Vikkelät vanhukset

Olimme viikonlopun mökillä, mutta vanhempani jäivät kotiin. Tai niin luulin. Eilen illalla Äiti soitti:   - Terveisiä täältä Kuhmosta!   - Siis, miten niin?

He olivat saaneet yhden Isän ystävän kuskiksi ja kaveriksi ja olivat ajaneet sunnuntaina koko 600 km:n matkan Kuhmoon. Siellä vanhemmillani on pieni metsästysmaja eikä todellakaan mitään mukavuuksia, ei edes sähköä. Mutta, kun on tahtoa on voimia: esim. ulkohuussi on aika pitkän, kapean metsäpolun päässä ja Isä köpöttelee kahden kepin avulla. Kotona hän ei jaksa ottaa muutamaa askelta olohuoneesta keittiöön, vaan juoksuttaa Äitiä hakemaan itselleen juotavaa. Motivaatiolla on iso merkitys!

Joskus 70-luvulla vanhempani ostivat kahden ystäväpariskunnan kanssa metsää Kuhmosta, lähinnä metsästystä ja kalastusta varten. Paikallinen timpuri, Malisen Eikka, kutsuttiin rakentamaan pieni hirsimökki majapaikaksi. Eikka vuoli hirret käsin, paikalta kaadetuista puista ja rakensi mökin paikolleen (poikansa toimi hanslankarina). Sitten Eikka teki toisen mökin ja myöhemmin vielä kolmannenkin.

Siellä vanhempani ovat tehneet metsätöitä yhdessä ystäviensä kanssa, kalastaneet, marjastaneet ja nauttineet alkeellisesta elämästä luonnon keskellä. Välillä on käyty kylillä sivistyksen parissa.

Nyt on yhden mökin ystävät jo kuolleet, mutta omat vanhempani ja toisen mökin kaverit käyvät mökeillään, kun vain suinkin jaksavat. Me, mökkiläisten lapset (siis me yli viisikymppiset lapset...) käymme myös, varsinkin huoltamassa mökkejä ja pitämässä paikkoja kunnossa, toki myös lomailemassa. Toisaalta me "nuoret" tapaamme nyt toisiamme Kuhmon mökkinaapureina, vaikka muuten emme mitenkään pidä yhteyttä. Kolmas polvi ei toisiaan tunne, mutta ainakin omat lapsemme käyvät mökillä mielellään, varsinkin, jos vain olisi aikaa...

Aina ei tunnu perässä pysyvän, kun vanhukset jotain päättävät, ja ei kun menoksi!