sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ja Äiti nautti

Lauantain konsertin jälkeen Äiti soitti, että ovat nyt kotona ja hän haluaa jäädä kotiin yöksi. En ollut varma, uskallanko jättää Äidin yksin, mutta heidän naapuri-ystävä-lääkäri sanoi, että hän laittaa oven lukkoon ja Äiti kyllä pärjää. Ja niin hän pärjäsikin. Tänään aamulla yhdeksän maissa hän soitteli ja kuullosti jotenkin omalta, vanhalta itseltään. Hän oli rauhallinen ja levollinen. Lupasin, että tulen jonkun ajan päästä, kunhan itsekin juon aamukahvit ja teen vähän hommia, mennään sitten sairaalaan.

Hetken päästä naapuri-ystävä-lääkäri soitti ja kertoi, että heillä oli eilinenkin ilta mennyt oikein hyvin. Äiti oli itse kertonut, että ei halua nyt meille yöksi, kun eksyy meillä vain koko ajan. Siis osasi itse kertoa! No, hyvä, että hän sai jäädä yksin kotiin, eikä väkisin haettu meille.

Kymmenen maissa Äiti soitti uudelleen, oli nyt levoton ja vähän hädissään. Isä oli soittanut ja kertonut haluavansa kaukolasinsa, kun tulemme. Äiti oli ryhtynyt niitä etsimään, ei ollut juonut aamukahvia, ei ollut pukenut ja oli nyt kylmissään, kun oli vain yöpaita päällään etsinyt niitä laseja. Rauhoittelin, että pue rauhassa päälle, juo aamukahvit, tulen juuri sinne ja etsin ne lasit. Kun tulin heille, Äiti oli osannut pukeutua oikein siististi ja aamupalakin oli syötynä.

Keittiön pöydällä oli ruutulehtiö, johon Äiti oli kauniilla käsialallaan kirjoittanut:

"23. marraskuuta
X (Isän nimi) sairaalassa
L (minun nimeni) tulee hakemaan minua
Ensilumi satoi
X sairaalassa
Ikävä on kova!"

 Etsin lasit ja lähdimme sairaalaan.

Isä istui sängyllä virkeänä ja tiiraili hiihtokisoja TV:stä. Hän oli pirteä ja iloinen. Kuulimme kaikki vanhat vitsailut, jotka osaamme ulkoa, mutta joille Äiti jaksaa aina vain nauraa - noin miljoonatta kertaa. Kun Isälle tuotiin lounas, hän söi sitä hyvällä halulla, kun aikaisemmin ei ole suostunut edes maistamaan. Selvästi on hoidot tehonneet. Toivottavasti saadaan selville vielä syy alhaiseen hemoglobiiniin.

Sairaalasta ajelimme meille. Tein ruokaa, keittelin kahvit ja olin tehnyt omenahyvettä, joka on Äidin herkkua. Äiti kierteli meillä, katseli ikkunoista ja itkeskeli, kun tuli niin haikeita muistoja mieleen. Kyselin, mitä hänelle tulee mieleen. Hän kertoi, että kouluaikoja. Kun hän seisoi tuossa tien poskessa ja odotti bussia kouluun. Muisti, että lähistöllä asui joku poika, jonka kanssa oli vähän ollut flirttiäkin. Ei muistanut kyllä kuka se oli, mutta muisti tunteen.

Pian Äiti pyysi, että jospa veisin hänet nyt omaan kotiinsa, kun häntä väsyttää. Ehdotin, että mennään meidän "pitsikuistille", kun siellä on hyvät lepotuolit. Menimme sinne molemmat päivätorkuille. Laitoin Äidille filtin päälle ja Sarah Brightmanin "Timeless" CD:n soimaan. Äiti kuunteli silmät kiinni ja huokaili onnellisena, että on kuin olisi taas päässyt ihanaan konserttiin. Hän sanoi olevansa niin kovin kiitollinen tästä päivästä.

Ja Äiti nautti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti