun itse ole tarpeeksi vanha, liityn meidän paikallisiin senioreihin!
Sunnuntai-iltapäivänä menin taas vanhempiani tapaamaan. Äiti oli avannut matkalaukun ja levittänyt koko sisällön ympäri huushollia. Ihmettelin, miksi hän sen oli tehnyt, kun kaikki oli jo nätisti pakattu ja kunnossa. Hän vain selitti, että piti tarkistaa, mitä siellä onkaan. Koko pakkaaminen oli aloitettava alusta - ja löydettävä kaikki vaatteet uudelleen, kun ne olivat jo ehtineet levahtaa mitä kummallisempiin paikkoihin.
Onneksi matkalle oli lähdössä myös Äidin hyvä ystävä, jonka kanssa he majoittuivat samaan huoneeseen. Tämä ystävä lupasi pitää hyvää huolta ja Äiti on sanonutkin, että hänen kanssaan on aina niin turvallinen olo.
Eilen Äiti soitti, että heillä on tosi mukavaa, ohjelmaa on vaikka kuinka paljon (menevät laavuretkille: hyväjalkaiset kävellen ja huonojalkaiset bussilla, syövät hyvin ja puuhaavat kaikenmoista mukavaa). Äidin ystävä joutuu vahtimaan Äidin lääkkeiden ottamiset, hänen pukeutumisensa (päälle voi vahingossa mennä vaikka useampi pusero päällekkäin tai housut väärinpäin tai pukeutuminen ei onnistu ollenkaan) ja varmaankin jokainen mukana olija hieman seuraa, että kaikki on kunnossa.
Senioripoppoo palaa takaisin vasta lauantaina. Reissu kuullosti niin hyvin järjestetyltä ja ihmiset niin mukavilta (tunnen suurimman osan heistä), että aloin jo haaveilla, että heti, kun itse ole tarpeeksi vanha, liityn meidän paikallisiin senioreihin!
maanantai 16. syyskuuta 2013
Matkailua puolin ja toisin
Mies lähti lauantaina Egyptiin, Kairoon. Kairosta on tullut vuosien myötä melkein toinen koti meille. Perheyrityksemme on maahantuontiyritys ja Egyptissä on useampikin meille tärkeä tehdas. Olemme käyneet siellä viimeiset 15 vuotta 1-4 kertaa vuodessa. Nytkin olisin ilman muuta lähtenyt mukaan, mutta kun pilates-tuntien vetoni ovat vasta päässeet lomien jälkeen alkuun, en voinut mitenkään jättää asiakkaitani pulaan, kun tuuraajia ei ole.
Kun ensimmäisen kerran olin Kairossa, en oikein edes odottanut mitään. Siellä iski nolous. En todellakaan ollut osannut varautua sen kulttuuriin ja ihmisiin. Kotiin palattua luin ja yritin perehtyä tuon ristiriitaisuuksien maan elämään monelta kantilta. Kirjoja Egyptin faaraoista ja historiasta löytyy kyllä hyllymetreittäin, mutta kirjoja, joissa kerrottaisiin nykymaailmasta, on aika vähän. Onneksi egyptiläiset itse ovat avoimia, lämpimiä ja innostuneita vastaamaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin.
Vuosien myötä olemme ystävystyneet paikallisten kanssa, olen ollut kolmissa häissä kutsuvieraana, tutustunut yhteistyökumppaneittemme perheisiin ja sukulaisiin. Myös sikäläiset käyvät muutaman kerran vuodessa Suomessa. Olemme vieneet heitä Lappiin hiihtämään, pulkkailemaan ja moottorikelkkailemaan. Nämä reissut ovat olleet tietysti eksoottisia, he ovat nauttineet ja riemulla esitelleet rohkeuttaan olla ulkona lumessa ja pakkasessa kotiin palattuaan :)
Viime viikolla kaksi meidän "Egyptin poikaa" oli taas Suomessa ja Mies vei heidät meidän mökille. He saunoivat, uivat ja veneilivät upeassa säässä. Pojat videoivat ja kuvasivat toisiaan ja olivat riemuissaan kuin pikkupojat (ovat 30+). Erityisesti he ihastuivat saariin. Sekä merellinen saaristo että järvien saaret ovat kyllä todella erityinen rikkaus, jota ei muualta löydy samanlaisena kuin meillä. Belgialainen tavarantoimittajammekin oli juuri käymässä ja hänen mielestään mökillä olo oli kuin paratiisissa olisi. Hän halusi jäädä sinne yöksikin, vaikka kaikki tavarat olivat Helsingissä hotellissa.
Tietysti nämä reissut ja tapaamiset ovat myös täynnä työtä. Mutta ihmisethän niitä töitä tekevät ja aina asiat ovat mutkattomampia, kun on hyvät välit ja keskinäinen arvostus.
Kun ensimmäisen kerran olin Kairossa, en oikein edes odottanut mitään. Siellä iski nolous. En todellakaan ollut osannut varautua sen kulttuuriin ja ihmisiin. Kotiin palattua luin ja yritin perehtyä tuon ristiriitaisuuksien maan elämään monelta kantilta. Kirjoja Egyptin faaraoista ja historiasta löytyy kyllä hyllymetreittäin, mutta kirjoja, joissa kerrottaisiin nykymaailmasta, on aika vähän. Onneksi egyptiläiset itse ovat avoimia, lämpimiä ja innostuneita vastaamaan kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin.
Vuosien myötä olemme ystävystyneet paikallisten kanssa, olen ollut kolmissa häissä kutsuvieraana, tutustunut yhteistyökumppaneittemme perheisiin ja sukulaisiin. Myös sikäläiset käyvät muutaman kerran vuodessa Suomessa. Olemme vieneet heitä Lappiin hiihtämään, pulkkailemaan ja moottorikelkkailemaan. Nämä reissut ovat olleet tietysti eksoottisia, he ovat nauttineet ja riemulla esitelleet rohkeuttaan olla ulkona lumessa ja pakkasessa kotiin palattuaan :)
Viime viikolla kaksi meidän "Egyptin poikaa" oli taas Suomessa ja Mies vei heidät meidän mökille. He saunoivat, uivat ja veneilivät upeassa säässä. Pojat videoivat ja kuvasivat toisiaan ja olivat riemuissaan kuin pikkupojat (ovat 30+). Erityisesti he ihastuivat saariin. Sekä merellinen saaristo että järvien saaret ovat kyllä todella erityinen rikkaus, jota ei muualta löydy samanlaisena kuin meillä. Belgialainen tavarantoimittajammekin oli juuri käymässä ja hänen mielestään mökillä olo oli kuin paratiisissa olisi. Hän halusi jäädä sinne yöksikin, vaikka kaikki tavarat olivat Helsingissä hotellissa.
Tietysti nämä reissut ja tapaamiset ovat myös täynnä työtä. Mutta ihmisethän niitä töitä tekevät ja aina asiat ovat mutkattomampia, kun on hyvät välit ja keskinäinen arvostus.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Kuhaa, kiitos!
Tuli sitten oikein jättikuha verkosta sunnuntaina! Painoa oli 10,19 kg ja pituutta 95 cm. Verkko oli suht lähellä laituria ja venettä... Uskaltaako tässä enää uimaan mennäkään?
 |
| Ylpeä kalastaja puntaroi saalistaan. |
 |
| Normaalikokoinen kuha ja jättikuha. |
 |
| Ämpärikin jäi pieneksi... |
maanantai 9. syyskuuta 2013
Tässä ja nyt
Sumuinen aamu, kirkas ilta, tyyntä ja lämmintä. Mieli lepää. Tässä ja nyt. Ei mennyttä, ei tulevaa, vain tämä hetki on tärkeää.
tiistai 3. syyskuuta 2013
Arjen iloja ja suruja
Eilen alkoivat omat, säännölliset, pilates-tuntien vedot. Olipa mukavaa! Ihanaa, kun pääsee taas normaaliin rytmiin ja arki alkaa. Muistan kouluaikana, kun eräänä sunnuntaina harmittelin, että huomenna on taas maanantai ja on mentävä kouluun. Silloin Äitini jäi oikein miettimään, että hänestä on oikeasti ihanaa, että tulee maanantai ja PÄÄSEE töihin. Töissä on mukavaa ja mielenkiintoista. Silloin päätin, että haluan joskus itsekin tuntea tuon tunteen: voin sydämestäni sanoa, että ihanaa, kun pääsen töihin. Siinä tilanteessa olen nyt itse: voin aidosti nauttia mielenkiintoisesta työstä ja ihanista asiakkaista. Kahta samanlaista päivää ei ole.
Viime perjantai-lauantai-sunnuntain olin koko päivät ravintovalmentaja-koulutuksessa. Älyttömän mielenkiintoista! Erityisesti kävimme läpi ravintovalmennuksen psykologista puolta. Lopultahan ravinto vaikuttaa koko elämään ja toisinpäin, elämä vaikuttaa siihen mitä syömme. Harvoin ravintoneuvonta kattaa vain syömisen, siihen liittyy vahvasti elämäntapamuutos. Se ei aina sitten olekaan kovin helppoa. Mutta mahdollista se on.
Tytär1 kävi yhtenä iltana vanhemmillani (eli omilla isovanhemmillaan) ja tuli sitten meille. Äitini oli ottanut kaapista termoskannun ja ihmetellen esitellyt sitä Tytär1:lle: Tiedätkö sä mikä tää oikein on? Mikä ihme tällainen voi olla? Tytär1 oli kertonut, että se on termoskannu. Äiti ihmetteli, että onko ne tän näköisiä nykyään! Hän ei olisi mitenkään tiennyt, että tällainen on termari... Se sama termari on ollut hänellä ehkä n.15 vuotta. Tytär1 oli kovasti surullinen ja kertoi, että joka kerta tuntuu vaikeammalta mennä vanhemmilleni kylään, kun siellä tulee niin paha olo ja surullinen mieli.
Viime perjantai-lauantai-sunnuntain olin koko päivät ravintovalmentaja-koulutuksessa. Älyttömän mielenkiintoista! Erityisesti kävimme läpi ravintovalmennuksen psykologista puolta. Lopultahan ravinto vaikuttaa koko elämään ja toisinpäin, elämä vaikuttaa siihen mitä syömme. Harvoin ravintoneuvonta kattaa vain syömisen, siihen liittyy vahvasti elämäntapamuutos. Se ei aina sitten olekaan kovin helppoa. Mutta mahdollista se on.
Tytär1 kävi yhtenä iltana vanhemmillani (eli omilla isovanhemmillaan) ja tuli sitten meille. Äitini oli ottanut kaapista termoskannun ja ihmetellen esitellyt sitä Tytär1:lle: Tiedätkö sä mikä tää oikein on? Mikä ihme tällainen voi olla? Tytär1 oli kertonut, että se on termoskannu. Äiti ihmetteli, että onko ne tän näköisiä nykyään! Hän ei olisi mitenkään tiennyt, että tällainen on termari... Se sama termari on ollut hänellä ehkä n.15 vuotta. Tytär1 oli kovasti surullinen ja kertoi, että joka kerta tuntuu vaikeammalta mennä vanhemmilleni kylään, kun siellä tulee niin paha olo ja surullinen mieli.
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Syystouhuja
Viime sunnuntaina "muutimme" kotiin, kun tuntui, että nyt on arki alkanut. Maanantaina kotona alkoikin sitten pudonneiden omenien keruu, että nurmikon pääsee leikkaamaan ja saadaan piha taas siistiksi. Punaiset ja keltaiset luumutkin näyttivät kypsyneen, joten nekin piti äkkiä kerätä puista, koska ne eivät säily maassa hetkeäkään. Osa kriikunoista on kypsiä, mutta niitä voi keräillä puista vielä jonkin aikaa. Viinimarjat ja karviaiset sain kerättyä jo aikaisemmin.
Eräs naapuri asetteli kerran oman porttinsa pieleen ison kasan omenoita kauniissa, vanhassa pärekorissa - omenat oli kaadettu maahan ja kori hävinnyt... No, muovikasseihin kerättynä paketin saakin viedä mennessään.
Illalla, töiden jälkeen, Mies valitteli, että näin hieno keli menee ihan hukkaan kotona, kun mökillä hän voisi saada omaa rakennusprojektiaan eteenpäin. Takaisin mökille siis ja ihanaahan se on elokuun pimenevässä illassa saunoa ja ihmetellä hiljaisuutta. Nukkumaan ei malta mennä ja kun lopulta painaa päänsä tyynyyn, niin uni tulee paljon paremmin kuin kotona. Mökillä on pilkkopimeää, ei kuulu autojen ääniä, vain harmaahaikaran rääkäisy mustasta yöstä.
Tiistaina olin Helsingissä koulutuksissa. Mökille palattuani oli kiire metsään tutkimaan päivän sienitilannetta. Tatteja löytyi riittävästi risottoon ja pari komeaa ukonhattua sienipihveiksi, mutta kovin on kuivaa, joten odotellaan rauhassa. Saaliina myös yksi hirvikärpänen ja yksi punkki vaeltelemassa pitkin päänahkaa. YÄK!
Tänään saatoin jäädä mökille etätöihin koko päiväksi. Olipa ihanaa istua ulkona hellesäässä töitä tehden ja pulahtaa välillä järveen uimaan!
Laitoin portin pieleen monta kassillista omenoita ohikulkijoille mukaan otettaviksi (ovat jo hävinneet, joten äkkiä viemään lisää). Naapurissa asuva köksän maikka tuli hakemaan useamman ämpärillisen kouluun, niin saavat tehdä soseita ja piirakoita. Olen yrittänyt joskus tarjota omenia suoraan koulun ruokalaan, mutta EU-säädökset kieltävät, että ruokalassa ei saa tarjota mitään ilman tutkimuksia (tai jotain sinne päin...). Joten koululaiset syövät ulkomaisia omenoita vaikka voisivat saada täysin luomuja suoraan lähinaapurista, ilmaiseksi. Mutta, näköjään kiertotie kulkee kyökin kautta ;)
Eräs naapuri asetteli kerran oman porttinsa pieleen ison kasan omenoita kauniissa, vanhassa pärekorissa - omenat oli kaadettu maahan ja kori hävinnyt... No, muovikasseihin kerättynä paketin saakin viedä mennessään.
Illalla, töiden jälkeen, Mies valitteli, että näin hieno keli menee ihan hukkaan kotona, kun mökillä hän voisi saada omaa rakennusprojektiaan eteenpäin. Takaisin mökille siis ja ihanaahan se on elokuun pimenevässä illassa saunoa ja ihmetellä hiljaisuutta. Nukkumaan ei malta mennä ja kun lopulta painaa päänsä tyynyyn, niin uni tulee paljon paremmin kuin kotona. Mökillä on pilkkopimeää, ei kuulu autojen ääniä, vain harmaahaikaran rääkäisy mustasta yöstä.
Tiistaina olin Helsingissä koulutuksissa. Mökille palattuani oli kiire metsään tutkimaan päivän sienitilannetta. Tatteja löytyi riittävästi risottoon ja pari komeaa ukonhattua sienipihveiksi, mutta kovin on kuivaa, joten odotellaan rauhassa. Saaliina myös yksi hirvikärpänen ja yksi punkki vaeltelemassa pitkin päänahkaa. YÄK!
Tänään saatoin jäädä mökille etätöihin koko päiväksi. Olipa ihanaa istua ulkona hellesäässä töitä tehden ja pulahtaa välillä järveen uimaan!
Nyt taas kotona, pyykit koneeseen ja ulos kuivumaan, viimeisetkin valkeat kuulaat putoilevat, joten niiden aika alkaa olla ohi. Naapurista kuuluu ruohonleikkurin ääni, kurkiaura teki kovalla metelillä ylilennon, maajussi on saanut peltonsa puitua.
maanantai 26. elokuuta 2013
Toisen roska on toisen aarre
Olimme lauantaina käymässä Anopin mökillä. Sää oli mitä mahtavin ja vietimmekin siellä lähes koko päivän. Myös Miehen nuorin sisko miehensä kanssa oli siellä, samoin kuin Anopin miesystävä. Anoppi on jo 83 v, mutta hyvin pirteä ja virkeä ja vaikka molemmissa lonkissa on tekonivelet, ei se tahtia haittaa. Hän painelee mennä mäkeä ylös ja alas, kantaa puita, tekee ruokaa - ja puhua pälättää kaiken aikaa.
Anoppi oli huomannut nuorimman siskon mökissä vanhan taulun, oli hakenut sen pois ja laittanut tilalle jonkun muun kuvan. Taulusta hän oli irroitellut kehykset pois ja oli päättänyt laittaa pelkän kuvan ulkohuussin seinään. Ihmettelin hieman, kun taulu oli oikein nätti öljyvärityö ja Anoppi kertoikin, että he olivat, edesmenneen Vaarin kanssa, saaneet sen häälahjaksi Vaarin työkaverilta, joka oli sen itse maalannut! Kun nuo kehykset on niin kuluneet ja rumat, niin hän ajatteli heittää ne roskiin ja koristaa huussia pelkäällä kuvalla (kaunis savolaismaisema, josta Anopin äiti on kotoisin, värit, mittasuhteet, kaikki aivan kohdallaan).
Kauhistelin, että EIIIHÄN NYT NOIN HIENOJA KEHYKSIÄ SAA POIS HEITTÄÄ! Ne on aidosti vanhat, tukevaa tekoa ja onhan niissä tunnearvoakin. Yritin kehitellä paikkaa, johon Anoppi tai Miehen sisko ne voisi laittaa, mutta kumpikaan ei niitä huolinut, missään nimessä. Anoppi sitten pakkasi kehykset minun kassiini ja sanoi, että jos en minä niitä ota, niin roskiin menee!
Nyt minulla on kauniit, vanhat kehykset, joilla on tarina. Tietää vain hieman töitä Miehelle, kun nyt pitää saada sopiva hylly, jonne kehykset voi asetella arvoiselleen paraatipaikalle...
perjantai 23. elokuuta 2013
Unelmia
Onpas ollut vipinää! On ollut koulutuksia ja symposiumeja ja sitä sun tätä. Mukavaa, kun alkaa taas kaikenlainen tohina.
Tänään kuulin radio Novasta pienen pätkän Vappu Pimiän juttua unelmista. Hän kertoi tekevänsä unelmatyötään radiotoimittajana. Sen enempää en ohjelmasta kuullut, mutta jäin muistelemaan omia unelmiani.
Veljeni kuoleman jälkeen mietin, olenko joskus unelmoinut jostain - olin silloin ymmärtänyt elämän rajallisuuden. Muistin, kuinka olin haltioissani katsellut uusia elokuvia kuten Saturday Night Fever, Fame, ym. Olin vaihtarina USA:ssa 1977-78, kun Saturday Night Fever tuli leffateattereihin. Kaikki tanssit opeteltiin koulun jumppatunneilla! Olin aivan haltioissani ja Suomeen tultuani, opetin kaikille kavereilleni niiden tanssien askeleet. Haaveilin silloin itsekin showtanssista, mutta olin "jo" 18v eikä pikkukaupungissamme ollut moista tanssin opetusta, joten se jäi siihen.
Veljeni kuollessa olin 33v ja tunsin olevani kovin vanha oppimaan mitään uutta. Varovaisesti kuitenkin mietin, voisinko mitenkään ottaa käyttöön musiikin ja liikkeen ja tehdä unelmalleni jotain tässä hetkessä. Keksin, että aerobic yhdistää musiikin ja liikkeen. Aloin käydä tunneilla entistä enemmän ja salin omistaja ehdottikin, että menisin aerobic-ohjaaja -koulutukseen, hän kun tarvitsee lisää ohjaajia. Päätin lopulta mennä, ihan vain huvin vuoksi ja vain itseäni varten.. Olin edelleen varma, että olen liian vanha oppiakseni mitään uutta. Sillä tiellä olen siis edelleen. Olen nyt 53 enkä ole liian vanha enää mihinkään... melkein... Ja käyn edelleen koulutuksissa ja opin uutta koko ajan! Se avasi kokonaan uuden elämän ja sitä unelmaa elän edelleen!
Toinen unelmani on lapsesta asti ollut kirjoittaa kirja. Kirjat ovat olleet minulle äärimmäisen tärkeitä. Nuorena mietin, että jos kotiin tulisi tulipalo, pelastaisin kirjat. Muulla tavaralla ei ollut väliä. Kun omat lapset lähtivät kotoa, tuli taas yksi kriisin paikka. Yritin palauttaa mieleeni, mitä olen halunnut aina tehdä, mutta en ole ehtinyt, pienten lasten kanssa. Muistin tuon kirjan, mutta tiesin, että en todellakaan ole tarpeeksi hyvä kirjoittamaan kirjaa, siihen tarvitaan jo paljon taitoa ja harjoitusta.
Mietin taas, voisinko löytää jotain sovellutusta tähän hetkeen. Novelleja..., kolumneja..., päiväkirjoja olen aina kirjoittanut pöytälaatikkoon... Entä blogit? Aloin etsiä itseäni kiinnostavia blogeja ja haaveilin omasta. Kun mainitsin asiasta Tytär1:lle, hän komensi alkamaan toimeen heti! Sama se, lukeeko sitä kukaan, kirjoita kuitenkin! (Mukavaa, että kirjoituksilleni on todella löytynyt lukijoita ympäri maailmaa). Tässä siis täytän toista unelmaani.
Tätä kirjoittaessani, laiturille, ihan lähelleni, laskeutui suuri harmaahaikara. Se katseli hetken ympärilleen ja nousi takaisin siivilleen. Olisikohan taas aika etsiä unelmia, joille voin antaa siivet?
Tänään kuulin radio Novasta pienen pätkän Vappu Pimiän juttua unelmista. Hän kertoi tekevänsä unelmatyötään radiotoimittajana. Sen enempää en ohjelmasta kuullut, mutta jäin muistelemaan omia unelmiani.
Veljeni kuoleman jälkeen mietin, olenko joskus unelmoinut jostain - olin silloin ymmärtänyt elämän rajallisuuden. Muistin, kuinka olin haltioissani katsellut uusia elokuvia kuten Saturday Night Fever, Fame, ym. Olin vaihtarina USA:ssa 1977-78, kun Saturday Night Fever tuli leffateattereihin. Kaikki tanssit opeteltiin koulun jumppatunneilla! Olin aivan haltioissani ja Suomeen tultuani, opetin kaikille kavereilleni niiden tanssien askeleet. Haaveilin silloin itsekin showtanssista, mutta olin "jo" 18v eikä pikkukaupungissamme ollut moista tanssin opetusta, joten se jäi siihen.
Veljeni kuollessa olin 33v ja tunsin olevani kovin vanha oppimaan mitään uutta. Varovaisesti kuitenkin mietin, voisinko mitenkään ottaa käyttöön musiikin ja liikkeen ja tehdä unelmalleni jotain tässä hetkessä. Keksin, että aerobic yhdistää musiikin ja liikkeen. Aloin käydä tunneilla entistä enemmän ja salin omistaja ehdottikin, että menisin aerobic-ohjaaja -koulutukseen, hän kun tarvitsee lisää ohjaajia. Päätin lopulta mennä, ihan vain huvin vuoksi ja vain itseäni varten.. Olin edelleen varma, että olen liian vanha oppiakseni mitään uutta. Sillä tiellä olen siis edelleen. Olen nyt 53 enkä ole liian vanha enää mihinkään... melkein... Ja käyn edelleen koulutuksissa ja opin uutta koko ajan! Se avasi kokonaan uuden elämän ja sitä unelmaa elän edelleen!
Toinen unelmani on lapsesta asti ollut kirjoittaa kirja. Kirjat ovat olleet minulle äärimmäisen tärkeitä. Nuorena mietin, että jos kotiin tulisi tulipalo, pelastaisin kirjat. Muulla tavaralla ei ollut väliä. Kun omat lapset lähtivät kotoa, tuli taas yksi kriisin paikka. Yritin palauttaa mieleeni, mitä olen halunnut aina tehdä, mutta en ole ehtinyt, pienten lasten kanssa. Muistin tuon kirjan, mutta tiesin, että en todellakaan ole tarpeeksi hyvä kirjoittamaan kirjaa, siihen tarvitaan jo paljon taitoa ja harjoitusta.
Mietin taas, voisinko löytää jotain sovellutusta tähän hetkeen. Novelleja..., kolumneja..., päiväkirjoja olen aina kirjoittanut pöytälaatikkoon... Entä blogit? Aloin etsiä itseäni kiinnostavia blogeja ja haaveilin omasta. Kun mainitsin asiasta Tytär1:lle, hän komensi alkamaan toimeen heti! Sama se, lukeeko sitä kukaan, kirjoita kuitenkin! (Mukavaa, että kirjoituksilleni on todella löytynyt lukijoita ympäri maailmaa). Tässä siis täytän toista unelmaani.
Tätä kirjoittaessani, laiturille, ihan lähelleni, laskeutui suuri harmaahaikara. Se katseli hetken ympärilleen ja nousi takaisin siivilleen. Olisikohan taas aika etsiä unelmia, joille voin antaa siivet?
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Hyvä alku päivälle
Eilen heräilin taas aamuyöllä enkä millään osannut nukkua. Ajatuksissa pyöri kaikenlaiset innostuneet ideat uusista kursseista, joita voisin pitää, kunhan illoissa olisi enemmän tunteja. Lopulta hermostuin pyörimiseen, nousin ylös kuuden maissa ja lähdin sauvakävelylenkille!
Sää oli leppeä, kauempana jyrisi ukkonen, mutta aurinko paistoi vielä. Edessä näkyi täydellinen sateenkaari. Vastaan tuli joitain koiranulkoiluttajia ja muutama muukin aikainen sauvakävelijä. Vieraat ihmiset toivottelivat hyviä huomenia!
Tunnin lenkin jälkeen suihkuun ja aamukahville. Sadekin alkoi sopivasti vasta palattuani kotiin. Ehdin vielä ottaa pienet torkut ennen klo 11.00 palaveria.
Ihana aloitus päivälle!
Sää oli leppeä, kauempana jyrisi ukkonen, mutta aurinko paistoi vielä. Edessä näkyi täydellinen sateenkaari. Vastaan tuli joitain koiranulkoiluttajia ja muutama muukin aikainen sauvakävelijä. Vieraat ihmiset toivottelivat hyviä huomenia!
Tunnin lenkin jälkeen suihkuun ja aamukahville. Sadekin alkoi sopivasti vasta palattuani kotiin. Ehdin vielä ottaa pienet torkut ennen klo 11.00 palaveria.
Ihana aloitus päivälle!
tiistai 13. elokuuta 2013
Kättä päälle!
Vanhemmillani on pikkukaupunkimme keskustassa yksiö, jota he ovat vuosikausia vuokranneet opiskelijoille tai firman työntekijöille. Nyt Äiti on alkanut haaveilla, että jospa he voisivat pitää sitä itse "kaupunkiasuntona" ja omaa taloaan kaupungin laidalla kesä- ja viikonloppukotina. Kun Äidillä todettiin Alzheimer, häneltä lähti ajokortti hyvinkin pian ja se oli katkera paikka, koska hän ei vieläkään koe itseään mitenkään sairaaksi (...kun mihinkään ei edes satu ja näkökin on ihan hyvä...). Ilman autoa he ovat hyvinkin riippuvaisia muiden avusta, koska yleistä liikennettä ei kulje lähistöllä eikä Isä uskalla enää ajaa, kun hän ei tunne näkevänsä tarpeeksi hyvin, vaikka ajokortti vielä onkin. Äiti kävelee useamman kilometrin kaupunkiin kauppaan ja tulee sitten kauppakassien kanssa taksilla kotiin. Ja inhoaa sitä. Itse soittelen heille aina, kun ajelen sopivasti lähistöllä, niin voin heittää Äidin minne hän haluaa. Ja Äiti inhoaa sitäkin. Hän haluaisi lähteä liikkeelle silloin kun huvittaa. Isä ei yleensä suostu lähtemään minnekään, joten Äiti kypsyy olemaan kahdestaan kotona ja haluaisi senkin vuoksi päästä vapaammin liikkumaan.
Yksiössä on erillinen keittiö ja sen verran iso huone, että sen voisi jakaa vaikka sermillä niin, että siihen saisi pienen makuusopen. Talossa on juuri tehty myös remonttia ja asennettu parvekelasit. Sinänsä ajatus on minustakin hyvä, koska kaikki keskustan palvelut ovat ympärillä ja Isäkin voisi istua katetulla parvekkeella ja katsella ohi kulkevia ihmisä - jos hän suostuisi muuttamaan sinne edes osittain (hän ei ole ollenkaan innostunut asiasta). Mutta hieman pelottaa, osaisiko Äiti enää mennä uuteen paikkaan. Löytyisikö oikea ovi ja oikea asunto? Vai erehtyisikö hän talosta tai ovesta ja pakokauhuisena säntäilisi jonnekin. Miten toimii Alzheimer-potilaan ajatus?
Sen verran on kuitenkin asiassa edetty, että huoneistoon tehdään nyt remontti, niin saadaan se siistiksi ja käytännölliseksi.
Olin vanhempieni kanssa keittiökalustekaupassa kuulemassa ehdotuksia ja tarjousta. Sinne Isäkin suostui lähtemään. Oli kyllä ilo seurata, miten vanha kauppamies heräsi eloon! Olimme kalustemyymälässä kaksi tuntia eikä Isä ollut pätkääkään väsynyt, vaan virtaa piisasi ja hoksottimet olivat hereillä. Hän oli täysin skarppina ja tiesi myyjän jokaisen kommervenkin. Vähän kerrallaan hinta hilautui alaspäin. Lopulta nuori miesmyyjä epätoivoisena selitti, miten paljon työtä hän on jo tämän suunnitelman eteen tehnyt ja toivoisi niin, että päätös tehtäisiin nyt, kun hän jää seuraavana päivänä lomalle ja lähtee häämatkalle, kun lauantaina on häätkin. Siitähän Isä riemastui: "Onko sun omat häät? Olisit sanonut tunti sitten, niin olisi saatu kaupat lyötyä lukkoon jo kauan sitten! Täytyyhän sun häälahjaksi saada kaupat tehtyä! Se on sitten sillä selvä." Kaveri oli silmät pyöreänä, että mitä tapahtui, ihan totta vai. Isä vakuutti, että no, onhan se nyt iso juttu, kun on häät ja kaikki! Kättä päälle!
Yksiössä on erillinen keittiö ja sen verran iso huone, että sen voisi jakaa vaikka sermillä niin, että siihen saisi pienen makuusopen. Talossa on juuri tehty myös remonttia ja asennettu parvekelasit. Sinänsä ajatus on minustakin hyvä, koska kaikki keskustan palvelut ovat ympärillä ja Isäkin voisi istua katetulla parvekkeella ja katsella ohi kulkevia ihmisä - jos hän suostuisi muuttamaan sinne edes osittain (hän ei ole ollenkaan innostunut asiasta). Mutta hieman pelottaa, osaisiko Äiti enää mennä uuteen paikkaan. Löytyisikö oikea ovi ja oikea asunto? Vai erehtyisikö hän talosta tai ovesta ja pakokauhuisena säntäilisi jonnekin. Miten toimii Alzheimer-potilaan ajatus?
Sen verran on kuitenkin asiassa edetty, että huoneistoon tehdään nyt remontti, niin saadaan se siistiksi ja käytännölliseksi.
Olin vanhempieni kanssa keittiökalustekaupassa kuulemassa ehdotuksia ja tarjousta. Sinne Isäkin suostui lähtemään. Oli kyllä ilo seurata, miten vanha kauppamies heräsi eloon! Olimme kalustemyymälässä kaksi tuntia eikä Isä ollut pätkääkään väsynyt, vaan virtaa piisasi ja hoksottimet olivat hereillä. Hän oli täysin skarppina ja tiesi myyjän jokaisen kommervenkin. Vähän kerrallaan hinta hilautui alaspäin. Lopulta nuori miesmyyjä epätoivoisena selitti, miten paljon työtä hän on jo tämän suunnitelman eteen tehnyt ja toivoisi niin, että päätös tehtäisiin nyt, kun hän jää seuraavana päivänä lomalle ja lähtee häämatkalle, kun lauantaina on häätkin. Siitähän Isä riemastui: "Onko sun omat häät? Olisit sanonut tunti sitten, niin olisi saatu kaupat lyötyä lukkoon jo kauan sitten! Täytyyhän sun häälahjaksi saada kaupat tehtyä! Se on sitten sillä selvä." Kaveri oli silmät pyöreänä, että mitä tapahtui, ihan totta vai. Isä vakuutti, että no, onhan se nyt iso juttu, kun on häät ja kaikki! Kättä päälle!
perjantai 9. elokuuta 2013
Sauvakävelyä
Pääsin käymään uuden, Modern Nordic Walking (Nykyaikainen suomalainen sauvakävely) -ohjaajakoulutuksen. Nyt on sulateltava kaikkea opittua. Ja opeteltava uudelleen, miten kävellään. Kävelyä pitää niin itsestäänselvänä, että harvoin tulee ajatelleeksi, miten kävelyn tekniikkaa saisi paremmaksi ja tehokkaammaksi. Pilateksessakin monet liikkeet tähtäävät juuri kävelyssä tarvittavien lihasten vahvistamiseen ja liikkuvuuden lisäämiseen.
Sauvakävely on selvästi tehokkaampaa kuin kävely ilman sauvoja ja kuitenkin se usein tuntuu kevyemmältä. Varsinkin alamäessä sauvat keventävät polviin kohdistuvaa kuormitusta. Selkä saa pumppaavaa kiertoa ja niska-hartia -vaivatkin helpottuvat, jos sauvojen käyttötekniikka on hyvä. Toisaalta sauvarinnetreenillä saa sykkeet nousemaan ja tehot irti! Samalla, kun lähtee happihyppelylle sauvojen kanssa, saavat aivot kunnon jumpan, joka vaikuttaa sekä muistiin että oppimiseen.
Sauvakävelyä voi harrastaa jokainen, yksin tai yhdessä, kaiken ikäiset, kokoiset ja kuntoiset. Ja kävellä voi kaikkina vuodenaikoina, kaikissa säissä.
Modern Nordic Walking perustuu viimeisimpään tutkimustietoon kävelystä, sauvoista ja toiminnallisesta anatomiasta.
Maailma on niin täynnä kaikkea mielenkiintoista!
Sauvakävely on selvästi tehokkaampaa kuin kävely ilman sauvoja ja kuitenkin se usein tuntuu kevyemmältä. Varsinkin alamäessä sauvat keventävät polviin kohdistuvaa kuormitusta. Selkä saa pumppaavaa kiertoa ja niska-hartia -vaivatkin helpottuvat, jos sauvojen käyttötekniikka on hyvä. Toisaalta sauvarinnetreenillä saa sykkeet nousemaan ja tehot irti! Samalla, kun lähtee happihyppelylle sauvojen kanssa, saavat aivot kunnon jumpan, joka vaikuttaa sekä muistiin että oppimiseen.
Sauvakävelyä voi harrastaa jokainen, yksin tai yhdessä, kaiken ikäiset, kokoiset ja kuntoiset. Ja kävellä voi kaikkina vuodenaikoina, kaikissa säissä.
Modern Nordic Walking perustuu viimeisimpään tutkimustietoon kävelystä, sauvoista ja toiminnallisesta anatomiasta.
Maailma on niin täynnä kaikkea mielenkiintoista!
tiistai 6. elokuuta 2013
Köln
Kävimme ex tempore -matkalla Tytär2:n luona Saksassa, Kölnissä. Olipa mukava nähdä, että kaikki on hyvin ja Tytär2 nauttii olostaan, työharjoittelustaan, uusista ystävistään - elämästään.
Hellettä piisasi, shoppailtiin, käveltiin ja käveltiin, nautittiin Tytär2:n "kotiseututuntemuksesta" (pääsimme paikkoihin, joihin emme muuten olisi ikinä edes eksyneet), söimme hyvin ja tapasimme tyttären kansainvälisiä kavereita.
Kerran, kun istuimme jollain terassilla sammuttamassa janoa apfelschaulella (omenamehua + kivennäisvettä) ja kölschillä (paikallinen olut), huomasin, että joku hamppari vilkuilee meitä jatkuvasti. Kaveri oli mustissa vaatteissa, käsivarret tatuoituina, hapsuhiukset osittain ponnarilla, osittain harottaen sinne tänne - kuitenkin jotenkin symppiksen näköinen. Ja niinpä: hän oli suomalainen prätkäkundi, joka oli mielissään, kun kuuli suomen kieltä ja tuli lopulta meitä moikkaamaan. Juteltiin jonkun aikaa ja jatkoimme kaikki matkaamme. Mukava kohtaaminen taas tämäkin.
Hellettä piisasi, shoppailtiin, käveltiin ja käveltiin, nautittiin Tytär2:n "kotiseututuntemuksesta" (pääsimme paikkoihin, joihin emme muuten olisi ikinä edes eksyneet), söimme hyvin ja tapasimme tyttären kansainvälisiä kavereita.
Kerran, kun istuimme jollain terassilla sammuttamassa janoa apfelschaulella (omenamehua + kivennäisvettä) ja kölschillä (paikallinen olut), huomasin, että joku hamppari vilkuilee meitä jatkuvasti. Kaveri oli mustissa vaatteissa, käsivarret tatuoituina, hapsuhiukset osittain ponnarilla, osittain harottaen sinne tänne - kuitenkin jotenkin symppiksen näköinen. Ja niinpä: hän oli suomalainen prätkäkundi, joka oli mielissään, kun kuuli suomen kieltä ja tuli lopulta meitä moikkaamaan. Juteltiin jonkun aikaa ja jatkoimme kaikki matkaamme. Mukava kohtaaminen taas tämäkin.
 |
| Monen tunnin kaupunkikävely +36 C:ssa. Pientä turvotusta.. |
 |
| Rantaravintoloita |
 |
| Köln Dom (keskellä) ja muita rakennuksia monelta aikakaudelta |
 |
| Lukittuja lupauksia |
 |
| Joku kertoi, että lukot painavat jo niin paljon, että mahdollisesti ne joudutaan poistamaan turvallisuussyistä... Kaupunkilegendaa vai totta? |
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Mättähältä mättähälle
Kas, Mikki Hiiri mättähältä mättähälle käy, ja pikkujalka pilkahtaa...
Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt...
Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston...
Metsä - ja luonto yleensä - on minulle tosi tärkeää. Kun keräilen marjoja tai sieniä, pääsen täysin flow-tilaan; ajantaju häviää, pää tyhjenee ja keskityn vain siihen hetkeen ja siihen paikkaan. Luonnossa olo on ehkä minun tapani meditoida.
Kaikki aistit heräävät. Kuulen lintujen laulun (tai tällä hetkellä lintujen hiljaisuuden, liverrys on tältä erää loppunut), haistan metsän tuoksut, näen luonnossa kaikki maailman värit, tunnen jalan alla pehmeän, joustavan metsämaan, käsissä mustikat, iholla lempeän tuulen vireen. Taiteilen epätasaisella alustalla ja treenaan samalla tasapainoaistiani.
Meillä on niin tavattoman suuri rikkaus, kun on puhdasta luontoa, on metsiä, järviä, merta ja luonnon antimia. Ei tarvita goji-marjoja maailman ääristä, kun omasta takaa löytyy super foodia vaikka miten paljon.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
Uusi huussi
Tämän kesän projektina on ollut huussin rakentaminen Mökin rantaan. Tai lähinnä Miehen projektina, minä olen enimmäkseen toiminut muonittajana ja välillä apumiehenä. Rannassa ei ole tätä ennen ollut minkäänlaista huussia - ja ylös on 72 rappusta - joten tarpeeseen tulee. Vähän harmittaa, kun se tönö on tosi hieno ja sitten se on viimeisessä nurkassa, puiden lehtien takana.
Pientä hienosäätöä vielä vaille: oven ikkunaan lasi, kunnolliset rappuset ja sähköt, että saadaan edesmenneen appiukon tekemään, vanhaan lamppuun valo.
Uusinta aikaa edustaa kompostoiva käymälä, josta pitäisi lopputulemana olla multaa.
Ensimmäiset avajaiset juhlimme kahdestaan, aidon shampanjan kera. Viralliset avajaiset vietimme perjantaina kahden ystäväpariskunnan kanssa.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Kuvia Kuhmosta
No, nyt pääsin taas kotikoneelle, niin saan vähän kuviakin liitettyä :)
 |
| Lentua, Kuhmo |
 |
| Iltauinti Lentualla |
 |
| Sateen jälkeen paistaa aurinko |
 |
| Hämähäkin kudelmia |
 |
| Naavaparta |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)