Kiitos, kiitos, kiitos!

Luin tuossa joku hetki sitten kirjan: Taikavoimaa/The Magic (Rhonda Byrne, kirjoittanut myös Salaisuus/The Secret -kirjan ). Vähän höppänä ja naiivi, mutta sinänsä harmiton ja virkistävä.

Kirja herättelee kiitollisuuteen. Huomioimaan, mitä kaikkea omassa elämässä onkaan, josta voi olla kiitollinen. Pieniä ja suuria asioita. Kun alkaa kiinnittää huomiota asioihin, joista voi olla kiitollinen, niitä huomaa koko ajan lisää. Aloin katsella ympärilleni uusin silmin ja huomasin, että monet asiat tulee otettua itsestäänselvyyksinä sen sijaan, että huomaisi olla onnellinen kymmenistä jokapäiväisistä asioista.


"Nouskaamme ja olkaamme kiitollisia, sillä mikäli emme oppineet päivän mittaan paljon, opimme edes vähäsen, ja jollemme oppineet vähääkään, emme sentään sairastuneet, ja mikäli sairastuimme, emme sentään kuolleet; joten olkaamme kaikki kiitollisia."
                                                                                              GAUTAMA BUDDHA (NOIN 563 - 483 EAA)
                                                                                                                   BUDDHALAISUUDEN PERUSTAJA

Oli juhla ja juhannusilta

Juhannus on juhlittu ja perinteitä vaalittu.

Torstaina (aaton aattona) menin iltapäivällä ruokakauppaan. Kauppareissu kesti yli kolme tuntia (yhdessä ruokakaupassa)! Ei ruuhkien takia, vaan tuttujen ihmisten takia :) Joka askeleella tuli vastaan joku entinen luokkakaveri, joka oli palannut kotikonnuille juhannusta viettämään tai oma asiakkaani tai lasten kavereiden vanhempia tai ylipäätään tuttuja eri elämän vaiheista. Eikä kellään ollut enää kiire. Pikkukaupungin ylellisyyttä!

Illalla mökille tuli vieraiksemme Lapsuudenystävä+miehensä ja he olivatkin sitten sunnuntai-iltaan asti. Kävimme golfaamassa, veneilemässä, saunoimme, söimme hyvin ja istuimme nuotion ääressä. Mukavaa, mutta erilaista, kun aikanaan meitä oli kymmenen henkeä, kun molempien perheiden kolme lasta oli mukana temmeltämässä. Nyt vain me neljä. Vanhempanikin ovat yleensä olleet mukana menossa, mutta nyt he päättivät jäädä kotiin, kun olivat juuri olleet Kuhmon mökillä ja vähän väsyneitä mökkiolosuhteisiin. Viime juhannuksena Isä kertoili meille tarinoita Lapsuudenystävän isän ja hänen yhteisistä toilailuista.

Poika + Tyttöystävä menivät kavereiden kanssa meidän kotiimme viettämään juhannusta ja näimme heitäkin muutaman hetken ajan.

Juhannuksen kruunasi upea sää! Enimmäkseen hellettä, välillä jokunen pilvi eksyi taivaalle ja pari nopeaa sadekuuroa. Parasta kesää siis.

Vikkelät vanhukset

Olimme viikonlopun mökillä, mutta vanhempani jäivät kotiin. Tai niin luulin. Eilen illalla Äiti soitti:   - Terveisiä täältä Kuhmosta!   - Siis, miten niin?

He olivat saaneet yhden Isän ystävän kuskiksi ja kaveriksi ja olivat ajaneet sunnuntaina koko 600 km:n matkan Kuhmoon. Siellä vanhemmillani on pieni metsästysmaja eikä todellakaan mitään mukavuuksia, ei edes sähköä. Mutta, kun on tahtoa on voimia: esim. ulkohuussi on aika pitkän, kapean metsäpolun päässä ja Isä köpöttelee kahden kepin avulla. Kotona hän ei jaksa ottaa muutamaa askelta olohuoneesta keittiöön, vaan juoksuttaa Äitiä hakemaan itselleen juotavaa. Motivaatiolla on iso merkitys!

Joskus 70-luvulla vanhempani ostivat kahden ystäväpariskunnan kanssa metsää Kuhmosta, lähinnä metsästystä ja kalastusta varten. Paikallinen timpuri, Malisen Eikka, kutsuttiin rakentamaan pieni hirsimökki majapaikaksi. Eikka vuoli hirret käsin, paikalta kaadetuista puista ja rakensi mökin paikolleen (poikansa toimi hanslankarina). Sitten Eikka teki toisen mökin ja myöhemmin vielä kolmannenkin.

Siellä vanhempani ovat tehneet metsätöitä yhdessä ystäviensä kanssa, kalastaneet, marjastaneet ja nauttineet alkeellisesta elämästä luonnon keskellä. Välillä on käyty kylillä sivistyksen parissa.

Nyt on yhden mökin ystävät jo kuolleet, mutta omat vanhempani ja toisen mökin kaverit käyvät mökeillään, kun vain suinkin jaksavat. Me, mökkiläisten lapset (siis me yli viisikymppiset lapset...) käymme myös, varsinkin huoltamassa mökkejä ja pitämässä paikkoja kunnossa, toki myös lomailemassa. Toisaalta me "nuoret" tapaamme nyt toisiamme Kuhmon mökkinaapureina, vaikka muuten emme mitenkään pidä yhteyttä. Kolmas polvi ei toisiaan tunne, mutta ainakin omat lapsemme käyvät mökillä mielellään, varsinkin, jos vain olisi aikaa...

Aina ei tunnu perässä pysyvän, kun vanhukset jotain päättävät, ja ei kun menoksi!

Meillä asuu blondi

1. Istuimme kerran Miehen kanssa sohvalla. Mies katseli TV:tä, tai lähinnä luki teksti-TV:tä, mutta telkkarin äänet olivat päällä. Minä luin kirjaa ja aina, kun kuului jotain mielenkiintoista, nostin katseeni ja eihän siellä muuta näkynyt kuin tekstiä. Sitten silmäni osuivat otsikkoon: ILVES JÄI JYRÄN ALLE JYVÄSKYLÄSSÄ!

- Minä: ILVES JÄI JYRÄN ALLE! Miten VOI ilves jäädä jyrän alle? Voiko nykyään joku jyrä olla NIIN nopea? Kyllä sen ilveksen on täytynyt olla sairas, eihän se millään muuten voi jäädä jyrän alle. Eihän ilveksiä ikinä edes näe, kun ne on niin arkoja ja pysyy metsässäkin piilossa.. Miten VOI olla mahdollista?!

Ihmettelin, kun Mies ei sano mitään ja kun vilkaisin kysyvästi, hän nauroi niin, että ei saanut henkeä! Vasta silloin tajusin, että ehkä tuo Ilves oli jotain muuta kuin metsäilves...



2. Teimme mökillä pientä pintaremonttia ja sähkömies tuli tekemään joitain sähkötöitä. Mies muisti, että keittiönurkkauksen työtason alla oleva lämpöpatteri on rikki ja varmaankin pitää vaihtaa.

-Minä: Eihän se ole rikki
-Mies: Onhan
-Minä: EIKÄ OLE!
-Mies: No, kerro sitten, mikä siinä on
-Minä: No ei, kun siinä vaan on se termostaatin lämmönsäädin painunut sisään ja jumittaa ja kun patterin laittaa päälle, se praasaa täysillä.
-Sähkömies: Eli se on rikki.

Minun mielestäni se ei edelleenkään ollut rikki, kun patteri kerran menee päälle ja lämpenee! Vaikkei sitä pienemmälle saakaan...

Kukkaloistoa ja huimausta

Tulimme täksi viikoksi kotiin. Täällähän sitä kukkaloistoa löytyy! 

 

 

 

 

Tänään olin taas vähällä pyörtyä. Eilenkin hieman huimasi, mutta ajattelin, että jospa kuvittelen vain. Nyt en kuitenkaan uskaltanut lähteä cardio pyöräilyyn, vaan suuntasin suoraan lääkärille. Hän tuli siihen tulokseen, että luultavasti tämä on vestibulaarineuroniittiä. Eli vähän kuin asentohuimaus, mutta kuitenkin eri. Nyt ei voi muuta kuin odotella, jospa se menisi itsestään ohi viikon-parin sisällä. Joten se viikon takainen pyörtyminen ei sittenkään ollut nestehukkaa.

 

 

Tytär2 on viesteillyt Saksasta, että hyvin menee. Hänellä alkoi työt tällä viikolla, mutta tämän parin viikon aikana, jonka on siellä ollut, hän on kotiutunut mukavasti. Samalla hän on saanut jo ison liudan kavereita, löytänyt sopivan kuntosalin ja on kaikinpuolin löytänyt paikkansa! Hän on aina kotonaan siellä minne kassinsa laskee, eikä koti-ikävää ole.

 

 

Tytär1 aloitti myös täysipäiväiset työt tällä viikolla. Hän on opiskeluajan tehnyt puolittaista viikkoa töissä. Nyt alkaa toisen tutkinnon loppu häämöttää ja syksyllä alkaa vielä gradun teko. Vävyllä on vakituinen paikka ja työ, josta on innostunut.

 

 

Poika pääsi kesätöihin Ikealle ja Tyttöystävä R-kiskalle, joten heilläkin on kesä järjestyksessä. On niin helpottavaa, kun nuorilla on asiat kunnossa. Itsekin jaksaa silloin paremmin.

Ihanat naiset rannalla

Eilen oli tyttöjen ilta! Neljä hyvää ystävääni tuli meidän mökille yöksi. Saunoimme, uimme ja söimme hyvin. Ja paransimme maailmaa.

Olemme kaikki hyvin erilaisia ihmisä ja kuitenkin jollain tavalla myös samanlaisia. Itse nautin kovasti, kun jokaisella on esim. täysin oma tyylinsä pukeutumisessa. Jokainen saa olla oma itsensä.

Olemme tavanneet säännöllisesti ainakin 15 vuotta. Olemme eläneet ja jakaneet monenlaiset ilot ja murheet, tehneet retkiä ja matkoja, tavanneet toistemme kodeissa tai keksineet jotain pientä ohjelmaa. Mutta tärkeintä on, että pääsemme rauhassa juttelemaan ja saamme jakaa pienet ja isot asiat elämässä.

Tunnen suurta kiitollisuutta, kun tiedän, että minulla on neljä rakasta ystävää, joille voin soittaa vaikka keskellä yötä.

Valoshow

 

Nämä kuvat on otettu viime sunnuntaina meidän mökillä. Piti päivittää ne heti tänne, mutta mökillä käytössäni on vain iPad mini, joka ei millään suostunut näitä tänne siirtämään. Kyse taitaa kyllä olla käyttäjässä..

 

 

 

Siedätyshoitoa

Eilen Mies meni taas Helsinkiin, Allergiasairaalaan, saamaan ampiaissiedätyspistoksen. Siedätyshoito alkoi joku aika sitten ja hänen on käytävä nyt alkuun kerran viikossa saamassa pistos. Ja tämä tahti jatkuu vähintään puoli vuotta, todennäköisesti ainakin 7-8 kuukautta. Sen jälkeen pistos haetaan kerran kuussa viiden vuoden ajan!

Viime kesänä, juhannuksen aaton aattona, Lapsuuden ystäväni+miehensä (H) tulivat meidän mökille juhannusta viettämään. Miehet lähtivät heti rantaan, saunaa lämmittämään ja me naiset jäimme päivittämään kuulumisia. Hetken päästä H juoksi ylös: Miestä oli alkanut huimata ja hän makasi nyt maassa, jalat ylhäällä! Oli sanonut, että ihan kuin jokin olisi pistänyt, mutta ei ollut varma. Otin Kyypakkauksen ja vettä ja lähdin rantaan. Mies pystyi nielemään pillerit, mutta ei jaksanut pitää silmiä auki ja olo oli todella tukala. Lopulta oli soitettava ambulanssi. Ja sen tulo kesti! Soitettiin uudestaan. Oli kuulemma ruuhkaa ja kaikki autot ajossa! Mies tärisi horkassa, kädet puutuivat. Hänellä on ollut kaksi kertaa veritulppa jalassa, joten ei oltu ollenkaan varmoja mistä kaikki johtuu. Puolen tunnin päästä Mies avasi silmät ja ihmetteli, että mitäs nyt tapahtuu. -???- Olo on hyvä. Silmät pysyivät auki, horkka oli pois, hän nousi istumaan ja samantin seisomaan. Mies pystyi kävelemään itse raput ylös mökille. Ambulanssi saapui vasta jonkun hetken päästä. Tutkivat, eivätkä oikein löytäneet sen kummempaa syytä moiseen. Eniten epäilivät nestehukkaa, kun "miehet ja mummot" eivät oikein muista juoda tarpeeksi (kts. edellinen postaus..). Mies oli kunnossa ja hyvissä voimissa sen jälkeen.

N. viikon päästä olin töissä ja Mies yksin mökillä. Hän makoili sohvalla ja oli kohta lähdössä golfaamaan. Mies näki ampiaisen vieressään ikkunalla, mutta ei välittänyt siitä sen enempää. Hetken päästä reidessä tuntui pistos, kun amppari oli pudonnut sohvalle ja pistänyt farkkujen läpi. No, Mies päätti samantien nousta vaihtamaan vaatteita golfia varten - ja sitten tuli sama huimaava olo kuin aikaisemmin rannassa. Hän kaivoi nopeasti Kyypakkauksen esille, ehti ottaa kaksi pilleriä ja näki, miten kolmas putosi kädestä ja vieri lattialle ennen kuin taju meni! Jotenkin hän sai jalat ylös penkille ja jäi lattialle makaamaan. Jossain vaiheessa hän heräsi, löysi kolmannenkin pillerin ja tajusi, että kohta on oltava golf-kentällä, vaihtoi vaatteet ja lähti golfaamaan! Kyseli vielä kavereilta, saako enemmän tasoitusta, kun on ollut tajuttomana - ei saanut. Jalka kuitenkin turposi niin, että Mies meni vihdoin lääkärille. Hän sai vahvaa antihistamiinia, antibioottikuurin ja adrenaliinipiikin hätätapuksia varten.

Jonkun ajan päästä meillä oli taas vieraita ja eikö taas ampiainen pistänyt! Nyt Mies juoksi suoraan ottamaan saamiansa lääkkeitä, mutta piikkiä ei halunnut, kun sen jälkeen on joka tapauksessa lähdettävä ambulanssilla sairaalaan. Hän lepäsi puolisen tuntia ja nyt oireet helpottivat nopeammin.

Kesälomareissulla poikkesimme Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille. Siellä Mies laittoi käden housun taskuunsa ja väitti, että taas pisti - kaksi kertaa! En kyllä uskonut. Ei ketään voi koko ajan pistää joku johonkin. Kun hän sitten hotellilla vaihtoi housuja, niin taskusta putosi kuollut kimalainen! Ja peukalonhangassa näkyi kaksi pientä pistojälkeä. Mutta mitään reaktiota ei tullut.

Lopulta hänelle tehtiin allergiatestejä: voimakas allergia ampiaiselle, ei millekään muulle! Jopa Allergiasairaalassa ihmeteltiin näin voimakasta reaktiota ja sanoivat, että todennäköisesti ne kaksi Kyypakkauksen tablettia pelastivat Miehen hengen. Eli kovin paljon vaihtoehtoja ei ole muuta, kuin käydä nyt vuosikausia siedätyshoitoa saamassa. Mutta on se hienoa, että ON joku keino, jolla voidaan näin pelottavaakin asiaa helpottaa! Nyt Miehellä on adrenaliinipiikki koko ajan taskussa, golfbagissä ja vähän joka paikassa. Jos ampiainen pistää, ei ole yhtään aikaa hukattavaksi!

Kesäloma

Säännölliset tunninvedot loppuivat tältä erää toukokuun loppuun. Eli periaatteessa nyt alkoi loma! Opiskelen kyllä lisää pitkin kesää ja jokunen yksityisasiakaskin on kesän mittaan, mutta säännöllisestä työstä alkoi loma. Miksi sitten tuntuu vähän kummalliselta? Lähinnä tuntuu, että olen laiskimus! Töihin siitä!

Viime vuonna, heti ensimmäisenä lomapäivänä iski vatsatauti. Sitä kesti viikon. Olin jo lähellä joutua tiputukseen, mutta lopulta alkoi helpottaa. Nyt, perjantai-aamuna, pyörryin. Maailma vain alkoi kieppua silmissä, tuli kuin matkapahoinvointia, oli mentävä lattialle ja nostettava jalat ylös. Todennäköisesti nestehukkaa! Olin torstaina ollut hikisessä treenissä, vetänyt viimeiset tunnit ja tehnyt kaiken maailman hommia. Enkä muista juoda tarpeeksi. Otan kyllä treenin aikana pieniä hörppyjä (tarkoittaa n. 1 rkl kerrallaan) ja hörppyjä otan kotonakin. Mutta lomottamalla en osaa juoda. Toisaalta päivän mittaan juon myös pari mukillista kahvia, joka lisää nesteen tarvetta, käyn saunassa ym. Eli VETTÄ, VETTÄ, VETTÄ!

Perjantaina ja lauantaina olin golfaamassa ja yritin oikein tankata vettä, porevettä, smoothia ja mitä vain keksin ja sain alas. Olo on pysynyt ihan hyvänä, joten sitä se varmastikin oli. Ja väsymystä. Kun antaa itsellensä luvan rentoutua, se ei aina käykään ihan helposti. Vaatii jonkun aikaa, että uskaltaa antaa itselleen luvan lopettaa suorittamisen.

Tänään olen nauttinut ihanasta helteestä mökillä: leikaten nurmikon, siivoten ulkohuussin, kastellen kukkia, pyyhkien siitepölyjä... Mutta hei: tästähän minä nautin! On ihanaa, kun saa puuhastella ja tehdä rauhassa! Ei ole kiire minnekään!

Mies savusti juuri kalastamansa ahvenet ja keitin niiden seuraksi uusia perunoita  (espanjalaisia kylläkin). Voiko simppelimpää ja parempaa kesäruokaa ollakaan?

Tästä se alkaa: KESÄLOMA!