Reissumies

Mies palasi eilen Hollannista. Oli mukava saada hänet taas kotiin.

Kun lapset olivat pieniä, Mies oli 15 vuotta ison firman vientijohtajana ja oli enemmän reissussa kuin kotona. Sattui monia - jälkeenpäin huvittavia - tapahtumia, kun olimme kaikki niin tottuneita, että isä piipahtaa meillä, jos piipahtaa.

Kerran, kun Tytär2 oli ehkä n. 5v., Mies tuli kotiin. Hän avasi oven, huomasi Tytär2:n ja oli juuri kyyristymässä ottamaan tämän syliinsä, kun tytär kääntyikin kannoillaan ja juoksi riemuissaan minun luo: Äiti, äiti, isä on tullut käymään! Mies oli kuin odotettu vieras, joka tuli ehkä perjantai-iltana tai lauantai-aamuna ja lähti taas, usein jo sunnuntai-iltana, matkaan.

Toisella kertaa (lapset olivat jo teinejä), lankapuhelin soi. Poika vastasi puhelimeen ja kun siellä kyseltiin Miestä, hän huhuili ja juoksenteli ympäri huushollia etsien isäänsä. Ihmettelin siinä, että mitä nyt.. Poika huikkasi, että missä isä on, sille olis puhelu. Kerroin isänsä lähteneen reissuun jo toissapäivänä ja tulee ensi viikolla takaisin... Pojan mielestä hän oli nähnyt Miehen ihan just.

Muutaman kerran kävi niin, että soittelin Miehen sihteerille (silloin ei ollut kännyköitä), kun en saanut Miestä kiinni. Hän kertoi, että niin Mieshän lähti eilen reissuun ja tulee kyllä parin päivän päästä kotiin. Ihan kiva. Samainen sihteeri hoiti Miehen puolesta myös joulu- ja synttärilahjat minulle! Jouduin hieman miettimään loukkaannunko vai nielenkö tämänkin. Sihteerillä oli kuitenkin niin hyvä maku ja loistavia ideoita, että päätin ottaa ilolla vastaan ja nauttia hänen oivalluksistaan. Sitäpaitsi, olihan minua kuitenkin ajateltu!

Tytär1 oli partiolaisten Jamboreella Thaimaassa. Kun tuli aika palata kotiin, olimme sopineet, että joku meistä hakee hänet lentokentältä. No, Mies tarkisti, että hän pääsee kyllä hakemaan. Lentokentällä, aikansa odoteltuaan, hän soitteli minulle, että ei täällä näy mitään partiolaisia! Eikä mitään myöhästymisilmoituksiakaan näy. Olimme kaikki aivan ihmeissään. Itsekin olin jossain enkä päässyt nettiin tarkistamaan asiaa. Tytär2 oli kotona, löysi erään partiopojan (josta myöhemmin tuli meidän Vävy) puhelinnumeron ja soitti, jospa hän tietää, kun oli ollut mukana organisoimassa koko hommaa. Juu, kyllähän ne on tulossa, mutta vasta huomenna! Jälkeenpäin poika oli aivan ihmeissään: Miten kukaan voi mennä hakemaan lastaan lentokentältä vääränä päivänä?! No, me olimme kaikki jo siinä vaiheessa kovia kulkemaan ja aina joku piti viedä tai hakea, oli se sitten junalta, bussilta, lentokentältä tai jostain. Ei se meistä ollut mitenkään kummallista..

Mies aloitti sitten eräänä marraskuuna työt meidän omassa perheyrityksessä - pitkän harkinnan jälkeen. Vaikeinta oli lapsilla ja minulla, kun yhtäkkiä meille muutti "uusi" ihminen, tuli uusia sääntöjä ym. Muutaman kuukauden päästä istuin teinien kanssa olohuoneessa katsomassa telkkaria, kun joku lapsista huokaisi, että onpa meillä ihanan rauhallista. ??? Samantien tajusimme: isä on reissussa!