Olimme lauantaina käymässä Anopin mökillä. Sää oli mitä mahtavin ja vietimmekin siellä lähes koko päivän. Myös Miehen nuorin sisko miehensä kanssa oli siellä, samoin kuin Anopin miesystävä. Anoppi on jo 83 v, mutta hyvin pirteä ja virkeä ja vaikka molemmissa lonkissa on tekonivelet, ei se tahtia haittaa. Hän painelee mennä mäkeä ylös ja alas, kantaa puita, tekee ruokaa - ja puhua pälättää kaiken aikaa.
Anoppi oli huomannut nuorimman siskon mökissä vanhan taulun, oli hakenut sen pois ja laittanut tilalle jonkun muun kuvan. Taulusta hän oli irroitellut kehykset pois ja oli päättänyt laittaa pelkän kuvan ulkohuussin seinään. Ihmettelin hieman, kun taulu oli oikein nätti öljyvärityö ja Anoppi kertoikin, että he olivat, edesmenneen Vaarin kanssa, saaneet sen häälahjaksi Vaarin työkaverilta, joka oli sen itse maalannut! Kun nuo kehykset on niin kuluneet ja rumat, niin hän ajatteli heittää ne roskiin ja koristaa huussia pelkäällä kuvalla (kaunis savolaismaisema, josta Anopin äiti on kotoisin, värit, mittasuhteet, kaikki aivan kohdallaan).
Kauhistelin, että EIIIHÄN NYT NOIN HIENOJA KEHYKSIÄ SAA POIS HEITTÄÄ! Ne on aidosti vanhat, tukevaa tekoa ja onhan niissä tunnearvoakin. Yritin kehitellä paikkaa, johon Anoppi tai Miehen sisko ne voisi laittaa, mutta kumpikaan ei niitä huolinut, missään nimessä. Anoppi sitten pakkasi kehykset minun kassiini ja sanoi, että jos en minä niitä ota, niin roskiin menee!
Nyt minulla on kauniit, vanhat kehykset, joilla on tarina. Tietää vain hieman töitä Miehelle, kun nyt pitää saada sopiva hylly, jonne kehykset voi asetella arvoiselleen paraatipaikalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti