Isällä todettiin syöpä. Pahanlaatuinen kasvain ruokatorven alaosassa. Hän pääsi perjantaina kotiin odottelemaan kutsua Helsinkiin sairaalaan. Voi mennä pari-kolme viikkoa ennen kuin hän sinne pääsee.
Oman sairaalamme naislääkäri oli aivan ihanan empaattinen ja ystävällinen, selitti kaiken hyvin tarkkaan ensin minulle puhelimessa ja kun menin hakemaan Isää sairaalasta, hän jutteli meidän kanssamme ilman minkäänlaista kiireen tuntua.
Lääkäri sanoi asiat hyvin suoraan. Hän kertoi, että ainoa parannuskeino on leikkaus. Jos sitä ei pystytä tekemään, saa tulla kotiin, hoitona annetaan kipulääkkeitä ja pyritään tekemään kaikki mahdollinen, jotta elämänlaatu pysyisi hyvänä. Toisin sanoen annetaan saattohoitoa.
Lääkäri myös sanoi, että kun tulossa on nyt pitkä sairaalareissu, on syytä varautua etukäteen, miten vaimo pärjää sinä aikana. Olin kertonut Äidin tilanteen ja lääkäri kyseli myös tarkkaan minun jaksamisestani ja turvaverkostani. Hän selvästi halusi hahmottaa kokonaistilanteen. En voi kuin kiitollisena ihmetellä näitä hoitoalan ihmisiä.
Käytävällä lääkäri sanoi minulle, että jos nyt Isälle tulee kipuja tai mitä tahansa tähän liittyen, hänellä on suora yhteys sairaalaan. Eli ei tarvitse mennä terveyskeskuksen kautta tai ottaa ambulanssia (paitsi, jos tilanne sen vaatii), vaan hän pääsee suoraan sisälle sairaalaan. Niin paha on siis tilanne.
Selvästi lääkäri antoi ymmärtää, että kovin paljon ei ole tehtävissä, mutta suoraan hän ei voinut sitä sanoa, ennen kuin kirurgit tutkivat tilanteen. Mutta olen varma, että Isä on aivan liian heikossa kunnossa leikkausta ajatellen ja varsinkin, kun hänellä on ikää ja keuhkoahtaumatauti, niin tuskin voidaan ryhtyä mihinkään isompiin toimenpiteisiin.
Isä itsekin tuskaili ennen tähystyksiä, että mitä ihmettä ne vanhaa miestä kiusaavat. Jotainhan sieltä kuitenkin löydetään ja mitä sitten.
Vuosikymmenten tupakanpolton seuraustahan kaikki pitkälti on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti