Äiti on nyt vakituisesti hoivakodissa (kerron siitä tarkemmin toisella kertaa). Isä on kotona. Oikeasti hänen pitäisi jo olla sairaalassa, mutta hän ei suostu menemään ja kun hän kuitenkin on ihan järjissään, hänen tahtoaan on kunnioitettava. Yksin hän ei missään nimessä enää pärjäisi, eikä riitä edes, että Rouva O käy kolme kertaa viikossa ja kotisairaanhoito kerran viikossa suihkuttamassa hänet. Minä tietysti käyn harva se päivä, mutta ei sekään riitä. Kun Äiti joutui/pääsi hoivakotiin, Isä oli viikon pari kotona yksin ja sinänsä pärjäsi tällä avustajakokoonpanolla, mutta vähän häntäkin pelotti yöt. Saimme kuitenkin avuksi taas vanhempieni ystävän, joka on yksinäinen sinkkumies ja asuu siskonsa metsämökissä, ilman mitään mukavuuksia, joten hän tuli mielellään avustamaan Isää ja voi nyt olla heillä yötä päivää.
Tämä Ystävä oli suunnitellut, että hän viettäisi joulua sukulaistensa kanssa, mutta voisi tulla kuitenkin yöksi takaisin. Me olimme Miehen kanssa päättäneet jo aikaisemmin, että annamme jouluna kaiken aikamme vanhemmilleni. Meidän lapsista kukaan ei ollut tulossa jouluksi meille, kun suunnitelmissa on, että lähdemme koko konkkaronkka (meidän lapset puolisoineen ja ensimmäinen lapsenlapsemme) uudeksi vuodeksi Saariselälle koko viikoksi (jos vanhempieni kunto sen sallii).
Jouluaattona, aamupäivällä, hain Äidin hoivakodista. Kävimme haudoilla viemässä kynttilöitä. Sen jälkeen tulimme meille syömään jouluruoat. Isä ei pysty enää syömään oikein mitään (hänellähän on kaiken muun lisäksi ruokatorven syöpä). Hänelle ei tule nälkä ja myös nieleminen on välillä hankalaa. Pari haarukallista ruokaa on saattanut mennä tai ehkä pieni karjalanpiirakka. Kotisairaanhoitaja ehdotti apteekista saatavia juotavia ravintolisiä. Ne kelpaavat aina silloin tällöin ja Isä tykkää erityisesti kaakaon makuisesta juomasta. Ne sisältävät kaikkia ravintoaineita ja antavat energiaa.
Eipä se jouluruoka meillekään kauheasti maistunut. Syötiin aika vikkelästi, pakattiin leivonnaiset ja lahjat mukaan ja lähdettiin Isän luo kahville ja loppupäivää viettämään.
Ja se loppupäivä ja ilta oli kamalat. Isällä ei pysynyt mikään sisällä. Ei edes vesi. Pienikin kulaus nestettä sai yökkäämään limaa. Tätä oli tapahtunut jo parina päivänä, mutta nyt oli pahin. Yritimme Miehen kanssa puhua, että ainoa keino on nyt mennä sairaalaan tiputukseen. Ei. Hän ei aio mennä sairaalaan. Lopulta hänelle itsellenkin tuli paniikki, kun jano oli suunnaton, suu kuivui ja olisi halunnut vain juoda vettä oikein lomottamalla. Sain luvan soittaa kotisairaanhoitoon, jospa heillä olisi mahdollista tulla antamaan nesteytystä kotiin. Arvasin jo etukäteen, ettei jouluaattona ole mahdollisuuksia mihinkään ylimääräiseen eikä paikalla ollut yhtään sairaanhoitajaa eikä välineitä tiputusta antamaan. Isä halusi sitten jääpaloja. Jospa ne sulaisivat suussa hitaasti ja pysyisi paremmin sisällä. No, eihän pakasteessa ollut jääpaloja saati edes mitään, millä niitä tekisi. Mies keksi lopulta: hän löysi kertakäyttömukeja, laittoi niiden pohjalle tilkan vettä ja sitten pakasteeseen. Näin saimme kuin saimmekin jonkun ajan päästä lähes jäisen jääpalan Isälle. Kun hän oli sen saanut, hän lopulta nukahti.
Äiti oli tietysti hädissään, istui Isän vieressä ja silitteli hänen luuta ja nahkaa olevaa jalkaansa. Kun Isä nukahti me istuskelimme olohuoneessa ja yritimme jututtaa Äitiä. Avasimme meidän muutamat lahjatkin. Lopulta vein Äidin yöksi takaisin hoivakotiin. Olimme vielä jonkin aikaa Isän luona ja kun Isän Ystävä tuli takaisin, lähdimme me kotiin.
Joulupäivänä hain taas Äidin hoivakodista ja menimme yhdessä Isän luo. Isä oli aivan pirteä! Hän pystyi hieman syömään ja juomaan ja nousi jopa istumaan. Olin ollut aivan varma, että Isä elää viimeisiä hetkiään, mutta nyt hän näytti taas paljon paremmalta.
Kunnes luin nämä: Elämän loppu ja Lähestyvän kuoleman merkit
