Vanhempani ovat nyt todella päättäneet, että he pärjäävät vähemmällä avulla. Yritin varovasti ehdotella, että jospa Rouva O nyt kuitenkin olisi heillä pidempiä päiviä kerrallaan, mutta ei. Isä oli tyytyväinen päätökseen eikä siinä ollut mitään keskusteltavaa. Äidistä huomasin, että hän ei ollut yhtä varma asiasta, koska hän pitää Rouva O:sta kovasti. Sunnuntaisin Äiti usein sanookin, että ihanaa, kun huomenna on maanantai ja Rouva O tulee taas käymään.
Vanhempieni koiranpentu alkaa olla jo kooltaan täysikasvuinen ja lähinnä kasvattaa nyt voimaa ja lihaksia. Huh, huh. Kouluttaminen ei vanhemmiltani onnistu, vaikka aina jos otan asian puheeksi, niin Isä ärsyyntyy, koska hän, jos kuka, osaa (omasta mielestään) kasvattaa koiria. Nyt hänkin on kuitenkin huomannut, että samojedi on eri asia kuin metsästyskoirat, joita meillä on aina ollut. Ja varsinkin, kun metsästyskoirilla on oma missio, ne tietävät, että metsästys on niiden työ, silloin ne heräävät eloon ja saavat tehdä sitä, mihin ne on luotu. Isä ihmetteleekin, että tämä heidän koira on niin kovin seurallinen ja riehakas... Olen yrittänyt jutella, että koska samojedi on vetokoira ja seurakoira, niin sen tehtävä on olla ihmiselle seuraksi. Joten ihmisen tehtävä on olla sen seurana ja koska se on nuori, aktiivinen, innokas koira, sen kanssa olisi harrastettava paljon. Vanhempani vain kaipaavat lähinnä rapsuteltavaa koiraa.
Eräänä päivänä Äiti soitteli, että nyt oli heidän koiransa riemuissaan hypännyt häntä vasten niin, että silmälasit olivat menneet rikki, ohimolta vuosi veri ja silmä meni mustaksi. Yritin sanoa, että olisiko nyt aika soittaa kasvattajalle ja jutella tilanteesta, jospa hän ottaisi koiran takaisin. Mutta ei, ei missään nimessä. Koira oli vain niin iloinen. Niinpä.
Sinänsä uusi koira oli vanhemmilleni hyvä juttu. Heillä on nyt koko ajan ohjelmaa, juteltavaa ja pohdittavaa. Se pitää heidät taas elämässä kiinni. Uskon, että se toimii vanhemmilleni nimenomaan terapiakoirana. Mutta ison koiran urospentu oli väärä valinta. Kunpa vain he olisivat malttaneet mielensä, niin olisin etsinyt heille pienen, vähän vanhemman koiran, jota olisi voinut pitää sylissä ja silitellä. Koira saa kyllä rakkautta ja huomiota, rapsutusta ja ruokaa, mutta sen pitäisi saada myös paljon liikuntaa ja älyllistä toimintaa. Onneksi omat työni rauhoittuvat kesäksi, jospa voin silloin ottaa hommakseni koiran koulutuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti