Olimme eilen erään ystävän 60v-päivillä. Oli oikein kunnon maalaisjuhlat seurojentalolla. Mukana oli vanhempieni läheinen ystäväpariskunta ja he olivat kovasti huolissaan vanhempieni koirahankinnasta. Hekin olivat yrittäneet puhua järkeä, että uutta koiraa ei kannattaisi missään nimessä ottaa - ei ainakaan pentua. Vanhempani olivat suutahtaneet heillekin. Kun kerroin, että ei hyvältä näytä: vanhempani eivät saa opetettua koiralle yhtään mitään. Koira ei ole vieläkään sisäsiisti ja Rouva O on nyt yrittänyt opettaa sitä edes vähän, kun hän on ollut paikalla. Mutta kun hän on poissa, koira saa olla kuin pellossa eikä samat säännöt enää päde. Eihän siitä tule mitään. Ystäväpariskunta (ovat noin kahdeksankymmpisiä) lohdutti minua, että se on kyllä nyt ihan heidän OV (oma vika), niin moni yritti puhua järkeä!
Tytär2 oli viikonloppuna käymässä ja olimme yhdessä vanhemmillani. Tytär2 kävi taluttamassa Viki-koiraa ja yritti puhua Äidille, että se pitää opettaa kulkemaan nätisti taluttimessa. Kun koira kasvaa ja saa lisää voimia, Äiti ei pysty mitenkään hallitsemaan sitä. Viki on alkanut myös hyppiä ihmisiä vasten, ihan vain riemusta. Se pitäisi saada loppumaan heti alkuunsa. Tytär2 kokeili opettaa Vikille pieniä juttuja ja se oli aivan innoissaan oppimisesta.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli artikkeli, jossa pohdittiin "koira-ajokorttia". Itse kannatan ajatusta, koska monta kertaa ihmiset ottavat koiran liian kevyillä tiedoilla ja taidoilla. Tai, kuten nyt, kun elämäntilanne ja -hallinta on muuttunut eikä koiran omistaja sitä itse ymmärrä. Koira on vaativa lemmikki ja sen rotuominaisuudet pitää tuntea. Enkä usko, että luonnevikaisia koiria on kovinkaan paljon olemassa. Kyllä vika on yleensä ihmisessä, joka on hihnan toisessa päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti