Ihanaa, että taas on arki! Nyt on kaikki tuntien vedotkin alkaneet ja elämässä on rytmi ja järjestys. Tuota lomailua ja reissuilua olikin jo ihan tarpeeksi - ja se näkyy ja tuntuu, vaa´assa ja vaatteissa...
Selkäni on leikkauksen jälkeen kivuton, mutta kyllä jotkut liikeradat ovat vielä mahdottomia eikä isoja pyöristyksiä, kiertoja ja nostamisia vieläkään uskalla tehdä. Ehkä ne lääkärit ei ihan ole tuulesta temmanneet sitä kuuden viikon sairaslomaa, vaikka aluksi niin epäilinkin. Sekin loma on nyt loppunut, joten pikkuhiljaa saa sentään houkutella selkää joka suuntaan.
Viime viikonloppuna olimme Miehen kanssa Mökillä risusavotassa. Mökki on kylmillään talven, mutta hommia tehdään sen aikaa, kun jaksetaan. Olipa ihanaa olla pakkasessa ja auringonpaisteessa, selvitellä Seija-myrskyn kaatamia puita ja poltaa risuja. Hommien jälkeen menimme Hiidenpirtille syömään. Onneksi se on vielä olemassa, vaikka ohikulkijat siirtyivät suureksi osaksi Hki-Turku moottoritielle. Aika rupunenhan koko rakennus on, mutta toimii kuitenkin ja koko ajan siellä näyttää väkeä käyvän (heidän savulohi-broccoli-pasta on vakioni ja oikein hyvää).
Tänään vanhemmillani oli rankka päivä: heidän vanha, rakas, koiransa oli lopetettava. Koiralta oli voimat loppu ja viimeiset kaksi viikkoa se oli vain nukkunut, lopettanut syömisen ja ulkonakin lysähti makuulle, kun ei jaksanut askeltakaan. Lääkäri teki nopean diagnoosin, että koiralla on todennäköisesti kasvain, joka on nyt kasvanut ja pahentunut ja koska koira on jo 15v. ei vaihtoehtoja enää ole. Näin olimme itsekin sen jo ajatelleet. Koiraa ei pidä kiusata yhtään enempää, vaikka päätös on ihmisille vaikea. Eutanasia tapahtui kauniisti, rauhallisesti ja kivuttomasti. Olimme Äidin kanssa koiran vieressä juttelemassa ja silittelemässä, kunnes se nukahti pois. Koko elämäni aikana vanhempani eivät ole olleet ilman koiraa. Saa nähdä miten se vaikuttaa heidän omaan terveyteensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti