YÄK

Paitsi etten hiihtänyt (kuten edellisessä postauksessani uhosin). Oksensin. Sain niin rajun vatsataudin, että taju meni. Löysin itseni WC:n lattialta, enkä herätessäni tiennyt yhtään, missä olen. Koko perjantain olin ihan toisaikainen. Mieskin tuli, toi Jaffaa ja lähti hiihtämään (kun oli ensin varma, että pysyn hengissä).

Nyt on paljon vatsatautia liikkeellä, mutta saattoi se olla vaikka nestevajetta, kun edellinen päivä oli niin hektinen, etten paljon ehtinyt miettiä syömisiä tai juomisia. Muutama kupillinen kahvia tuli kulautettua ja muutama hörppy vettä jossain välissä. Tai sitten kaikki väsymys ja sterssi vain laukesi ja tuli, mikä ensimmäisenä oli tullakseen. Who knows.

Tänään olo oli jo ihan hyvä ja ajelimme Anopin 85v päiville Helsinkiin. Hän oli varannut taloyhtiön kerhotilan. Sinne mahduimme koko parinkymmenen hengen porukalla mukavasti syömään ja seurustelemaan. Leppoisa iltapäivä, jonka jälkeen taas huristelimme Vierumäelle.

What a Day

Onneksi eilisen kaltaisia päiviä ei ole usein.

Olin aamusta alkuiltapäivään Meilahden syöpäklinikalla vanhempieni kanssa. Ja oli Valtterin nimipäivä. Ja Mies reissussa (as always...).

Kun vihdoin pääsin kotiin, lämmitin kiireellä lounaaksi kaikki tähteet jotka keksin, vaihdoin jumppavaatteet päälle ja lähdin vetämään erään firman säännöllistä pilates-tilaustuntia heidän omaan saliinsa.

Tunnilta kiirehdin fysiatrin vastaanotolle. Vuosi sitten olin selkäleikkauksessa, mutta edelleen jotain on vialla. Oikeaan pakaraan ja jalkaan säteilee tukala kipu, joka kuitenkin on erilainen kuin ennen leikkausta (ja eri puolella). Tämä samainen fysiatri oli lähettänyt minut uuteen magneettikuvaan ja nyt olin menossa näyttämään hänelle kuvia ja tuloksia. Olin itse yrittänyt analysoida radiologin diagnoosia ja olin tullut siihen tulokseen, että ei siellä kummoisempaa vaivaa ole. Ei ainakaan uutta, hermoa painavaa kystaa, kuten pelkäsin. Joten päättelin, että sen pitää olla lihasperäistä. Ihanaa! Se helpottuu hieronnalla, venyttelyllä ja sopivalla treenillä.

Lääkäri oli n. 45 min. myöhässä. En voi odottaa! Oma yksityisasiakkaani on tulossa salilleni! Yritimme vastaanotossa etsiä uutta aikaa, mutta seuraava aika olisi siirtynyt ainakin kolmen viikon päähän. Viesteilin asiakkaalleni. Ei hätää, hänellä on koko ilta vapaa, voin laittaa viestiä, kun lähden lääkäriltä, niin hän lähtee ajelemaan salille samaan aikaan. Hän haluaa tuntinsa. Helpotus.

Lääkäri nauroi ymmärtäväisesti tulkinnoilleni. Ei ole lihasperäistä. Ihan on muuta. Hän tutki ja pohti, väänsi rautalangasta hermojen kulkureittejä ja nivelten resessejä. Väänsi ja käänsi, komensi  taivuttamaan sinne ja tänne. Lopputuloksena lähete hermoratatutkimukseen ja pelottava uhkaus:
saattaa tulla uusi leikkaus tai jos asiat on vähän huonommin, niin liikuntatuntien vedot loppuvat siihen ja on parasta miettiä uudelleenkoulutusta! Tai joudun työkyvyttömyyseläkkeelle! MITÄ?! No, en todella aio vielä jäädä eläkkeelle!

Asiakkaani (fysioterapeutti) ajoi pihaan samaan aikaan kuin minäkin. Kerroin hänelle tilanteen, hieman hän ihmetteli näin nopeita johtopäätöksiä, mutta kehotti rauhassa etenemään lisätutkimuksiin.

Tunnin (taisi siinä vierähtää vähän pidempikin tovi asiakkaani kanssa) jälkeen mietin muutaman hetken jaksanko vielä lähteä ajamaan parin tunnin matkaa Vierumäelle, kuten olimme suunnitelleet, kun perillä olisin vasta yhdentoista maissa. Tarkoitus oli, että Mieskin tulee työreissusta suoraan sinne, johonkin aikaan perjantaina.

Jaksoin ajaa. Ja aion hiiihtää!

Hyvää Valtterin päivää!

Eilen aamulla, aamukahvia juodessani, ennen kuin lähdin viemään vanhempiani Meilahden Syöpäklinikalle huomasin, että on Valtterin nimipäivät. Pojan toinen nimi on Valtteri ja ajattelin yllättää hänet ja laittaa onnittelutekstarin, kun ei me kukaan yleensä muisteta toisen nimen nimppareita (ei edes ensimmäisen, jos tarkkoja ollaan).

Tekstariin laitoin: Huomenta! Hyvää Valtterin päivää ❤️

Olimme jo klinikalla, kun vastaus tuli: Kiitos. Myöskin sinulle :)

Täh? Miten se tolleen vastas? Kiittääkö se mua nimestään? Vai enkö mä nyt tajua jotain? Miten se lähettää tekstarin jostain vieraasta numerosta? Ai niin, sillähän hajos puhelin jossain vaiheessa, jospa se on laittanut puhelun siirron johonkin lainapuhelimeen?

Rullailin näyttöä ylöspäin.... Siis hetkinen... Kenelle mä ton viestin laitoin?

Ei ole todellista: Olin lähettänyt viestin yhdelle mies-asiakkaalleni, joka oli edellisenä iltana lähettänyt minulle viestin, että on sairaana eikä pääse seuraavan päivän tunnille!

Onneksi asiakkaani on huumorimiehiä! Kertoi viestini olleen pirteän aamunavauksen vatsakipuiselle ja apealle Arskalle :D :)

No, kai sitä voi ihmisille toivotella kaikenlaisia hyviä huomenia! Sydämet voi ehkä ensi kerralla jättää pois.

Syöpäklinikalla

Istuskelen Meilahden syöpäklinikalla. Isällä oli ensimmäinen tapaaminen sädehoitolääkärin kanssa ja äsken hän meni sädehoidon suunnittelukuvaukseen.

Lähdimme aamulla klo 8.00 ja nyt puolilta päivin hän pääsi sinne kuvaukseen. Ja auto on sakkopaikalla. Kun tultiin, ajoin auton ambulanssien paikalle ja juoksin hakemaan pyörätuolin. Kärräsin Isän aulaan ja Äiti, joka halusi ehdottomasti olla mukana, jäi hänen kanssaan odottamaan. Ajelin ympäriinsä, parkkihalli täynnä, kaikki ulkoparkit täynnä... Kyselin takseilta, onko heillä vinkkiä parkkipaikoista - niitä ei ole. Lopulta auto oli pakko jättää, minne sain, juoksin takaisin sisälle ilmoittamaan Isän paikalla olevaksi ja kärräsin kiireesti eteenpäin, ettei myöhästytä lääkäristä. Vanhempani vänkäsivät, että Äiti voi mennä autoon istumaan, jospa se auttaisi, ettei tule sakkoja. No, lopulta juoksutin hänet autoon ja vannotin, ettei lähde autosta minnekään.

Olin Isän mukana lääkärillä, sen jälkeen hoitaja selvitti tarkkaan tulevaa suunnitelmaa. He olivat todella rauhallisia ja kiireettömiä, antoivat kaiken ajan, joka tarvittiin. Ja minulla ajatukset karkasivat, että pysyykö se Äiti siellä autossa... Lopulta sanoin hoitajalle, että nyt on pakko mennä tarkistamaan tilanne ja hakea Äiti sisälle. Hoitaja varovasti kyseli, että asuuko nämä ihan kahdestaan...

Kun hoitajan kanssa oli saatu kaikki selvitettyä oli jäätävä odottamaan sitä kuvan ottamista. Pääsimme sentään kaikki kolme kahville. Olin huolissani, kun he eivät olleet aamulla edes syöneet mitään. Ottivat nyt kahvia ja viinerit. Muu ei kelpaa. Ruokaa vanhempani eivät haluaisi syödä enää ollenkaan. Suklaata, pullaa ja sokerikorppuja kyllä menee.

Isälle aletaan antaa palliatiivista sädehoitoa. Se ei paranna, mutta helpottaa ehkä jatkossa, ettei tulisi nielemisvaikeuksia ja elämänlaatu pysyisi parempana. Hoitoa aletaan antamaan ensi viikolla tiistai-perjantai ja vielä kerran maanantaina. Vähän Isää mietitytti, kun hänelle kerrottiin sivuvaikutuksista ja kivuista, joita hoito voi tuoda tullessaan, hän kun ei tunne itseään yhtään kipeäksi, siis tämän syövän vuoksi.

Kun odottelimme Isää kuvauksesta, Äiti huuteli isoon ääneen: "Tuolla menee täti, jolla varmaan on syöpä, kun sillä ei ole hiuksia!" Yritin kuiskutella, että me ollaan syöpäklinikalla, täällä kaikilla potilailla on syöpä.

Vähän tuli olo, että jos joku olisi sitä meidän poukkoilua ja touhuilua seurannut, niin aika junteiksi olisi meitä kuvaillut. Eikä olisi harhaan osunutkaan.

Juhla ilman pönötystä

Oltiin menneellä viikolla paikallisen sanomalehtemme 100 vuotisjuhlissa. Olipa mukavat juhlat. Ei mitään pönötystä, vaan yksi hyvä, vähän pidempi puhe, päätoimittajan lyhyt puhe, ohjelmana musiikkia ja uutisia kaikilta vuosikymmeniltä ja lopuksi lasillinen viiniä ja seurustelua Pikkukaupungin tuttujen kanssa. Olipa hyvin järjestetty!

Hieno saavutus kelle tahansa yritykselle, tuo 100 vuotta. Onneksi olkoon!

Oma perheyrityksemme on myös taivaltanut pitkän matkan. Isäni sen aikanaan perusti, olympiavuonna 1952. Monenlaisia aikakausia, nousuja ja laskuja, on näihin vuosikymmeniin mahtunut. Aina on eteenpäin päästy ja työntekijöille ja omalle perheelle riittänyt töitä. Nyt Mies pyörittää yritystämme ja itse teen siinä töitä oman, yhden hengen liikuntayritykseni lisäksi. Oma työ perheyrityksessämme on enemmänkin tavarantoimittajien ja asiakkaiden tapaamista, messuilla käyntiä, uutuuksien kehittelyä, bongailua ja suunnittelua. Monenlaista, omasta mielestäni, mielenkiintoista työtä.

Arki alkoi

Olin Miehen kanssa Saksassa työmatkalla. Ensin olimme Frankfurtissa vuorokauden verran ja sitten menimme junalla Hannoveriin useammaksi päiväksi.

Junan ikkunasta saattoi ihastella kevättä! Ulkona myös tuoksui kevät.

Molemmissa paikoissa oli messut ja kaikki tavarantoimittajamme ympäri maailman tulevat aina paikalle. Toisaalta myös monet meidän suomalaiset asiakkaat ovat paikalla, joten nämä ovat yhdet vuoden tärkeimmistä tapahtumista.

Takaisin tultiin maanantaina ja nyt pääsin aloittamaan normaalin arjen! Sain säännölliset pilates-tunnit vihdoin pyörimään. Vaikka olenkin pitänyt jo yksityistunteja, säännölliset tunnit tekevät elämään rytmin. 

Rehellisyys kannattaa

Meillä oli taas neljän parhaan ystäväni kanssa tapaaminen. Olen kertonut ystävistäni aikaisemminkin, esim.: täällä

Yritämme tavata aina parin kuukauden välein. Tällä kertaa menimme Helsinkiin syömään, vuonna 1969 avattuun ravintola Cellaan. Tuntui kuin olisi astunut ajassa taaksepäin!

Oli ihana päästä juttelemaan rauhassa parhaiden kavereiden kanssa. Minä ja yksi ystäväni otimme alkupalakokoiset talon lohikeitot, jotka riittivät meille vallan mainiosti. Ja oli hyvää! Kolme muuta otti blinit lisukkeineen ja herkulliseksi kehuivat.

Kun tuli maksun aika, tarkistin laskuni hieman ihmeissäni: loppusumma oli 12,00 Eur. Siinä oli sekä keitto, että jälkiruuaksi ottamani espresso. Olimme kuitenkin kaikki ottaneet myös lasilliset kuohuviiniä ja se puuttui laskustani. Vinkkasin tarjoilijallemme, että laskussani oli tällainen virhe, jonka saa korjata. Hän tarkisti, että no niinpäs on ja meni takaisin. Hetken päästä tarjoilija palasi ja kysyi, mikä on syntymäpäiväni... Kerroin sen ihmeissäni ja hän totesi, että hyvä, kuohari on sillä kuitattu!

Ei olisi tullut mieleenikään olla kertomatta laskun virheestä, mutta oli kertakaikkiaan huomaavaista huomioida asia. Tulipa hyvä mieli!

Taivaskanavalla

Saariselän herkkuja

Kotiin tultiin sunnuntaina. Oli ihanaa saada hiihtää kunnolla. Onneksi tänne eteläänkin oli tullut uudelleen edes kevyt, valkea lumipeite, vaikka muutaman päivän oli satanut täyttä päätä.

Palaan sen verran vielä takaisin Saariselälle, että laitan muutaman linkin hyvistä ruokapaikoista.

Tytär1+Vävy kaipasivat yhtenä iltana kunnollista poronkäristystä. Valinta oli Pirkon Pirtti. Se on helppo paikka mennä, ruoka on aina hyvää ja palvelu pelaa.

Uuden vuoden aattona kaikki paikat, joista olimme etukäteen kyselleet pöytää, olivat täynnä. Nuoret keksivät lopulta Laanilan Kievarin. Se on uudehko paikka eikä kukaan meistä ollut syönyt siellä ennen. Sepäs olikin mukava löytö! TripAdvisor on valinnut sen "Erinomainen kohde 2014" ja selvästikin ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet sen. Kievaria pyörittää nuoripari ja vanhempi pari (ilmeisesti nuoren isännän vanhemmat). Ihanan persoonallinen perhe! Mamma teki gourmet-ruokia keittiössä, muut hääri tarjoilemassa ja muussa asiakaspalvelussa. Sinne mennään toistekin.

Meidän viimeisenä iltana Saariselälle saapui ystäväpariskuntamme. Varasimme illallisen Ravintola Petronellaan. Siellä tehtiin jokunen vuosi sitten onnistunut remontti. Paikasta tuli paljon tunnelmallisempi ja viihtyisämpi kuin ennen. Ja ruoka on loistavan hyvää.

Halpojahan nämä paikat eivät ole, mutta arvostan hyvää ruokaa ja tietysti myös mukavaa seuraa.

Hyvinvointiliikkuja

Tänään oli viikon paras hiihtokeli: pari kolme astetta pakkasta, ei tuulen häivää, ladut loistavassa kunnossa. Eilenkin sää oli mitä parhain, mutta ladut olivat jäisiä eli pitoa ei ollut mutta luistoa sitäkin enemmän.

Tällä viikolla olen hiihtänyt 15-18 km päivässä. Enemmänkin olisin halunnut hiihtää, mutta oikea lonkka on alkanut vaivaamaan ja tuntuu kuin oikean puoleinen SI-nivel (lantion keskellä) olisi jumissa. Ottaa niin päähän, kun kuvittelin, että tänä talvena hiihdän niin paljon kuin suinkin, kun viime talvena oli selkäleikkaus ja jouduin sen vuoksi liikkumaan varovaisemmin.

Lueskelin juuri Riku Aallon artikkelia Millainen liikuja sinä olet? Terveysliikkuja, Painonpudottaja, Hyvinvointiliikkuja, Kehonmuokkaaja vai Itsensä ylittäjä? Olen selvästikin Hyvinvointiliikkuja. Haen liikunnasta nimenomaan hyvää oloa ja fiilistä. En treenaa tavoitteellisesti, enkä todellakaan halua kilpailla missään tilanteessa. Nautin hyvästä ruuasta ja juomasta, tykkään välillä lököillä reporankana ja vain lukea ja syödä suklaata. Nautin, kun voin jokaisena vuodenaikana vaihtaa lajia: talvella hiihto on ihan parasta, kesällä golf, välillä ohjattuja tunteja, hyötyliikuntaa, fillarointia, sauvakävelyä. Kun itse ohjaan Pilatesta, niin sitä teen usein myös itsekseni aamujumppana tai omana lämmittelytreeninä ennen tuntien vetoa. Joskus pääsen muiden ohjaamille Pilates-tunneille ja se vasta on iso nautinto.

Jossain koulutuksessa järkyttyneenä huomasin, että lihaskuntoni oli selvästi heikentynyt. Olin pitkään tehnyt paljon töitä ja hoitanut vanhempiani, enkä todellakaan ollut kiinnittänyt mitään huomiota omaan hyvinvointiini. Ja sitä kun ei voi save´ata. Tajusin, että en jaksa hoitaa muita, jos en hoida itseäni. Olen nyt koko syksyn pyrkinyt varaamaan kalenteriin omia liikuntahetkiä. Onneksi sali, jossa käyn, on lisännyt ohjattuja tunteja myös aamupäiviin, kun olen itse aina illat töissä. Usein otan omiakin yksityisasiakkaita aamupäiville, mutta olen yrittänyt aikatauluttaa kaiken niin, että pystyn käymään pari kertaa viikossa ohjatuilla tunneilla.

Oma ohjelmani on nyt ollut suht säännöllisesti tiistai-aamuisin Cruiser (sisäpyöräily), keskiviikkoisin aamuisen Pilates-ohjaukseni jälkeen oma treeni Reformer-laitteella (Pilates-laite), torstai-aamupäivällä Sh´Bam (tanssillinen tunti) ja sen perään Girya (kahvakuulatunti). Yksinäni olen sitten tehnyt lyhyempiä tai pidempiä kävely-/sauvakävelylenkkejä. Fustraa kokeilin jonkin aikaa, mutta se ei todellakaan ollut minun lajini. Oma kokemukseni siitä on, että sillä saa selän kyllä rikottua varsinkin, jos ohjaaja ei ole todella osaava ja kokenut.

On ollut mukava huomata, että säännöllisellä tekemisellä kunto nousee hetkessä. Toisaalta yhtä tärkeää kuin säännöllinen liikunta, on myös palauttavat lepopäivät. Kunto ei nouse, jos revittää liikaa eikä ehdi palautua. Samalla hiipuu into ja halu jatkaa.

Hyvää Uutta Vuotta!

Tulimme Saariselälle viettämään uutta vuotta. Tytär1+Vävy tulivat tänne jo Tapaninpäivänä, Mies ja minä viime sunnuntaina. Kelit ovat vaihdelleet, mutta hiihtämään on hyvin päästy.

Alkuun oli kovat pakkaset, maanantaina lauhtui hieman, -16C, joskin oli navakka tuuli ja lunta tuprusi joka suunnasta. Mennessä oli vastatuuli, naama jäässä ja sormet kohmeessa, paluumatkalla myötätuuli, sormetkin jo lämpimät ja kasvot punaisina tuulesta ja tuiverruksesta, mutta kylmä ei ollut enää yhtään. Tästä minä nautin! Kauden aloituslenkki 15 km, ei paha.

Vaikka päivä on lyhyt, ei kaamos tunnu ikävältä, kun on paljon lunta ja muutaman tunnin on kaunista hämärän hyssyä.

Mökin pihalla klo 12.00

Puolilta päivin auringon kajo horisontissa.

Sinistä keskipäivän hämyä.

Luonnon muovaamia taideteoksia.

Luonnossa väreinä on valkoisen, mustan ja harmaan eri sävyjä.

Räiskettä ja rätinää.

Upea ilotulitus ja paljon ulkomaalaisia turisteja katsomassa.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!